Tekniikkapohdintaa!

Pitääkö urheilijan tietää mitä hän tekee, jos hän haluaa menestyä?

Ei välttämättä…

Itse en ainakaan ymmärtänyt miten moukaria kannattaa heittää ollessani parhaimmillani. Tai en ainakaan ymmärtänyt lajia yhtä hyvin, kuin tänä päivänä. Tai näin ainakin luulen!

Valmennusjakson viimeinen punttireeni ja urheilijoiden leipoma kakku!

Olen tässä syksyn aikana sijaistanut valmentajaani ja vetänyt reenejä Vöyrin urheilulukion heittoporukalle. Samalla olen itse pohtinut omaa lajiymmärrystäni ja miten saan sen vietyä eteenpäin urheilijoille. Näiden viikkojen aikana olen kuitenkin tajunnut, että tämän hetkinen ymmärrykseni siitä miten moukaria kannattaa heittää on syntynyt joskus 2020 vuoden jälkeen. Tämä on sinänsä jännää, koska oma ennätykseni on vuodelta 2018…

Törmäsin muutama viikko sitten vanhaan facebook päivitykseeni vuodelta 2012 missä ihmettelin Ashraf Agad Elseifyn heittoa yhdessä moukariryhmässä. En vissiin silloin tajunnut miten hän pystyi heittämään U18 ME tuloksen vaikka tekniikka on ihan surkea. Nykypäivänä sanoisin, että kyseinen heitto on teknisesti oikein hyvä! Samana kesänä heitin elämäni pisimmän kisaheiton junnumoukarilla tällä osittain puutteellisella lajiymmärrykselläni.

Vuosien varrella ymmärrys lajista on pikkuhiljaa kehittynyt ja etenkin gradua tehdessä vuosina 2020-2021 pohdiskelin paljon miten moukaria oikeasti heitetään. Myös edellinen valmentajani (Tero Linja) on ollut iso tekijä tämän hetkisen lajiymmärrykseni kehityksessä nykyiseen muotoon. Nuorempana katsoin enemmän kropan liikkumista (jalkojen ajoitusta, polvikulmat jne), mutta nykyään arvioin lajia vahvemmin pallon radan ja rytmin perusteella. 

En rehellisesti tiedä, että ymmärränkö vieläkään, miten moukaria heitetään, mutta harmillisesti en pääse sitä enää itse kokeilemaankaan. Meikäläisen kroppa on niin hidas ja kankea, että en kykene toteuttamaan tekniikkaa haluamallani tavalla… Itse pystyn ainoastaan hienosäätämään jo opittua tekniikkaa, mutta elastisuuden puuttuessa toteutus jää vajavaiseksi.

Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, niin sanoisin, että olisi hyvä ymmärtää lajinsa perusperiaatteita, vaikka urheilija pärjännee ilmankin. Etenkin moukari on sellainen laji, että jotkut tajuavat sen vahingossa heti ja jotkut eivät opi vuosienkaan harjoittelulla. Ja olen itse elävä esimerkki siitä, että tekniikassani oli jo paljon hyvää vuonna 2012, vaikka lajiymmärryksessä oli vielä suuria puutteita.

Tässä tullaankin yhteen mielenkiintoiseen kysymykseen valmentamisesta: Kannattaako valmentajan pyrkiä selittämään omaa lajiaan valmennettavalleen mahdollisimman syvällisesti, vai riittääkö, että urheilija vahingossa tekee oikein ja korjataan ainoastaan väärät asiat. En itse tiedä vastausta tähän kysymykseen, joten asiaa pitänee selvittää. Riippunee varmaan myös siitä, että onko urheilija itse tarpeeksi kiinnostunut perehtymään lajin saloihin oikein kunnolla.

---

Omalta osaltani urheilu sujuu tällä hetkellä mallikkaasti. Ei ole ainakaan vielä ollut mitään suurempia takapakkeja tällä kaudella. Jospa sitä voisi pitää touhun tällaisena kesään asti?!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Pureeko piikki?

Viikonloppuna kävin Kuortaneella SFI-leirillä. On jotenkin hämmentävää miettiä, että tämä on minun 15. kausi mukana kyseisessä leirijärjestelmässä ja leirin nuorimmat urheilijat eivät välttämättä olleet edes syntyneitä, kun minä piipahdin Kuortane hallin häkissä ensimmäisen kerran. Vaikka sitä haluaisi olla nuori ja lupaava, niin on ehkä pakko myöntää olevansa leirin iäkkäämpää kaartia nykyään.

Ikäihmisten arkeen kuuluu usein myös lääkitys, joten sopivasti olen nyt piikittänyt reumalääkettä reiteen reilut pari kuukautta! Kysymys kuuluukin, että onko tästä ollut mitään hyötyä?

Vuosien varrella käydessäni reumatutkimuksissa (saamatta diagnoosia) olen aina saanut kysymyksen, että onko alaselkä jäykkä aamuisin? Tämä olisi nimittäin selkeä selkärankareuman oire. Olen aina vastannut kysymykseen hiukan empien, että kyllä se vähän on.

Nyt reilun parin kuukauden piikittämisen jälkeen pitää kuitenkin myöntää, että onhan se ollut jäykkä, mutta en ole vaan sitä tajunnut. Yli vuosikymmenen jatkuneet oireet olivat aiheuttaneet sen, että en edes tiennyt miltä tuntuu, kun alaselkä ei ole jäykkä aamuisin. On oikein mukavaa, kun voi nousta sängystä ilman sen suurempaa ajatustyötä!

Toinen positiivinen muutos — jonka ehkä olen havainnut — on se, että selkä näyttäisi kestävän hiukan enemmän autossa istumista. Piipahdin Uudellamaalla viime viikolla, joka usein on ollut kohtalokasta minun selälleni. Menomatka sujui täysin oireitta ja heittäminen seuraavana päivänä sujui mainiosti. Paluumatka olikin sitten hiukan raskas, mutta siitäkin selvisin ilman sen suurempia oireita.

Yleisesti pitänee kuitenkin vielä odottaa rauhassa, kunnes voi sanoa, miten lääke puree pitkässä juoksussa. Onhan selkä ennenkin ollut jaksoittain ihan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa olen kuitenkin orastavan positiivinen, että meikäläisen elämänlaatu on parantunut. Toivottavaa toki olisi, että tämä näkyisi myös urheilukentän puolella.

Reenit ovat sujuneet kohtalaisen hyvin. Pääpaino on ollut heittämisessä ja tuntuman löytämisessä. Yks pikkuflunssa on ollut, mutta muuten kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. Kannattanee jatkaa samaan malliin!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Viimeinen kausi?

Mahdollisesti viimeinen kauteni moukarinheittäjänä on alkanut!

Vuonna 2005 aloitettu moukarointini on nyt siinä pisteessä, että viimeisetkin kansainväliset menestysjunat luultavasti lähtivät laiturilta jo vuosia sitten ja pärjääminen kansallisellakaan tasolla on varsin epätodennäköistä… Viimeiset kuusi vuotta ovat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle!

Kaikesta huolimatta löytyy vielä motivaatiota jatkaa ainakin yhden kauden verran! Sinnikkyyden ja tyhmyyden ero on hiuksen hieno.

PM-kisat 2005 (Porvoo)

Olen joskus sanonut, että lopetan moukaroinnin sitten, kun ei jää enää mitään jossiteltavaa. En halua urani jälkeen ajatuksellakaan pohtia, että olisin voinut heittää vähän pidemmälle ja pärjätä vähän paremmin. Jokuhan voisi minun kohdallani toki todeta, että onhan tässä jo tullut yritettyä muutaman vuoden ilman tulosta ja siksi olisi hyvä lopettaa, vaikka heti. Sinälläänhän tämä väite on totta, mutta 1,5 kuukautta sitten aloitettu reumalääkitys muutti koko todellisuuden päälaelleen.

Jos on urheillut 11 vuotta kroonisen sairauden kanssa, niin olisi mielestäni hölmöä lopettaa, kun lääkitys on laitettu kuntoon. Haluan ainakin yhden kauden verran tsekata, mikäli tämä vaikuttaa urheiluun positiivisesti. Toinen syy jatkaa on se, että olin jo valmiiksi laittanut elämäni kuntoon tulevaksi kaudeksi urheilun ehdoilla, niin olisi jo sen takia hölmöä lopettaa. Suurin syy jatkaa on kuitenkin se, että tykkään moukarinheitosta!

Tulevan kauden tavoitteena ei kuitenkaan ole kehittyminen, vaan vanhojen saavutusten uudelleen kokeminen. Tässä on vedetty sen verran pitkään hommat päin honkia, että näitä tavoitteita löytyy useampia!

Montako päivää edellisestä…

60 metrin heitosta: 437 päivää

Motonet GP-osallistumisesta: 804 päivää

Kalevan Kisat loppukilpailusta: 1893 päivää

Ennätysheitosta: 2237 päivää

Kalevan Kisat pistesijasta: 2270 päivää

Tulevan kauden päätavoitteena on siis yllä mainittujen päivälaskureiden nollaaminen! Unelma olisi toki nollata kaikki, mutta se vaatisi jo melkoista onnistumista. Ensi kesänä olisi myös mahdollisuus osallistua 10. Kalevan Kisoihin putkeen, mikä ainakin vaatii 60 metrin ylittämistä, joten sitä kohti tässä harjoitellaankin!

Mistä sitten tiedän, jos tämä oikeasti on minun viimeinen kauteni moukarinheittäjänä? Sitä en osaa vielä sanoa, koska en ole ikinä lopettanut moukarointia. Mutta jossain vaiheessa alkanee elämän muut tavoitteet ja taloudelliset realiteetit puskea päälle estäen pääpainoisen harjoittelun. Silloin myös motivaatio loppunee ja on aika siirtyä sivuun.

Aika näyttäköön, milloin tämä tapahtuu.

Nyt keskityn tähän kauteen!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Yleisurheilu on surkea harrastus!

Miespuolisia moukarinheittäjiä on tällä kaudella ollut historiallisen vähän. Kärkipään osalta homma on hanskassa, koska olemme monella laajan tason mittareilla maailman kärkipäässä, mutta harrasteheittäjien määrä vähenee vuosi vuodelta huolestuttavaa vauhtia!

Tämä toki johtunee useammasta tekijästä, mutta yksi suuri ongelma lienee se, että meidän lajistamme puuttuu tasoitussarjat! Jalkapallossa esimerkiksi seiskadivarin jätkät pelaavat seiskadivarin jätkiä vastaan, mutta moukarissa jokaisen harrastajankin kovin vastustaja on Ethan Katzberg!

Liikuntapedagogiikkaa opiskellessani puhuttiin usein itsemääräämisteoriasta. Kyseinen teoria on Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin luoma teoria ihmisen motivaatiosta. Sen ydin perustuu siihen, että ihminen tarvitsee kolme asiaa voidakseen hyvin ja ollakseen motivoitunut.

1. Autonomia: Ihminen saa itse päättää mitä tekee ja kuinka paljon ilman ulkoista pakottamista
2. Kykenevyys: Ihminen kokee olevansa hyvä siinä mitä tekee ja saa asioita aikaiseksi sekä onnistumisen kokemuksia.
3. Yhteenkuuluvuus: Ihminen on osana porukkaa, josta hän välittää ja missä hänestä välitetään. Eli vahva sosiaalinen yhteys ympärillä oleviin ihmisiin.

Yleisurheilussa ykkönen ja kolmonen toteutuu, mutta kakkonen ei. Meidän lajissamme pätevyyden kokemukset tulevat selkeimmin esille tekemällä henkilökohtaisen ennätyksen, voittamalla kisoja tai olemalla tilaston kärkipäässä. Tämähän ei ole kovin helppoa…

Oma ennätykseni on esimerkiksi heitetty kaudella 2018. Kykenevyyden tunnetta ei siis ole ollut kovin usein tarjolla. Ennätykseni jälkeen olen kilpaillut 58 kertaa ja voittanut näistä kuusi (voittoprosentti 10,3 %). Suurin osa voitoista ovat kuitenkin pikkukisoista valtavine tasoeroineen, joten itse voittamisestakaan ei tule suoraa kykenevyyden tunnetta. Oma pätevyyden tunne tuleekin siitä, että kykenen ylläpitämään tason millä pääsee Kalevan Kisoihin.

Kalevan Kisoihin otetaan kuitenkin ainoastaan maan 20 parasta heittäjää ja itse olen suunnitellut koko elämäni sen ympärille, että pääsisin niihin kisoihin. Mitä hupiharrastajalle sitten on lajissamme tarjolla? Aika vähän sanoisin…

Onhan meillä seuraliigan pistetaulukko missä keräät pisteitä seurallesi (35m = 1 piste, 44m = 2 pistettä jne.), mutta muuten ei ole oikein mitään pätevyyden tunnetta tarjolla alle 55 metrin heittäjille.

Palloilulajeissa on paljon parempi rakenne. Miesten jalkapallossa esimerkiksi on tällä kaudella seitsemän divisioonaa tarjolla ja läntisessä seiskassa käytiin tiukka mestaruustaistelu Harrastefutis-Nokia ja AC Darran välillä! HFN veti lopulta voiton ja saivat olla sarjansa kauden paras joukkue. Kauteen mahtui 10 voittoa ja peräti 53 raivoisasti juhlittua maalia. Eli HFN pelaajat ovat voittaneet enemmän otteluita tänä kesänä, kuin mitä minä olen voittanut kisoja edellisinä viitenä kesänä. En silti jaksa uskoa, että koko HFN joukkue on panostanut 100% jalkapalloon edelliset 15 vuotta. Eikä tarvitsekaan, kun kyse on harrasteurheilusta!

Lähes kaikki joukkueet seiskadivarissakin saivat voittaa tällä kaudella!

Ehdotan, että yleisurheilukin ottaisi divarijärjestelmän käyttöön, jotta entistä useampi saisi onnistumisen kokemuksia ja motivaatiota harrastaa. 

Toteuttaisin muutoksen seuraavalla tavalla:

---

- Kalevan Kisat: Kauden 20 parasta ovat edelleen SM-tason urheilijoita ja tähtäävät Kalevan kisoihin!

- 1-divari (20 urheilijaa)

- 2-divari (20 urheilijaa)
:
:
:
- X-divari (Alin sarjataso. Numero riippuu harrastajamäärästä. Vähintään 20 urheilijaa)

---

Kalevan Kisojen ulkopuolelle jääneet heittäjät osallistuvat sitten divarijärjestelmään. Jokaisessa divarissa on 20 heittäjää ja edellisten kahden kauden paras tulos määrää sen mihin divariin pääset tulevalla kaudella. Divarissa kerätään pisteitä WA pistetaulukon mukaan (vähintään 5 kilpailua / kesä) kiertäen eri paikkakuntien tavallisia kilpailuja.

Harrastaja voi sitten seurata netissä, kuinka hän pärjää omassa divarissaan ja kauden päätteeksi jokaisen divarin 12 parasta pääsisi divarihuipentumaan missä ratkotaan jokaisen divarin mestari ja mestareille jaetaan kunnian lisäksi hienot palkinnot. Tällä tavalla myös vuositilastossa sijalla 100 oleva voi verisesti taistella mestaruudesta läpi kesän ja ehkä saada onnistumisen kokemuksia voittamalla vitosdivarin huipentuman!

Tämä tekstihän on käsittänyt enimmäkseen moukarinheittoa, mutta ajatukseni olisi, että divarijärjestelmä olisi koko kansallisen yleisurheilun runko ja urheilijamäärät divareissa pitäisi vaan sitten soveltaa lajikohtaisesti. Divarihuipentumissa olisi sitten kaikki lajit mukana, jotta saisimme hienoja urheilujuhlia ympäri suomen koko kesän kestäneen tiukan pistetaistelun kruunuksi.

Tällainen järjestelmä voisi mielestäni edistää koko lajimme elinvoimaa ja harrastepohjaa.

Elinvoimainen laji tarvitsee motivoituneita harrastajia!

Mitä mieltä olet?

Voisiko tämän tyyppinen järjestelmä toimia yleisurheilussa?

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

Romahdus!

Syksy 2022 oli suurten muutosten aikaa. Monen hankalan vuoden jälkeen vaihdoin valmentajaa, kotikuntaa ja siirryin puolipäivätyöhön. Olin todella innoissani, koska kokonaisuus tulisi mahdollistamaan nousemisen uudelle tasolle kohti 70 metriä!

Kaksi vuotta on nyt mennyt ja tulokset löytyvät tilastopajasta! Se 70 metrin heitto on vielä heittämättä ja edellisestä 60 metrin heitostakin on yli vuosi… Tällä kaudella tein urani heikoimman Kalevan Kisat suorituksen enkä ole mahtunut Motonet GP osakilpailuun yli kahteen vuoteen…

Kaiken kruunaa sen, että en ole vaan menettänyt sijoituksia World Athleticsin rankingissa, vaan minut on heitetty ulos koko rankingista, koska olen liian huono (listalle mahtuu maailman 400 parasta mörssäriä)…

Tässä seurassa laitoin kauden 2024 pakettiin

On tietyllä tavalla mielenkiintoista muistella Jyväskylän vuosia (2017-2022) jolloin koin, että minulla oli todella paljon ongelmia ja siitä huolimatta heitin lähes aina 60 metriä. Näinä vuosina heitin 72 kilpailua ja ainoastaan kuudessa jäin alle 60 metriä. Kolmella kaudella en jäänyt kertaakaan kisassa alle kyseisen viivan. Koin jopa, että alle 60 metrin tasolle tippuminen on käytännössä mahdottomuus, kunhan vaan harjoittelen säännöllisesti. Ja siksi nousu paremmalle tasollekin olisi helppoa, kunhan välttäisin ongelmia!

No nyt olenkin sitten tippunut sille tasolle mitä pidin mahdottomuutena. Viime kaudella alkaneen entistä oudompien ongelmien putki on todellakin vienyt terävimmän terän meikäläisen urheilulta. Olen kerta toisensa jälkeen yllättynyt siitä kuinka monella tavalla hommat voivat mennä mönkään.

Iriitti, koronavirus, akuutti kielitulehdus, norovirus, useat reumakipujaksot, keuhkokuume, välilevyn pullistuma ja muutama selkäkramppi. Siinä on kuluneen reilun vuoden lista pienistä haasteista.

 Eli voinee todeta, että iso käänteentekevä ero urallani oli heittotreeni kesällä 2023, jolloin silmäni tuntui vähän kuivalta (joka osoittautui Iriitiksi)… Sen treenin jälkeen tulostasoni on lievästi sanottuna romahtanut!

11 kilpailun keskiarvo ennen iriittiä: 61,47 m

11 kilpailun keskiarvo iriitin jälkeen: 55,87 m

Silmäsairaushan vaikutti ainoastaan viime kauteen, mutta kuten huomaamme, niin sen jälkeisten säätöjen myötä on ollut hiukan haasteita saada moukaria lentämään oikein mihinkään. En ole esimerkiksi tätä blogia kirjoittaessa pystynyt harjoittelemaan kunnolla moneen kuukauteen. Tämä selittänee, miksi tämä kausi meni niin heikosti.

Mitkäs olivat sitten kuluneen kauden hyvät hetket? Eihän niitä todellakaan ollut useita, mutta talvella tehty rinnalleveto ennätys (vanha vuodelta 2017) ja Kalevan Kisat osallistumisputken jatkuminen (yhdeksäs osallistuminen) lienevät jonkinlaisia onnistumisia. Eiväthän ne isoa kuvaa paranna, mutta ainaha ne vähän lämmittävät!

No entä sitten tulevaisuus? Nyt on suurella todennäköisyydellä sellainen tilanne, että en tule ikinä heittämään moukaria haluamilleni mitoille. Haluan kuitenkin nähdä, mikäli pystyisi urheilemaan paremmin, jos saan selkärankareumani kuriin lääkityksellä. Tämä motivoi jatkamaan ainakin yhden kauden verran. Olisi ikävä lopettaa näin surkeaan suoritukseen. En ole vielä valmis moukarinheittäjänä!

Suuri kiitos kauden 2024 yhteistyökumppaneille! Talous 55 metrin moukaristina ei tosiaankaan ole ruusuinen, mutta yhteistyökumppaneiden avulla on ollut vähän helpompaa pärjätä seuraavaan palkkapäivään. Kiitos myös lähipiirille, valmentajalleni ja kisakumppaneilleni.

Homma jatkuu kaudella 2025!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Huippu-urheilijakin voi olla ihan pihalla!

Olympialaisista on jo muutama viikko aikaa, mutta yksi asia on jäänyt kaivelemaan! Miesten kuulantyönnön loppukilpailussa nähtiin useampi kaatuminen, koska toimitsijat eivät kuivattaneet rinkiä tarpeeksi hyvin… Miten on mahdollista, että jopa olympialaisissa nähdään näin heikkoa tekemistä järjestäjiltä?!

VÄÄRIN!

Vika ei ollut toimitsijoissa, vaan urheilijoissa! Kilpailua katsellessa sain lievän hermoromahduksen. Miten noin kovat urheilijat voivat olla noin pihalla oman lajinsa perusasioista? Tilanne olisi sama, kuin että Verstappen lähtisi F1 kisassa ajamaan slicks renkailla monsuunisateella.

Käsittämätöntä!

Leonardi Fabbri oli suuri mitalisuosikki ja paperilla taisteli ennakkoon jopa kullasta. Hän päätti kuitenkin lähteä kisaan kengillä, joilla ei pysty työntämään sadekelillä, vaikka oli luvattu vettä hänen elämänsä tärkeimpään kilpailuun. Tämän seurauksena Fabbri ja muutama muu liukasteli menemään ja kaatuilivat vaarallisen näköisesti.

Minä en rehellisesti ymmärrä miten tuon tason urheilija voi olla näin pihalla omasta lajistaan. Kuka tahansa junnu tietää, että Adidaksen kenkä on todella liukas sateella. Ja jos et sitä tiedä, niin kannattaa nyt ottaa oppia. Toivokaamme, että Leonardokin lukee tätä blogia.

Heittokenkämarkkina on todella suppea. NIKEn kengässä on kapea lesti ja Adidaksella leveä. NIKEn kengällä voi yleensä urheilla sateella, mutta Adidaksella ei. Tämä luo haasteita leveän lestin urheilijoille, koska heille sopiva kenkä ei sovi kaikkiin olosuhteisiin. Toisaalta jos vaihtoehtona on hiukan epämukavampi kenkä, tai epäonnistuminen urasi tärkeimmässä kilpailussa, niin valitsisin ainakin itse epämukavat kengät.

Toimitsijoita haukuttiin siis täysin turhaan. En toki osaa puhua kuulantyöntäjien puolesta, mutta itse en ainakaan moukaristina halua, että rinkiin kosketaan vesisateella. Märkä rinki on selkeästi pitävämpi, kuin kostea. Eli mikäli kuivaus aloitetaan, niin se pitää tehdä vasta sateen jälkeen, jotta rinki on oikeasti kuiva toimenpiteen jälkeen. Sanoisin siis, että toimitsijat tekivät oikein. Ringit käyttäytyvät toki vähän eri tavalla, joten ennakkoon olisi ollut hyvä testata mikä olisi ollut urheilijaystävällisin tapa toimia.

Itselläni on aina kolmet kengät kisalaukussa: kuivan kelin Adidakset, vesikelin Niket ja ”monsuunikenkä”. Viimeksi mainittu kenkä on suutarilla muokattu vanha adidaksen heittokenkä, joka pitää myös niissä ringeissä missä Nike pettää, mutta se on niin hidas, että sillä ei edes pääse ympäri kuivalla kelillä. Ennen tärkeitä kisoja käyn yleensä kokeilemassa miten kisarinki käyttäytyy eri olosuhteissa, jotta tiedän ennakkoon millä kengillä urheilen itse kilpailussa. Miten on mahdollista, että tällainen kansallisen tason puuhastelija on enemmän kartalla, kuin maailman kärjessä oleva huippu??

Ainut selitys olisi, että Fabbrilla on sopimus Adidaksen kanssa, joka pakotti tuhoamaan oman unelmansa. Ajoitus olisi ikävä, koska vielä viime kesänä Fabbri työnsi Niken kengillä. Toivokaamme, että addu maksaa Fabbrille kunnon korvauksen, JOS ne tahallaan tuhosivat hänen olympiaunelmansa. Toki tämäkään ei ole selitys, koska ainakin Jacko Gill näytti työntävän itse muokatuilla adidas kengillä, jotka pitivät selkeästi paremmin. Ja kisan kärkikolmikko työnsi luonnollisesti Niken kengillä, jotka olivat tuohon keliin ylivertaiset.

Tarinan opetus lienee se, että jopa maailman huipulla ollaan yllättävänkin kujalla oman lajin luonteesta. Ei siis näköjään tarvitse tietää kaikkea ja silti voi olla huipulla. Toki tämä voi sitten kostautua ikävästi vaikka olympialaisissa…

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Loppukauden seikkailuja!

Olen sitä mieltä, että urheilijan kuuluu välttää mahdollisimman monta turhaa tapahtumaa ja kissanristiäistä kilpailukauden aikana. Vuosien varrella olen aika pitkälti toiminut tämän mielipiteen mukaan, mutta tämä kesä on ollut poikkeus. Kausi on mennyt sen verran pieleen, että matka Pariisiin ja yksi triathlonkilpailu kisakauden keskellä ei välttämättä pahentanut jo entuudestaan pilalle mennyttä kautta.

Tässä kohtaa oma "juoksu" muistutti enemmän kilpakävelyä... 

Pariisin Olympialaiset oli kyllä kiva kokemus. Olen nuoresta pitäen unelmoinut kisoihin pääsystä, mutta se unelma alkaa näyttämään aika epätodennäköiseltä. Katsomoonkin pääsy oli kuitenkin monien sattumien summa, joista yksi oli täysin pieleen mennyt kilpailukausi. Onneksi en ollut ennätyskunnossa ja pystyin lähtemään kisaturistiksi!

Harvemmin olen ollut katsomassa moukarikilpailua missä heitetään yli 84 metriä ja katsomossa on lähes 70 000 katsojaa. En toisaalta myöskään ole seurannut naismoukaristien mitalikamppailua Ranskalaisella parkkipaikalla. Jännin kokemus oli nähdä kuinka valtava spektaakkeli tuollainen massatapahtuma oikeasti on stadionin ulkopuolellakin ja kaikki järjestelyt sujuivat todella hyvin. Joskus olen leikkinyt ajatuksella, että Helsinki voisi järjestää Olympialaisia, mutta ei meillä kyllä vaan riitä…

Kun olet itse Lillessä ja moukarikilpailu Pariisissa...

Toinen viime aikojen kissanristijäinen oli TeräsSika MM-triathlon Vantaalla. Kaverit ovat monen vuoden ajan puhuneet tästä kilpailusta, mutta tänä vuonna en keksinyt pätevää syytä olla osallistumatta. Moukaristille 200 m järviuinti, 11 km pyöräily, 3,6 km juoksu ja 1 litran oluenjuonti ei ehkä ole kaikista optimaalisin lajikombo.

Näistä viimeisin laji oli henkilökohtaisesti mielenkiintoisin, koska en oikein välitä alkoholista ja join elämäni ensimmäisen (0,25 litran) tuopillisen olutta pari päivää ennen kisaa. Tätä huomioiden pidän kohtalaisena suorituksena, että itse kisassa sain litran kurkusta alas reilussa minuutissa. Koko spektaakkelin loppuaika venyi yli tunnin, mikä vähän harmittaa.

Kissanristiäiset ovat takanapäin ja huomenna vuorossa on kauden viimeinen kilpailu Oulussa. Enhän minä minkäänlaisessa kunnossa ole, mutta Tour de Hammer päätösosakilpailu velvoittaa rinkiin. Ennustan, että tulos alkaa vitosella. Kisan jälkeen on aika hengähtää hetkeksi ja laittaa uusi lääkitys kuntoon. Tämän jälkeen käännetään katseet kohti tulevaa kautta!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café