tiistai 2. helmikuuta 2021

Tukeeko SUL dopingin käyttöä?

Viime perjantaina kävi ilmi, että aitajuoksija Lotta Harala on viime kesänä ilmestynyt lähtöviivalle, vaikka hänen kehossaan oli kielletty aine. Hän on myös syksyn ja talven aikana kärsinyt teostaan rangaistuksen ja on näin ollen vapaa kilpailemaan. Silti ilmassa on vielä kysymyksiä, jotka askarruttavat pientä mieltäni.

Kuva: EUSA.eu
Harala on itse kertonut oman versionsa siitä, miten asiat etenivät ja paremman tiedon puutteessa en pysty sanomaan mitä on totta ja mitä ei, joten tällä tarinalla mennään.

Suhtaudun kuitenkin lähtökohtaisesti kaikkiin käryihin samalla tavalla kansalaisuudesta ja henkilöstä riippumatta. En henkilökohtaisesti välitä tarinoista tai selityksistä, koska niissä piilee aina urheilijan tarve suojella itseään pahemmilta seuraamuksilta.

Voihan se toki olla, että huulirasvat, kiihkeät kokaiinisuudelmat, steroiditalonmiehet, hammastahnat sekä banaanin liikasyönnit ovat oikeasti tapahtuneet, mutta sillä ei ole minun mielestäni mitään väliä.

Itseäni kiinnostaa ainoastaan se mitä ainetta kärähtänyt urheilija on käyttänyt, kuinka kauan ja miten paljon. Tämän perusteella päättelen, miten suhtaudun sääntörikkeeseen. 

Haralan kohdalla käytetty aine ja löydetty määrä ei ainakaan minun mututuntumani mukaan viittaisi mihinkään järjestelmälliseen dopingin käyttöön. Pidän myös inhimillistä virhettä mahdollisena. Rike on kuitenkin selkeä.

Itse en voi muuta kuin toivoa, että SUEK ja WADA hoitavat homman sääntöjen mukaisesti myös näin lievissäkin tapauksissa. Ja erityisen tärkeänä pidän sitä, että kun urheilija on kärsinyt rangaistustaan, niin hän on tervetullut takaisin kilpakentille tasavertaisena urheilijana.

Tässä kyseisessä tapauksessa on kuitenkin mielestäni kaksi häiritsevää seikkaa!

Harala sai vielä käryn jälkeenkin juosta ennätyksensä ja jopa edustaa suomea Ruotsi-ottelussa. Häntä on myös omaehtoisen toimintakieltonsa aikana valittu maajoukkuerinkiin. Tätä on jotkut ihmetellyt ja minä liityn siihen joukkoon.

En tiedä kenen vastuulla tämä olisi ollut, joten niputan SUEK ja SUL yhteen nippuun, mutta minun mielestäni säännöt pitäisi olla sellaiset, että urheilija ei pääse epäilyttävän A-näytteen ja tuomion välillä kilpailemaan.

Ja jos SUEK:in säännöt eivät tähän taivu, niin urheiluliitosta pitäisi löytyä sen verran pelisilmää, että urheilijaa ei ainakaan valita maajoukkueeseen tällaisessa tilanteessa. Nythän tästä saa sellaisen kuvan, että SUL ei ottanut käryä tosissaan. Voisi jopa sanoa, että SUL tuki doupattua urheilijaa tietämättä kuinka vakavasta (tai lievestä) rikkeestä oli kyse?!

Ja siitä tullaankin toiseen kysymykseen, joka askarruttaa meikäläisen pientä mieltä. Miksi ihmeessä tällaiset pilipalikäryjä edes ovat olemassa?

Kiellettyjen aineiden lista on todella laaja. Olen usein miettinyt, että eikös sitä voisi supistaa ja tämä käry osittain vahvistaa näkemystäni. SUEK:in mielestä tämä käry ei tosiaan estänyt Haralaa kilpailemasta ja hän sai itse päättää milloin hän viettää toimintakieltonsa.

Jos rikkeestä tulee näin lempeitä seuraamuksia, niin rohkenen sanoa, että kyseinen teko ei edes pitäisi olla rike. Eli joko pitäisi tiputtaa kyseinen aine pois seuraavasta listapäivityksestä, nostaa aineesta kärähtämisen raja-arvoja tai sitten pitäisi kiristää rangaistusasteikkoa kyseisen aineen kohdalla. Tällainen lempeä välimalli, joka kuitenkin antaa urheilijalle doping-leiman, ei palvele ketään!

Doping on minulle mustavalkoinen ilmiö. Harmaata aluetta ei ole. Urheilijan vastuulla on tulla treeneihin ja kilpailupaikalle puhtaana, ja jos hän epäonnistuu tässä, niin hän on rikkonut sääntöjä. Ja jos säännöissä on outoja seikkoja, niin niitä pitää muuttaa järkevämpään muotoon.

Kansallisen tason urheilijana en tykkää siitä, miten kansallinen urheiluliitto ja antidopingtoimikunta suhtautui tähän keissiin. Antaa kuvan siitä, että he eivät pidä doping rikettä kovin vakavana asiana.

Juhlapuheissa kyllä vannotaan dopingin vastaisen urheilun nimeen, mutta tämä esimerkki ei ihan näytä sellaiselta toiminnalta... Toivottavasti otetaan opikseen, jotta asiat voisi hoitaa tyylikkäämmin jatkossa.

Puhdas urheilu olkoon illuusio, mutta voisihan siihen nyt kuitenkin pyrkiä...

Näissä asioissa pitää toki myös muistaa, että urheilija on ihminen. Vaikka en tykkää näin lempeästä kohtelusta, niin ei saa mennä toiseenkaan ääripäähän. 

Eipäs minulla muuta...

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 
---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti