Jeesus olisi voinut olla moukarinheittäjä!

 Kristityt ovat nyt parisen päivää juhlistaneet Jeesuksen syntymää, ja pakanat ovat roikkuneet hengessä mukana viettäen enemmän tai vähemmän uskovaista joulua. Toivottavasti juhlapyhänne meni ihan kivasti.

Jeesus on tarinan mukaan siinä mielessä mielenkiintoinen henkilö, että vaikka hänen syntymäänsä juhlistetaan suurin elkein, niin hänen ensimmäisten 30 elinvuoden aikana ei juurikaan tapahtunut mitään merkittävää. Toki sen jälkeen alkoi tapahtumaan senkin edestä lyhyessä ajassa, jonka jälkeen hän poistui areenalta jättäen merkittävän jäljen historiankirjoihin.

 

Aasinsiltana voidaan todeta, että Jeesuksen ura muistuttaa todella paljon moukaristin touhua. Olen viime viikkoina jälleen kerran vaihteeksi viihdyttänyt itseäni moukaritilastoja tutkien. Siinä kävi ilmi, että lajin Olympiamitalistit ja Jeesus olivat uran kannalta parhaimmillaan suhteellisen saman ikäisinä.

2000-luvun Olympialaisissa on miesten moukarissa jaettu 17 mitalia 13 eri urheilijalle. Näistä peräti 10 ovat tehneet ennätyksensä ikähaarukassa 28–32 vuotta. Tässä valossa väite, että moukaristi on parhaimmillaan kolmekymppisenä ei liene kovin kaukaa haettua.

On aiheellista pohtia, jos suomalainen urheilujärjestelmä taipuu meidänkaltaisiin lajeihin, missä ollaan huippukunnossa varsin myöhäisellä iällä? Yleensähän jo reilu parikymppinen lasketaan jo menetetyksi toivoksi, jos hän ei vielä ole maailman huipulla. Lupaavan urheilijan tuet loppuvat viimeistään 23-vuotiaana. Siinä pitää sitten yksin sinnitellä vajaat 10 vuotta jonkun sivuduunin ohella, jos haluaa katsoa mihin se moukari oikeasti voisi lentää.

En tietenkään koe, että tätä järjestelmää voisi mitenkään muuttaa. Emme me voida jakaa 28-vuotiaille kansallisen tason moukaristeille nuoren lupaavan urheilijan tukea, koska siinähän ei olisi mitään järkeä. Silti on aina jännä pohtia miten eri asemassa lajit missä saavutetaan huippu alle 20-vuotiaana vs. yli 30-vuotiaana ovat.

Ei Jeesuskaan saanut mitään nuoren ja lupaavan messiaakseen tukea junnuvuosien jälkeen, mutta silti hänkin pystyi saavuttamaan isoja asioita varttuneemmalla iällä.

Eli kannattaa vain paiskia hommia, niin tulosta tulee, jos on tullakseen.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa.

Hyvää loppuvuotta kaikille.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Liikuntakielto!

”Olisinpa tiennyt tämän nuorempana” sanoo suunnilleen 99 % entisistä urheilijoista luennoidessaan urastaan seuraavalle sukupolvelle. Urheilu on jatkuvaa oppimista ja lopulta toteat, että lähes kaiken olisit voinut tehdä eri tavalla.

Itselläni ei ole kuitenkaan (vielä) kovin suuria katumuksia uran varrelta. Paljon olisin toki voinut tehdä paremmin, mutta sen aikaisella tiedolla koen, että monesti oma toiminta on ollut suhteellisen järkevää tilanteeseen nähden. Aina voi toki siitä huolimatta harmitella menneitä.

Lääkärin määräämä liikuntakielto on kuitenkin jotain, mitä olisi voinut jättää toteuttamatta…

(Lähes) aina voi treenata! KUVA: sportsmeme.net

Aihe nousi mieleeni vähän aikaa sitten, kun Monosen Matti kertaili YLE:n urheilustudion insertissä kuinka nopeasti hän kuntoutti itsensä pahasta autokolarista teesillä, liike on lääke.

Itse taas olen teininä ainakin kahdesti pitänyt nelisen viikkoa taukoa urheilusta suhteellisen pienistäkin vaivoista, koska urheilulääkäri käski. Ja urheilulääkäri oli vielä siihen aikaan sellainen auktoriteetti, että sitä ei kyseenalaistettu.

Urheilijana toivon, että yksikään nuori ei tee samaa virhettä, mitä minä aikanaan tein. Vuodelepoa voi harrastaa haudassa, mutta harvoin täysi liikkumattomuus on paras vaihtoehto hengissä olevalle nuorelle urheilijalle. Vaivaan sopeutettu kuntouttava ja vahvistava harjoittelu lienee paras lääke, kuten Mattikin totesi. Yllättävän paljon voi tehdä, vaikka joku paikka olisikin vähän kipeä.

Eli ohjeeni nuorelle urheilijalle (ja hänen vanhemmillensa) on seuraava:

Jos urheilulääkäri suosittelee liikuntakieltoa, niin en tottelisi ja vaihtaisin lääkäriä. Jos toinenkin lääkäri on samaa mieltä, niin kysyisin 1 – 2 fyssarin mielipidettä, miten kannattaa treenata.

Sitten vasta, jos fyssaritkin ovat levon kannalla, niin on ehkä aika totella ensimmäistä lääkäriä. Silloin saattaa olla sellainen tilanne, että lääkiksen läpikäynyt asiantuntija on jopa kansallisen tason moukaristia pätevämpi.

Mutta ensisijaisesti tottelisin aina Matti Monosen teesiä.

Liike on lääke!

Olisinpa tiennyt tämän nuorempana…

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

 

Hyvästi liikuntapääkaupunki?

 Loppu häämöttää. Kämppä on irtisanottu, viimeinen vuokra maksettu ja uusi koti on jo kiikarissa. Jyväskylä on ollut kotini vuodesta 2016 lähtien, mutta tämän kuun jälkeen meikäläisen karavaani siirtyy länsirannikolle!

Lopullisesti? Sitä en tiedä, mutta ainakin viideksi kuukaudeksi!

Moukarikuva: Anssi Mäkinen. Taustat: Julia Kivelä ; Mikael Matikainen

 

Huhtikuussa 2017 totesin, että Jyväskylä on Suomen paras kaupunki. Nyt nelisen vuotta myöhemmin olen edelleen samaa mieltä. Liikuntapääkaupunki tarjoaa kaikki mitä ihminen tarvitsee 15 minuutin pyöräilyetäisyydellä. Ja pyörätiet ovat vimosen päälle kunnossa ympäri vuoden.

Olkoonkin, että isolla profiililla markkinoitu ”hippos 2020” on vieläkin pelkkä visio, niin urheilijana ei voisi enempää vaatia kaupungilta. Ainahan voi toki valittaa yksityiskohdista, mutta kokonaisuudessaan homma on toiminut hyvin moukaristin näkökulmasta.

Jumppamaikan opintojen viimeistely vaatii tosiaan (hurreilta) Vaasaan muuttoa. Uskon toki, että Vaasassa on hyvä olla, mutta epäilyksiäkin löytyy. Vaasassa yksi ongelma on se, että harjoitushalli löytyy naapurikunnasta, joten etäisyydet kasvavat merkittävästi ja päätin sen vuoksi ostaa auton. Tässä, kun on kaiken maailman veroja, vakuutuksia ja bensoja maksellut voi vaan pohtia, kuinka paljon Jyväskylän kaupunkisuunnittelu on säästänyt meikäläisen rahoja.

Negatiiviset fiilikset muutosta liittynevät tosin vähemmän itse kaupunkiin ja enemmän siihen, että opintoni ovat loppusuoralla. Valmistuminen on tosin ihan jees, mutta samalla se tarkoittaa sitä, että meikäläisen arvokkain yhteistyösopimus tulee päätökseen.

Opintotuki (ja laina) ovat olleet meikäläisen merkittävin urheilun mahdollistaja vuodesta 2016 lähtien. Nyt KELAn tädit ovat kuitenkin sitä mieltä, että olen saanut tarpeeksi ilmaista verorahaa ja pankkikin haluaa kohtapuolin periä lainansa takaisin.

Epätietoisuus on meikäläiselle pahinta myrkkyä. En tiedä mihin muutan enkä, miten rahoitan urheilemistani tulevan kesän jälkeen. Oikeisiin töihin pitänee mennä, mutta se työ pitäisi olla sellaista, että se mahdollistaa urheilemisen. Työpaikan sijainti vaikuttanee eniten siihen, mihin muutan valmistumisen jälkeen.

Mutta kyllä kaikki järjestyy sitten aikanaan. Aion ottaa kaiken irti viimeisistä viikoista liikuntapääkaupungissa ja sen jälkeen vasta murehditaan seuraavaa askelta.

Jos luet tätä 6.12, niin toivotan sinulle hyvää itsenäisyyspäivää.

Jos et lue tätä 6.12, niin toivotan sinulle muuten vaan päivänjatkoja.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Haaveena maraton?

Kerran kestävyysurheilija aina kestävyysurheilija?

Entisenä hiihtäjänä nautin suunnattoman paljon syksyn PK lenkeistä. Vähän nurinkuristahan se on, koska oma laji velvoittaisi viihtymään parhaiten punttisalissa tai heittohäkissä. Ja kyllä minä sielläkin viihdyn, mutta ylivoimaisesti hauskin treenimuoto mitä tiedän, on kuitenkin sauvamäki (tai sauvaton mäki) pimenevässä syysillassa kevyen tihkusateen kera. Metsäkävely vastaavassa kelissä on myös lähes yhtä hauskaa.

Kaksi lahjakasta nylkkyä vierekkäin

Mutta…

Moukarinheittäjä jos joku tietää, että fysiikan lakeja vastaan ei kannata taistella. Siinä kohtaa, kun vaaka näyttää 112 kg lukemia ja BMI pyörii 30 paremmalla puolella, niin aerobisessa harjoittelussa tulee hiki. Tämä vääjäämättä vaikuttaa myös harjoittelun mielekkyyteen ja etenkin tuloksiin.

Viikkotasolla teen tällä hetkellä kaksi aerobista treeniä. Yksi pidempi ilman iskutusta ja yksi noin tunnin kestävä mummohölkkä. Tämä naurettavan hidas juoksulenkki on tällä hetkellä yksi lempitreeneistäni, koska siinä kehitys näkyy konkreettisesti.

Moukarissa ennätykseni on vuodelta 2018 ja suurin osa testiennätyksistä ovat sitäkin vanhempia. Tämä onkin pidempään kestäneen uran kääntöpuoli, kun kehittyminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi.

Lenkkeilyssä sen sijaan kehitys on syksyn aikana ollut huimaa (tämä lause sisältää ripauksen ylipositiivisuutta…)! Minulla on tavoitteena pitää lenkkien keskisykettä alle 150. Kauden ensimmäisellä lenkillä juoksin näillä parametreillä 6,7 km tunnin aikana ja eilen kauden kuudennella lenkillä peräti 7,6 km!

Eli kuudessa viikossa olen päässyt 900 m pidemmälle samoilla sykkeillä. Keskimääräinen kilometritahti on siis kehittynyt: 9:05 min/km -> 7:55 min/km.

Toki absoluuttisessa vertailussa juoksukuntoni on surkea. Ensimmäisen lenkin vauhdilla olisin juossut maratonin aikaan 6:23,16 ja eilisen lenkin vauhdilla olisin tullut maaliin ajalla 5:34,02. Näillä ajoilla ei pitkälle pötkitä kunnon juoksukisoissa.

En tosin tiedä kuinka lujaa hyväkuntoiset BMI 30+ ihmiset yleensä juoksevat? Omia aikoja ei ole kovin mielekästä verrata 53 kiloisiin nylkkyihin. Jos joku lukijoistani vetelee meikäläisen kanssa samassa BMI sarjassa (tai tuntee jonkun, joka vetää), niin olisi kiva tietää kuinka lujaa ”pitäisi pystyä” juoksemaan 150 keskisykkeellä, kun kylppärin vaaka näyttää reipasta kolminumeroista lukemaa.

Olkoon miten vaan, niin treenit jatkuvat. Juoksumäärä vähenee, kun kelit liukastuvat ja reilun kuukauden päästä siirrytään jo rinkiin. Ennen sitä pitänee tosin vielä käydä muutaman kerran salilla ja juoksuradalla pomppimassa.

Eteenpäin!

P.S. En haaveile maratonista! Vielä...

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---