Tasan 365 päivää sitten elin viimeisiä päiviäni Jyväskylässä opiskelijana. Opinnot pakottivat minua vasten tahtoani muuttamaan Vaasaan suorittamaan päättöharkkaa ammatissa, josta en ollut kovin kiinnostunut. Opintotuki oli loppumassa viiden kuukauden sisään, eli moukarinheittoni rahoitus oli lähtemässä alta. Harkitsin itsekseni, jos moukarointia edes kannattaa jatkaa enää opintojen jälkeen!
Pakka oli niin sanotusti vähän levällään…
 |
Vuodessa on tapahtunut paljon. Syksyllä alkanut työ jumppamaikkana on ollut todella mukavaa ja olen huomannut, että oikeasti saatan tykätä tästä duunista. Siinä viestiä kaikille tulevaisuudestaan stressaaville 15-vuotiaille, että aina ei tarvitse olla täysin varma siitä mitä haluaa tehdä isona.
Itse vedin liikuntapedagogiikan opinnot (joka ei edes ollut ykkösvalintani, kun hain yliopistoon) purkkiin 27-vuotiaana vaan siksi, että on hyvä olla joku ammatti ja tiesin teknisesti osaavani olla liikunnanopettaja, jos on pakko. Se, että tämä duuni on kivaa puuhaa tulikin sitten positiivisena yllätyksenä valmistumisen jälkeen.
Tuntiopen hommat samalla myös pelasti moukarinheiton rahoituksen. Näin jälkeenpäin huvittaa kuinka rehellisesti kevään työhaastattelussa sanoin, että periaatteessa haluan vaan töitä, jotta voisin jatkaa moukarinheittoa täysillä. Koulun rehtorihan tuumasikin heti haastattelun alkuun, että ”niin sinä siis etsit uutta harrastusta moukarinheiton oheen”. Tuleva pomoni ei siis ainakaan ostanut sikaa säkissä ja omaksi onnekseni yhtään pätevää opettajaa ei hakenut kyseistä pestiä.
Vuosi sitten tosiaan piti pohtia, jos uran jatkamisessa on mitään järkeä. Nyt, kun ensimmäinen syksy on takana uuden arjen ja uuden valmentajan komennossa voin ilokseni todeta, että epäröinti on taakse jäänyttä elämää! Syksy on ollut suhteellisen onnistunut ja voi jopa sanoa, että elän tällä hetkellä urheilullista unelmaa!
Monen kompromissivuoden jälkeen vaikuttaa siltä, että treenaaminen onnistuu lähes ilmaan sen suurempaa sumplimista. Pieniä muutoksia piti toki tehdä, kun selkä ei pysynyt vauhdissa mukana reilu kuukausi sitten ja siihen jäi pieni kramppitila päälle. Päällisin puolin pystyn kuitenkin treenaamaan tavalla, joka pitäisi mahdollistaa kehittymisen.
Viikkotasolla teen noin 30 tuntia töitä, harjoittelen noin 18 tuntia ja teen lihashuoltoa 2 - 3 tuntia. Eli ”ammattimoukaristin” työviikko kestää 50 tuntia, jonka päälle laitetaan vielä syömiset ja nukkumiset. Tämä oravanpyörä pyörii sitten viikosta toiseen keväälläkin (toivon mukaan terveenä). Sen siivittämänä voisin ehkä haastaa ennätyksiäni tulevana kesänä!
Tai sitten ei.
Urheilussa mikään ei ole varmaa!
Aika näyttää!
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.
Eteenpäin!
---
YHTEISTYÖSSÄ:
Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab
funraise.fi
Tim-Nordic Oy
Porkkalan Raivauspalvelu Oy
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti