Kilpailu on ohi.
Takki on tyhjä. Kaikkeni annoin, mutta silti ei tullut jättipottia. Pieni
pettymys päällä, kun en saanut huipputulosta aikaiseksi kauden tärkeimmällä
hetkellä. Kävelen call-roomin läpi. Kiitän ystävällisestä toiminnasta ja
hyvistä kisoista. Kävelen tyhjentyneeseen aluekatsomoon, missä isä ja äiti
odottavat. Ne halaavat ja sanovat, että oli hyvä kilpailu. En ole samaa mieltä.
Hyppään pyörän selkään ja alan rullaamaan kohti Kortepohjaa. Alkaa satamaan.
Yhtäkkiä sen tajuan. Ihan niin kuin olisin herännyt unesta. Karsintahan olisi
voinut mennä pieleen!
Kalevan Kisoista
napattu pistesija on urani ehdottomasti kovin saavutus. Silti fiilikseni ovat
vähän kaksijakoiset. Karsinta ja finaali oli itseltäni niin erilaisia
suorituksia. Tuloksellisesti ne eroavat vaan 67cm verran, mutta oma tekeminen
oli valovuosien päässä toisistaan. Tässä tuleekin lyhyt yhteenveto omasta
toiminnastani Kalevan Kisoissa.
Aloitetaan
karsinnalla. On vaikeaa edes sanoin kuvailla, miten täydellinen suoritus se oli.
Olen heittänyt moukaria kohta 13 vuotta. Olen luonteeltani suhteellisen
itsekriittinen. Sanoisin suoraan, että tämä oli ensimmäinen suoritus mihin olen
oikeasti tyytyväinen. Kaikki kisat mukaan luettuna. Ja niitä kisoja riittää!
Tähän mennessä en
ole heittänyt yhtään kisaa mihin olisin oikeasti tyytyväinen. Lähelle pääsee
Janakkalan nuorten Eliittikisat 2011 jossa paransin ennätystäni viidellä
metrillä. Mutta silloinkin jäin hopealle, eli parannettavaa jäi. Nyt heitin
63,67m ensimmäisellä heitollani. Se on minulle pirun kova tulos. En tajunnut
sitä heti karsinnan jälkeen, koska olin niin itsevarma. Mutta nyt tajuan, miten
kova veto se minulta oli! Ei ollut itsestäänselvyys, vaikka niin luulin!
Eikä se vaan ole
tulos, joka tyydyttää karsinnassa, vaan kaikki tekeminen. Pari päivää ennen
kisaa sain tietää, että karsintaraja olisi 63,50m. Ensimmäinen ajatus oli, että
sehän menee ensimmäisellä heitolla. Olin ihan hiton varma koko kisapäivänä. En
epäillyt hetkeäkään. Olin kuin kone! Minut oli ohjelmoitu heittämään
karsintaraja. Lämmittely onnistui hyvin kentän ulkopuolella. Lämmittelyheitot
kentällä onnistuivat hyvin (toinen taisi jopa olla yli karsintarajan). Ensimmäinen
kisaheitto onnistui myös! En heittänyt täysillä, mutta silti lensi 63,67m.
Siinä se oli. Heittokengät kassiin ja 70m miesten seurassa pois kentältä
ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ei kun finaalia kohti.
Finaalissa en
ollut enää kone. Olin ihminen. Latautuminen paisui hiukan yli. Kentälle
astuessa tullaan lyhyestä tunnelista pienestä montusta Harjun stadionille.
Siinä oli yli 5000 hengen yleisö odottamassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni heitin
näin huikean yleisön edessä. Keskittyminen herpaantui hetkeksi, ja ihastelin
vaan, miten siistiltä Harju näytti. Oli kyllä hieno tunne. Huikea kilpailu oli
edessä.
Siinäpä se suurin
ongelma oli. En ollut hermostunut. Minulla oli pelkästään voitettavaa. Mutta
tilanne oli silti niin siisti, että lähdin yrittämään liikaa. Halusin näyttää
kaikille mitä osaan ja sen seurauksena lähdin yrittämään asioita, mitä en osaa…
Moukari on siitä kimurantti laji, että mitä enemmän sinä yrität väkisin
runtata, sitä huonommin se lentää. Valmentajani yritti kyllä rauhoittaa
tekemistäni läpi kisan, mutta eihän se viesti mennyt perille minun apina
aivoihin asti… Lopputuloksena oli ihan ok 63m ja kahdeksas sija. Hyvällä
heitolla olisin voinut olla seitsemäs. Ja huippuheitolla viides. Top neloseen
ei olisi riittänyt kyvyt, vaikka olisin seissyt päälläni.
En voi olla
pettynytkään. Olen toki pettynyt itse kauteen, mutta nämä Kalevan Kisat olivat
minulta lähes maksimaalinen suoritus. Etenkin, kun miettii mistä lähtökohdista
lähdettiin tähän kauteen. Tyrin tämä kauden jo talvella. Lukuisat sairastelut
ja pikkuvaivat johtivat henkiseen romahdukseen huhtikuussa. Silloin annoin
periksi. Kausi oli paketissa. Valmentaja kuitenkin loi uskoa ja sanoi, että
tähdätään nyt kuitenkin Kalevan Kisoihin, oli tulos mikä tahansa. Haetaan paras
mahdollinen tulos! Ja siinä onnistuin. Heitin sekä karsinnan, että finaalin yli
oman perustasoni. Harmi vaan, että se taso ei nyt ollut tätä parempi!
Vappuna tosiaan
heitin ensimmäistä kertaa ulkona Suomessa. Silloin olin 50m kunnossa. Siinä
mielessä nousu 64m mieheksi oli ihan hyvä suoritus muutamassa kuukaudessa.
Kausi ei antanut sitä mitä halusin, mutta onnistuin maksimoimaan kesän aika
täydellisesti.
Sitten on myös
hyvä muistaa isompaa kuvaa. Syksyllä 2015 lähdin tosiaan nollasta. Silloin
moukarinheittoni oli oikeasti loppumassa. Liekki oli sammumassa. Saavutuksia ei
ollut. En ollut vielä osallistunut Kalevan Kisoihin. Jalat oli niin kipeät,
että piti liikkua keppien kanssa, koska sattui niin paljon. Siinä mielessä nämä
Kalevan Kisat merkkasi minulle todella paljon! Silloin olin moukarinheittäjänä
nobody ja pelkkä oleminen sattui ihan hitosti. Nyt sain kuitenkin heittää 5000
ihmisen edessä, eikä sattunut mihinkään. Olkoonkin, että suurin osa seurasi
Kristiina Mäkelän ennätystehtailua, mutta voin ainakin kuvitella, että edes joku
seurasi minunkin kisaa! En ole pätevä urheilupsykologi, mutta veikkaan, että
moukarointi Kalevan Kisoissa on henkisesti terveellisempää verrattuna
itsesäälin potemiseen kotona.
Urheilu on
ihmeellistä. Viime kausi oli periaatteessa hyvä, mutta Kalevan Kisoissa
karsiutuminen pilasi kaiken. Tämä kausi on ollut surkea, mutta Kalevan kisojen kahdeksas
sija on urani kovin suoritus. Kaudesta on vielä muutama kilpailu jäljellä.
Olisi ihan kivaa, jos pystyisin parantamaan ennätystäni. Aloitin moukarinheiton
2005. Tähän mennessä olen parantanut ennätystäni joka vuosi. Tuleeko tästä
ensimmäinen kausi ilman omaa ennätystä? Toivottavasti ei!
Kiitos onnitteluista ja kannustuksista! On kiva huomata, että jotkut oikeasti seuraa touhuani. Se lämmittää!
Eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti