Putkihommia!

Visio 2020 just got real! Kirjaimellisesti. Vuosi nimittäin taisi vaihtua muutama päivä sitten. Tässä tekstissä en kuitenkaan tule kertomaan, että minun pitäisi olla 70 metrin heittäjä kauden loppuun mennessä saavuttaakseni tavoitteeni. Sen sijaan tulen kertomaan tarinaa urheilun putkista!

Putkilla tarkoitan menestymiseen liittyviä putkia (Voittoputket, mitaliputket, pisteputket ym.). Ryyppyputkien käsittely ei kuitenkaan tunnu ajankohtaiselta, vaikka sekin valitettavasti on joidenkin urheilijoiden harrastamaa toimintaa. Itse, en ole ikinä ollut edes humalassa, joten en koe olevani tarpeeksi perillä aiheesta.

Urheilutarinoiden suurena ystävänä arvostan erilaisia menestysputkia todella paljon. Etenkin pitkien putkien katkeamiseen sisältyy todella vahva voima. Siinä on esimerkiksi jotain erityistä, kun nuori tulokas sysää vanhan mestarin valtaistuimelta.

Itse käytän myös putkia motivaation lähteenä omassa urheilussani. Siinä on vaan sellainen ongelma, että oma tasoni ei oikein riitä minkäänlaisiin menestysputkiin. Tällä hetkellä en ole edes oman seurani paras moukarinheittäjä, joten merkittävistä voittoputkista on turha unelmoida.

Tästä syytä minun on pakko kehitellä itselleni tärkeitä (mutta kaikille muille täysin turhia) putkia, joita voin sitten tavoitella. Tällä hetkellä minulla on kaksi motivoivaa putkea päällä, joita mielelläni jatkaisin kesällä 2020. Nämä ovat osallistuminen moukarikarnevaalien pääkilpailuun, sekä Kalevan Kisojen loppukilpailuun.

Pari vuotta vanha kuva moukarikarnevaaleilta (Varastettu YLE Areenasta)

Moukarikarnevaalien osallistumisputki on kestänyt jo neljä vuotta. Minun lisäkseni ainoastaan Tommi Remes ja Henri Liipola ovat osallistuneet kaikkiin pääkisoihin vuodesta 2016 lähtien. Tommi ja Henkka ovat tosin kovan luokan heittäjiä, kun taas itse olen ennemmin joutunut ottamaan täytemiehen roolia.

Kalevan Kisojen loppukilpailu on luonnollisesti paikka, jossa haluan olla myös kesällä 2020. Siihen pääsy ei ole itsestäänselvyys, vaikkakin olen onnistunut siinä kaksi vuotta putkeen. On siistiä viskoa moukaria suuren stadionin iltakilpailussa, kun paikalla on muutama katsojakin. Toivottavasti saan tehdä sen myös ensi kesänä.

Joku vuosi olisi toki nastaa, jos putkitavoittelu olisi menestykseen liittyvää, eikä vaan pelkkää osallistumista. Valitettavasti se ei ole ollut tähän mennessä minun tasoiselle heittäjälle mahdollista. 

Treenit kuitenkin kulkevat vieläkin yllättävän hyvin, joten uskottelen itselleni, että voisin kehittyä vähän kesään mennessä. Toivotaan parasta!

Eteenpäin!

Hiljaisuudesta huolimatta...

...menee ihan hyvin. Blogin mukaan julkaisin viimeksi kuulumisia yli kaksi kuukautta sitten, joten ajattelin pitkästä aikaa kertoa, miten oma urheileminen etenee.

Harjoituskautta tähän mennessä voinee kuvailla nihkeän onnistuneeksi. Se lähti tökkien liikkeelle, kun taustalla oli henkisesti raskas kesä, joka hiukan söi motivaatiota ja sen lisäksi kesti seitsemän viikkoa, että sinus pilonidalis leikkaushaava parani täysin. Pystyin toki alusta asti tekemään melkein kaikkea mitä halusin, mutta varoen.

Alkukankeuden jälkeen on siis mennyt hyvin yhtä flunssaa lukuun ottamatta. Valmentajan kanssa uskotaan vieläkin, että pystyn kehittymään ja askelmerkit ovat asetettu sen mukaan. Tavoitteena on heittotaidon kehittäminen ja fysiikan parantaminen. Eli suomeksi sanottuna jatkan samaa työtä, kuin mitä olen tehnyt jo monta vuotta.

Suuria linjoja on heittomäärien maltillinen nosto, mutta lajisuorituksia pyritään silti lisäämään viime kauteen oheisharjoitteiden kautta. Toinen on iskutusten lisääminen hyppyjen ja juoksemisen muodossa. Niitä en vielä pari vuotta sitten pystynyt tekemään lähes ollenkaan selän vuoksi ja vielä viime kaudella todella maltillisesti. Tämän seurauksesta luonnollinen hitauteni on hidastunut entisestään. Tähän mennessä olen kuitenkin pystynyt pomppimaan tarpeeksi matalia hyppyjä ilman takapakkeja, eli hyvältä näyttää.

Itse rytmitän tällä hetkellä treenejä niin, että harjoitusjakso kestää 10 – 12 päivää, jota seuraa 2 – 3 päivän palauttava jakso. Heitto ja punttitreenien sisältöjä muutetaan muutaman kuukauden välein riippuen siitä, miten kauan edellinen ohjelma puree tehokkaasti. Olen kokenut tällaisen rytmityksen toimivaksi.

Urheilun ulkopuolisessa elämässä opinnot Jyväskylän liikuntatieteellisessä jatkuu ja ajatuksena on saada gradu valmiiksi kesään mennessä. Aiheena luonnollisesti moukarinheitto.

Lopuksi haluan vielä kiittää niitä yrityksiä, ketkä hyppäsi mukaan kyytiin kaudella 2020. Näette logot blogin oikeassa reunassa. Näiden avulla voin ehkä onnistua ensi kesänä. Loppu on itsestäni kiinni.

Nyt ajattelin viettää joulua muutaman päivän. Valmentaja pakotti lepäämään jouluna, joten kai se on pakko totella, vaikka ei haluaisikaan. Sen jälkeen palaan sorvin ääreen.

Toivotan kaikille ihan ok joulua ja kohtalaisen mukavaa uuttavuotta!

Eteenpäin!

Tuomas Sallinen!

Tämä teksti on omistettu Tuomas Salliselle.

Eilen päättyneissä MM-kisoissa Tuomas valmensi virallisesti Kristiina Mäkelää. Hän on myös ollut mukana auttamassa Lassi Etelätaloa pitkällä tiellä takaisin kilparadoille ja MM neloseksi! Etelätalon hyvä suoritus innoittikin minut kirjoittaa tätä tarinaa.

 

Kuva Tuomas Sallisesta (oikealla) napattu Wikipediasta

Tuomas Sallinen oli nimittäin aikoinaan auttamassa minuakin tärkeällä hetkellä. Olen monta kertaa blogissani kertonut, miten syksyllä 2015 päätin antaa urheilulle vielä yhden mahdollisuuden. Tässä päätöksessä Sallisella oli tärkeä rooli. Häntä voi kutsua laivan kääntäjäksi.

Siihen aikaan illat ja yöt menivät elämää pohdiskellessa. Ikää oli jo 20 vuotta ja kohta piti jo keksiä, mitä meinaa tehdä isona! Urheilusta ei meinannut tulla mitään, mutta mikään muukaan ei kiinnostanut.

29.9-2015 oli (näköjään) myös tällainen ilta. En tarkalleen muista, mutta veikkaisin, että ajatukset pyörivät päässä enkä saanut unta. Jostain syystä sain idean lähettää viestin Tuomakselle, jonka kanssa olinkin viestitellyt pari vuotta aikaisemmin eri ongelmasta. Sähköpostini historiasta löytyy (suhteellisen pitkä) viesti, jonka lähetin Salliselle 30.9 klo 0:39!

Seuraavana iltana klo 22:12 sain vastauksen. Tuomas pahoitteli, että ei kykene auttamaan heti, koska joutuu lähtemään lentopallomaajoukkueen kanssa EM-kisoihin, mutta lupasi sen jälkeen perehtyä minun tilanteeseeni. Mielestäni ihan reilu priorisointi!

Sen talven Tuomas auttoi minua tekemällä kuntouttavaa fysiikkaohjelmaa ja puhalsi moukariräpellykseni uudelleen henkiin!

Sallinen ei keksinyt pyörää uudelleen eikä välttämättä opettanut mitään, mitä sen ajan valmentajani ja fyssarini eivät entuudestaan tienneet. Sallinen kuitenkin antoi minulle jotain paljon tärkeämpää: Toivoa!

Sain alusta lähtien fiiliksen, että Sallinen oikeasti oli kiinnostunut auttamasta minua (eikä vaan halunnut viedä rahojani). Hän vastasi esimerkiksi aina viesteihin, kun oli jotain kysyttävää. Tämä yhdistettynä ammattitaitoon herätti luottamusta sekä Tuomakseen, että oman valmennustiimini tekemiseen.

Olenkin huomannut, että valmentajan ja fysioterapeutin tärkeimmät ominaisuudet ovat ammattitaito ja läsnäolo. Tuomas ei ole millään tavalla Suomen ainoa läsnä oleva ammattitaitoinen fysioterapeutti, mutta minulle hän oli oikea henkilö juuri silloin! Kaikki ketkä ovat valmiita antamaan hetkellistä apua, kun jollain on vaikeaa ovat todella tärkeitä. Näitä on minunkin urani varrella ollut useita!

 

Tuomas Sallisen kotisivuilta löytyvä CV. Kuvassa osa urheilijoista, ketä Tuomas on auttanut!

Tuomas Sallisen CV on vakuuttava. Hänen valmennuksessaan on ollut ja on useita kovia urheilijoita ja maailmantähtiä! Se millä tavalla hän jaksoi auttaa myös minun tasoista heikkoa ja tuntematonta urheilijaa takaisin oikealle raiteille kertonee ehkä jotain siitä, minkälainen hän on ihmisenä!

Kiitos Tuomas!