Viime lauantaina
YLE-näytti moukarikarnevaaleja. Lähetys oli hyvin toteutettu ja näitte mitä
moukarikilpailussa tapahtuu. Mutta mitä tapahtuu kameran takana? Tässä
tekstissä ajattelin kertoa, miltä minun kilpailupäiväni Kaustisilla näytti. En
tiedä, jos tällaiselle tekstille edes on kysyntää, mutta voithan sinä lukea sen
loppuun, kun kerran näin pitkälle pääsit!
Ensin pitää
muistuttaa, että moukarikarnevaalien pääkilpailu ei ole normaali kilpailu. Se
on pyhitetty pelkästään moukarille ja se käydään raviradan vieressä.
Esimerkiksi Kalevan Kisoissa toiminta on vähän erilaista! Moukarikarnevaalit
ovat kuitenkin henkilökohtaisesti yksi kauden kohokohdista!
Minulla on tapana
saapua kilpailupaikalle viimeistään kaksi tuntia ennen kisaa. Kilpailu alkoi
kello kolmen jälkeen, joten päivän suurin teema oli ajan tappaminen ja voimien
säästely. Päivään mahtui aamukävely. Aamupala ja lounas. Puolen tunnin
päikkärit ja yleistä chillailua.
Kilpailupäivä on
juhlapäivä ja siksi pitää olla siistissä kunnossa kilpailupaikalla. Ennen kisapaikalle
lähtöä kävin suihkussa, ajoin parran (tai noh… Eihän mulla partaa ole, mutta
jotain karvoja kasvoissa oli...) ja pistin vahat tukkaan (Tavoitteena oli saada
hiukset pysymään paikoillaan, kuitenkin niin, että en näyttäisi Jari Litmaselta…
Jokainen voikin sitten itse päätellä, miten onnistuin…).
Sen jälkeen vedin
kisabokserit juhlapuvun alle ja puhtaat sukat jalkaan. Juhlapuku tässä
kontekstissa tarkoittaa siis seuran edustuspaitaa jonka päälle vedin seuran verryttelypuvun.
Jalkaan vedin asiaan kuuluvasti tummat verkkarit. Pitäähän sitä tyyliä olla!
Olin valmis lähtemään kisapaikalle!
Kisapaikalle
tultaessa naisten kilpailu oli juuri alkamassa. Sen seuraamisessa ei kuitenkaan
olisi ollut mitään järkeä, joten suuntasin askeleeni suoraan ravikatsomosta
löytyviin sohviin. Siinä olikin muita heittäjiä jo odottamassa ja edessä oli
tunnin pituinen paskanjauhantatuokio hyvällä porukalla.
Siinä samalla
piipahdin kisakansliassa hakemassa numerolapun ja samalla ilmoitin olevani
paikalla. Tätä kutsutaan yleisurheilussa kilpailuun varmistamiseksi. Omaa
välinettä piti myös saada läpi välinepunnituksesta!
Vaijerin pituus
oli millin tarkkuudella oikean pituinen, mutta tällä kertaa paikalle raahattu
hedelmävaaka väitti, että pallo oli gramman verran alipainoinen. Lisäsin vähän
teippiä varteen, jotta saisin oman välineen kisaan. Meni läpi! Nyt moukarini
oli niin täydellisessä iskussa, kuin vaan olla ja voi. Heitän markkinoiden parhaimmalla
moukarilla, joka nyt oli viritetty äärirajoille! Rakas moukarini oli valmis
lentämään pitkälle!
Pakollisten juttujen
jälkeen oli vielä hetki aikaa palata paskanjauhannan pariin. Sivusilmällä
seurailtiin naisten kilpailun LIVE-tuloksia, jospa sieltä olisi tullut se Suomen
ennätys. Eipäs vielä ollut sen aika.
Siinä samalla
vedin yhden rahkan ja energiajuoman. Näiden hyödyt kisasuoritukseen ovat
harvinaisen epätodennäköisiä, mutta toisaalta kofeiini on säännöissä sallittu
piriste, niin miksi ei hakisi mahdollista hyötyä. Ravikatsomossa tein myös
viimeiset rullailut ja muut liikkuvuusliikkeet. Sen jälkeen olikin aika siirtyä
kisapaikalle.
Kisapaikalla asetuimme
heittäjille tarkoitettuun leikkimökkiin. Tunnelma oli lämmin ja tiivis ja juttu
lensi tuttuun tapaan. Suurin osa jutuista ovat ihan julkaisukelpoista
materiaalia, mutta oli ehkä ihan hyvä, että YLE ei asentanut mikrofonia
mökkiin. Moukarinheittäjien leikkimökki on vähän kuin jääkiekkoilijoiden pyhä
pukukoppi. Sinne ei mikrofoneja tuoda!
Kisaan oli nyt
sen verran vähän aikaa, että oli aika tehdä normaali lämmittely ja suorittaa
kenkätesti. Jos joku ihmetteli, miksi heitän erivärisillä kengillä, niin siihen
on ihan looginen syy. Punaisessa kengässä oli nopeampi kantapää ja vihreässä
oli nopeampi päkiä. Teen aina kenkävalinnan rinkikohtaisesti. Tällä tavalla
minimoin kitkaa ja voin heittää mahdollisimman pitkälle!
Moukaristin kenkämuotia! Kuva: YLE (Kuvakaappaus) |
Tämän jälkeen oli
lämmittelyheittojen aika. Niitä saa yleensä kaksi ja moukarikarnevaaleilla ei
tehty poikkeusta. Heitot menivät minulta hyvin ja siirryin luottavaisin mielin valmistautumaan
kisaan.
YLE:n kuvaohjaaja
antoi vielä viimeiset ohjeet, miten, missä ja milloin heittäjät sai liikkua
kilpailun aikana. Tämä tulikin tarpeen, koska kun yksinäisyyteen tottuneet
moukaristit tuodaan koko kansan eteen, onkin katastrofin ainekset vahvasti
ilmassa. Onneksi oli tarpeeksi yksinkertaiset ohjeet, että jopa me onnistuimme
niiden toteuttamisessa.
Ettäs sellaista. Kaikki
mitä tämän jälkeen tapahtui, mahtuikin lähetykseen (Joka löytyy tämä LINKIN
takana). Pakko sanoa, että YLE hoiti hommansa loistavasti. Niiden läsnäolo ei
haitannut urheilullisesti ja itse lähetys oli todella tyylikkäästi toteutettu! Olen
joskus antanut risuja yleisradiolle (kun lajimme on sensuroitu pois), mutta nyt
lähetänkin sata virtuaalista ruusua Pasilaan! Loistavaa työtä. Kiitos!
Niin. Lopuksi
vielä jotain, mitä ei mahtunut lähetykseen… Kaikki näki, että Liipolan
viimeinen heitto meni päin mäntyä. Kirjaimellisesti… Se mitä ette nähneet oli,
että kahva meni solmulle ja heittokelvottomaksi heiton seurauksena… Taisi osua
puuhun. Moukarikahva on siitä metka esine, että se kestää yli 300kg tasaisen
paineen heiton aikana, mutta jos se edes hipaisee puuhun tai tolppaan, niin
kahva on entinen. Tämä kyseinen kahva kesti kolme kilpailua. Harmittavasti kyse
oli minun moukarista. Mutta ei voi mitään. Tämä kuuluu lajiin. Mennään
eteenpäin, moukarikahvakaupan kautta!
---
Omasta
kilpailusta vielä sen verran, että se oli henkilökohtaisesti todella kova
suoritus heittää kauden paras tulos! Someron Juhannuskisojen jälkeen oli pakka
niin sekaisin, että ei ollut järkeäkään… Takanapäin oli liian monta heikompaa
treeniä putkeen. Yleisvire ja tekniikka oli pahasti kadoksissa.
Kävin Someron
jälkeen heittämässä kaksi treeniä. Ensimmäisessä teemana oli rentoja heittoja,
jotta löytyisi edes jonkinlaista ideaa heittoon. En vielä löytänyt… Toinen
treeni tapahtui Jyväskylässä oman valmentajan valvovan silmän alla. Alkutreenistä
ei kulkenut ollenkaan. Heitin 55m ja tuntumasta ei ollut tietoakaan. Siinä
pikku hiljaa sitten pohdittiin valmentajan kanssa mitä pitäisi tehdä ja homma
alkoi vähän parantumaan. Treenin lopussa sainkin vihdoin aha-elämyksen ja homma
alkoi rullaamaan.
Treenin viimeinen
heitto lensi 59m. Tämä oli minulle riittävän hyvä merkki. Sanoin valmentajalle,
että nyt olen 64m kunnossa. Tämä oli toki toiveajattelua, mutta olihan se ihan
siistiä, että onnistuin oikeasti heittämään sen kuusnelosen kisassa! Välillä on
hauskaa, kun ainakin hetken luulee tuntevansa oman kehonsa!
Vielä on toki tekemistä heittotuntuman kanssa. Pätevä huulilta lukija voi mennä katsomoon minkälaisen kommentin annan minun SB heitolleni heti loppuvedon jälkeen. Voin antaa sellaisen vihjeen, että sanan ensimmäinen kirjain on V... Näin käy, koska en vielä saa tehoja ja tasapainoa mahtumaan samaan heittoon. Kisan paras heitto oli tasapainoinen, mutta tehoton!
Tästä eteenpäin
onkin monimutkaisen yksinkertainen suunnitelma. Yksinkertainen siinä mielessä,
että heitän yhden kilpailun tulevana sunnuntaina ja sen jälkeen viritän vielä
kropan huippukuntoon Kalevan kisoihin. Se monimutkainen puoli onkin se kropan
virittäminen.
Kalevan Kisojen
karsinta heitetään perjantaina 20.7 ja loppukilpailu lauantaina 21.7.
Lippuja saa
TÄÄLTÄ, jos kyseinen tapahtuma jostain syystä sattuisi vähän kiinnostamaan!
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti