Kuperkeikkamaisteri!

 Syksyllä 2016 astuin toivoa täynnä sisään Jyväskylän Liikuntatieteelliseen tiedekuntaan!

Kahden urheilullisesti vaikean välivuoden jälkeen koin, että puhtaaseen ”ammattilaisuuteen” ei ollut mitään saumoja ja henkiselle kantille tekisi ihan hyvää harrastaa jotain (eli opiskella) urheilun ohella.

Opintotuen ansiosta olin varmistanut suhteellisen varmaan tulonlähteen, jonka varassa oli tarkoitus nousta kohti kansainvälistä kärkeä moukarinheitossa!

Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen harrastanut itselleni maisterin paperit ja työpaikan, mutta maailman kärki on luvattoman kaukana.

Eihän tämä nyt ihan putkeen mennyt… Vai menikö?

Tuore maisteri

Tavoitteellisen urheilun ja opiskelun vertaileminen on mielenkiintoista. Opiskelussa voit mennä sieltä mistä aita on matalin ja opintopisteet tulevat silti tilille tasaiseen tahtiin. Kuuden vuoden jälkeen kaikki onnittelevat hyvästä suorituksesta.

Urheilussa sen sijaan voi tehdä päivittäin asioita mahdollisimman hyvin kehittymättä ollenkaan. Itse kehityin ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kolmisen metriä, toisen aikana noin puoli metriä ja sen jälkeen en ole kehittynyt yhtään. Tästä hyvästä kukaan ei ole tullut onnittelemaan.

Ihmisellä on kai vaikeuksia arvostaa asioita, jotka tulevat liian helpolla. Itse sain opiskelupaikan kielikiintiöllä (eli oikoreitin kautta), opiskelin gradua lukuun ottamatta varsin löysästi ja sain jo ennen valmistumista työpaikan, koska ei ollut muitakaan päteviä hakijoita. En edes yrittänyt kunnolla ja silti onnistuin varsin hyvin.

Urheilua sen sijaan arvostan suuresti, koska siellä ei ole kiintiöitä eikä ole mahdollista nousta huipulle löysin rantein. Tällä hetkellä näyttää jopa pahasti siltä, että minulla ei ole kykyä nousta huipulle ollenkaan. En edes meinaa päästä takaisin omalle huipputasolleni, vaikka kuinka yritän ja uskon itseeni! Urheilu on moninkertaisesti tavallista elämää vaikeampi asia ja siksi se onkin niin siistiä!

Jyväskylän liikuntatieteellinen tiedekunta

 

Olisinko sitten tehnyt jotain eri tavalla?

Suuressa kuvassa en lähtisi muuttamaan mitään. Opiskelu on mielestäni hyvä tapa rahoittaa urheilua ja esimerkiksi Elmo Lakka on osoittanut, että liikuntapedagogiikan opiskelu ei ole arvokisojen esteenä. Onhan opiskelupaikka tietyissä tilanteissa kankea sopeutumaan urheilijan tarpeisiin, mutta keskimäärin koulu ei haitannut ollenkaan.

Ne urheilulliset virheet mitkä olen tehnyt opintojen aikana ovat enimmäkseen itsestäni johtuvia. Yleensä ne ovat seurausta heikosta elämänhallinnasta tai päätöksistä, jotka puhtaasti menivät pieleen. Jälkiviisaus on helppoa, mutta tulos löytyy tilastopajasta!

Lopuksi haluan kuitenkin kehua itseäni rajusti! Kävin muutama viikko sitten opintoministeriössä kirjoittamassa valtionhallinnon kielitutkinnon (VKT) ja sain siitä arvosanaksi ”erinomainen taito”. Eli olen nyt pätevä opettamaan liikuntaa myös toisella kotimaisella (eli suomeksi). Tämä on ehkä elämäni kovin saavutus!

Suomen kieli on aina ollut minulle hankala asia. Lapsuus ja nuoruus meni lähes täysin ruotsinkielisessä ympäristössä ja käytin suomea ainoastaan, jos oli pakko. Vasta lukion jälkeen saavutin sellaisen kielitaidon, että ei enää tarvinnut hävetä.

Eli kymmenen vuotta sitten en uskaltanut edes puhua ja nyt olen opiskellut maisteriksi itselleni heikommalla kielellä ja opetusministeriön mukaan sekä kirjallinen, että suullinen taito on lähellä äidinkielen tasoa!

Kyllähän tähänkin blogiin mahtuu luvaton määrä kirjoitusvirheitä, mutta niitä tulisi vaikka kirjoittaisin ruotsiksikin. Olen ylpeä siitä, että olen oppinut kaksi kieltä edes näin hyvin!

Kilpailen seuraavan kerran Riihimäellä aluemestaruuskisoissa ensi keskiviikkona. Tulkaahan katsomaan, jos kiinnostaa.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---