Säännöllisen
epäsäännöllisesti on mukava käydä valvomassa kavereiden juomista. Hermomyrkky
ei ole toki itseäni ikinä niin paljon kiinnostanut, mutta, kun pääsee istumaan
iltaa hyvällä porukalla, osallistun mielelläni. Alkuvuodesta oli tällainen ilta,
kun käytiin grillaamassa ystävien kanssa. Siinä ilta venyi ja hiljalleen
huomasin, että tyhjien tölkkien määrä kasvoi. Siinä vaiheessa alkoholi oli vetänyt
kavereilta pahimmat rajoitukset alas ja suorapuheisuus yltyi. Ja yhtäkkiä yhden
kaverin suusta valuikin mielenkiintoinen pohdinta:
”Minä en ymmärrä,
miksi kukaan haluaisi heittää moukaria!! Eikö se ole tosi tylsää, kun aina vaan
heittää? Eihän siinä ole mitään järkeä!!”
En kyllä muista,
mitä minä siinä hetkessä onnistuin vastaamaan! Sillä ei tosin ole niin suurta
väliä, koska luulenpa, että kaveri ei muista edes kysyneensä kyseistä
kysymystä. Mutta ymmärrän kyllä, jos joku ei ymmärrä moukarinheiton
mielekkyyttä. Koitan tässä tekstissä lyhyesti selittää, miksi moukarinheitto on
hauskaa!
Mielestäni on
turhaa vedota kavereihin, matkusteluun, tai samanhenkisten kanssa työskentelyyn.
Näitä on toki tarjolla moukarinheiton parissa, mutta olen huomannut, että
ihmisillä on kavereita, vaikka ne ei heittäisikään moukaria. Jotkut myös
matkustelee ilman moukareita! Tämä on kai loppupeleissä ihan hyvä asia?!
Surullistahan se olisi, jos pelkästään moukarinheittäjillä olisi ystäviä!
Moukarinheiton
suurin kiehtova seikka on ehdottomasti se, että laji on niin hiton vaikea!
Perustehtävähän on yksinkertainen. Pitää heittää rautapalloa mahdollisimman
kauas. Se joka heittää pisimmälle voittaa ja kaikki muut häviävät! Kuulostaa
yksinkertaiselta, mutta todellisuus on toinen. Olen heittänyt 13 vuotta, enkä
vieläkään koe osaavani lajia tarpeeksi hyvin. Vieläkin kehityn jatkuvasti
teknisesti. Joku voisi sanoa, että olen hiton tyhmä jätkä! Minä taas sanon,
että moukaria ei voi oppia, siinä voi vaan kehittyä!
Toinen
mielenkiintoinen seikka on yksilöurheilun yleinen raakuus! Arvostuksen
saamiseksi pitää oikeasti olla hyvä. Olympiavoittajia ja maailmanennätyksiä
muistetaan ja muut jäävät varjoon. Tuhannet urheilijat tavoittelevat sitä yhtä
kultaa ja suurin osa ei ikinä saavuta yhtään mitään. Jokainen steppi on
otettava itse. Voit saada apua, mutta matkalla huipulle ei ole oikotietä tai
vaihtopelaajaa, jotka hoitaisivat jonkun stepin sinun puolestasi.
Tästä syystä jokainen uusi steppi tuottaa huikean positiivisen tunnemyrskyn!
Miesten A-luokan tulos, ensimmäiset Eliittikisat, ensimmäiset Kalevan Kisat
jne. Asioita, joista suuri yleisö ei välitä, mutta pienelle urheilijalle suuria
juttuja. Sen verran olen ehtinyt sössimään ja mokaamaan vuosien varrella, että
en enää ota yhtään steppiä itsestäänselvyytenä. Jokainen kehitysaskel on lahja,
joka on kovan työn takana! Esimerkiksi Kalevan Kisoihin pääsy vaati sen, että harrastin moukaria yli kymmenen vuotta! Kun on itse tehnyt 10 vuotta töitä jonkun asian eteen, niin osaa myös arvostaa omia saavutuksiaan! Suuri yleisö ei arvosta Kalevan kisoihin pääsyä ja joka vuosi tulee
valitusta siitä, miten heikko taso niissä on! Sitä minä vaan tässä mietin, että
miten kauan paikan saaminen olisi kestänyt, jos Kalevan kisoissa olisi yleisön
mielestä kova taso?!
Kalevan Kisojen
jälkeenkin on paljon saavutettavaa. Joku matemaatikko voi varmaan laskea miten
suuri todennäköisyys on, että minä joskus voitan olympiakultaa maailmanennätystuloksella.
Se on jopa todennäköistä, että jompikumpi, tai jopa kumpikin jää minulta saavuttamatta.
Se on toisaalta lajin hienouskin. Koska itse en tiedä mitään suurempaa
moukarinheittäjänä, kuin maailmanennätys ja olympiakulta. Niitä kun saavuttaa,
niin on valmis moukarinheittäjä. Sen jälkeen voi toki jahdata toista kultaa,
mutta ei se ole enää sama asia. Riski, että saavutukset loppuisivat kesken, on
kuitenkin todella pieni. Ja matkalla olympiakultaan on monta pienempää
saavutusta. Niitä pitää sitten yrittää poimia yksi toisensa jälkeen.
Itse lajisuoritus
on myös jo itsessään ihan mukava. Siinä, kun tanssii fysiikan lakien kanssa ja
yrittää kesyttää 200kg – 300kg+ vastavoiman välineen ja kehon välillä tulee
ihan voimakas olo. Ja kun tämä valtava voima katoaa hetkessä, täydellisen loppusaaton
jälkeen, niin tulee vatsapohjaan sellaista miellyttävää kutinaa. Tästä syystä
moni heittäjä kirkuu, örisee tai huutaa heiton jälkeen. Jotkut toki ääntelee huononkin
heiton jälkeen, mutta siihen en ota kantaa...
Yhteenvetona voi
siis todeta, että moukarinheiton mielekkyys perustuu korkeaan vaatimustasoon
yhdistettynä urheilun tuomaan yleiseen riemuun. Sen lisäksi se, että olet itse
vastuussa kaikesta. Ei se moukari eroa muista yksilölajeista niin paljon, mutta
ongelma niissä muissa on se, että olen liian huono niissä. Siksi heitän
moukaria!
---
Oma kausi jatkuu
huomenna. Heitän Someron juhannuskisoissa. Luvassa on luultavasti kova
myötätuuli ja toivon, että osaan hyödyntää hyvät olosuhteet. Lämpöä pitäisi
olla 10 astetta ja vettä sataa luultavasti, mutta en usko sen haittaavan.
Juhannuskeliä parhaimmillaan.
Huomisen
kilpailun jälkeen pitäisi sitten alkaa tapahtumaan. Kilpailen vielä kahdesti
ennen Kalevan kisoja. Reilun viikon päästä kilpailen Moukarikarnevaaleilla.
Toivon, että pääsisin A-kilpailuun (joka näkyy YLE:n kanavilla), mutta jos
käsky käy, niin heitän B-kilpailussa. Sen jälkeen kilpailen vielä
SFI-mestaruuskisoissa.
Sen jälkeen onkin
vuoden pääkilpailun aika. Jyväskylän Kalevan kisat Harjun stadionilla! Ne ovat
melkein kotikisat minulle! Miesten karsinta heitetään perjantaina 20.7 klo
14:20. Silloin minulla on kolme yritystä, jonka jälkeen tiedetään, jos tämä
kausi on onnistunut, tai täysi farssi! Tänä vuonna on todella hieno tilanne. Uskon,
että pääsen sellaiseen kuntoon, että voin tosissaan taistella finaalipaikasta.
Takana on 13 vuoden työ. Nyt on aika ottaa se finaalipaikka. On aika ottaa
seuraava steppi. On aika nousta kansalliselle tasolle!
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti