Keittelen
aamupuuroa. Yskä häiritsee. Alaselkä on saatanan kipeä SI-niveloireilun
seurauksena. Aamuni lähtee lähes aina puurolla liikenteeseen. Veden ja
hiutaleiden suhde ei ole niin justiinsa. Välillä keitän liikaa ja välillä liian
vähän. Yskin. Alaselkään sattuu. Heitän puuron sekaan puolukoita ja mustikoita.
Tänä aamuna keitän liian ison annoksen. Syön kuitenkin kaiken. Jälkkäriksi
heitän naamaan pari D-vitamiini nappia sinkki-tabletin kera. Sinkki on imeskelytabletti,
mutta takahampaat murskaavat sen kerralla. Vahva, epämiellyttävä maku. Yskin.
Sattuu. Tulee paha olo. Pakko oksentaa, mutta kun selkä on niin kipeä, että en
jaksaisi liikkua vessaan. Pahasti linkuttaen syöksyn halaamaan pönttöä.
Kalpeana polvistun vessan lattialle. Yskin. Oksennan aamupuuron, marjoineen,
pihalle. Yskin. Oksennan. Yskin. Kumpikin sattuu SI-niveleen niin saatanasti.
Hikoilen. Hengitän syvään. Huomaan ajattelevani, että tässä kohtaa Kalevan
Kisojen finaalipaikka tuntuu aika kaukaiselta haaveelta… Nyt ei oikein kulje…
Moro kaikille (molemmille?)
seuraajilleni. Pitkästä aikaa. Viimeisestä päivityksestä on kulunut aika paljon
aikaa. Urheilun saralla on kuitenkin ollut vähän ongelmia, jonka seurauksena
motivaatio kirjoittaa on ollut suhteellisen matala. Nyt on kuitenkin tilanne
parempi, joten ajattelin kerrata kuluneen kuukauden tapahtumia.
18.11-2017kirjoitin urheilugaalasta. Loppuun kirjoitin, että flunssa on vihdoinkin ohi ja
SI-nivelkivut ovat parantuneet. Samana päivänä kävin salilla jo postasin yllä
olevan ylimielisen IG-videon. Ongelmat olivat ohi! Ja paskat… Kyseisen treenin
jälkeen SI-nivelet kipeytyivät todella pahasti. Muutaman viikon työ saada selkä
rauhoittumaan lensi romukoppaan. Pakko aloittaa alusta…
Ongelma on vaan
se, että on vaikea kuntouttaa selkää joka ei ole rikki. Se on vaan kipeä. Selkää
pitää kuunnella, mutta vaikeaa kuunnella selkää joka ilmoittaa oireistaan vasta
vuorokausi rasituksen jälkeen. Samalla oli jatkuvasti kova kiire päästä
tekemään. Maltti on valtti, mutta aina sekään ei ole niin helppoa. Alussa kerrottu
episodi tapahtui pari päivää IG-videon jälkeen. Pari päivää siitä, kun luulin
toipuneeni ongelmista, olinkin koko ongelmajakson heikommassa hapessa. Aina ei
mene niin kuin Strömsössä.
Onneksi sain
laivan käännettyä. Vahvoilla särkylääkkeillä, fysioterapialla, maltilla ja
kevyellä liikunnalla oireet rauhoittuivat. Kaverin muokkaama kuva kuitenkin
kuvastaa hyvin kipukierteen meininkiä. Buranaa (tai sitä vahvempaa myrkkyä) ei
kuitenkaan enää tarvitse syödä. Pääsin tekemään normaalin näköistä harjoittelua
joulukuun alkuviikoilla. Pääsin jopa pyörimään ringissä. Ja eilen heitin jopa
kauden tokan treenin seitsemän kilon moukarilla. Kyllä tämä vielä iloksi
muuttuu!
Kipu on metka
ilmiö. Jotkut sanoo, että kivun kanssa ei pidä treenata. No… Jokainen
huippu-urheilija tietää, että se tarkoittaisi uran loppua. Minä en ole vielä
niin korkean tason urheilija, mutta kyllähän pieni kolotus on silti jatkuvaa.
Etenkin minun taustallani selkäpotilaana.
Kipua pitää vaan
oppia tuntemaan. Mikä kipu on tuttu ja mikä on uusi? Minkä kivun kanssa pystyy
elämään ja milloin pitää pistää pelin poikki siltä päivältä? Vuosien varrella
olen oppinut tulkitsemaan oman kehon kiputiloja suhteellisen hyvin. Jos on uusi
kipu pitää olla hereillä ja ehkä lähteä tutkimaan asiaa asiantuntijoiden
kanssa. jos on vanha kipu, hoidan sen itse kuntoon opitulla kaavalla. SI-nivel
on vanha kipu. Yleensä olen saanut sen kuriin parissa päivässä. Nyt en saanut. Se
harmittaa. Pakko kai todeta, että minäkään en ole (vielä) täydellinen kipujen
asiantuntija.
Nämä ongelmat
ovat kuitenkin vahvistaneet yhden asian. Urheilun lopettaminen ei ole
terveellistä. Kivut alkoivat, kun lepäsin flunssan vuoksi. Voidaan siis vetää
(ei niin tieteellinen) johtopäätös, että lepääminen on epäterveellistä. Pakko
siis jatkaa urheilemista! Eihän tässä muu auta.
Hyvää uutta
vuotta!
Eteenpäin!
