keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kalevan Kisat ennakko!

 Kalevan Kisat järjestetään viikonloppuna Tampereen Ratinan stadionilla. Urheilijoita ja lajeja on paljon, mutta tässä postauksessa ennakoidaan miesten moukarinheittoa meikäläisen näkökulmasta.

Kuva: Jussi Mansikka / Yle

Ratinan stadion on minulle uusi tuttavuus, joten en tiedä minkälainen rinki siellä on, mutta oletan, että se on pyöreä ja tehty betonista.

Moukarin karsinta heitetään perjantaina kello 18:15 ja loppukilpailu lauantaina samaan kellonaikaan! Loppukilpailuun pääsee heittämällä 65 metriä karsinnassa, tai sijoittumalla 10 parhaan joukkoon.

Lähtölista!

Ensimmäinen huomio lähtölistasta on se, että viime vuoden seiska Roope Auvinen puuttuu kokonaan. Turun kisojen finalisteista on myös maininnan arvoista, että Oskari Lahtinen saapuu kisapaikalle tuoreella sopparilla TUTO:n Mestis joukkueen kanssa ja ikinuori Petri Rautio (39v) avasi kautensa vasta viime sunnuntaina alle 55 metrin kaarella.

Muuten karsinnassa on perinteiseen tapaan kahden kerroksen väkeä. Seitsemän parasta heittänee yli karsintarajan normisuorituksella ja me loput kamppailemme jäljelle jäävistä loppukilpailupaikoista. Lopullinen karsintaraja asettunee 62 – 63 metrin väliin ja ainakin viitisentoista poikaa kykenee hyvänä päivänä tähän.

Loppukilpailu on sitten täysin auki. Kauden tilastokärki Aaron Kangas palaa pitkältä kilpailutauolta ja kunto on arvoitus. Nähtäväksi jää, jos kärkinelikon kolme muuta edustajaa pystyvät haastamaan hallitsevaa mestaria. Toki yllätyksetkin ovat sallittuja. Oma veikkaukseni on, että mestaruus irtoaa alle 75 metrin kaarella ja pisimmälle heittänyt mörssäri voittaa!

Omalta osaltani viimeistely ei ehkä ihan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta lähden heittämään 1 – 3 hyvää karsintaheittoa ja toivon mukaan paikalla on mittamies, joka kertoo kuinka pitkälle heitän. Loppukilpailuun pääseminen olisi ihan kiva.

Lopuksi haluan näin kauden pääkilpailun kynnyksellä vielä kerran kiittää tämän kauden sponsoreitani. Kun tekee tätä touhua koko sydämellä, niin tuntuu kivalta, kun saa ulkopuolista tukea!

Kolarikorjaamo AutoLjungqvist ja maatalouskoneita huoltava Traktorkliniken ovat olleet tärkeä taloudellinen tuki etenkin tällä kaudella, kun meikäläinen on joutunut juoksemaan fysioterapiassa melko usein. Eli sen lisäksi, että he korjaavat autoja ja traktoreita, niin he ovat myös auttaneet parsimaan yhtä moukaristia kuntoon kauden pääkilpailuun. Ei ollenkaan huono suoritus.

Urheiluvälineiden verkkokauppa funraise.fi on tälläkin kaudella hommannut minulle tarpeellisia välineitä. Esimerkiksi alkukaudella kipeytyneeseen kyynärpäähän löytyi tuki ja sen lisäksi muun muassa moukarikokoelmani on tälläkin kaudella kasvanut yhteistyön ansiosta. Tavaraahan sivuilla on paljon, mutta kysymällä saa nopean vastauksen ja yleensä on myös löytynyt kaipaamani tuote.

Muistakaahan ostaa LIPPU paikan päälle, jos yleisurheilu kiinnostaa. Tai katsokaa vaikka telkkarista, jos ette jaksa / pysty tulla paikan päälle. Ei tosin ole pakko katsoa, jos ei halua.

Karsintaa kohti.

Eteenpäin!

lauantai 14. elokuuta 2021

Yleisurheilu on pilalla... Mutta minulla on idea!

 

Suuret kenkävalmistajat ovat pilanneet yleisurheilun! Kärkiurheilijat pomppivat nykyään menemään trampoliinikengillä huippuunsa viritetyllä Mondolla. Ennetykset menevät jatkuvalla syötöllä uuteen uskoon.

Itse en ole moneen vuoteen syttynyt yhdestäkään radalla tai maantiellä syntyneestä ME tuloksesta! Pienikin epäilys, että parannus olisi välineistä johtuvaa vie meikäläisen mielenkiinnon. Tokion olympialaisissakin nähtiin huimia parannuksia 400 metrin aitajuoksussa. Moni hehkutti, mutta itseäni ei kiinnosta.

Mutta otetaanpa hetki happea.

Tätä avautumista pitänee pohjustaa myöntämällä, että minä toisinaan saatan olla vähän nihkeä sopeutumaan uusiin asioihin ja keksintöihin. En sanoisi olevani täysin muutoksenvastainen, mutta taidan olla sopivalla tavalla skeptinen.

Voidaan ottaa esimerkkinä, että lapsena ymmärsin tosi hyvin, miksi elokuvat siirtyivät VHS kaseteilta DVD -levyihin. BlueRay hypetykseen en toisaalta ikinä kerennyt mukaan enkä ole täysin vakuuttunut, että nykyajan suoratoistopalvelut olisivat mitenkään tarpeellisia. Siksi en ole niitä vielä hankkinutkaan.

Kuten huomaatte, niin siedän muutosta tosi hyvin tiettyyn pisteeseen asti. Olen tosin silti vähän skeptinen siitä, että faksin poistaminen yleisestä käytöstä olisi ollut millään tavalla hyvä idea.

Palataan itse asiaan.

Urheilijat haluavat mielellään väittää, että tuloksellinen kehitys olisi heidän omaa ansiotaan, vaikka osa on alkanutkin julkisesti myöntämään välineidenkin hyödyn. Pitää toki silti muistaa, että välineet ja olosuhteet ovat aina olleet luonnollinen osa lajimme kehityskäyrää. Jos vertaa olosuhteita ja välineitä 1900-luvun alkuun, niin ei voi edes puhua samasta lajista.

Nämä viimeisimmät kenkäuudistukset ja ratahehkutukset ovat kuitenkin olleet minulle liikaa. Enää en pidä kehitystä urheilullisena, vaan insinööritaidon tuloksena. Ja itse satun olemaan kiinnostunut urheilusta, eikä insinööritaidosta.

Mutta katsotaanpa vähän tilastoja. Laaja tulostaso on kehittynyt merkittävästi viidessä vuodessa, kun vertaa Rion ja Tokyon yleistä tulostasoa. Esimerkiksi kansallisten ennätysten määrä kasvoi 52 %. Tätä ei tietenkään suoraan voi laittaa kenkien piikkiin, mutta ainahan se vähän pistää miettimään. Joel Mason avaa kehitystä (ja sen mahdollisia syitä) omassa BLOGI:ssaan tarkemmin.

Oli miten oli. Lajimme on ylittänyt kriittisen rajan ja minun kaltaiset skeptiset puritaanit on pudonnut kyydistä. 

Ongelmakohtia on mielestäni kaksi. Ensinnäkin uusien kenkien hidas markkinoilletulo vääristää kilpailua, kuten keväällä kirjoitin. Toinen kenties isompi ongelma on se, että vertailu vanhoihin  tuloksiin ei ole mielekästä, kun ero välineissä liian suuri. Ja tämä vanhojen ja uusien tulosten vertailu on kenties lajimme vahvin ydin.

Mutta minulla on totta kai ratkaisu tähän suureen ongelmaan.

”Historiallinen Yleisurheilugaala”

Visio: Historiallinen Yleisurheilugaala 2022! (Kuva muokattu Microsoft paint ohjelmalla. Ylivertainen kuvanmuokkausohjelma since 1985!)

 

Tämä olisi kerran vuodessa järjestettävä yleisurheilukilpailu 1900-luvun alun olosuhteilla ja välineillä. Otetaan kaikki tämän hetken maailman parhaat paikalle, mutta kaikki muu olisi kuten oli noin 100 vuotta sitten.

Tiilimurskarata, rinkilajit hiekalta, käsiajanotto, tuomareilla sylinterihatut jne. Kunnon palkintorahat ja kova spektaakkeli päälle, niin kyllä urheilijat tulevat paikalle. Korkeushypyssä floppaaminen saattaa toki olla ongelmallista ilman patjaa, mutta eiköhän sekin jotenkin järjesty.

Voisimme kerrankin oikeasti nähdä, kuinka paljon lajimme on kehittynyt 100 vuodessa! Vai onko se edes kehittynyt?

Ei tarvitse ainakaan spekuloida tuloksia ihmekengillä tai uudella mondolla.

Urheilijoiden suorituskyky olisi keskiössä.

Minä syttyisin! Syttyykö joku muu?

(12 päivää Kalevan Kisoihin)

Eteenpäin!

[EDIT: Teksti sisälsi aikaisemmin lainatun twiitin osittain virheellisillä numeroilla. Tästä syystä se on poistettu]

 ---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 

--

torstai 5. elokuuta 2021

1995 ikäluokan matka junnusarjoista aikuisten arvokisoihin!

Miksi suomalaiset junnutähdet eivät nouse maailman huipulle? Onnistuneiden nuorten EM-kilpailujen jälkeen on mielestäni paikallaan pohtia, miten junnupotentiaalia saisi realisoitua aikuisten tasolle.

Maailmallahan ollaan paljon parempia jalostamaan urheilijoita huipulle, kun taas suomessa lähes kaikki potentiaali valuu hukkaan! Tai eihän se näin välttämättä ole, mutta musta tuntuu, että moni luulee asian olevan näin. 

Tässä tekstissä tarkastellaan yllä olevaa väitettä käytännön esimerkin kautta. Miten matka junnuista aikuisten sarjaan oikein sujuu maailmalla!

Laji on miesten moukari ja ikäluokka on 1995 syntyneet. Eli kyse on meikäläisen ikäluokasta. Me täytämme tänä vuonna 26-vuotta, mitä tarkoittaa sitä, että Tokion ja Pariisin välinen Olympiadi ovat meidän huippuvuotemme! Tai siis pitäisivät olla…

Aloitetaan vertailu katsomalla, miten ikäluokan kovimmat junnut ovat pärjänneet aikuisten sarjassa. Eli seuraavaksi käydään läpi kauden 2014 (U20) top 10 heittäjien tuloskehitystä. Lista on aika pitkä, joten silmäilehän läpi, niin jatketaan sen jälkeen.


1. Ashraf Amjad Al-Saifi QAT

Juniori: 

PB U18 (5 kg) 85,26m (2011); U20 (6 kg) 85,57m ME (2012) 

2x U20 Maailmanmestari
2x U20 Aasian Mestari

Aikuiset: 

PB 78,19m (2016)
SB 74,51m
Maailmantilasto 2021: 56.
Maailmanranking: 21.

Sijoitukset aikuisten arvokisoissa:

Aasian mestaruuskilpailut: 10, 2, 2
Asian Games: NM, 1
MM-Kisat: 24, 9, 23, 9

Olympialaiset 6, 26

Yhteensä 11 aikuisten arvokisaa        

2. Bence Pásztor HUN

Juniori:

PB U18 (5 kg) 84,41m ER (2011); U20 (6 kg) 80,29m (2014)

EYOF mestari
U18 maailmanmestari
2x U20 MM hopea
U20 EM hopea
U23 EM hopea ja pronssi

Aikuiset:

PB 75,74m (2015)
SB 73,43m
Maailmantilasto 2021: 67.
Maailmanranking: 64.

Sijoitukset aikuisten arvokisoissa:

MM-kisat: 28
EM-kisat: 25

Yhteensä 2 aikuisten arvokisaa

3. Ilya Terentyev RUS

Juniori:

PB U18 (5kg) 78,48m (2012); U20 (6kg) 78,23m (2014)

U20 MM pronssi

Aikuiset:

PB 73,17m (2021)
SB 73,17m
Maailmantilasto 2021: 70.
Maailmanranking: - (Liian vähän kisoja)

Ei aikuisten arvokisoja.

4. Maksim Mitskou BLR

Juniori:

PB U18 (5 kg) 73,08m (2012); U20 (6 kg) 77,34m (2014)

U20 MM-kisat: 7
U22 EM-kisat: 17

Aikuiset:

PB 71,84m (2016)

Lopettanut uransa vuonna 2018.

5. Artem Poleshko UKR

Juniori:

PB U18 (5 kg) 81,17m NU18R (2012); U20 (6 kg) 74,81m (2014)

U20 MM-kisat: 43, 19
U20 EM-kisat: 24
U22 EM-kisat: 18

Aikuiset:

PB 68,79m (2016)
SB 65,72m
Maailmantilasto 2021: 249.
Maailmanranking: 232.

Ei aikuisten arvokisoja.      

6. Waltteri Lahtinen FIN

Juniori:

PB U18 (5 kg) 71,21m (2011); U20 (6 kg) 74,81m (2014)

U18 MM-kisat: 37
U20 EM-kisat: 10

Aikuiset:

PB 64,96m (2015)

Lopettanut uransa vuonna 2016.                  

7. Ivan Aksyonov RUS

Juniori:

PB U18 (5 kg) 65,53m (2012) ; U20 (6 kg) 74,76m (2014)

Ei nuorten arvokisoja.

Aikuiset:

PB 72,62m (2017)

Ei aikuisten arvokisoja.

Lopettanut uransa vuonna 2018.                  

8. Yasmani Fernández CUB

Juniori:

PB U18 (5 kg) 71,93m (2012) ; U20 (6 kg) 74,45m (2014)

Ei nuorten arvokisoja.

Aikuiset:

PB 71,58m (2020)
SB 69,83m
Maailmantilasto 2021: 136.
Maailmanranking: 95.

Ei aikuisten arvokisoja.      

9. Denzel Comenentia NED

Juniori:

PB 5kg 65,55m (2012); 6kg 74,06m (2014)

U20 EM-kisat: 25
U20 MM-kisat: 11  

Aikuiset:

PB 76,80m (2019)
SB 76,72m
Maailmantilasto 2021: 37.
Maailmanranking: 34

Sijoitukset aikuisten arvokisoissa: 

EM-kisat: 21
(Osallistunut MM kisoihin myös kuulantyönnössä)

10. Tolgahan Yavuz TUR

Juniori:

PB U18 (5 kg) 77,13m (2012) ; U20 (6 kg) 73,41m (2014)

U18 MM-kisat: 5
U20 MM-kisat: 46, 13
U23 EM-kisat: 22, 23

Aikuiset:

PB 66,29m (2017)

Ei aikuisten arvokisoja.

Ei tuloksia kaudella 2021 


Junnusarjoissa meidän ikäluokkamme oli kova. Qatarin Elseify heitti U20 maailmanennätyksen jo 17-vuotiaana ja Unkarin Pásztor heitti myös nuorten Euroopan ennätyksen ja pikkumoukareilla epävirallisia ME tuloksia. Nämä kaksi herraa nappasivat myös useita nuorten arvokisamitaleja.

Aikuisten tasolla 3/10 ikäluokan top 10 junnuista on saavuttanut paikan arvokisoihin ja Elseify on näistä ainut, joka on heittänyt loppukilpailussa. Mies oli mukana myös Tokiossa ollen karsinnan 26. Tämän vuoden maailmantilastossa sen sijaan ainoastaan Hollannin Denzel Comenentia mahtuu 50 parhaan joukkoon.

Seuraavaksi katsotaan kuvan muodossa, minkälaisia muutoksia on tapahtunut ikäluokan heittäjien paremmuusjärjestyksessä 2014 -> 2021. Oikean sarakkeen suluissa näkyy millä sijalla heittäjä on tämän kesän aikuisten maailmantilastossa.

 

 

Punainen nimi: Ei tuloksia 2021 / ura ohi; Vihreä nimi: uusi nimi listoilla; Punainen viiva: Sijoitus heikentynyt; Vihreä viiva: Sijoitus parantunut.


Kuten näkyy, niin 9/20 kärkiheittäjistä ovat jo lopettaneet uransa. Junnukärkikolmikko on myös joutunut antamaan tilaa takaa tuleville. Tämän kesän ikäluokan tilastokärki Daniel Haugh selviytyi Tokion Olympiafinaaliin (11. sija). Haugh oli vielä  kaudella 2014 vasta ikäluokan 22. paras heittäjä.

Matemaattisia faktoja on vaikea lahjoa. Tokion karsinnan nuorin heittäjä oli 20 vuotias ja iäkkäin oli 45. Jos kisoihin otetaan yhteensä 32 heittäjää, niin tarkoittaa se vääjäämättä sitä, että joka ikäluokasta ei voi tulla kovin monta heittäjää. Siksi aikuisten arvokisoihin nousu on hankalaa, vaikka olisitkin junnuissa ikäluokkasi kärkiurheilija. 

Toisaalta on yhtä todennäköistä nousta huipulle, vaikka ei pärjäisikään nuorten sarjoissa. Tokiossa oli tosiaan ainoastaan kaksi 1995 syntynyttä miesheittäjää. Ikäluokan kovin junnutähti ja nimetön riviheittäjä. Näistä riviheittäjä oli tällä kertaa Olympiafinalisti.

Eikä urheilu aina ole yksinkertaista. Nuorten sarjojen huippulahjakkuus Elseify on ostettu Egyptistä Qatariin, mitä tarkoittaa, että olosuhteet ainakin pitäisi olla kunnossa. Silti hän ei ole vielä pystynyt nousemaan ehdottomalle huipulle lajissa, jossa suurin osa urheilijoista ovat puoliammattilaisia tai amatöörejä.

Eivind Henriksen toki näytti eilen, että vaikka et ole lajin ehdottomalla huipulla 26 vuotiaana, niin voit silti saavuttaa olympiahopeaa neljä vuotta myöhemmin! Elii myös 1995 ikäluokan lopullinen kohtalo on vielä täysin auki.

Tästä syystä urheilu on niin hieno asia. Mikään ei ole ennustettavissa. Paremmuus ratkotaan kentällä!

Eteenpäin!

 

 ---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 

--