Joukkueurheilussa
valmentajille annetaan potkuja ihan huvin vuoksi. Tätä tapahtuu enemmän kuin
usein. Syynä on yleensä huono menestyminen. Yksilöurheilussa tilanne saattaa
olla toisin. Valmentajalle on mahdotonta antaa potkuja, jos valmentaja ei ole
sinun palkkalistoillasi… Silloin kai kyse on enemminkin yhteistyön lopettamisesta.
Oli miten oli. Nyt syksyllä on tapahtunut suuri muutos urallani. Kymmenen
vuoden yhteistyön jälkeen oli aika kiittää vanhaa valmentajaa ja siirtyä
eteenpäin. Mitä ihmettä? Kausihan oli onnistunut! Homma rullaa! Viime kesänä
kehityin n. 3,5m, ja pysyin ehjänä. Miksi vaihtaa valmentajaa juuri nyt? Noh…
Minäpä avaan tilannetta.
Syksyllä 2008
osallistuin Tommy Söderholmin vetämään moukarikouluun. Siihen mennessä olin
parhaimmillani heittänyt 3kg lekaa 44,44m aika omatoimisella tekniikalla.
Taskussa oli kaksikin piiriennätystä, mutta silti moukari ei ollut mitenkään
päälaji. Olin siinä vaiheessa yhtä paljon käsipalloilija sekä hiihtäjä kuin
moukarinheittäjä! Tapaamisia oli kuitenkin tasaisin väliajoin talvella ja
kehityin ihan hyvin.
Siitä se sitten
lähti. Jossain vaiheessa kysyttiin sitten isän avustuksella, jospa Tommy voisi
ottaa vähän enemmänkin vastuuta valmennuksestani ja siihen hän suostui.
Yhteistyö sujui pirun hyvin ja tulosta tuli aina kesän 2012 asti. Sen jälkeinen
vammakierre vähän pilasi tuloksentekoa (tai aika paljonkin) mutta ei mitenkään
vaikuttanut uskoon, että Tommy olisi minulle sopiva valmentaja.
Vuosi sitten
muutin Jyväskylään. Tämä muutti valmennuskuvioita aika rutkasti. Valmentaja jäi
Etelä-Suomeen ja minä hengailin Keski-Suomessa. Yritettiin kuitenkin hoitaa
valmennuskuviota etänä puhelimitse ja WhattsAppin välityksellä. Tuloksellisesti
tämä oli näköjään toimiva konsepti, mutta käytännössä ei niinkään.
Valmentajalle on lähes mahdotonta valmentaa, jos hän ei näe urheilijaa
säännöllisesti. Eikä mututuntumalla eteneminen ole urheilussa kaikesta
tehokkain tapa edetä…
Viime kesän
tuloskuntoa pelasti periaatteessa Jyväskylässä asuva moukarivalmentaja Tero
Linja. Sain osallistua hänen porukan heittotreeneihin koko talven aikana. Tästä
oli todella paljon hyötyä. Teknisesti kehityin kuin sain harjoitella valvovan
silmän alla, mutta samalla pääsin myös juttelemaan yleisesti moukarinheitosta.
Ja tässä (jälleen kerran) oivalsin yhden todella tärkeän jutun: Minähän en osaa
yhtään mitään!
Vaikkakin laji on
sama, niin eri näkökulmien kuuleminen samoista perusasioista on aina
mielenkiintoista. Vajaan 10 vuoden yhteistyön aikana oppii tuntemaan
valmentajan tapoja ja menetelmiä. Valitettavasti suorittamisesta saattaa tulla
rutiininomaista, eikä pohdita erilaisia vaihtoehtoja. Ympäristöstä voi tulla
niinkin tuttu ja turvallinen, että erehtyy luulemaan osaavansa jotain. Tämä on
erittäin paha asia, etenkin 65m heittäjälle! Ihminen joka luulee osaavansa
jotain, ei ota asioista yhtä tehokkaasti selvää! Ja minun pitäisi kehittyä
vielä n. 20m verran, enkä usko, että nykyosaamiseni riittää siihen.
Syksyn tullen oli
siis valmentajan vaihdon paikka. En usko, että kehittyminen olisi tyssännyt
seinään Tommyn valmennuksessa. Hänelläkin olisi varmaan ollut paljon annettavaa
vielä. Mutta halusin hämmentää omaa tuttua toimintaani, samalla välttäen etävalmennustilannetta!
Tommysta on ollut suuri apu, eikä voi olla muuta kuin kiitollinen. Mutta nyt
siirrytään eteenpäin uuden valmentajan ohjauksessa. Katsotaanpa mitäs saadaan
Teron kanssa aikaan! Kai tästäkin hyvää seuraa?! Toivon ainakin niin!
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti