Joululoma alkoi ja vuosi lähestyy loppuaan. Urheilullisesti syksy ja alkutalvi on aina henkisesti rennon mukavaa aikaa, kun mihinkään ei ole kiire ja harjoittelu sujuu ilman suurempia tulospaineita. Kevättä kohden lähestyvä kisakausi sitten yleensä nostattaa odotuksia (ja omalla kohdallani yleensä lisää sähläysten määrää).
Lähtökohdat alkuvuoteen ovat kuitenkin lupaavat. Perjantaina
oli reumalääkärin välitarkastus ja harjoittelu on sujunut oikein mallikkaasti!
Reilut kolmisen kuukautta olen tosiaan vetänyt biologisia reumalääkkeitä
ja oma tunne niiden vaikutuksesta on ollut positiivinen. Kivut ovat vähentyneet
selkeästi ja aamuisin ei tarvitse sen kummemmin pohtia miten sängystä pääsee
ylös. Autossa istuminen on helpottunut huomattavasti, eikä enää ole takuuvarma
kivun aiheuttaja. Suuri muutos on myös se, että syksyn flunssat eivät
aiheuttaneet kipujaksoja. Ennen selkä kipeytyi lähes aina taudin jälkeen.
Oma mutu taitaa olla suhteellisen oikea, koska lääkärin tutkimuksetkin
olivat varsin positiiviset. Alaselän liikkuvuus oli selkeästi parantunut (Ei se
tosin vielä hyvä ole...) ja muissakin tutkimuksissa kaikki näytti olevan
kunnossa. Labroja pitää tosin vielä vähän seurata, niin näkee miten veriarvot
muuttuvat lääkkeen mukana.
Nyt pitää vaan toivoa, että tämä positiivinen tilanne jatkuu
läpi kauden. Eihän selkä mitenkään hyvässä kunnossa ole 20 vuoden moukaroinnin
jälkeen ja kulumaa varmaan löytyy senkin edestä, mutta sehän kuuluu asiaan.
Harjoittelun rytmittämisellä pidetään (toivon mukaan) homma kurissa.
Olenkin tänä vuonna harjoitellut viime vuosia vähemmän ja
yksinkertaisemmin. Muuttaessani Vaasaan 2022 tavoitteena oli kääntää ura uuteen
nousuun ja palauttaa urheilullisuus ja vähentää varovaisuutta harjoittelussa. Sehän
tosiaan meni totaalisen pieleen ja meikän tulostaso on romahtanut. Tällä
kaudella teema onkin hyvän heiton palauttaminen.
Viikkotasolla on kaksi heittoharjoitusta, kaksi
punttiharjoitusta ja yksi juoksukuntopiiri. Tämän päälle tulee vielä
liikunnanopettajuuden tuoma arkiliikunta. Tällä rytmillä olen siis vetänyt koko
syksyn. Kuntosalin puolella painot ovat todella maltilliset ja harjoittelun
toimivuuden mittarina toimii heiton kehittyminen. Yli 1,5 vuoden säätämisen
jälkeen teknisesti hyvän heiton löytäminen vaatii aikaa ja siksi kropan pitää
olla käyttökunnossa mahdollisimman monessa heittotreenissä.
On toki myönnettävä, että välillä ohjelmaan luottaminen
vaatii henkistä työtä. Aistit sanoo, että pitäisi harjoitella enemmän ja
kuntosalilla pitäisi nostaa isompia rautoja. Toisaalta sitä olen kokeillut ihan
riittämiin ilman toivottua tulosta, joten nyt kokeillaan tällaista kaavaa.
Katsotaan mihin se johtaa.
Hyvää joulua kaikille!
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä
Eteenpäin!
YHTEISTYÖSSÄ:
funraise.fi
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café