maanantai 12. syyskuuta 2022

Miksi en (taaskaan) onnistunut?

 Ennätykseni on yhden ehjän kauden päässä!

Tätä lausetta olen toistanut itselleni useasti viimeisten vuosien aikana. Olen vahvasti uskonut siihen, että kunhan saan kivut kuriin ja ehjän treenikauden, niin tulen nostamaan tasoani merkittävästi!

Kausi 2022 oli suhteellisen ehjä loukkaantumisten suhteen. Pientä kremppaa on totta kai aina, mutta isossa kuvassa en näe, että kivut jarruttivat tekemistäni juurikaan yhtään.

Silti en heittänyt edes uutta ennätystä!

Kuinkas tässä näin kävi?

Viimeisen kilpailun tulokset


Olen nyt parin viikon verran viettänyt ylimenokautta ja pohtinut miksi kauden parhaaksi tulokseksi jäi huippuolosuhteissa heitetty 64,36 m ja perustasoni jäi alle 62 metrin. Nämä lukemat ovat kaukana tavoitteistani.

Tuoreen triatlonin M 50 sarjan Euroopan mestaria kunnioittaen esitän seuraavaksi kolme pointtia siitä, miksi luulen kauden menneen pahasti vihkoon.

1. Liian levoton elämänvaihe

Urheilun ulkopuolinen tekeminen vaikuttaa ikävä kyllä itse urheiluun. Kuluneen kauden aikana elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia, kun olen vääntänyt maisterin opinnot kasaan ja siirtynyt työelämään. Tämä siirtymä kuormittaa luonnollisesti henkistä puolta.

Toinen kuormittava seikka lienee jatkuva reissaaminen ja muuttaminen. Tämän kalenterivuoden puolella olen asunut neljässä eri osoitteessa kolmella eri paikkakunnalla. Tämän päälle vietin kesän aikana todella vähän aikaa kotona, vaan nukuin paljon porukoiden luona Kirkkonummella tai kaverin sohvalla Jyväskylässä. Omalle luonteelleni tällainen jatkuva reissaaminen ei vaan sopinut.

2. Huonosti ajoitettu korona

Vaikka pysyin muuten ehjänä, niin koronaa en onnistunut välttämään. Itse sairasteluun meni pari viikkoa ja toipuminen treenikuntoon vaati kaksi lisää. Tämä tauti osui vielä erittäin ikävään ajankohtaan juuri kahden viikon kevyen jakson perään, joten yhteensä heitin kuusi viikkoa hukkaan erittäin tärkeästä loppukeväästä.

Koronan vaikutukset ovat olleet varsin henkilökohtaiset eri urheilijoilla. Osa ovat joutuneet jättämään koko kauden kesken ja toisilla tauti ei ole estänyt tuloksentekoa lähes ollenkaan. Itse en sanoisi, että tauti sinänsä olisi vaikuttanut kesän tekemiseen muuten kuin väliin jääneiden harjoitusten muodossa, joiden takia kauden avaus myöhästyi ja heittokunnon rakentaminen kesti odotettua pidempään.

3. Etävalmennus

Opintojen takia jouduin kevätlukukaudella muuttamaan Vaasaan, vaikka valmentajani jäi Jyväskylään. Olin 27-vuotiaana varsin luottavainen siitä, että pystyn ottamaan vastuun harjoittelustani etävalmennuksesta huolimatta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna on myönnettävä, että järjestely ei ollut optimaalinen.

Fyysisesti olin toki ennätyskunnossa koko kesän, mutta kevään aikana ajoin vahingossa sisään tekniikkavirhettä, jonka vuoksi heittoni ei kiihtynyt optimaalisesti loppuun asti, van kulma nousi liian pystyyn. En onnistunut korjaamaan tätä virhettä kisakaudella. Tätä tekniikkavirhettä ei olisi ehkä syntynyt, jos joku olisi käynyt katsomassa harjoituksiani säännöllisesti.

---

Jälkiviisaus on helppoa, mutta nyt on aika kääntää katseita eteenpäin kohti tulevaa kautta! Ylimenokauteni päättynee parin viikon sisään ja sitten aloitan harjoittelun kohti tulevaa kautta. Haluan näin loppuun kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita tuestanne. Kiitos myös seuralleni (Sjundeå IF) ja kaikille muille ketkä ovat kauden aikana kannustaneet meikäläistä eteenpäin!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti