torstai 28. heinäkuuta 2022

Road to Joensuu!

 

Harjun Motonet GP oli hieno yleisurheilujuhla.

Keli ei suosinut, mutta silti yllättävän moni oli löytänyt tiensä katsomoon. Järjestelyt, kuulutukset ja kisojen tunnelma olivat hyvällä tasolla.

Itse olin myös mukana heittämässä Kalevan Kisat kenraalin. Heitin surkean tuloksen, enkä päässyt jatkokierroksille. Tekniikka oli täysin sekaisin, eikä touhuni oikein edes muistuttanut moukarinheittoa… Reilu viikko kauden pääkilpailuun! Pitäisikö panikoida?

Mielestäni ei (vielä).

 
Meikäläisen karsintahistoria Kalevan Kisoissa


Kalevan kisojen karsinta on aina mielenkiintoinen spektaakkeli. Tänä vuonna lisämaustetta tuo se, että kyse on lähes aamukarsinnasta, kun heitetään jo kello 11 aamupäivästä.

Kuvassa näkyy minkälaisia tuloksia olen heittänyt kenraaleissa ja kuinka hyvin se on korreloinut tulevan karsintatekemisen kanssa. Nopeasti katsottuna voinee todeta, että ei juuri mitenkään. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää se, että karsinnassa kannattaa heittää tarpeeksi pitkälle.

Tämän kauden taso ennustelisi viime kausiin nähden hieman kovatasoisempaa karsintaa, kun pojat ovat innostuneet heittämään 63 metrin paremmalle puolelle oikein urakalla. Tämän lisäksi jo viime syksynä eläköitynyt 72 metrin mies Tommi Remes on huhujen mukaan ostanut lisenssin ja käynyt parisen kertaa treenaamassa.

Ilmoittautuneet


Karsinnan kymmenen parasta etenee siis loppukilpailuun. Tilastojen perusteella voi tänäkin vuonna jakaa porukan kolmeen kategoriaan. Listoilla pitäisi olla neljä pomminvarmaa loppukilpailuun menijää, ketkä heti ensimmäisen heiton jälkeen voivat palata hotellin aamupalapöytään. Kärkinelikon takana Auvinen, Kokkonen ja Kammer joutunevat heittämään 1–3 kertaa karsinnassa, mutta ilman emämunauksia etenevät kyllä finaaliin hikoilematta turhan paljon.

Loput karsinnan sankareista kilpailevat kolmesta jäljelle jäävistä paikoista. Meistä peräti kahdeksalla on kapasiteettia heittää yli 63 metriä, joka olisi riittänyt selkeästi jatkoon vuosina 2018–2021!

Karsinnassa kokemuksella on myös merkitystä. On ihan eri asia tavoitella ensimmäistä finaalipaikkaa verrattuna siihen, että niitä löytyy useampi takataskussa. Jämäfinaalipaikoista taistelee useampi varsin kokenut kettu.

Montako kertaa urheilijat ovat sitten läpäisseet karsinnan onnistuneesti?

Petri Rautio: 13 kertaa
Tommi Remes: 7 kertaa
Minä: 2 kertaa
Arttu Väänänen: 2 kertaa
Joni Syrjälä: 2 kertaa

Muut: 0 kertaa

Oma ennusteeni on se, että aamupäivä ja sopiva kisajännitys ei nosta karsintarajaa kovin paljon päälle 63 metrin ja saattaa jopa jäädä vähän alle. On tosin myös mahdollista, että nähdään Seinäjoki 2.0, jolloin varsin maltillisista odotuksista huolimatta jäätiin karsintaan yli 65 metrin heitolla.

Kaikki on mahdollista moukarinheiton aamukarsinnassa!

Loppukilpailun absoluuttiseen tasoon vaikuttanee se, että Joensuun kilpailu on ahdettu kahden arvokisan väliin ja kolme ukkoa on luultavasti jo henkisesti lähdössä Saksaan EM-kisoihin. Mitaleista tullaan kuitenkin käymään tiukka kamppailu ja olisiko tämä se vuosi, kun kultainen lätkä löytää tiensä Poriin vähintään 74 metrin tuloksella?!

Itse tavoittelen sitä kuuluisaa pistesijaa, kunhan nyt ensin pääsisin karsinnasta jatkoon.

Karsinta heitetään perjantaina 5.8 kello 11:00 ja loppukilpailu lauantaina 6.8 kello 18:45.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti