torstai 30. maaliskuuta 2023

Tätä haluan saavuttaa!

Kilpailukauden alkuun on enää 1,5 kuukautta ja kunnon pitäisi pikkuhiljaa alkaa nousemaan kohti kesäistä suorituskykyä. Samalla pitää myös pohtia minkälaisia suorituksia näin 27 vuoden ikäisenä harrastelijana edes tavoittelee urheilukentillä!

Tässä tekstissä käydään läpi tulevan kesän tavoitteitani tärkeysjärjestyksessä!



1.Ehjä ja terve kausi

Tämä on kenties suurin unelmani urheilijana, että edes kerran saisin katsoa mihin tasoni riittää, kun saan harjoitella ehjänä ja terveenä kokonaisen vuoden. Valitettavasti tämä tavoite on jo nyt mennyt plörinäksi tämän kauden osalta, koska äskettäin heitin kolme tärkeää viikkoa romukoppaan koronaan ja vatsatautiin.

Tämä on kuitenkin osa urheilua ja sen kanssa on vain elettävä, mutta suurin unelmani ei siis täyttynyt tälläkään kaudella.

2.Reilu ennätysparannus

Tuloksellisesti haluan yli neljän vuoden tauon jälkeen parantaa ennätystäni! Kun istuttiin alas David Söderbergin kanssa syksyllä, niin tilasin harjoitusohjelman millä voi heittää päälle 70 metriä. Todennäköisyys, että tämä tapahtuisi vuodessa on kuitenkin aika pieni. Haluaisin kuitenkin nostaa perustason 65 metrin pintaan ja ennätys sitten reilusti päälle nykyistä 65,10 metriä.

3.Kovaa vääntöä Lahdessa

Lahden Kalevan kisat on vuoden pääkilpailu ja siellä haluan myös pärjätä. Olin viimeksi loppukilpailussa vuonna 2019 ja pisteillä kaudella 2018. Tulevana kesänä haluaisin palata loppukilpailuun ja myös rehellisesti kamppailla pistesijoista!

4.Motonet GP maskotti

Kaverit ovat joskus ihmetelleet mitä minä oikein teen noissa TV-kisoissa. Minun heittojani ei lähes koskaan näytetä telkkarissa vaan yleensä istun jollain penkillä heittämässä yläfemmoja hyvien heittäjien kanssa. Olen siis saanut jonkinlaisen maskotin roolin. Tulevana kesänä uskon (ja toivon), että tämän maskotin roolin säilyminen tulee olemaan todella tiukkaa nuorten heittäjien esiinmarssin myötä, mutta haluaisin kuitenkin säilyttää paikkani penkin päädyssä!

--

Siinäpä tavoitteeni, mutta onko näissä yhtään realismia?

Juuri tällä hetkellä on sellainen kinkkinen tilanne, että mikään ei puhu sen puolesta, että olisin kehittynyt yhtään urheilijana talven aikana. Toki joissain testeissä homma on mennyt eteenpäin, mutta niiden korrelaatio pitkiin heittoihin on varsin heikkoa. Eikä mikään testi tällä hetkellä ennusta 70, tai edes 65 metrin kaaria!

Toisaalta vasta tulevan kuukauden aikana voi alkaa nähdä mihin talven aikana tehty työ voisi riittää, kun aletaan siirtymään pihalle heittämään moukaria. Uskon ja toivon, että huhtikuun aikana tulen saamaan positiivisia merkkejä tulevan kesän mahdollisesta kunnosta.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Kuuden tunnin korona-jälkitauti?

 

Viime viikon torstaina oli aika painaa kaasua vajaan kolmen viikon himmailun jälkeen. Koronaviruksen jälkeen olin asteittain lisännyt treenien pituutta ja tehoja ja vihdoin pääsi palamaan normaaliin harjoitusmäärään!

Torstaina tein ihan kelvollisen kolmituntisen heittoharjoituksen ja energiaa riitti. Perjantain puntilla oli kuitenkin vielä vähän väsynyt olo ja piti varuiksi keventää treeniä.

Illalla olo romahti, lämpö nousi, päätä särki, väsytti älyttömästi ja vatsakin oli vähän kipeä. Ajattelin hankkineeni kaikkien aikojen jälkitaudin…



Ketutus oli melkoista, kun juuri tähän paikkaan en olisi kaivannut uutta tautia, joka luultavasti kestäisi useita viikkoja palautumisineen… Nukuin todella levottomasti osittain harmituksen ja osittain oudon olon takia…

Kello kolmelta nousin yöllä sitten oksentamaan. Tuuletin ujosti. Harvoin olen ollut näin onnellinen oksennuksesta! Muutaman viikon jälkitauti muuttui hetkessä parin päivän vatsataudiksi.

Eihän vatsatautikaan mikään optimaalinen asia tähän paikkaan ollut, mutta loppupeleissä aika pieni murhe. Puoleentoista vuorokauteen en kuitenkaan saanut mitään ravintoa pysymään sisälläni, joten muutama päivä kestää, kunnes kroppa palautuu, mutta kyllä tämä tästä!

Viikonloppuna lähden Kuortaneelle vuoden viimeiselle SFI-leirille. Alkuperäisenä tarkoituksenahan olisi olla kovassa kunnossa tähän aikaan kevättä, mutta parien muuttujien jälkeen leirin tavoitteena on vain palata kunnon harjoittelun pariin. Päivä päivältä seuraillaan miten kroppa jaksaa ja sovellan treenit sen mukaan. Tarkoituksena olisi kuitenkin harjoitella suhteellisen kovaa.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Sairastelun jälkeen!

 Jos kuumeilu loppuu sunnuntaina, niin voin käydä alkuviikosta ulkona reippailemassa ja panostaa liikkuvuuteen! Keskiviikkona kävisin herättelemässä kroppaa salilla ja to / pe akselilla heittäisin muutaman viimeistelyheiton.

Tällä reseptillä suunnittelin kamppailevani mitaleista talvimestaruuskisoissa viime lauantaina, mutta jostain syystä koronatautini ei ollutkaan samaa mieltä…

Kisat jäivät siis väliin ja piti antaa toipumiselle vähän enemmän aikaa!



Lopullista päätöstä väliin jättämisestä vaati kuitenkin sen, että kävin ringissä kokeilemassa kisaa edeltävänä päivänä. Torstain punttitreeni oli ollut yllättävänkin energinen, joten elättelin pieniä toiveita kilpailemisesta, mutta heittäminen ei ikävä kyllä sujunut.

Ongelma ei sinällään ollut jaksamisessa (vaikka sekään ei hyvällä tasolla ollut), vaan viikon sairastelu oli vienyt kaiken elastisuuden kropasta ja heittäminen oli näin ollen liian kankeaa. Tämä kankeus esti teknisesti hyvän suorituksen ja sen lisäksi huonoilla liikkuvuuksilla heittäminen talvipakkasilla ei ole kovin terveellistä. Päätin siis jättää kisat väliin ja tämän kunniaksi sain vielä selkäkrampin illalla, kun yritin venytellä kroppaa auki…

Kilpailun tuloksia katsellessani voin ilokseni todeta, että pronssi olisi vaatinut uutta henkilökohtaista ennätystä (eli yli 65 metrin kaarta). Villeimmissä unelmissani luulen kyllä, että olisin pystynyt vastaavaan kaareen onnistuneella viimeistelyllä, mutta todennäköisyys tähän oli kuitenkin aika pieni näin keskellä talvea. Ei tarvitse siis harmitella sitä, että korona olisi vienyt minulle kuulunutta ”varmaa” mitalia!

Tämän viikon paluu arkeen oli sitten kumminkin pieni isku vasten kasvoja ja sen myötä olen tyytyväinen valintaani jättää kilpailematta. Työnteko alkuviikosta oli yllättävän raskasta, mutta jaksaminen on kuitenkin parantunut päivä päivältä.

Harjoituksellisesti höntsäilen vielä tämän viikon aika maltillisilla tehoilla ja määrillä. Eilen kävin heittämässä 18 heittoa (n. 50 % määrä normaalista) ja tänään vuorossa olisi kevyt puntti. Ensi viikolla tarkoituksena olisi palata normitreenien pariin, mutta harjoitusten lukumäärä pysyisi vielä maltillisena. Sitä seuraavalla viikolla olenkin sitten täysin palautunut taudista! Tai ainakin toivon niin…

On mielenkiintoista seurata kuinka tämän vuoden koronakierros eroaa viime vuoden vastaavasta, mutta ainakin toivon tämän olevan maltillisempi. Viime vuonna sairastelin kunnolla viisi päivää, ja paluu normaaliin treenikuntoon kesti nelisen viikkoa. Nyt sairastelin kunnolla ainoastaan 2,5 päivää, joten toivon toipumisenkin olevan nopeampaa.

Taudista paluu on aina urheilijalle haastavaa, koska jokainen turhaan levätty päivä on pois kesän kisakunnosta, mutta vastaavasti jokainen liian pikainen harjoitus puolikuntoisena on myös pois kesän kisakunnosta. Ikinä en tule tietämään mikä olisi ollut paras tapa toimia tämän taudin kanssa, mutta vasta kesän Kalevan Kisoissa saan suuntaa antavan tuloksen siitä, kuinka hyvin onnistuin.

Jatketaan harjoituksia!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café