Hyvä minä! Kiitos SUL!

Hyvää alkanutta kevättä kaikille. Kevät on hienoa aikaa. Se tarkoittaa sitä että kesä lähestyy, ja sen myötä myös kilpailukausi! Minun kohdallani kevät on, ainakin viime vuosina, tarkoittanut sitä että jotain on mennyt pieleen ja minulla on hirveitä kipuja. Tämä kevät on kuitenkin poikkeus. Olen ollut viimeisten viikkojen aikana lähes kivuton. Alan pikkuhiljaa huolestumaan että jokin on pahasti pielessä! 

Reenit ovat kulkeneet todella hyvin. Olen pystynyt jatkamaan nousujohteista harjoitteluani oman suunnitelman mukaan, ja olen onnistunut välttämään suuria takapakkeja. Oma fysiikka on parantunut tasaisesti. Klassiset punttiliikkeet ovat ihan jäätävällä tasolla!! Tai no.. Ei se ehkä ihan vielä sillä tasolla ole, mutta nostan kuitenkin samoja painoja mitkä nostin 16 vuotiaana.. Kehonhallintani, ja tietämys siitä millä tasolla kehonhallinnan pitäisi olla, on myös parantunut. Kaikki on siis mennyt hyvin. Nyt pitäisi vaan osata heittää..

Heittoharjoituksia on takana viisi. Pikku hiljaa lisään moukariin painoa ja samalla myös heittomääriä. Kuukauden päästä olisi tarkoitus heittää 7kg lekaa. Se olisi todella hienoa minulle koska viime vuona koskin seiskaan ekan kerran kesäkuun lopussa ja 2014 huhtikuun lopussa. Näyttää siltä että takapakkien pois jättäminen oli viisasta. Tämä ehjänä olemisen erikoisuus on johtamassa myös siihen että olen uuden kokemuksen edessä. Jos kaikki menee hyvin, tulen tekemään kilpailukauteen valmistavan kauden. Tätä en ole koskaan pystynyt tekemään. Olen tottunut siihen että ensin vesijuostaan ja tehdään jumalaton määrä rehabia. Sitten hirveällä kiireellä heittämään jotta ehtii kisoihin, ja syksyllä kroppa on niin sökönä että kaiken on aloitettava nollasta. Luulen että tämä ei ole niin hyvä tapa, joten siksi olen iloinen että tämä kevät on mennyt paremmin!

Vilkaisin muutama päivä sitten ohimennen kilpailukalenteria, ilahduin kovasti! Moukarikilpailuja on hyvin tarjolla sekä eliittikisoissa että tähtikisoissa! Hienoa että lajia on otettu mukaan kunnolla sinne minne se kuuluukin. Näytöt ovat olleet sen verran hyviä viime vuosina että me ollaan kisapaikkojemme ansainneet. Nyt pitää vaan kaikkien moukaristien näyttää kiitollisuutta SUL:ia, ja järjestäjiä, kohtaan heittämällä helvetin pitkälle! Ja uskon että se onnistuu. Ensi kesästä tulee hieno moukarikesä! Uskon näin. Ja toivottavasti muissakin lajeissa nähtäisiin kovia suorituksia!

Lopuksi vielä pyyntö kaikille jotka ovat edes vähän tekemisissä Yleisurheilun kanssa tässä maassa. Antakaa moukaristeille mahdollisuus urheilla Yleisurheilukentillä! Älkää häädätkö meitä hiekkakentille! Se ei ole iso uhraus, mutta se tuntuu niin hienolta kun saa kuulua joukkoon! Saa olla osana suurta yhteisöä. Metsän keskellä, kolmen toimitsijan ja neljän kilpailijan, kanssa tämä yhteenkuuluvuus ei ihan nouse samalle tasolle. Yleisurheilu kuuluu yleisurheilukentille! Ainakin minun mielestäni pitäisi kuulua. Jos joku kävelijä, tai maratoonari, sattuu olemaan eri mieltä, niin olkoon.

Näitä ruutuja on ikävä lukea. Toivottavasti niitä olisi mahdollisimman vähän tänä kesänä!

Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!

Tämä blogi kertoo moukarinheitosta. Viime aikoina se on ollut suhteellisen hiljainen. Syy siihen on yksinkertainen. Tuntuu hölmöltä kirjoittaa moukarinheitosta kun ei itse pysty heittämään moukaria. Kaikki (mikään) ei ole mennyt niin kuin Strömössä tällä harjoituskaudella.. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta joten meinasin päivitellä tilannetta pikkasen.

Tavoitteeni tänä vuonna oli aloittaa normaali ehjä harjoituskausi heti. Viimeiset 3,5 vuotta olen joutunut panostamaan kuntoutukseen loukkaantumisten vuoksi.. Nyt tilanne näytti paremmalta. Heitin loppukesästä uuden ennätyksen (59,10m), mikä oli samalla miesten A-luokan tulos. Toki, pieniä ongelmia oli, mutta ne kuuluvat urheiluun, joten olin luottavainen.

Koska kevät meni miten meni, intin vuoksi, niin päätin vetää noin kuukauden pituisen harjoitteluun totuttelemisjakson reenikauden alkuun. Tämä tarkoittaisi sitä että aloittaisin todella rauhallisesti, pikkuhiljaa reenejä lisäten, jotta voisin kuukauden päästä harjoitella kunnolla. Laadittiin hyvä ohjelma valmentajani kanssa millä päästäisiin vauhtiin. Tunnen kehoni niin hyvin että tiesin miten paljon, ja mitä, pystyisin tekemään.

Ensimmäisenä harjoituksena tein kevyen kuntopiirin. Tuntui hyvältä! Olin ehjä, ja olin aloittanut harjoituskauden. Toisena päivänä kävin uimahallilla. Vedin tunnin pituisen lenkin. Uimahallilta ulosteltaessa tuntui vähän selässä ja jalassa. Seuraavana päivänä oli sitten kipeää. Todella kipeää.. Selkä ja jalka oli niin kivuliaita että käveleminenkin oli mahdotonta. Joskus pelkkä oleminenkin tuotti tuskaa. Fiilis ei ollut ihan katossa.. Tästä alkoi pakkolepo ja oikea kuntoutus … Se siitä että muka tietäisin miten kehoni toimii…

Tarinan opetus tulee tässä. Jos olet 20v ja sinulla on selkäongelma, niin älä missään nimessä yhdistä ylimenokautta kilpailukauteen. Äläkä ainakaan heitä kisaa, aralla selällä, päivää ennen reenijakson alkua.. Tämä on pelkkää tyhmyyttä, mutta kun se vaan tuntui niin viisaalta suunnitteluvaiheessa. Halusin heittää yli 60m.. Enpäs heittänyt..  Nyt jälkeenpäin on todella helppo moittia omia päätöksiä..

Muutaman viikon jälkeen, kun kivut alkoivat lieventyä, aloin reenaamaan. Tai no.. Eihän sitä harjoitteluksi voi kutsua, mutta jonkinlaista kuntoutusta ainakin tuli tehtyä. Muutin omaa iltaista lihashuoltoa. Muutettiin fyssarikäyntien rytmitystä. Hain myös uutta ulkopuolista apua fysioterapeutilta Tuomas Sallisesta. Hänen ohjelmallaan olen harjoitellut syksystä lähtien, ja kuntoutus on edennyt hyvin.

Kuten sanoin alussa niin en ole vielä heittänyt moukaria. Sallinen laittoi heti tavoitteeksi että voisin alkamaan heittää helmikuussa. Helmikuussa piti myös aloittaa kunnollisempi harjoittelu. Tällä hetkellä se näyttää ihan mahdolliselta. Olen lisännyt tehoja reeneihin maltillisesti, ja tähän mennessä se on, muutamia takapakkeja lukuun ottamatta mennyt hyvin.

Eli tältä näyttää tällä hetkellä. Tästä tuli valitettavasti neljäs talvi putkeen joka ei mennyt ollenkaan putkeen. Olen kuitenkin jälleen kerran oppinut paljon sekä itsestäni että urheilemisesta. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu! Jatkan yritystä löytää tapaa millä pidän ongelmat kurissa jotta voisin urheilla hyvin. Urheilu on sen verran kivaa että tästä nauttii vaikka olisikin vähän muita huonompi. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa (ja sitä lunta muuten riittää!)

Doping ongelman poistaminen tuhoaisi urheilun!

Kansainvälinen yleisurheilu on kriisissä. Ei. Korjaan. Kansainvälinen yleisurheilu on ollut jo pitkään kriisissä, me emme vaan ole olleet siitä tietoisia. Korruptiota IAAF:ssä. Venäjällä valtiojohtoinen dopingjärjestelmä?! Pelkään että kaikki ei ole vielä kerrottu. Toivon että joku saisi kaikki roistot kiinni. Sitä odotellessa!

Eilinen uutinen Venäjän dopingkulttuurissa herätti normaalin, kiihkeän, dopingkeskustelun. Tällainen syntyy aina, eri medioiden keskustelupalstoilla, kun tulee uusia dopinguutisia. Siihen kuuluu monta mielipidettä, mutta muutamia samantyyppisiä toistuvat lähes aina. Ne ovat:

”Ei tullut yllätyksenä”

”Kaikkihan käyttää”

”Doping pitäisi sallita”

Ensimmäinen väite on valitettavasti liian arkinen yleisurheilussa. Minun on myönnettävä, että kun kuulin et WADA tulee julkaisemaan tutkimustaan, niin odotin jotain pahaa. Olin lähes varma että uutinen on negatiivinen (tai positiivinen: dopingnäyte?!). Näin ei saisi olla. Doping uutinen pitäisi, ihannemaailmassa, aina olla yllätys. Vasta silloin olemme saanet suurimmat rosvot kiinni!

Toinen väite on yhtä tavallinen. Tätä kuulee liian usein. Se ei tosin pidä paikkaansa, mutta kertoo samalla valitettavasti ihmisten asenteesta huippu urheilijoita kohtaan. ”Kaikki käyttää”-keskustelua, on vaikeaa käydä asiallisesti, koska siitä tulee väkisin juupas/eipäs tapaista väittelemistä.

Kolmas väite on syy miksi kirjoitan tätä tekstiä. Moni on sitä mieltä, että koska doping ongelmaa ei saada kuriin, niin kaikkea pitäisi sallia. Tätä väitettä en ymmärrä. En sitten millään. Haluaisin saada perustelut kaikilta jotka väittävät näin. Miksi haluatte sallia dopingin? Seuraavaksi meinasin kertoa miksi se on omasta mielestäni huono idea.

Eli seuraavaksi vähän pohdiskelua dopingista!

Aloitetaan helpolla toteamuksella. Dopingin käyttö on väärin, koska se on kielletty säännöissä, piste. Eli se on sääntö, ihan samalla tavalla kuin vilppilähtökin on kielletty, niin WADA on kieltänyt joidenkin aineiden käytön. Helppoa.

Toinen toteamus. Kun lukee yleisiä kommentteja, Matti Meikäläiseltä, niin saa kuvan että heillä on aika vajaa näkemys siitä, mikä doping oikein on. Tuntuu siltä että moni luulee että doping on tietty aine jonka voi ottaa, ja mitä enemmän sitä ottaa sen paremmaksi urheilijaksi tulee. Tämähän olisi todella kätevää, sekä urheilijoille että WADA:lle. Käyttäjä voisi vaan annostella, apteekin hyllyltä (C-vitamiinien vierestä) löytyvän Doping-nimisen aineen, sen mukaan miten hyväksi hän haluaisi tulla. Ja samalla tavalla WADA testaisi vaan yhtä ainetta. Helppoa. Näinhän ei kuitenkaan ole.

Kun selaa WADA:n kiellettyjen aineiden listaa niin huomaa että suurin osa lääkkeistä ovat sallittuja, mutta jotkut kiellettyjä. Oma ”suosikkiesimerkkini” on Finrexin. Se on sallittu, mutta tutkinnan olla oleva lääkeaine. Ja nyt puhutaan vaaleanpunaisesta flunssajuomasta. Käsi pystyyn kaikki, jotka näkevät Lance Armstrongia juomassa vaaleanpunaista teetä, kun mietitte hänen douppaamistaan? Tuskinpa moni. Toki, nythän Finrexin ei ole vielä ainakaan kielletty, mutta esimerkiksi jotkut tavalliset yskänlääkkeet ovat. Finrexin on kuitenkin tutkinnan alla, mikä kertoo siitä miten laaja kiellettyjen aineiden lista on.

”Doping tarkoittaa urheilusuoritusta parantavien, kilpailusäännöissä kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttöä”

Toi on siis virallinen selitys siitä mitä doping on. Ja se on myöskin totta että helpoin tapa poistaa dopingongelmaa on sallimalla kaikki aineet ja menetelmät. Kosko jos ei ole olemassa säännöissä kiellettyjä aineita, niin silloin on mahdotonta käyttää kiellettyjä aineita. Helppoa! Näin ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä tehdä. Kerronpa miksi.

Dopingvalvontaa selitetään sillä että halutaan taata kaikille urheilijoille tasavertaiset mahdollisuudet menestyä. Ajatuksena hieno, mutta tämähän ei pidä paikkansa. Ensinnäkin, kaikilla urheilijoilla on eri mahdollisuudet tulla hyviksi. Siihen vaikuttaa monta tekijää: geenit, olosuhteet, saatavilla oleva lajitietietämys, nimetäkseni muutaman. Eli ajatus tasavertaisuudesta on sinänsä hyvä, mutta periaatteessa kyse on vain tyhjistä sanoista. Urheilu olisi yhtä tasavertainen jos kaikki aineet olisivat sallittuja. He joilla olisi isommat resurssit pärjäisivät silloinkin paremmin koska niillä olisi varaa laadukkaampaan lääkitykseen. Eli dopingtestauksen poistaminen ei oman näkemykseni mukaan tekisi urheilusta yhtä sen epäreilumman/reilumman mitä se jo on. Mutta sallimalla kaikkia aineita tuhoaisimme kuitenkin huippuurheilumme! Tästä olen ihan varma!

Ihmiselle hyvä terveys on tärkeä. Näin myös WADAlle. Urheilijoiden terveys on myöskin suuri syy miksi doping on kielletty. Tämä on myöskin se syy miksi en missään nimessä näe että dopingia pitäisi sallia. Toki, urheilu ei ole tänäkään päivänä 100% terveellistä. Loukkaantumiset ovat liian monelle arkipäivää. Se on kuitenkin niin että ”pieni” kipu on todella pieni vaiva siihen verrattuna mitä kovimmat lääkeaineet voivat tehdä urheilijalle. WADA yrittää testauksellaan suojella urheilijoita! Se yrittää varmistaa sen että voittaakseen kultamitalin sinun ei tarvitse ottaa liian suuria terveydellisiä riskejä. Jos joku ei pidä tätä terveellistä osaa tärkeänä, voitte vaikka kysyä mielipidettä Andreas Kriegeriltä!

Andreas Krieger on entinen kuulantyöntäjä. Hän on työntänyt niinkin pitkälle kuin 21,10m. Hän on Euroopan mestari. Sen lisäksi hän on ottanut kolme arvokisamitalia hallissa. Andreaksella on taustallaan hieno urheilu ura. Hänen tarinastaan löytyy kuitenkin pieni ”MUTTA”. Hän työnsi ennätyksensä 4kg kuulalla, ja hänen nimensä oli silloin Heidi.

Heidi Krieger sai jo nuoressa iässä ottaa osaa DDR:än järjestelmälliseen dopingohjelmaan. Steroideja pumpattiin urheilijoihin enemmän kuin laki sallii. Tämä johti siihen että hänen lopulta oli pakko vaihtaa sukupuoltaan mieheksi, koska steroidien vuoksi hänen elimistönsä oli valmiiksi jo niin muunneltu. Andreas ”Heidi” Krieger on vaan yksi esimerkki siitä mihin Dopingin salliminen johtaisi.

En usko että urheilu pystyisi pitämään yllään suurta suosiotaan jos doping sallittaisiin totaalisesti. Se johtaisi siihen että kultamitalin metsästys muuttuisi oikeasti hengenvaaralliseksi. Uskon että tämän päivän lääketieteellisillä tiedoilla voitaisiin saada paljon parempia urheilijoita aikaan mitä esim. DDR sai. Ja jos lääkärit eivät joutuisi tekemään työtään piilossa WADA:lta, vaan olisivat vapaita auttamaan urheilijoita maksimaaliseen suoritukseen, niin meillä olisi katastrofi käsissämme.

Kovien aineiden sivuvaikutukset ovat hurjia. En ole ekspertti, joten en tiedä tasan tarkkaan mihin kaikkien aineiden salliminen johtaisi. Mutta naisten urheilussa mentäisiin varmaan siihen että mitalin ottamiseksi vaaditaan jopa kovempia uhrauksia mitä Heidi Krieger joutui kokemaan. Kuolemat olisivat myös luultavasti monen kohtalo kun annostus riistäytyisi käsistä. Minä en halua elää tällaisessa urheilumaailmassa.

Olen varma siitä että en olisi urheilija jos ei olisi olemassa lääketieteellisiä rajoituksia, eli dopingtestausta. Enkä usko että huippu urheilu kestäisi sitä. Siitä tulisi liian vaarallista. Urheilu ei luultavasti kuolisi pois. Mutta huippu urheilun kansainvälinen suosio romahtaisi. Luulen et aika moni vanhempi kieltäisi lastaan urheilun aloittamista. Luulen että aika monen suojelusvaisto ei sallisi niitä uhrauksia mitä sellainen urheilu vaatisi! Toivon että dopingia ei koskaan sallita!!

En myöskään usko että vilpin tekeminen loppuisi vaikka doping sallittaisiin. Jotkut ihmiset vaan ovat sellaisia että he ovat valmiita tekemään mitä vaan jotta menestyisivät. En tiedä millä tavalla voisi saada kiellettyä etua muihin jos doping sallitaan, mutta kai nyt joku roisto keksii senkin keinon?

WADA tekee arvokasta työtä. Tämä Venäjän tapaus on todiste siitä. Toivon että jatkavat samalla linjalla. Toivon että he eivät vaan tutki ns. ”pahoja” maita, van tutkivat kaikkia maita samalla tavalla miten he nyt ovat tutkineet Venäjän (Myös Suomea)! Doping (ja vilppi) ei tule koskaan häviämään urheilun areenoilta, emmekä koskaan saa kaikkia käyttäjiä kiinni. Mutta niin kauan kun WADA tekee työtään mahdollisimman hyvin, niin huippuurheilulla on mahdollisuus säilyttää uskottavuutensa!

----

Tämä oli oma näkemykseni dopingin sallimisesta. Jos sinulla on erilainen mielipide niin voi kirjoittaa sen kommentteihin. Olisi mielenkiintoista saada vähän perusteluita heiltä jotka haluavat sallia dopingin. Jos olet yksi heistä niin voit vapaasti kertoa. Tämähän on vain omaa pohdiskeluani, joten voin jopa olla väärässä, vaikka se on todella epätodennäköistä!

Viisikymmentäseitsemän

Kuusitoistavuotiaana moukarointi oli helppoa. Luulin osaavani tekniikkaa. Luulin tietäväni harjoittelemisesta jotain. Luulin että nousukiito jatkuisi monta vuotta eteenpäin.

Kuusitoistavuotiaana heitin tuloksen 65,92m. Se oli, ja on hyvä tulos sen ikäiselle.

Kuusitoistavuotiaana pääsin nuorten maajoukkuerinkiin. Luulin että tästä ei oikeat edustustehtävät enää ole kaukana.

Kuusitoistavuotiaana heitin yli 50m miesten välineellä. Se on myös hyvä tulos sen ikäiselle. Luulin silloin että 57m, miesten A luokan tulos, olisi helppo saavuttaa joko seuraavana, tai sitä seuraavana vuotena. En pitänyt sitä edes tavoitteena.

Asiat kuitenkin muuttuvat. Seitsemäntoistavuotiaana heitin kerran seiskaa, tulos 48,83m. OHO, ei se ollutkaan niin helppoa. Kahdeksantoistavuotiaana en heittänyt ollenkaan koska olin rikkonut selkääni. Viime kaudella heitin kaksi kilpailua miesten välineellä. Paras tulos 56,76m. Toisessa kilpailussa heitin myös päälle 56. Se tavoiteltu 57 ei ollut enää kaukana!

Tiesin että hyvällä talviharjoittelulla voin tehdä itsestäni 60m moukaristin. Siinä ei pitäisi olla ongelmia. Mutta asiat, kuten ehkä tiedätte, eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan.. Kesän alussa en ollut vielä heittänyt heittoakaan Joulukuusta lähtien. Ekat seiskat lensivät ilmoille vasta kesäkuun puolivälissä. Aluksi tuntui toivottomalta. Heitoissa oli yksi ongelma, ne eivät lentäneet tarpeeksi pitkälle.

Ekassa kilpailussa en tiennyt mitä tehnyt. Ringissä olin kuin päätön kana liukkaalla jäällä. Tuntuma oli kateissa, silti moukari lensi tulokseen 56,01m. Silloin luulin että 57m tulisi heittämällä (No.. Heittämällähän näitä tuloksia tehdään, mutta pointti oli että luulin se tulisi helposti ;).. anteeks.. )

Jälleen kerran olin väärässä. 57m ei tullutkaan helposti. Kilpailu toisensa jälkeen pyörin 55m nurkilla, joskus sain moukarin viskottua yli 56, mutta ei koskaan 57m.. Ennen eilistä kilpailua kymmenen parhaan tulokseni keskiarvo oli 56,22m.. Siis vain 78cm tavoiterajasta. Tasaisuus alkoi käydä hermoille..

Mutta sitten. Legendaarisessa Helsingin Moukaripörssissä, vaikean (selkäkivuliaan) päivän jälkeen, onnistuin! Toisella kierroksella sain palloa kiihtymään (HUOM. Kiihtyminen ei ehkä näy ulkopuoliselle, koska se on niin pientä minun heitoissa, mutta voin vannoa että sitä oli!). Heitto tuntui varmalta (Omalla mittakaavallani). Loppuvedon jälkeen sain sen tunteen minkä moukaristi hakee. Onnistuneen heiton hyvänolontunteen. Se on hieno tunne. Ihan niin kuin ihminen olisi tehty moukaristiksi. Keholla on oma järjestelmä joka kertoo milloin on hyvä heitto. Siihen kuuluu hyvä fiilis ja kova karjahdus. Moukari laskeutui maahan. Aika lähellä 60m viivaa. SIIS 60M VIIVAA!!! Kädet ilmaan! Se oli siinä!! Tulos: 59,10! Ei se ollut edes vaikeaa!!

Noniin. Ylitin 57m. Hienoa, mutta hehkutus sikseen ja nyt pistetään faktoja pöytään. Minun ikäiset heittää kotimassa 5-10m pidemmälle kuin mitä minä heitän. MM-finaalissa oli tänä vuonna minun ikäinen, eli hän on minua todella paljon parempi. Olen auttamattomasti muiden perässä. Harva hyvä heittäjä on heittänyt näin huonosti parikymppisenä.

Totuus on kuitenkin se että en voita mitään vaan vertaamalla nykytilannettani muihin. Minun pitää vaan tiedostaa, miksi en heitä pitkälle. Sen tiedostan ja siksi uskon että tule saavuttamaan muut!

En ole tyytyväinen itse tulokseen. Mutta iloitsen sitä silti. Monen vuoden jälkeen sain hyvän olon tunteen moukarinheitosta. Siis en vaan sellaisen ”tää oli ihan kivaa”-fiiliksen vaan ”JUMALAUTA OLEN HELVETIN ILOINEN”-fiiliksen.  Pitkästä aikaa ei harmittanut kilpailun jälkeen. Tämä on todella harvinaista ja nämä hetket ovat hienoja. En ole tyytyväinen, sitä ei saa olla! Olisin halunnut heittää yli 60m, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Tärkein on kuitenkin se että sain todisteen siitä miksi moukaroin! Urheilen näiden tunteiden takia. Onnistumisen tunteen tavoittelu on hienoa. Ja kun sen saavuttaa, se on entistä hienompaa. Onnistumisia ei saa tulla liian usein. Tavoitteet pitää olla niin korkealla että onnistumisen tunteeseen ei kyllästy. Viimeksi kun olin näin iloinen, kilpailun jälkeen, oli tekstin alussa mainitun 65,92m heiton jälkeen! Silloin olin kuusitoistavuotias, enkä tiennyt urheilusta mitään. Nyt tiedän jo yhden asian. Ja se on se että tiedän todella vähän urheilusta, mutta yritän oppia koko ajan!

En tiedä milloin tuleen kokemaan tämän fiiliksen uudelleen, mutta odotan sitä innolla!! Olkoon sitten että kestää vuosia. Onnistumista kannattaa odottaa!

Siteeraan yhtä legendaarista avaruudessakin käynyttä: (Muutan lausuntoa pikkasen niin et se sopii paremmin tähän kontekstiin!)

”A small step for a hammer thrower, not really a step at all for mankind”

Eteenpäin!

Unelma: Kuusi heittoa!

Hieno viikonloppu on alkamassa. Tulen pääsemään seuraamaan laatumoukarinheittoa paikanpäältä. Tulen näkemään kun lupaavat heittäjät heittävät pitkälle. Itse en tule heittämään niin pitkälle, mutta tulen silti olemaan mukana!  Tulen siis osallistumaan nuorten SM-kisoihin!

Jälleen kerran on siis SM-kisojen aika. Se on vuoden tärkein kilpailu, ainakin minulle (vielä..). Tänä vuona 22-vuotiaiden SM kilpailut järjestetään Lahdessa, ja oma kilpailuni on Lauantaina klo. 11:00!

SM-kisoissa olen monta kertaa taistellut ihan tosissani mitaleista. Olen monta kertaa ollut lähellä ottaa sen arvokkaan metallilevyn, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tänä vuonna olen kuitenkin ihan uuden tilanteen edessä. Tänä vuonna en taistele mitaleista. Tänä vuona taistelen luvasta saada heittää kuusi heittoa! En ole koskaan ollut näin huono (verrattuna muihin) lähdettäessä taistelemaan SM-kisoihin!

Tällä kertaa taistelen siis kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä.  Tämä ei tule olemaan helppoa. Sattuneesta syystä, olen ilmoittautuneista 11. paras (kolmanneksi huonoin). Se että nousisin kahdeksan parhaan joukkoon, ei ole edes omissa käsissäni.

Ilmoittautuneet:

1. Jesse Lehto, 71.89m          

2. Tommi Remes, 70.05m          

3. Markus Kokkonen, 69.41m          

4. Ilmari Lahtinen, 68.34m              

5. Waltteri Lahtinen, 64.96m           

6. Henri Liipola, 64.94m          

7. Risto Kauppinen, 63.33m          

8. Joni Syrjälä, 63.05m

-------------------------------------              

9. Arttu Väänänen, 59.03m         

10. Simon Solvin, 58.58m           

11. Fredrik Fröberg, 56.57m          

12. Jani Pihkanen, 54.20m          

13. Antti Rinta-Aho, 53.22m       

Tavoitteeni on selvä. Viivan alapuolella olevat on voitettava. Luulen että minulla on rahkeita parantaa ennätystäni (56,76m) reilusti, ja sen uskon riittävän Väänäsen ja Solvinin lyömiseen. Sen jälkeen on toivottava että joku viivan yläpuolella olevista epäonnistuu. Toki, en toivo epäonnistumista kenellekään, mutta aina sattuu ja tapahtuu kisoissa. Ja jos joku epäonnistuu, niin haluan olla se ensimmäinen joka hyötyy siitä. Jos käy niin että kaikki onnistuvat niin tavoitteeni on 9. tila. Kuulostaa surulliselta, mutta tilanne nyt vaan on mikä on..

Tulen kuitenkin nauttimaan kilpailemisesta. Kilpaileminen on aina kivaa! Nyt on myöhäistä parannella kuntoa. Herkistelyn kautta haen parhaan mahdollisen terän esille. Nyt lähden vaan taistelemaan niin hyvin kuin mahdollista! Vasta ensi kaudella, hyvän harjoituskauden jälkeen, tulen sitten oikeasti kilpailemaan hyvistä sijoituksista SM-kisoissa!   

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia jotka jakoivat edellisen tekstini: Raaseporin yleisurheilukentän käyttö EHDOTTOMASTI kielletty!! Yleensä nämä blogipäivitykset keräävät n. 100 klikkausta. Tämä keräsi 3500! Se johti myös lyhyeen haastatteluun Etelä Uusimaa lehdessä (yllä oleva kuva). Oli kiva nähdä että teksti alkoi levitä. Toivon että tekstistä ei ainakaan ollut haittaa moukarinheittäjille. Toivon myös, vieläkin, että moukarinheittäjien arvostus nousisi lähivuosina!!