Edellinen kesä pisti miettimään onnistumisen ja pettymyksen tunnetta. Mietin usein, että olisipa kiva onnistua, edes kerran. Onnistuminen on toisaalta urheilussa suhteellinen käsite. Urani tähän astisesti paras onnistuminen ja kovin pettymys osui nimittäin aikoinaan samaan aikaan ja paikkaan Seinäjoella 2017.
Urani toiset Kalevan Kisat. Vuotta aikaisemmin olin käynyt turistina Oulussa ilman minkäänlaisia ajatuksia pärjäämisestä. Seinäjoellakaan ei pitänyt olla mitään tarjolla meikäläiselle, eikä lopulta ollutkaan, vaikka hetken luulin toisin.
 |
| Meikäläinen pyörimässä 2017. (Kuva: Erkki Hautaviita) |
Kilpailun aattona tiesin olevani ennätyskunnossa (PB/SB silloin 64,25m), mutta vuoden tilaston 10. heittäjän SB oli 68,96 m ja itse olin tilastossa sijalla 12, joten loppukilpailu vaatisi muiden epäonnistumisen. Kaikki kuitenkin muuttui, kun sain tiedon, että tilastokärki David Söderberg on vetäytynyt kilpailusta loukkaantumisen takia. Toisen epäonni on toisen onni. Tämä nosti minut ainakin omassa päässäni kamppailemaan loppukilpailupaikasta!
Yön aikana sain flunssan. Tämä oli kuitenkin ennen koronaa, joten inkiväärimyrkytyksen saattelemana lähdin kisapaikalle!
Kilpailu alkoi hyvin tuloksella 63,90 m ja toisella heitin 63,67 m. Kumpikaan ei kuitenkaan riittänyt 10 parhaan joukkoon. Viimeisellä onnistuin kuitenkin hyvin heittäen ennätykseni 64,75 m ja nousin viimeiselle jatkopaikalle sijalle kymmenen! Tuuletin onnistumista ja aloin unelmoimaan loppukilpailusta. Viiden minuutin sisään Syrjälän Joni ja Raution Petri kuitenkin ohitti meikäläistä ja lensin pää edellä laulukuoroon. Meni lievästi sanottuna tunteisiin.
Urheilu on outo asia. Tämä kyseinen kilpailu oli useita kertoja mielessä kuluneen kesän aikana. On jopa huvittavaa miettiä, miten vajaa 65 metrinen johti viikkojen syvään vitutukseen ja useiden kuukausien päivittäiseen harmitukseen. Pidin silloin koko suoritusta täysin surkeana ja arvottomana.
Rehellisyyden nimissähän 64,75 m ei ole mikään maailmanluokan tulos, mutta se on kuitenkin minulle hyvä tulos. Ja karsinta kokonaisuudessaankin oli paras kilpailu, mitä ikinä olen heittänyt. Olen urani aikana heittänyt 463 kilpailuheittoa 7 kg moukarilla. Kyseisen karsinnan kaikki heitot mahtuvat 11 parhaan heittojeni joukkoon ja 64,75 metriä on vieläkin urani toiseksi pisin heitto. Ja se on vieläkin historian toiseksi kovin tulos, joka ei ole riittänyt Kalevan Kisojen loppukilpailuun.
No mikä on tämän tarinan opetus? Tyytyväisyys on asennekysymys!
Aikoinaan en osannut arvostaa 65 metrin heittoa, koska olin juuri noussut sille tasolle ja olin henkisesti jo matkalla 70 metrin heittäjäksi. Kuusikymmentäviisi piti olla pelkkä välipysäkki. Myös se, että olin junnusarjoissa aina jäänyt ilman virallista SM-mitalia, kun oma taso ei riittänyt kovassa ikäluokassa lisäsi harmitusta. En jotenkin kestänyt, että sama meno jatkuisi aikuisten sarjassakin.
Kohta juhlitaan uutta vuotta 2021. Aika on antanut perspektiiviä. Nykyään pidän omaa suoritustani Seinäjoella onnistumisena. Viime kesän 60 metrin viivan paukuttelu osoitti viimeistään, että 65 ei olekaan niin helppoa.
En tosin välttämättä halua, että ”historian toiseksi kovin karsiutuja” jäisi urani kovimmaksi saavutukseksi. Pakko siis vielä jotenkin parantaa!
Lopuksi vielä meikäläisen IG postaus Seinäjoen pesäpallostadionin piippuhyllyltä. Kyseinen teksti taisi olla rajusti sensuroitu. Silloin en välttämättä olisi ollut kovin vastaanottavainen, jos joku olisi tullut kertomaan, että kuules poika... Tätä paremmin et tule heittämään ainakin neljään vuoteen... Muista nauttia!
Onneks sain olla yksin.
Eteenpäin!
YHTEISTYÖSSÄ:
Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti