tiistai 14. joulukuuta 2021

Liikuntakielto!

”Olisinpa tiennyt tämän nuorempana” sanoo suunnilleen 99 % entisistä urheilijoista luennoidessaan urastaan seuraavalle sukupolvelle. Urheilu on jatkuvaa oppimista ja lopulta toteat, että lähes kaiken olisit voinut tehdä eri tavalla.

Itselläni ei ole kuitenkaan (vielä) kovin suuria katumuksia uran varrelta. Paljon olisin toki voinut tehdä paremmin, mutta sen aikaisella tiedolla koen, että monesti oma toiminta on ollut suhteellisen järkevää tilanteeseen nähden. Aina voi toki siitä huolimatta harmitella menneitä.

Lääkärin määräämä liikuntakielto on kuitenkin jotain, mitä olisi voinut jättää toteuttamatta…

(Lähes) aina voi treenata! KUVA: sportsmeme.net

Aihe nousi mieleeni vähän aikaa sitten, kun Monosen Matti kertaili YLE:n urheilustudion insertissä kuinka nopeasti hän kuntoutti itsensä pahasta autokolarista teesillä, liike on lääke.

Itse taas olen teininä ainakin kahdesti pitänyt nelisen viikkoa taukoa urheilusta suhteellisen pienistäkin vaivoista, koska urheilulääkäri käski. Ja urheilulääkäri oli vielä siihen aikaan sellainen auktoriteetti, että sitä ei kyseenalaistettu.

Urheilijana toivon, että yksikään nuori ei tee samaa virhettä, mitä minä aikanaan tein. Vuodelepoa voi harrastaa haudassa, mutta harvoin täysi liikkumattomuus on paras vaihtoehto hengissä olevalle nuorelle urheilijalle. Vaivaan sopeutettu kuntouttava ja vahvistava harjoittelu lienee paras lääke, kuten Mattikin totesi. Yllättävän paljon voi tehdä, vaikka joku paikka olisikin vähän kipeä.

Eli ohjeeni nuorelle urheilijalle (ja hänen vanhemmillensa) on seuraava:

Jos urheilulääkäri suosittelee liikuntakieltoa, niin en tottelisi ja vaihtaisin lääkäriä. Jos toinenkin lääkäri on samaa mieltä, niin kysyisin 1 – 2 fyssarin mielipidettä, miten kannattaa treenata.

Sitten vasta, jos fyssaritkin ovat levon kannalla, niin on ehkä aika totella ensimmäistä lääkäriä. Silloin saattaa olla sellainen tilanne, että lääkiksen läpikäynyt asiantuntija on jopa kansallisen tason moukaristia pätevämpi.

Mutta ensisijaisesti tottelisin aina Matti Monosen teesiä.

Liike on lääke!

Olisinpa tiennyt tämän nuorempana…

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti