maanantai 3. syyskuuta 2018

Kausi 2018



Katse on suunnattu kohti Helsinkiä, mutta liikun kohti Jyväskylää. Istun siis junassa. Opiskeluvuosi alkaa huomenna. Kausi on ohi. Miten meni? Mitä opin? Oliko tämä kaiken arvoista? Miten viiden vuoden projektini menee? Tässä tulee pieni yhteenveto kaudestani. Kausi joka kokonaisuudessaan oli katastrofaalisen keskenkertainen.

Aluksi kerrataan missä vaiheessa uraa liikun. Menossa on siis viiden vuoden projekti! Projektin päätepiste on (yllätys yllätys) 2020. Silloin päätän, jos minusta tulee moukarinheittäjä, tai jos alan tekemään jotain järkevämpää!

Moukarinheittoni oli pelkkää nousukiitoa kevääseen 2013 asti. Silloin poksahti välilevy ja seuraavat kolme kesää (ja harjoituskautta) oli kipujen ja vesijuoksun sävyttämiä. Syksyllä 2015 oli jopa hetken pakko liikkua kepeillä, koska ilman niitä sattui niin paljon. Siinä kohtaa päätin tehdä viimeisen yrityksen. Halusin vielä kokeilla, jos minustakin voisi tulla moukarinheittäjä!

Tavoitteena oli ensin päästä kivuttomaksi ja sen jälkeen hiljalleen kehittyä. Tavoitteena on, että 10 parhaan kisani keskiarvo on yli 70m kauden 2020 jälkeen. Silloin uskon, että haluan jatkaa moukarinheittoa. Mutta jos en siinä vaiheessa vielä ole päässyt hyvälle tasolle, niin on mielestäni turha jatkaa tätä touhua.

Kymmenen parhaan keskiarvo:

Lähtötaso 2015: 56,55m

2016: 60,379m
2017: 63,855m
2018: 64,233m

Palataan tähän kauteen. Tavoitteeni oli nostaa keskiarvoa lukemiin 66-68m ja mahdollisesti heittää 70m huippuolosuhteissa. Kalevan Kisoissa halusin päästää pisteille!

Ensimmäinen tavoite ei ollut lähelläkään, mutta toisessa onnistuin! Se oli samalla todiste siitä, miten outo keksintö urheilu on. Itse sössin lähes kaiken talven aikana ja olin jo antanut periksi kesän suhteen. Kävi kuitenkin ilmi, että aika moni muukin oli (valitettavasti) sössinyt ja yhtäkkiä Kalevan Kisojen pistesija olikin alennusmyynnissä. Hyökkäsin sen kimppuun kuin teini toppiin Gina Tricoon (ei kaupallista yhteistyötä) alennusmyynneissä! Uran ensimmäinen pistesija oli minulle kova juttu!

Ensi talvena on vaan pakko pysyä terveenä! Viime talvena kivut, flunssat, ja muut ongelmat seurasivat toisiaan enkä päässyt treenaamaan kunnolla. Uskon kuitenkin, että pystyn tekemään korjausliikkeitä, jotta ensi talvesta tulisi parempi ja kehitys kohti 70m jatkuisi! Kyllä musta vielä moukarinheittäjä tulee!

Riemu ylimmillään uuden ennätyksen jälkeen!! Kuva: Patric Huittinen


Lopuksi muutamia poimintoja kaudesta! Kaiken kaikkiaanhan tämä oli ihan hirveä kausi. Mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Olen kuitenkin huomannut, että positiivisuus on muodikasta ja yritän jotenkin seurata trendejä. Olen myös tajunnut, että en osaa olla tyytyväinen. Tyytyväisyys sinänsä on vaarallista, mutta uskon, että jonkinlainen ilo pienistä onnistumisista voi välillä olla ihan terveellistä. 

Tässä tulee siis lista kauden hyvistä asioista:

Urani ehjin suoritus! Kalevan Kisojen karsinta oli ehdottomasti ehjin suoritukseni ikinä, sekä henkisesti, että fyysisesti. Pystyin tekemään juuri sen, mitä vaadittiin! Ei ylimääräistä sähläämistä. Se oli kova juttu minulle. Harmi vaan, että päänuppi ei pysynyt mukana enää finaalissa! Lue yhteenvetoni!

Ennätys viimeisessä heitossa! Tämä oli siistiä. Olin jahdannut ennätystäni koko kesän ja kauden viimeisellä mahdollisella hetkellä onnistuin! Tuntui ihan kivalta. Tästä lisää edellisessä postauksessa!

Paluu 65m kerhoon! Tämä oli iso juttu. Kaudella 2012 viiden kilon moukari lensi lähes jatkuvasti yli 65m. Sen jälkeenhän vaivat esti kehityksen enkä ole kisoissa heittänyt millään välineellä niin pitkälle sen jälkeen. Edellinen 65m ylitys tuli 17.8-2012! Kesti siis yli kuusi vuotta (tai 2197 päivää) palata samalle tasolle. Jokainen, joka on tehnyt tosissaan kuusi vuotta töitä savutakseen jotain tietää, että onnistuminen tuntuu ihan kivalta!

Heittoymmärrys! Tämä on ehkä kovin juttu. Olen vuoden vanhempi ja ymmärrän jälleen kerran vähän enemmän moukarinheitosta. En kuitenkaan tunne olevani valmis, vaikka olen tehnyt tätä juttua jo 13 vuotta. Olen kuitenkin mennyt eteenpäin. Ymmärrän sekä tekniikkaa, että fysiikkaa paremmin! Tästä on hyvä jatkaa!

Siinä! Neljä positiivista asiaa saa riittää. Joku roti nyt kuitenkin! Tästä blogista ei saa tulla yltiöpositiivista fitnesshömppää. Tässä puhutaan pelkkää vakavaa asiaa! Yritän kuitenkin jatkossa olla entistä iloisempi keskinkertaisuudessani. Kohta alkaa uusi treenikausi. Mahdollisuus kehittyä. 

Vaihdoin junaa Tampereella. Nyt on jopa naama suunnattu Jyväskylään päin! Hyvää syksyä kaikille!

Eteenpäin!