torstai 24. helmikuuta 2022

Koditon ja työtön moukaristi!

Syksyllä 2002 valtio oli sitä mieltä, että meikän pitäisi aloittaa peruskoulun.

Keväällä 2022 valtio on sitä mieltä, että meikäläistä on koulutettu ihan tarpeeksi ja olisi aika tehdä jotain muutakin.

Touko - kesäkuun vaihteessa Jyväskylän Yliopisto ja Åbo Akademi potkii meikäläisen (toivon mukaan) pihalle Liikuntatieteiden Maisterin papereiden kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että KELA:n urheilustipendikin (lue: opintotuki) päättyy ja samalla joudun myös jättämään minun nykyisen kotini.

Eli kolmen kuukauden päästä olen koditon ja työtön, eikä minulla ole mitään hajua mitä minä alan tekemään, tai mille paikkakunnalle muutan. Onhan tämä siinä mielessä suhteellisen jännää aikaa elämässä.


 

Tiedän kuitenkin varmuudella sen, että haluaisin vielä heittää moukaria, koska en ole mielestäni vielä valmis urheilija. Tässä toiveessa on vaan sellainen ongelma, että kansallisen tason moukarituloksia ei voi syödä ja jostain pitäisi hankkia ruokaa pöytään.

Kysymys kuuluukin, että mistä?!

Moukari-ammattilaisuus ei ole vaihtoehto, koska sellaista ilmiötä ei periaatteessa ole olemassa. Toki jos sijoitun ensi kesän MM-kisoissa pisteille, niin voisin ehkä saada sen verran valtion apurahaa, että pysyn hengissä, mutta se vaatii sen 78 metrin kaaren… En ehkä laittaisi kaiken sen varaan…

SoMe-ammattilaisuus (jota moni virheellisesti kutsuu ammattiurheiluksi) olisi myös vaihtoehto, mutta siinäkin on kaksi ongelmaa: en ole tarpeeksi seksikäs ja se sisältö mitä itse pidän kiinnostavana ei kiinnosta tarpeeksi suurta yleisöä. Eli jotta tämä puoli lähtisi rullaamaan, niin pitäisi käydä kauneusleikkauksessa (kallista) ja alkaa tuottamaan sisältöä, jota en ymmärrä.

Oikeisiin töihin täysipäiväisesti meneminen on toki kanssa vaihtoehto, mutta siinä on riskinsä, että urheilu kärsii liikaa. En halua tehdä liikaa kompromisseja, vaikka sillä saisikin enemmän rahaa.

Esimerkiksi kunnolla tehty liikunnanopettajuus on henkisesti ja fyysisesti vaativaa pitkästä kesälomasta huolimatta. Ja oma ammattiylpeys ei oikein salli ”pallo peliin ja itse kahvitauolle” opetustyyliä…

Eli jostain pitäisi löytää joku suhteellisen helppo osa-aikainen työ, jonka palkan turvin on varaa pysyä hengissä, asua jossain, harjoitella ja kilpailla. Tämä duuni pitäisi löytyä paikkakunnalta, missä on moukarinheitolle sopivat olosuhteet ja mieluiten valmennustakin.

Uskon ja toivon, että voisin jatkaa moukarinheiton tulevankin kesän jälkeen.

Vielä pitäisi vaan keksiä miten se olisi mahdollista.

Yksi tärkeä osa tätä palapeliä on tietenkin meikäläisen yhteistyökumppanit. Lista löytyy tosta alempaa. Käyttäkäähän noiden firmojen palveluja, jos haluatte!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti