maanantai 23. joulukuuta 2024

Joulutervehdys!

Joululoma alkoi ja vuosi lähestyy loppuaan. Urheilullisesti syksy ja alkutalvi on aina henkisesti rennon mukavaa aikaa, kun mihinkään ei ole kiire ja harjoittelu sujuu ilman suurempia tulospaineita. Kevättä kohden lähestyvä kisakausi sitten yleensä nostattaa odotuksia (ja omalla kohdallani yleensä lisää sähläysten määrää).

Lähtökohdat alkuvuoteen ovat kuitenkin lupaavat. Perjantaina oli reumalääkärin välitarkastus ja harjoittelu on sujunut oikein mallikkaasti!



Reilut kolmisen kuukautta olen tosiaan vetänyt biologisia reumalääkkeitä ja oma tunne niiden vaikutuksesta on ollut positiivinen. Kivut ovat vähentyneet selkeästi ja aamuisin ei tarvitse sen kummemmin pohtia miten sängystä pääsee ylös. Autossa istuminen on helpottunut huomattavasti, eikä enää ole takuuvarma kivun aiheuttaja. Suuri muutos on myös se, että syksyn flunssat eivät aiheuttaneet kipujaksoja. Ennen selkä kipeytyi lähes aina taudin jälkeen.

Oma mutu taitaa olla suhteellisen oikea, koska lääkärin tutkimuksetkin olivat varsin positiiviset. Alaselän liikkuvuus oli selkeästi parantunut (Ei se tosin vielä hyvä ole...) ja muissakin tutkimuksissa kaikki näytti olevan kunnossa. Labroja pitää tosin vielä vähän seurata, niin näkee miten veriarvot muuttuvat lääkkeen mukana.

Nyt pitää vaan toivoa, että tämä positiivinen tilanne jatkuu läpi kauden. Eihän selkä mitenkään hyvässä kunnossa ole 20 vuoden moukaroinnin jälkeen ja kulumaa varmaan löytyy senkin edestä, mutta sehän kuuluu asiaan. Harjoittelun rytmittämisellä pidetään (toivon mukaan) homma kurissa.

Olenkin tänä vuonna harjoitellut viime vuosia vähemmän ja yksinkertaisemmin. Muuttaessani Vaasaan 2022 tavoitteena oli kääntää ura uuteen nousuun ja palauttaa urheilullisuus ja vähentää varovaisuutta harjoittelussa. Sehän tosiaan meni totaalisen pieleen ja meikän tulostaso on romahtanut. Tällä kaudella teema onkin hyvän heiton palauttaminen.

Viikkotasolla on kaksi heittoharjoitusta, kaksi punttiharjoitusta ja yksi juoksukuntopiiri. Tämän päälle tulee vielä liikunnanopettajuuden tuoma arkiliikunta. Tällä rytmillä olen siis vetänyt koko syksyn. Kuntosalin puolella painot ovat todella maltilliset ja harjoittelun toimivuuden mittarina toimii heiton kehittyminen. Yli 1,5 vuoden säätämisen jälkeen teknisesti hyvän heiton löytäminen vaatii aikaa ja siksi kropan pitää olla käyttökunnossa mahdollisimman monessa heittotreenissä.

On toki myönnettävä, että välillä ohjelmaan luottaminen vaatii henkistä työtä. Aistit sanoo, että pitäisi harjoitella enemmän ja kuntosalilla pitäisi nostaa isompia rautoja. Toisaalta sitä olen kokeillut ihan riittämiin ilman toivottua tulosta, joten nyt kokeillaan tällaista kaavaa.

Katsotaan mihin se johtaa.

Hyvää joulua kaikille!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti