maanantai 25. lokakuuta 2021

Kun kavereista tulivat konkareita!

 Tämän vuoden Kalevan Kisojen jälkeisissä saunalöylyissä käytiin monta enemmän tai vähemmän kiinnostavaa keskustelua. Yksi aihe, joka jäi minulla erityisesti mieleeni, oli toteamus, että meikäläisen ikäluokkahan alkaa oleman kisojen kokeneinta kaartia. 

Milloin tämä tapahtui? Vastahan me olimme nuoria ja lupaavia junnuja!

On jotenkin hassua muistella omaa ajatustapaa 11-vuotiaana junnuna, kun unelmoi siitä, että joskus heittäisin sen ajan huippuja vastaan yleisessä sarjassa. Enhän minä silloin ehkä oikein sisäistänyt, että ne huiput tulevat kaikki lopettamaan ja meikäläisen vastustajat tulisivat olemaan jo silloin vierelläni istuvat saman ikäiset räkänokat.

Tilastonörttinä aloin kuitenkin löylyjen jälkeen funtsimaan kuinka pitkiä uria kansallisen tason huipulla jengi yleensä tekee. Onko normaalia, että 26-vuotias kuuluu kokeneempaan kaartiin? Otinpa asiasta selvää.

Kuvassa näkyy tämän vuoden Tampereen Kalevan kisojen tilanne. Ensikertalaisia oli kolme, todellisia konkareita kaksi ja siinä välissä 1990-luvun keskivaiheella syntyneistä heittäjistä koostuva laajempi runko.

Tilastonörttinä en tähän taulukkoon tyytynyt, vaan tein lisää vastaavia taulukoita eri vuosilta. Niitä tuli lopulta aika monta… Julkaisen niistä otteita 10 vuoden välein. Vilkaise läpi, jos kiinnostaa, niin jatketaan niiden jälkeen.


 

 


Käppyröitä katsellessa huomaa, että ihmisillä oli vissiin ennenvaanhaan moukarinheiton ohella muutakin tekemistä, koska urat kalevan kisa-tasolla olivat lyhyempiä. Ensikertalaisten määrä on kuitenkin vuosikymmenten saatossa pysynyt melko vakiona.

Suomalainen moukaristi-tuotanto on pitkään ollut melko vakaalla pohjalla ja se näkyy myös tulostason tasaisuudessa. Lopetetaan tämä pläjäys katsomalla, miten Kalevan Kisojen laaja taso on vaihdellut vuosien aikana.

Kuvassa näkyy karsinnan 10. parhaan tuloksen (= nykyinen finaaliin vaadittava tulos) kehitys. Joskus 1980-luvun lopulla taso nousi 60–65 metrin väliin ja on siinä välimaastossa se on melkein poikkeuksetta pysynyt tähän päivään asti. Historian kovatasoisin karsinta heitettiin Seinäjoella 2017.

Onhan siinä jotain hienoa, että 1950-luvulla syntyneet nostivat kotimaisen moukarinheiton nykyiselle tasolle ja jopa 1990-luvun pullamössöt (eli minä ja mun kilpakumppanit) pystymme ylläpitämään sen tason. Aika näyttää, jos 2000-luvun muksut viitsivät jatkaa perinteitä.

Treenit jatkuvat. Kävin viikonloppuna SFI leirillä Kuortaneella.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Haluatko tukea minua kaudella 2022?

Näkyvyyttä tarjolla ainakin blogissa ja kisapaidassa, mutta eiköhän me jotain muutakin kivaa voitais kehitellä.

 Ota yhteyttä, niin funtsitaan lisää: fredrikfroberg@hotmail.com

---

 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti