Puerto de la moukari

Onnistunut leiri etelässä takana. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja menneet pienet probleemat ovat taaksejäänyttä elämää. Leirin aikana ilmentynyt pieni jumi alaselässä kuitenkin pakottaa istumaan selkä suorana lentokoneessa. Yhtäkkiä iskee saakelin kova pisto alaselkään. Sattuu! Mitä helvettiä? Ei hätää, pieni istuma asennon vaihto ja kivut ovat poissa. Fiilis on hyvä. Kunto on nousussa. Odotan innolla tulevaa kisakautta!! Tämä on minun vuoteni!

Juu ei… Muistelma on vuodelta 2013. En silloin sitä tajunnut, mutta kotiinlähtöä odotellessa tunsin ensimmäisen kerran kunnolla viestiä selkäongelmistani. Tekisi mieli keksiä aikakone ja matkustaa viisi vuotta taaksepäin ja takaisin Portugalin, Faron, lentokentälle. Voisin sanoa yltiöpositiiviselle minulle:

”Kuule poika.. Älä turhia toivo. Olet pahasti kusessa. Kausi ei ole alkanutkaan, mutta se on jo nyt paketissa.. Voisit keskittyä kuntoutukseen heti, eikä uskotella kuukausikaupalla, että pian tämä menee ohi!”

Etelänleiriltä pahempi vammakierre tosiaan alkoi. Sen jälkeen en ole etelässä käynytkään. Silloin vielä etelään lähtö oli jokavuotinen perinne. Kausilla 2012 ja 2013 vedin jopa kahdet leirit. Tammikuussa Teneriffalla ja Huhtikuussa Portugalissa. Nyt onkin sitten valitettavasti ollut pidempi tauko. Joka vuosi olisin halunnut lähteä, mutta terveystilanne ei ole antanut myöden. Viime vuonna olisi jo periaatteessa voinut lähteä, mutta en uskaltanut tilata matkaa syksyllä, kun en tiennyt missä kunnossa tulen olemaan keväällä. Mutta nyt se odotus on ohi. Selkä vei minulta etelässä oleskelun hetkeksi, mutta nyt tämäkin yksityiskohta on palautettu ennalleen treeneissäni. Pieni voitto tämäkin! Terveisiä Teneriffalta!

Voi toki kysyä, että miksi ihmeessä lähden etelään? Minähän vihaan lämpöä! En viihdy turistina ja matka vaatii opiskelulainan tuhlaamista! Eihän tässä ole mitään järkeä. Yhtä hyvin voisi treenata Jyväskylässä, jossa olosuhteet ovat vimosen päälle kunnossa!

Hyviä pointteja kaikki, mutta olin viiden vuoden tauon aikana jopa unohtanut miten nastaa etelässä oleminen on. Se on totta, että vihaan lämpöä. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kroppa palautuu tässä paljon nopeammin lämpimässä. Se taas tuo treeneihin laatua! Ja laadukkaat treenit kompensoivat hyvin sitä henkistä kärsimystä mitä 24 asteen lämpö tuottaa.

Toinen nasta homma etelässä olemisen kannalta on, että täällä ollessa ei tarvitse tehdä mitään turhaa. Tässä voi keskittyä olennaiseen, eli treenaamiseen ja palautumiseen. Opiskelu ei paina päälle [Vaikka ehkä pitäisi… Todellisuus iskeytynee vasten kasvojani palatessani Suomeen…]. Normaaliin päivään kuuluu treenit, syöminen ja lepääminen. Turhat turistihommelit (biitsit, nähtävyydet yms.) on vedetty minimiin. Yhdessä museossa toki piipahdettiin lepopäivänä, mutta muuten arki pyörii (kirjaimellisesti) treenipaikalla tai kirjan [tai kännykkäpelin] parissa hotellihuoneessa. Nukkumaan mennään kympin maissa ja herätys on kasilta. Jokainen päivä on sisällöllisesti lähes identtinen. Ei mitään ylimääräistä. Pelkkää urheilua. Elämää parhaimmillaan!

Kolme treenipäivää etelässä hoidettu alta pois. Ihan mukavasti on lähtenyt liikkeelle! Moukari on jo saanut varovaista kyytiä. Tänään ohjelmassa oli tankojumppaa. #yleisurheilu #moukarinheitto #sjundeåif #hammerthrow #trackandfield

A post shared by Fredrik Fröberg (@f_froberg) on Jan 19, 2018 at 7:22am PST

Ollaan siis leireilemässä Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevassa Puerto de la Cruzissa. Moni varmaan seuraa urheilijoita Instagramissa ja ovat todenneet, että saarella liikkuu paljonkin Suomalaisia. Ne ovat toki lähes kaikki saaren eteläpuolella, jossa sää on varmempi ja olosuhteet juoksulle ja hyppäämiselle erinomaiset. Täällä meidän leirikohteessa sataa todella usein. Saaren tulivuoren, Teiden, vuoksi pilvet kasaantuvat aina pohjoispuolelle. Puerto de La Cruzissa vaan sattuu löytymään hyvä heittopaikka, jossa saa treenata rauhassa. Täällä ei ole edes kiekonheittäjiä. Siksi tänne on hyvä tulla, vaikka sää joskus vaihteleekin. Tällekin leirille oli luvattu paljon sadetta, mutta eiväthän ne ennusteet täälläkään päin maailmaa pidä paikkansa. Paikallinen Matti Huutonen puhui potaskaa ja aurinko on paistanut leirin jokaisena päivänä. Hyvä niin.

Treenit kulkevat suunnitelmien mukaan. Moukarikaarien pituus olisi toki hyvä syy syvemmällekin masennukselle, mutta se olikin odotettavissa. Sattuneesta syystä olen kuukausi suunnitellustaaikataulusta jäljessä, joten ei ihme, jos ei vielä lennä. Ollaan valmentajan kanssa tehty sellaisen peliliikkeen, että ei kiritä kuukauden menetettyjä treenejä kahden viikon aikana. Se on muuten harvinaisen yleistä urheilupiirreisää [siis, että kiritään menetettyjä treenejä] ja seuraukset ovat yleensä katastrofaalisia. Siksi harjoittelen hiukan toivottua vähemmän. Se ei vaan aina ole niin helppoa, joten valmentaja saakin koko ajan toimia myös jarrumiehenä. Tärkeintä nyt on, että saan heittomäärää lisää ja pysyn ehjänä. Juuri tällä hetkellä näyttää hyvältä.

Ei siinä. Vielä olisi reilu viikkoa leiriä jäljellä. Koitanpa hyödyntää sitä maksimaalisesti.

Eteenpäin!

Vettä ja buranaa!

Keittelen aamupuuroa. Yskä häiritsee. Alaselkä on saatanan kipeä SI-niveloireilun seurauksena. Aamuni lähtee lähes aina puurolla liikenteeseen. Veden ja hiutaleiden suhde ei ole niin justiinsa. Välillä keitän liikaa ja välillä liian vähän. Yskin. Alaselkään sattuu. Heitän puuron sekaan puolukoita ja mustikoita. Tänä aamuna keitän liian ison annoksen. Syön kuitenkin kaiken. Jälkkäriksi heitän naamaan pari D-vitamiini nappia sinkki-tabletin kera. Sinkki on imeskelytabletti, mutta takahampaat murskaavat sen kerralla. Vahva, epämiellyttävä maku. Yskin. Sattuu. Tulee paha olo. Pakko oksentaa, mutta kun selkä on niin kipeä, että en jaksaisi liikkua vessaan. Pahasti linkuttaen syöksyn halaamaan pönttöä. Kalpeana polvistun vessan lattialle. Yskin. Oksennan aamupuuron, marjoineen, pihalle. Yskin. Oksennan. Yskin. Kumpikin sattuu SI-niveleen niin saatanasti. Hikoilen. Hengitän syvään. Huomaan ajattelevani, että tässä kohtaa Kalevan Kisojen finaalipaikka tuntuu aika kaukaiselta haaveelta… Nyt ei oikein kulje…

Moro kaikille (molemmille?) seuraajilleni. Pitkästä aikaa. Viimeisestä päivityksestä on kulunut aika paljon aikaa. Urheilun saralla on kuitenkin ollut vähän ongelmia, jonka seurauksena motivaatio kirjoittaa on ollut suhteellisen matala. Nyt on kuitenkin tilanne parempi, joten ajattelin kerrata kuluneen kuukauden tapahtumia.

Historiallinen hetki! Kauden eka järkevä punttitreeni ja ohjelmassa Mave! Uusi pääliike minulle. Epävarmaa tekemistä. Tangossa oli jäätävä määrä romua!! Tällä raudalla olisi irronnut helppo lajivoitto naisten alle48kg sarjan tempauksessa rion olympialaisissa... jep... Eteenpäin... . #Blogi on muuten päivitetty! Aiheena urheilugaalan äänestyshommat. Linkki profiilissa! . . #deadlift #maastaveto #paskastaonhelppoparantaa

A post shared by Fredrik Fröberg (@f_froberg) on Nov 18, 2017 at 10:32am PST

18.11-2017kirjoitin urheilugaalasta. Loppuun kirjoitin, että flunssa on vihdoinkin ohi ja SI-nivelkivut ovat parantuneet. Samana päivänä kävin salilla jo postasin yllä olevan ylimielisen IG-videon. Ongelmat olivat ohi! Ja paskat… Kyseisen treenin jälkeen SI-nivelet kipeytyivät todella pahasti. Muutaman viikon työ saada selkä rauhoittumaan lensi romukoppaan. Pakko aloittaa alusta…

Ongelma on vaan se, että on vaikea kuntouttaa selkää joka ei ole rikki. Se on vaan kipeä. Selkää pitää kuunnella, mutta vaikeaa kuunnella selkää joka ilmoittaa oireistaan vasta vuorokausi rasituksen jälkeen. Samalla oli jatkuvasti kova kiire päästä tekemään. Maltti on valtti, mutta aina sekään ei ole niin helppoa. Alussa kerrottu episodi tapahtui pari päivää IG-videon jälkeen. Pari päivää siitä, kun luulin toipuneeni ongelmista, olinkin koko ongelmajakson heikommassa hapessa. Aina ei mene niin kuin Strömsössä.

Onneksi sain laivan käännettyä. Vahvoilla särkylääkkeillä, fysioterapialla, maltilla ja kevyellä liikunnalla oireet rauhoittuivat. Kaverin muokkaama kuva kuitenkin kuvastaa hyvin kipukierteen meininkiä. Buranaa (tai sitä vahvempaa myrkkyä) ei kuitenkaan enää tarvitse syödä. Pääsin tekemään normaalin näköistä harjoittelua joulukuun alkuviikoilla. Pääsin jopa pyörimään ringissä. Ja eilen heitin jopa kauden tokan treenin seitsemän kilon moukarilla. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!

Kipu on metka ilmiö. Jotkut sanoo, että kivun kanssa ei pidä treenata. No… Jokainen huippu-urheilija tietää, että se tarkoittaisi uran loppua. Minä en ole vielä niin korkean tason urheilija, mutta kyllähän pieni kolotus on silti jatkuvaa. Etenkin minun taustallani selkäpotilaana.

Kipua pitää vaan oppia tuntemaan. Mikä kipu on tuttu ja mikä on uusi? Minkä kivun kanssa pystyy elämään ja milloin pitää pistää pelin poikki siltä päivältä? Vuosien varrella olen oppinut tulkitsemaan oman kehon kiputiloja suhteellisen hyvin. Jos on uusi kipu pitää olla hereillä ja ehkä lähteä tutkimaan asiaa asiantuntijoiden kanssa. jos on vanha kipu, hoidan sen itse kuntoon opitulla kaavalla. SI-nivel on vanha kipu. Yleensä olen saanut sen kuriin parissa päivässä. Nyt en saanut. Se harmittaa. Pakko kai todeta, että minäkään en ole (vielä) täydellinen kipujen asiantuntija.

Nämä ongelmat ovat kuitenkin vahvistaneet yhden asian. Urheilun lopettaminen ei ole terveellistä. Kivut alkoivat, kun lepäsin flunssan vuoksi. Voidaan siis vetää (ei niin tieteellinen) johtopäätös, että lepääminen on epäterveellistä. Pakko siis jatkaa urheilemista! Eihän tässä muu auta.

Hyvää uutta vuotta!

Eteenpäin!

Vuoden sykähdyttävin urheilija!

Tammikuussa järjestetään jälleen kerran vuosittainen Urheilugaala! Se on juhla, jossa treenivaatteisiin tottuneet urheilijat pakotetaan pukeutumaan juhlavaatteisiin ja istumaan aivan liian pitkään Hartwal arenan juhlasalissa. Illan aikana urheilijat saavat esittää tekohymyn taitojaan, kun ei Uuno-palkinto osunutkaan omalle kohdalleen vaan ihan väärän lajin edustajalle. Ja vaikka näitä Uuno pystejä ja tekohymyjä nähdään pilvin pimein illan mittaan, niin ylitse muiden nousee kaksi palkintoa: Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki sekä Vuoden urheilija!

Vuoden sykähdyttävin!

Tämä on se palkinto, johon yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa. Tällä hetkellä on käynnissä alkukarsinta. Urheilugaalan sivuilla löytyy 20 ehdokasta sekämahdollisuus ehdottaa omaa ehdokastaan. Mahdollisuus äänestää umpeutuu 27.11 ja sen jälkeen kymmenen eniten ikäihmisten sydämiä rasittaneet urheiluhetket pääsevät ratkaisevaan vaiheeseen! Seuraavaksi esittelenkin oma top 3 lista!

1. Miesten moukarin karsinta, Seinäjoki!

Tota noin… Jotenkin tuntuu, että tämä ehdotus ei välttämättä tule voittamaan. Sykähdyttävin urheiluhetkeni oli kuitenkin ehdottomasti, kun nousin kymmenen parhaan joukkoon ja kiinni finaalipaikkaan kesän Kalevan Kisojen kolmannella karsintakierroksella! Mikään ei voita sitä heiton jälkeistä tunnetta (joka siis kesti muutaman minuutin, ennen kuin karsiuduin…)

2. Mari Laukkanen, ampumahiihdon mc-kisan voitto surunauhassa Asko Nuutisen muistolle

Tämä on se hetki, jota oikeasti toivon voittavan! Laukkanen oli kiertänyt sitä maailmancupia kymmenen vuoden ajan. Ja kyllähän kaikki tietää, että eihän hän osaa ampua tositilanteessa. Mäkäräinen pärjää ja Laukkanen on vaan mukana. Tällä mentaliteetilla katselin maailmancupeja viime vuosina. Ja varmaan moni muukin. Ikävää, mutta totta… Veikkaanpa, että kyseinen tilanne ketutti urheilijaa itseäänkin!

Sitten. Yhtäkkiä. Pitkän puurtamisen jälkeen. Kun pitkäaikainen valmentaja on kuolinvuoteellaan ja matkalla seuraavaan elämään, niin legendaarisella Holmenkollenilla tapahtuu ihme! Laukkaselle tuplavoitto! Ja vielä näytöstyyliin! Valmentajan muistoa kunnioittaen! Tässä tarinassa on niin paljon syvyyttä, että raavaampikin uros herkistyy (vaikka hän ei sitä myönnä!). Urheilu on välillä ihmeellistä ja kaunista! Suosittelen, että äänestätte tätä hetkeä!

3 Kaveria autetaan!

Tämä ei ole virallinen ehdokas. Enkä usko, että moni edes muistaa tätä tilannetta. Mutta itselleni on jostain syystä jäänyt mieleen miesten sprintin välierä Lahden MM-hiihdoista! Kaksi Suomalaista mukana, Ristomatti Hakola ja Martti Jylhä! Vikaan laskuun lähtiessä Jylhä antaa Hakolalle pienen etumatkan ja samalla jarruttaa takana olevia vastustajia! Koskettava hetki. Kaverit kiertävät maailmaa ympäri vuoden ja uran tärkeimmälläkin hetkellä yhteistyö pelaa moitteettomasti. Hakola pääsee finaaliin ja kotiyleisö on tyytyväinen. Hieno hetki!

BONUS!

Tämä ei ole itselleni mitenkään sykähdyttävä hetki, mutta tässä äänestyksessä voidaan nähdä paljonko ”oikea” urheilu oikeasti kiinnostaa E-urheilijoita. Lasse Urpilainen on ehdolla ja mobilisoimalla omia fanejaan uskon, että hän voi nousta todella korkealla tässä äänestyksessä. Tämä siis, JOS kyseinen äänestys kiinnostaa E-urheilun faneja! Jännä nähdä!

Vuoden urheilija!

Niin… Tämä joidenkin mielestä Presidentinvaalejakin tärkeämpii äänestys onkin sitten myös jaossa urheilugaalassa! Oikeastihan äänestyksen nimi pitäisi olla ”Urheilutoimittajien liiton äänestävien urheilutoimittajien subjektiivisen mielipiteen lempiurheilija”. Tuo nimi olisi kuitenkin vähän liian monimutkainen, joten Vuoden Urheilija kelvatkoon.

En oikeasti enää välitä kuka on vuoden urheilija. Toki se kiinnostaa, mutta se on loppupeleissä vaan pienen ryhmän subjektiivinen mielipide. Siksi valinta ei enää mene yhtä paljon tunteisiin kuin mitä se joskus ehkä on mennyt. Pidän kuitenkin tärkeänä, että kyseinen urheilija on oman lajinsa maailman paras tai ehdottoman kärjen tuntumassa! Joku roti nyt kuitenkin!

Suomi on vuonna 2017 saavuttanut 255 arvokisamitalia. Yhteensä 28 MM-kultaa ja EM-kultaa! Urheilu ei kuitenkaan ole tasaarvoista. Menestys ei pelkästäänratkaise, vaan urheilijan suosio + menestys. Tiina Viitanen ja Marko Peiponen ovat esimerkiksi molemmat henkilökohtaisia maailmanmestareita! Silti he tulevat luultavasti häviämään Iivo Niskaselle äänestyksessä, vaikkakin saavutus on täysin sama. Kyykkä vaan on lajina vähemmän arvostettu kuin maastohiihto. Näin se vaan menee, halusi sitä taikka ei. Onnea urheilutoimittajille äänestykseen. Pieleenhän se kuitenkin menee!

Kuka on sinun mielestäsi Vuoden urheilija, ja mikä oli sykähdyttävin urheiluhetki? Kommentointi alle ei ole kiellettyä!

---

Vielä vähän infoa omasta tilanteestani. Syksy alkoi hyvin. Harjoittelin peruskuntoa ja yleistä syyspelleilyä. Marraskuun alussa piti alkaa harjoittelemaan oikeasti. Silloin kaikki meni pieleen. Hankin todella vakavan miesflunssan ja sen seuranneesta passiivisuudesta SI-nivel kipeytyi yllättävän pahasti. Siinä menikin sitten kaksi viikkoa hukkaan vaivoista parannellessa…

Nyt olen kuitenkin hiljalleen päässyt treenaamaan kunnolla ja olen intoa täynnä! Uuden valmentajan kanssa ollaan analysoitu nykytilannetta ja asetettu raamit tulevaa harjoitustalvea varten. Olen todella innoissani! Sekä tekniikassa, että harjoittelun sisällössä haetaan pientä muutosta. Uskon, että ollaan oikeilla raiteilla. Kyllä tästä hyvää tulee. Kuhan vaan paiskii hommia!

Eteenpäin!