lauantai 26. joulukuuta 2020

Kehitys loppuu pettymykseen!

 Edellinen kesä pisti miettimään onnistumisen ja pettymyksen tunnetta. Mietin usein, että olisipa kiva onnistua, edes kerran. Onnistuminen on toisaalta urheilussa suhteellinen käsite. Urani tähän astisesti paras onnistuminen ja kovin pettymys osui nimittäin aikoinaan samaan aikaan ja paikkaan Seinäjoella 2017.

Urani toiset Kalevan Kisat. Vuotta aikaisemmin olin käynyt turistina Oulussa ilman minkäänlaisia ajatuksia pärjäämisestä. Seinäjoellakaan ei pitänyt olla mitään tarjolla meikäläiselle, eikä lopulta ollutkaan, vaikka hetken luulin toisin.

Meikäläinen pyörimässä 2017. (Kuva: Erkki Hautaviita)

 

Kilpailun aattona tiesin olevani ennätyskunnossa (PB/SB silloin 64,25m), mutta vuoden tilaston 10. heittäjän SB oli 68,96 m ja itse olin tilastossa sijalla 12, joten loppukilpailu vaatisi muiden epäonnistumisen. Kaikki kuitenkin muuttui, kun sain tiedon, että tilastokärki David Söderberg on vetäytynyt kilpailusta loukkaantumisen takia. Toisen epäonni on toisen onni. Tämä nosti minut ainakin omassa päässäni kamppailemaan loppukilpailupaikasta!

Yön aikana sain flunssan. Tämä oli kuitenkin ennen koronaa, joten inkiväärimyrkytyksen saattelemana lähdin kisapaikalle!

Kilpailu alkoi hyvin tuloksella 63,90 m ja toisella heitin 63,67 m. Kumpikaan ei kuitenkaan riittänyt 10 parhaan joukkoon. Viimeisellä onnistuin kuitenkin hyvin heittäen ennätykseni 64,75 m ja nousin viimeiselle jatkopaikalle sijalle kymmenen! Tuuletin onnistumista ja aloin unelmoimaan loppukilpailusta. Viiden minuutin sisään Syrjälän Joni ja Raution Petri kuitenkin ohitti meikäläistä ja lensin pää edellä laulukuoroon. Meni lievästi sanottuna tunteisiin.

Urheilu on outo asia. Tämä kyseinen kilpailu oli useita kertoja mielessä kuluneen kesän aikana. On jopa huvittavaa miettiä, miten vajaa 65 metrinen johti viikkojen syvään vitutukseen ja useiden kuukausien päivittäiseen harmitukseen. Pidin silloin koko suoritusta täysin surkeana ja arvottomana.

Rehellisyyden nimissähän 64,75 m ei ole mikään maailmanluokan tulos, mutta se on kuitenkin minulle hyvä tulos. Ja karsinta kokonaisuudessaankin oli paras kilpailu, mitä ikinä olen heittänyt. Olen urani aikana heittänyt 463 kilpailuheittoa 7 kg moukarilla. Kyseisen karsinnan kaikki heitot mahtuvat 11 parhaan heittojeni joukkoon ja 64,75 metriä on vieläkin urani toiseksi pisin heitto. Ja se on vieläkin historian toiseksi kovin tulos, joka ei ole riittänyt Kalevan Kisojen loppukilpailuun.

No mikä on tämän tarinan opetus? Tyytyväisyys on asennekysymys!

Aikoinaan en osannut arvostaa 65 metrin heittoa, koska olin juuri noussut sille tasolle ja olin henkisesti jo matkalla 70 metrin heittäjäksi. Kuusikymmentäviisi piti olla pelkkä välipysäkki. Myös se, että olin junnusarjoissa aina jäänyt ilman virallista SM-mitalia, kun oma taso ei riittänyt kovassa ikäluokassa lisäsi harmitusta. En jotenkin kestänyt, että sama meno jatkuisi aikuisten sarjassakin.

Kohta juhlitaan uutta vuotta 2021. Aika on antanut perspektiiviä. Nykyään pidän omaa suoritustani Seinäjoella onnistumisena. Viime kesän 60 metrin viivan paukuttelu osoitti viimeistään, että 65 ei olekaan niin helppoa.

En tosin välttämättä halua, että ”historian toiseksi kovin karsiutuja” jäisi urani kovimmaksi saavutukseksi. Pakko siis vielä jotenkin parantaa!

Lopuksi vielä meikäläisen IG postaus Seinäjoen pesäpallostadionin piippuhyllyltä. Kyseinen teksti taisi olla rajusti sensuroitu. Silloin en välttämättä olisi ollut kovin vastaanottavainen, jos joku olisi tullut kertomaan, että kuules poika... Tätä paremmin et tule heittämään ainakin neljään vuoteen... Muista nauttia!

Onneks sain olla yksin.

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB

 

torstai 17. joulukuuta 2020

Timanttiliigan "Final 3" on nerokas idea!

 Muutos on lähtökohtaisesti aina pahasta! Tuttu ja turvallinen tuntuu aina paremmalta, kuin hyppy tuntemattomaan. Siksi ymmärrän hyvin, miksi Timanttiliigan ensi kesän ”Final 3”-uudistus (Lajeihin: Pituushyppy, kolmiloikka, kuula, keihäs ja kiekko) herättää paljon negatiivisia tunteita. Minäkin olin pitkään sitä vastaan.


 

Mutta... Olen miettinyt. Ja tullut siihen päätelmään, että muutos on hyvä. Eikä pelkästään hyvä. Se on jopa nerokas!

Vanhassa järjestelmässähän kaikilla kilpailijoilla on kolme suoritusta, jonka jälkeen kahdeksan parasta saa kolme lisää. Voittotulos voi tulla milloin vaan. Tuttu, turvallinen ja erittäin toimiva formaatti.

”Final 3” sen sijaan (ymmärtääkseni) porrastaa kilpailua niin, että voittotulosta on mahdollista tehdä vasta viimeisessä suorituksessa. Ensin kaikilla kilpailijoilla on (tutut ja turvalliset) kolme suoritusta, jonka aikana pitää nousta kahdeksan parhaan joukkoon. Sen jälkeen nämä kahdeksan yrittävää kierroksilla neljä ja viisi nousta kärkikolmikkoon, jotka sitten keskenään ratkaisevat kisan voiton kierroksella kuusi. Kilpailun voittaa se urheilija, joka tekee kovimman tuloksen viimeisellä kierroksella.

Uudessa järjestelmässä siis pakotetaan urheilijaa tekemään vähintään kaksi hyvää suoritusta. Voittaminen on myös haastavampaa, kun se täydellinen suoritus pitää tehdä paineen alla tietyllä kierroksella. Formaatti tarjoaa siis urheilijoille ja yleisölle enemmän jännitysmomentteja. Pienellä muutoksella on iso vaikutus. Vaikea uskoa, mutta olen kerrankin sitä mieltä, että WA:n herrat ovat keksineet jotain hyvää!

Paras urheilija voittanee uudessakin formaatissa! (Kuva: JIRO MOCHIZUKI/IMAGE OF SPORT)

 

MUTTA MUTTA…

Kilpailun formaatillahan ei ole mitään merkitystä, kun kisojen TV-toteutus on surkealla tasolla. Suurin ongelmahan on, että kenttälajeja ei näytetä… Lähes ollenkaan… Mikään formaatti ei ole jännittävä, jos sitä ei näe! Tähän otin jo kantaavuonna 2019, joten tutustukaa siihen tekstiin, jos kiinnostaa.

Uskon myös, että tämä on syy, miksi Final 3-formaatti on saanut niin huonon vastaanoton urheilijoiden keskuudessa. Yleisurheilu on lajina tällä hetkellä täynnä tyytymättömiä urheilijoita omine tarpeineen.

100 m juoksijoiden sviittiin tuotu kaviaari on kuivaa. Kestävyysjuoksijat haluaisivat juosta pidemmälle. Kenttälajin edustajat haluaisivat näkyä telkkarissa ja moukarinheittäjät… No.. Me haluaisimme, että joku edes joskus muistaisi meidät…

Urheilijoiden negatiivinen reaktio on siis ihan looginen. Jos ihmistä vituttaa, niin hänelle ei kannata antaa mitään, mitä hän ei juuri silloin kaipaa. Siitä tulee vaan paha mieli kaikille osallisille. Tämä ohje toiminee yllättävän hyvin elämässä muutenkin.

Uusi formaatti ei ole vanhaa huonompi, mutta lajimme oikeat ongelmat ovat muualla. Niitä pitää korjata seuraavaksi. Ensin pitää viedä tuoreempaa kaviaaria pikajuoksijoille ja sen jälkeen voisi lisätä moukarinheitto lajiohjelmaan. Ja jossain vaiheessa pitää porukalla mennä etsimään sitä record ja broadcast nappia pituushyppypaikan kamerasta. Kyllä se siitä sitten lähtee.

Vielä Lopuksi…

Monen mielestä suurin ongelma olisi, että uudessa formaatissa ei välttämättä voita kilpailua, vaikka tekisi uuden maailmanennätyksen. Timanttiliigan perustamisen jälkeen ei kuitenkaan olla nähty ensimmäistäkään ME:tä sääntöä koskevissa lajeissa… Moukarinheitossahan sellainen on toki nähty, mutta eihän se laji herroja kiinnosta. Eli ongelma ei ole kovin ajankohtainen. Keksikää parempia argumentteja!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB

tiistai 8. joulukuuta 2020

Vieläkin mennään eteenpäin!

 

Tämän viestin tarkoituksena on ilmoittaa, että olen elossa. Haluan myös ilmoittaa, että urheilen vieläkin, vaikka bloggaamisen kanssa on ollut harvinaisen suuria haasteita (lue: olen ollut laiska).

Reenit kohti kesää 2021 ovat siis jo alkaneet kuukausia sitten ja hyvin kulkee. Edellisen surkean kesän jälkeen oli kuitenkin pakko pohtia, miten ihmeessä saisimme valmentajan kanssa tämän puuhastelun takaisin raiteilleen. Tultiin yksimielisesti siihen tulokseen, että on pakko lopullisesti nostaa käsijarrua.

Minullahan on ollut vuodesta 2013 jälkeen vaikeuksia pitää selkäkivut kurissa. Vuosi vuodelta on mennyt parempaan suuntaan, mutta kiusallisen hitaasti. Olen aina ajatellut, että kunhan saan selän kuntoon, niin alkaa leka lentämään! Viime kesä kuitenkin todisti, että eihän se näin toiminut… Selkä oli suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta tulostaso laski.

Vuosien liiallinen varovaisuus ja sumpliminen oli johtanut siihen, että koneessa ei vaan ollut tehoja. Touhu oli ehkä vahingossa lipsahtanut liikaa terveysliikunnan puolelle. Ja vaikka se ehkä olisi terveellisempi vaihtoehto, niin ei sillä saa lekaa lentämään.

Nyt olen kuitenkin jo muutaman kuukauden kokeillut perinteisempää harjoitusohjelmaa. Eli suomeksi sanottuna reenit muistuttaa tällä hetkellä hiukan jopa urheilemista eikä vammavoimistelua. Tämähän ei olisi vielä onnistunut muutama vuosi sitten, mutta pitkäkestoinen selän kuntoutus on tuottanut tulosta. Katsotaan kuinka kauan tämä ilo kestää.

Korona ei vaikuta kovin rajusti meikäläisen harjoitteluun, kunhan jostain löytyy reenipaikkoja. Yritysmaailmassa vaikutukset kuitenkin näkyvät ja siksi olen erittäin kiitollinen, että tulevallakin kaudellani matkaani on tukemassa muutama yritys. Pidetään yhdessä lippu korkealla!

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB