torstai 26. toukokuuta 2022

Kelvollinen kauden avaus!

 Avasin eilen kilpailukauden 62,06 metrisellä kaarella Lahden Motonet GP osakilpailussa. Kärjelle hävisin (kuten lähes aina) reilulla kymmenellä metrillä ja oma tulostaso polkee paikallaan kuudennetta kesää putkeen…

Silti olen erittäin tyytyväinen kauden avaukseen!

Iän myötä oma vaatimustaso on vissiin mennyt laskemaan…

 



Lähtökohdat kauden avaukseen olivat suoraan sanottuna ärsyttävän apaattiset. On ollut erilainen kevät, kun periaatteessa ei ole ollut mitään perinteisiä loukkihommia, mutta silti olen keksinyt useampia tapoja hidastaa omaa kehittymistä. Samaan aikaan on joutunut keskittymään omien maisteriopintojen viimeistelyyn, joten fokuskaan ei ole ollut 100 % urheilukentän puolella.

Treenikentällä heitin vielä parisen viikkoa sitten muutamia 59,90 metrisiä, mutta 60 metrin viiva on vieläkin treeneissä rikkomatta. Viime viikkoina taso laski vielä siitä ja seiska lensi hyvällä heitolla noin 58 metriä ja kutonen (1,26 kg alipainoinen väline) lensi parhaimmillaan 65 metriä ja kasa on liikkunut 63 – 64 metrin nurkilla. Näistä lähtökohdista en odottanut paljon kauden avauksesta.

Kilpailuasetelma avauskisaan oli herkullinen, kun mukana oli kymmenen heittäjää. Eskolan veljeksistä vanhempi versio on 60 metrin kunnossa ja kuuden heiton kilpailu vaati hänen voittamisensa. Edellinen kohtaaminen Oskaria vastaan olikin päättynyt meikäläisen tappioon viime vuoden Kalevan Kisoissa. Tämä lähtökohta tarkoitti sitä, että minun piti ylittää itseäni heti avauskierroksella!

Kilpailun tulokset


Avausheitto oli hyvä! Se pitkään jahdattu 60 metrin viiva ylittyi heti ja menin veljesten edelle. Toisella kierroksella lähdin sitten ratkaisemaan jumbotaistelua tosissaan sillä seurauksella, että heitto hajosi ja jäi 56 metriin. Tässä kohtaa olisi pitänyt pystyä parempaan suoritukseen. Oskarin kolmas heitto raapaisi sitten verkkoa ja jäi 59 metriin, jonka jälkeen meikän jatkopaikka oli varma. Pystyin sitten rennosti heittämään 62,06 metrisen, joka jäi kisan parhaaksi.

Loppukierroksilla yritin sitten rentouden kautta löytää vielä vähän lisätehoja heittämiseen ja viimeisellä tulikin ihan kelvollinen kuusyks puolikas.

Kauden avaustulos suhteessa kesän yleiseen tulostasoon


Jos katsoo edellisiä kausia, niin tämä tulos oli meikäläisen uran toiseksi paras kauden avauskilpailu. Toki tilastoja katsellessa huomaa myös sen, että minun avaustulokseni ovat liikkuneet aivan eri suuntiin verrattuna Kalevan Kisat ja SB tuloksiin. Suurin farssi oli viime kesä, jolloin aloitin kauden 64 metrisellä ja päätin sen kalevan kisoissa 57 metriseen.

Eniten avauskilpailussa miellyttää kuitenkin se, että meikäläiselle tuttu 3 – 4 metrin kisalisä on vieläkin tallessa. Eli se miten paljon kisoissa tulee bonusmetrejä treenitasoon verrattuna. On mukava lähteä kisaamaan, kun tietää, että kyllä se tulos (lähes) aina tulee sieltä. Vastaavasti ei tarvitse stressata, jos treeneissä ei lennä huippumittoihin, koska se korjaantuu kuitenkin kilpailupaikalla.

Tiedän monta heittäjää, kenellä on päinvastainen tilanne, että kisoissa kulkee heikommin ja se olisi mielestäni ärsyttävää.

Seuraava kilpailuni on 1.6 järjestettävä Tampereen Motonet GP!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Menin töihin!


Tour de Hammerin ensimmäinen osakilpailu heitetään tänään Kankaanpäässä. Kisasta löytyy LIVE-striimi. Naiset heittävät kello 12:30 ja Miehet kello 15:00. Itse en ole mukana. Kerron tekstin lopussa miksi.



Sitten itse aiheeseen.

Kesä on ovella ja Vaasan päättöharkkani on loppusuoralla. Tämän myötä meikän maisteroituminen on varsin lähellä.

Valmistuessani liikuntatieteiden maisteriksi loppuu myös kelan huippu-urheilu stipendi (aka opintotuki), joten on ollut pakko pohtia mistä jatkossa löytyisi rahaa ruokaan ja kattoa pään päälle.

Kenties mieluisin vaihtoehto olisi ollut moukariammattilaisuus. Siis sellainen missä joku maksaisi minulle palkkaa siitä, että heittäisin moukaria.

Tietojeni mukaan ainut tapa toteuttaa tämä olisi Puolan kansalaisuuden hankkiminen ja 80 metrin heittäminen arvokisafinalissa. Ymmärtääkseni näillä kriteereillä saisi Puolan valtiota maksamaan harrastustani. Teoriassa erittäin yksinkertainen suunnitelma, mutta käytännössä suhteellisen haastava toteuttaa kokonaisuudessaan näin toukokuussa…

Toiseksi paras vaihtoehto olisi sitten ollut Suomen valtion tuen piiriin pääseminen. Tähän riittäisi luultavasti pelkkä 75 metrinen kiskaisu ja arvokisapaikka tulevan kesän EM kisoihin. Nousemalla tälle tasolle saisin varmaan myös vähän palkintorahoja, joilla voisin kuitata urheilukuluja. Tässäkin suunnitelmassa olisi vaan se ongelma, että se ei ole kovin todennäköinen.

Fakta lienee se, että heittämällä moukaria en tule saamaan ruokaa pöytään. Oli siis pakko mennä töihin.

Luonnollinen työ yksilöurheilijalle olisi sosiaalisen median sisällöntuottaja. Tätä kutsutaan joskus virheellisesti ammattiurheiluksi. Kyse on haastavasta työstä, jota en osaa kovin hyvin. Joko en ole visuaalisesti tarpeeksi lahjakas, tai sitten olen  liian tylsä. En tiedä kumpi se on, mutta jostain syystä seuraajamääräni ovat säilyneet vähän turhankin maltillisina.

Vaihtoehtoisesti tämä blogi on kultakaivos, mitä en vaan osaa myydä ja siksi en pysty rahoittamaan moukarointiani pelkästään SoMella.

Jäljelle jäävä vaihtoehto onkin sitten ne kuuluisat oikeat työt ja minun kohdallani tämä tarkoittaisi jumppamaikan hommia.

Lähdin tässä parisen kuukautta sitten hakemaan liikunnanopettajan töitä seuraavilla kriteereillä:

    -Pitää olla tuntiopettajan homma ja maksimissaan 16 opetustuntia viikossa

    -Koulu pitää olla moukarihallin lähellä

Löysin yhteensä neljä työpaikkaa, jotka täyttivät nämä kriteerit ja yhdestä jopa tärppäsi. Aloitan näin ollen ensi syksyllä jumppamaikan hommat Mustasaaressa!

Tämä tieto antaa mukavasti mielenrauhaa kohti tulevaa kesää, kun tietää, että syksyllä ei tipu tyhjän päälle. Uskon ja toivon, että tämän duunin myötä pystyn jatkamaan moukarinheittoa mahdollisimman laadukkaasti.

Lopuksi palataan vielä siihen, miksi en ole Kankaanpäässä heittämässä moukaria. Syy on yksinkertaisesti se, että en ole (vielä) tarpeeksi hyvässä kunnossa. En ole saanut moukaria lentämään kunnolla koronataudin jälkeen.

Ei kuitenkaan puhuta monesta metristä ja uskon, että taso lähtee tässä pikkuhiljaa nousemaan lähiviikkoina. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan pyrin mukaan Lahden Motonet GP osakilpailuun 25.5 viime vuoden tuloksella. Katsotaan, jos järjestäjät haluavat ottaa meikäläisen mukaan. Muuten kausi alkaa jossain muualla.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

 

perjantai 6. toukokuuta 2022

Haluatko heittää moukaria arvokisoissa? Tee näin!

Vilkas moukarikesä on alkamaisillaan ja on aika katsoa mitä kaikkea tuleva suvi tarjoaa meille. Tässä tekstissä käydään läpi, kuinka pitkälle pitää heittää, jos haluaa lähteä arvokisoihin seikkailemaan ja lopuksi käydään läpi meikän omaa touhua.

Kotimaista huippumoukarinheittoa tarjolla!

 

Yleisurheilun MM-kilpailut, Oregon

Kesän arvokkaimmat arvokisat järjestetään Atlantin toisella puolella Eugenessa. Näyttöjä pitää antaa viimeistään 26.6 ja kisaan otetaan mukaan 32 heittäjää (per sukupuoli). Suora raja on miehissä 77,50 ja naisissa 72,50. Kisoihin pääsee rajan heittäneet ja loput paikat täytetään WA rankingpisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Tässä kohtaa on hyvä tarkentaa, että rankingilla saavutettu kisapaikka ei ole säälipaikka. Kansainvälinen Yleisurheiluliitto nostaa suoran rajan tahallaan kovaksi, jotta kisoihin ei vahingossakaan tulisi liikaa porukkaa. Rankingpaikka on vähän kuin vanha B-raja. En siis halua lukea yhtään ”turha lähettää urheilijaa kisoihin, jos ei edes raja ole tehtynä”-kommenttia tulevana kesänä.

Paras tapa seurata kisapaikkojen jakoa on ROAD TO OREGON sivun kautta.

Suomalaisittain sekä Krista Tervo, että Silja Kosonen ovat jo heittäneet rajan kisoihin ja ovat rankingissa sijalla 9 ja 14. Jos halutaan vielä kolmas nainen mukaan kisakoneeseen, niin tarvitaan (juuri tällä hetkellä) 1092 pistettä (joka siis tulee viiden parhaan kisan keskiarvotuloksesta).

Sara Killinen heitti esimerkiksi muutama päivä sitten 69,50 metriä, joka vastaa 1085 pistettä (+10 sijoituspistettä = 1095). Neljä vastaavaa tulosta lisää, niin kamppaillaan jo MM-paikasta. Rankingin raja tulee tietysti vielä nousemaan, mutta kolmas suomalainen naismoukaristi MM-kisoissa ei siis tilastollisesti ole mikään utopia!

Viimeisten rankingpaikkojen kohdalla ratkaisevinta on kuitenkin se kuinka arvokkaisiin kisoihin pääsee. F-kategorian kilpailun voitosta saa 15 p, hopeasta 10 p ja pronssista 5 p. Loput jäävät ilman pisteitä. GW-kategorian Hammer Challenge osakilpailun voitosta (= "moukarin timanttiliiga", esim Paavo nurmi Games) saa sen sijaan peräti 200 pistettä ja vielä 8. sijasta saa 100 pistettä. 

Noin 70 metrin moukaristi pitäisi heittää yli 76 metriä, jos haluaa 100 lisäpistettä pelkästään heittämällä. Sijoituspisteet ovat siis oikeasti tärkeitä! Toivotaan siis, että Killinen ja myös Suvi Koskinen onnistuisivat pääsemään hyviin kisoihin alkukesästä.

Miesten puolella yhdelläkään suomalaisella ei ole raja heitettynä, mutta kärkikolmikko (Seppänen, Liipola ja Kangas) mahtuvat vielä 32 parhaan joukkoon rankingissa. Tämä tulee kuitenkin varmuudella muuttumaan ja uskon vahvasti, että perustason pitää olla 75 metrin nurkilla (riippuen sijoituspisteistä) mikäli mielii rankingin kautta kisoihin. Suosittelisin siis pojille, että heittäisivät suoran rajan, niin ei tarvitse sen kummemmin pohdiskella pistetilannetta.

Yleisurheilun EM-kilpailut, Munchen

EM-kisoihin pitää antaa näyttöjä 26.7 mennessä. Heittäjiä otetaan mukaan 26 / sukupuoli ja suora raja on miesten sarjassa 77 metriä ja naisten sarjassa 71,80 metriä. Näissäkin kisoissa käytössä on kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingjärjestelmä.

Rehellinen mielipiteeni näistä rajoista on se, että ne ovat liian kovat! Moukari on vahvasti Eurooppavetoinen laji, joten EM-kisoihin pääsy lienee lähes yhtä vaikeaa, kuin MM-kisoihin pääseminen. Itse haluaisin, että kiintiö olisi 32 urheilijaa näissäkin kisoissa!

Kansallisen tason räpeltäjän moukarikesä

Lopulta parisen sanaa meikäläisen touhusta. Näillä näkymin olen jättämässä sekä MM, että EM-kisat väliin, koska taso ei ihan vielä riitä. Kotimaassa osallistun niihin kisoihin, mihin minut otetaan mukaan ja mihin jaksan mennä. Kalenterin runko koostunee Motonet GP-kisoista, Tour de Hammer osakilpailuista, sekä muista pikkukisoista.

Kauden tavoite olisi tehdä reilu ennätysparannus ja tasonnosto, sekä saavuttaa kunnon pistesija Kalevan Kisoissa. Juuri tällä hetkellä nämä tuntuvat etäisiltä, mutta katsotaan mitä lähiviikkojen treenit tuovat tullessaan.

Juuri tällä hetkellä keskityn treenaamiseen ja koulun loppuun viemiseen. Kuukauden päästähän meikäläinen pitäisi olla valmis liikuntatieteiden maisteri.

En ole vielä päättänyt milloin kisakausi alkaa, mutta kai sekin selviää jossain vaiheessa.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---