perjantai 26. kesäkuuta 2020

Kesä!


Ihmiskunnan suurin kusetus on, että joku on saanut ihmisiä uskomaan, että kesä on ihanaa aikaa.

Tämähän ei pidä paikkaansa! Kesä on pelkkää kärsimystä!

Päivisin paarmat ja punkit syövät sinua elävältä ja öisin hyttyset jatkavat, kun paarmat joutuvat lepäämään, jotta ne jaksaisivat syödä sinua huomennakin.

Ulkona liikkuessasi saat joko auringonpistoksen, tai ihosyövän. Luultavasti molempia!

Juot litratolkulla vettä, mutta silti on jatkuva jano.

Nukkuminen ei ole mahdollista, koska jatkuva valoisuus sekoittaa sinun pääsi. Ja vaikka olisitkin hankkinut pimennysverhoja, niin makuuhuoneesi on kesän kunniaksi muuttunut saunaksi. Eli hikoilet, kuin pieni sika!

Etkä ole huoneessasi yksin, koska joku hyttynen on takuulla tunkeutunut sinun makkariisi, ihan vaan vittuilaksesi sinun kanssasi. Siinäpä on sitten rentouttavaa makoilla hikilätäkössä ja kuunnella hyttysen ininää läpi yön.

Et jaksa tehdä mitään, koska huonosti nukutut yöt yhdistettynä kuumuuden kanssa vie viimeisetkin mehut ihmisistä.

Ne ketkä väittävät, että kesä on ihana, joko eivät ymmärrä paremmin, tai valehtelevat!

Kesän ainut hyvä puoli lienee siinä, että se on varsin lyhyt ja sen aikana voi heittää moukaria.

Tämä teksti saattaa sisältää pientä liioittelua.

Lämpö ottaa päähän!

Eteenpäin!

 ---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: FunRaise

Rakennusalan yritys: Eestinkylän Putki ja Kirves

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Kohti kivoja kisoja!


Suomen suvi on koronasta huolimatta tarjonnut huikeita yleisurheilutuloksia ja myös moukarinheiton kärkiporukka on laittanut ensimmäisiä tuloksia tauluun. Tästä vauhti vaan kiihtyy kohti Kalevan Kisoja.

Meikäläisen kausi tosiaan alkoi tuloksella 61,69 m ja toista kilpailua jouduin jättää väliin. Syy väliin jättämiselle oli se, että kisat siirtyivät viime tingassa Tampereelta Kankaanpäähän ja varotoimenpiteenä päätettiin valmentajan kanssa välttää selän turhaa rasitusta pitkällä matkalla.

Tällä hetkellä olen kauden tilastoissa sijalla 11. Se on sijoituksena harvinaisen ikävä, koska se on yhden pykälän päässä top 10 sijasta. Kymmenen parhaan joukossa oleminen tarkoittaisi esimerkiksi paikkaa Kalevan Kisojen finaalissa ja myös esimerkiksi Jyväskylän Motonet GP kisoihin otetaan vastaava määrä heittäjiä.

Tulevien viikkojen tavoitteena on siis nostaa sijoitusta muutamalla pykälällä, jotta mahdollisuus kivoihin kisoihin avautuisi. Tilanne tilastoissa näyttääkin edessäni tällä hetkellä seuraavalta:

8. Joni Syrjälä 64,55 m
9. Petri Rautio 64,22 m
10. Marco Kammer 63,17m

Voi siis rehellisesti sanoa, että puhutaan haasteesta, mutta sehän onkin urheilun suola! Olen urani aikana heittänyt yhteensä viisi heittoa yli 64,22 m ja viime kauden pisin heittoni oli 63,88m. Ettäs tekemistä riittää, mutta eipäs oteta turhaa stressiä.

Seuraava kilpailu heitetään tänään Turussa klo 19:00!

Eteenpäin!
---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: FunRaise

Rakennusalan yritys: Eestinkylän Putki ja Kirves

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kuka on seuraava kuningas?


Suomalaisen miesmoukarinheiton valtaistuin ammottaa tyhjyyttään. David Söderberg jätti pestinsä kansallisen miesten moukarinheiton ykkösnimenä alkuvuodesta ja nyt perinteet velvoittavat, että uusi hallitsija nousee vastaavalle tasolle. Mutta kuka on seuraava kuningas?

Suomalaisen miesmoukarinheiton historia on komeaa luettavaa. Etenkin modernin moukarinheiton aikakaudella Suomella on lähes katkeamaton jakso, jolloin ykkösheittäjän huipputasotaso riittäisi pitkälle arvokisoissa.

Tiainen
Huhtala
Moukarinheiton nykyinen taso maailmalla saavutettiin 1980-luvun alussa. Suomesta Juha Tiainen ja Harri Huhtala nousivat molemmat 78 metrin tuntumaan ja Tiainen jopa yli 80 metriä. Kumpikin pysyi huipulla 1980-luvun loppuun asti.


Wahlman
Karjalainen
Tiaisen ja Huhtalan jälkeen seuraava hallitsija oli Marko Wahlman, joka nousi kyseiselle tasolle 1990 luvun keskivaiheilla. Heti hänen peräänsä O-P Karjalainen otti valtikan haltuunsa vuosituhannen vaihteessa. Karjalainen oli selkeä kärkiheittäjä ja maailmanluokan urheilija koko -00 luvun, jonka jälkeen valtikka siirtyi eteenpäin David Söderbergille 2010-luvun alussa.

Söderberg
Neljänkymmenen vuoden aikana on siis ollut ainoastaan muutamia vuosia, jolloin kärkiheittäjän huipputaso ei ole ollut vähintään 78 metrin nurkilla. Se tapahtui 1990 luvun alussa, sekä nyt parina viimeisimpinä vuosina.


Eihän se mikään itsestäänselvyys ole, että joku nykyisistä lahjakkuuksista tulee nousemaan 78 metrin heittäjäksi, mutta hienoa se olisi, jos Suomalainen moukariperinne saisi jatkoa. Huomenna Somerolla käydään jo kilpailu, jonka lähtölistalla on yksi, jos toinenkin kovan luokan mörssäri! Alkaako totinen valtataistelu jo huomenna?
 
Someron kilpailun osallistujat
---

Oma kauteni alkoi toisaalta maanantaina Espoonlahden heittokisoissa. Tulos 61,69 m on urani toiseksi paras avauskilpailun tulos ja tekeminen oli muutenkin ihan lupaavan tuntuista.

Ensimmäinen kisa on kuitenkin aina ensimmäinen kisa ja siihen kuuluu aina ylimääräistä säätöä. Ajatus harhailee ja kisarutiini puuttuu. Espoossa sen lisäksi oma hyvä vire yllätti, jonka seurauksena aloin yrittämään liikaa ja tekniikka petti.

Seuraavissa kisoissa pitäisi kuitenkin suoriutua paremmin!

Kiitos vielä Espoon Tapioille todella hyvistä kisoista. Runsaasta osallistujamäärästä huolimatta aikataulu piti ja kilpailu eteni hyvällä tahdilla. En tiedä, jos edes on mahdollista järjestää tuloskilpailua tätä paremmin!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: FunRaise

Rakennusalan yritys: Eestinkylän Putki ja Kirves

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---