Keskinkertaista
kevättalven jatkoa kaikille. Viime päivityksestä onkin vierähtänyt reilusti yli
kuukausi. Ne, jotka ovat seuranneet touhuani vähän pidempään tietää, että pitkä
tauko voi tarkoittaa kahta asiaa. Joko olen lopettanut heittämisen kokonaan,
tai sitten ei vaan kulje. Nyt on onneksi kyse jälkimmäisestä. Tässä tuleekin
pieni kertomus siitä, mitä tapahtui Teneriffan leirin jälkeen…
Eli Teneriffalla
jo sain jonkun vatsataudin. Se ei kuitenkaan kestänyt kuin muutaman päivän,
ennen kuin pystyi jotenkin palaamaan treenin pariin. Luulin, että se oli hoidettu
alta pois eikä enää tulisi vaivaamaan.
Suomessa
kuitenkin ruoka ei ihan maistunut. Pystyin kuitenkin syömään jollain tavalla ja
tein vähän treeniäkin. Viikon jälkeen tilanne pahentui erittäin pahaksi ja
syöminen meni lähes mahdottomaksi. Veden juominenkin oli tuskaista. Pientä
lämpöä. Oksenteluakin oli.
Viikko siinä meni
itsesäälin syövereissä, eikä hommasta meinannut tulla mitään. Treenistä pystyi
vain haaveilemaan ja moukarinheiton talvi SM-kisatkin jäivät väliin.
Tutkimuksia tehtiin, mutta mitään ei löytynyt.
Viikon jälkeen
sain sellaisen lääkityksen, jonka avulla pystyi jotenkin syömään ja siitä se
olo sitten alkoi hiukan kohentumaan. Kesti kuitenkin päiviä ennen kuin energiat
palautuivat siedättävälle tasolle ja pääsin treenikuntoon.
Nyt olen
kuitenkin päässyt reilut pari viikkoa tekemään jotenkin järkevää toimintaa. Hiukan
ottaa kuitenkin pannuun, kun koko talvi on treenimielessä ollut pelkkää pään
seinään hakkaamista. Marraskuussa aloiteltiin kuumeilusta, joka siirtyi
pitkittyneeseen SI-nivelkipuun. Nyt kun ne ovat hallinnassa tulikin tämä
vatsatauti. Olin odottanut, että tästä treenitalvesta olisi tullut hyvä, mutta
toisin kävi.
Treenejä on
jäänyt paljon tekemättä. Voima-arvot eivät ole sillä tasolla millä haluaisin ja
muutenkin olen joutunut tekemään aivan liian paljon kompromisseja. Ensi kesän
tavoitteet ovat kovat ja niiden saavuttaminen ei tällä hetkellä näytä kovinkaan
todennäköiseltä…
Olen kuitenkin
erittäin tyytyväinen siihen, miten minun tekniikkani on kehittynyt. Kokonaisuus
ei ole vieläkään erikoinen, mutta ymmärrykseni moukarinheitosta on silti
parantunut talven aikana. Moukaritekniikkaa ei voi oppia. Se on jatkuva
prosessi. Koko ajan löytää uusia ulottuvuuksia, joita voisi viilata. Olen nyt
heittänyt moukaria 13 vuotta, enkä vieläkään koe osaavani lajia tarpeeksi
hyvin. Siksi tämä laji onkin mielenkiintoinen.
Yhteenvetona voi
siis todeta, että tämä harjoituskausi on tähän mennessä mennyt päin mäntyä.
Olen kuitenkin jollain tasolla pystynyt treenaamaan, joten toivon vielä, että
pystyisin pelastamaan osan tulevasta kilpailukaudesta. Nyt pitäisi vaan hommat saada
kulkemaan, jotta se onnistuisi!
Eteenpäin!
P.S. Kalevan
Kisojen facebookissa on käynnissä arvonta, jossa jaossa on kaksi aluelippua
ensi kesän yleisurheiluspektaakkeliin! Kannattaa osallistua, niin näkee
moukarinheittoa (ja muita lajeja) paikan päältä! KLIKKAA LINKKIÄ
P.S.S. Svenska YLE
kävi äskettäin tutustumassa meidän kotitilallemme rakennettuun moukarihalliin.
Nyt on pakkoruotsille käyttöä, koska artikkeli on kirjoitettu toisella
kotimaisella. Mycket nöje!
Hallikausi on
alkanut. Minua se ei tosin paljon kiinnosta, koska olen moukarinheittäjä.
Kilpailukausi kuitenkin tarkoittaa, että IAAF:n uudet säännöt otetaan käyttöön.
Kenttälajeissa ehkä merkittävin muutos on, että kansainvälinen
yleisurheiluliitto meni muuttamaan kenttälajien suoritusaikoja. Jatkossa heitoissa
ja hypyissä (paitsi seipäässä) on ainoastaan 30sekuntia aikaa tehdä suoritus. Ennen sitä aikaa
oli 1 minuuutti. Muutoksessa ei ole mitään järkeä! Tässä perustelen miksi!
Aloitetaan ensin
lukemalla sääntökirjaa. Se on aika monimutkaista tekstiä, ja vieläpä
kirjoitettu Lontooksi. Mutta kaikki pakkoruotsin vastustajat hokevat aina, että
englanniksikin pärjää, joten kieli ei varmaan tuota tässä ongelmaa!
Käytännössähän
homma toimii moukarissa seuraavasti. Ennen heittosuoritusta lajijohtaja
varmistaa, että heittäjän suosima väline on palautettu ulkokentältä. Välillä
toimitsijoilla kestää, jos esimerkiksi kaikki haluavat heittää samalla
välineellä. Toimitsijat ovat kuitenkin yleensä ahkeria ja innokkaita, kuten
alla olevalta videolla näkyy! Tuo tyttö oli muuten suunnilleen moukarivarren
pituinen, mutta seitsemän kilon lekat palautettiin silti lähes ennätystahtiin!
Kun väline on
heittäjän näpeissä, niin hänelle annetaan heittolupa. Nyt on siis 30sek aikaa
aloittaa suoritus! Ongelma vaan on, että vielä on paljon asioita tekemättä… Nyt
on kiire!
Tässä on minun
heittorutiinini:
Kävelymatkaa
rinkiin on +/- 10m
Ennen rinkiin
menoa putsaan kengänpohjia rättiin tai mattoon
Ringin
sisäpuolella varmistan, että pitoa löytyy
Mahdollisesti
puhdistan rinkiä rätillä
Sen jälkeen
aloitan viimeisen keskittymisen ja pään tyhjennyksen
Varmistan, että
ulkokenttä on valmis
Kävelen
takareunukseen
Asetan jalat lähtöasentoon
Työnnän lantion
eteen, ja asetan sen lähtöasentoon aktivoiden pakaroita ja keskivartaloa
Otan kiinni
moukarista vasemmalla kädellä
Rullaan minun
T-paidan vasenta hihaa ylös (älkää kysykö miksi!!!)
Tartun moukariin
molemmilla käsillä
Heitto alkaa!
Sääntö sanoo,
että heiton pitää alkaa 30 sekunnin
sisään! Eli riittää, että ensimmäinen alkupyörähdys on alkanut. Minulla
kuitenkin tämä heittosuoritus on keskimäärin kestänyt lähemmäksi 40 sekuntia…
Minun pitää siis ensi kesäksi muuttaa heittorutiiniani!
Lisäesimerkkinä
voidaan ottaa Kalevan Kisojen moukari vuodelta 2014. Videolla ajasta 4:30
eteenpäin päästään katsomaan miten kauan heittäjillä menee saada suoritus
tehdyksi!
Videolla
moukarinheittäjien suoritusajat olivat (suunnilleen) seuraavat:
Tämä video
todistaa, että on täysin mahdollista pysyä IAAF:n asettamissa uusissa rajoissa.
Kaikki paitsi David onnistui siinä. Mutta samalla se todisti myös sen, että vaikka
suoritusaikaa on ollut minuutti, niin kukaan ei ole käyttänyt koko minuuttia
suoritukseensa (jos ei ole joutunut keskeyttämään heittoaan). Suurin osa
heittäjistä liikkuu siis jo nyt 20-40 sekunnin välillä. Tärkeää kuitenkin muistaa,
että Kuopiossa oli pieni häkki ja täydellinen keli! Tämä tarkoittaa, että
rinkiin kävely ei kestänyt niin kauan ja kenkien puhdistaminen tai ringin
kuivaus ei vienyt aikaa!
No miksipä sitten
IAAF on tehnyt tällaista typerää sääntömuutosta? Itse en ole huomannut, että
norsunluutornista olisi vuotanut selityksiä, mutta minullapa on silti arvaus.
Viime vuosina kansainvälisessä Yleisurheilussa ollaan eletty siinä uskossa,
että lajimme suurin ongelma on kisojen pituus (ei siis pituushyppy, vaan kisoihin
kulunut kokonaisaika). IAAF elää vahvasti siinä uskossa, että jos kilpailut
olisivat vaan hiukan lyhyemmät, niin keppihevosteini jättäisi elukkansa oman
onnensa nojaan ja E-Sports miljonääri heittäisi tietokoneensa ikkunasta ulos.
Kumpikin ryntäisi intoa puhkuen Yleisurheilukentälle katsomaan oman aikamme gladiaattoreita!
Tämä siis, jos kisa kestää 2h 45min. Kolmen tunnin kisa ei kiinnosta heitä. Tai
tällaiselta se liiton ajatusmaailma välillä tuntuu… Itsehän en usko, että
nuoriso (tai kukaan muukaan) välitä jos kisa on vartin pidempi tai lyhyempi.
Mutta jos tuote on surkea, niin ketään ei kiinnosta!
Ongelma vaan
tässä säästöhuumassa on, että tämä tuskinpa säästää yhtään aikaa! Se mitä
kestää esimerkiksi moukarissa on välineiden odottelu, heittojen mittaaminen, ringin
puhdistaminen (kierrosten välillä), verkkoon jäänyt väline sekä odottelu, että
takasuora olisi tyhjä juoksijoista, niin että on turvallista heittää. Nämä
kaikki elementit ovat vieläkin olemassa sääntöuudistuksen jälkeenkin. Ainut
asia mikä poistuu, on heittojen uusiminen. Tähän mennessä on ollut mahdollista
keskeyttää heitto ja yrittää uudestaan ajan sallimissa rajoissa. Tähän ei ole jatkossa
aikaa. Tämä tapahtuu yleensä keskimäärin 0-2 kertaa / kilpailu. IAAF on siis
sääntömuutoksellaan säästänyt suunnilleen 45 sekuntia!! Jokainen voi lähettää onnittelukortin
Monacon pääkonttoriin…
Sääntöuudistus on
myös epäreilu kiekonheittäjiä ja moukarinheittäjiä kohtaan. Esimerkiksi
pituushypyssä voit olla vauhdinottoradalla hyppyvalmiudessa, kun kello lähtee
käyntiin. Häkkilajeissa heittäjä on kaukana ringistä ja monta asiaa on tekemättä,
kun kello lähtee pyörimään!
Sääntöuudistusta
ei ole mahdotonta seurata. On tosiaan täysin mahdollista heittää uusittujen sääntöjen
sallimissa rajoissa. Mutta ongelma on, että sääntö vaikuttaa suorituksen laatuun.
Huippusuoritus vaatii keskittymistä! Kaikki muistaa miten esimerkiksi Stefan
Holm kosketteli itsensä sekuntikaupalla ennen omia suorituksiaan. Tämän avulla
tämä aivan liian lyhyt hyppääjä hyppäsi huikeat 240 ja saavutti Olympiakultaa.
Hän ei varmasti olisi tehnyt tällaisia suorituksia, jos ei olisi saanut
keskittyä rauhassa! Huippusuoritus vaatii aikaa! Minuutti riittää! Puoli
minuuttia on jo rajatapaus. Toivon, että IAAF ymmärtäisi tämän, ja peruisi
sääntömuutostaan mahdollisimman nopeasti!
---
Omat Kuulumiset:
Loppuun otan
vielä vapauden kehua itseäni! Teneriffan leirillä koin jotain todella
merkittävää! Harvoin on oikeasti tyytyväinen (jopa herkistynyt) olo
treenikauden keskellä, mutta nyt tapahtui jotain, mitä olen odottanut kauan!
Olen heikko
moukarinheittäjäksi. Etenkin jalkakyykky on ollut minulla ärsyttävän huono.
Selkävaivojen jälkeen se ei ole lähes kehittynyt ollenkaan. Jalkakyykky tyssäsi
keväällä 2012! Silloin tein treeneissä 2x150kg. Tämä tapahtui ensimmäisen
kerran sattumoisin samalla Teneriffan salilla silloisella etelänleirillä. Sen kevään
jälkeen on ollut niin pirusti ongelmia, että en ole kertaakaan edes päässyt
laittamaan 150kg tankoon takakyykyssä. Jokaisena keväänä olen yrittänyt, mutta
aina on joku paikka prakannut. Viime keväänä pääsin 145kg, mutta sitten paukkui
reisi!
Nyt oli kuitenkin
aika! Olin palannut samalle salille, missä viimeksi nostin painot 150 kiloon!!
Tein 4x8 kyykkysarjaa. Ensimmäisessä nousi 130kg kevyesti. Tokassa 135kg ja
kolmannessa 145kg. Sitten päätin, että nyt on aika yrittää palata siihen, mihin
kehitys tyssäsi 2012! 150kg tankoon ja eikun kyykkäämään. Neljä tuli helposti.
Kolme seuraavaa hikisesti. Kahdeksas ei sitten enää tullut. Kyykkyyn jäätiin.
Onneksi oli varmistajia. Epäonnistuminen, mutta silti merkittävä onnistuminen!
Paino ei tosiaan
ole moukaristille kummoinen. Mutta silti! Kun on tavoitellut jotain kuuden
vuoden ajan, niin sen saavuttaminen on ihan mukavaa! Kehitys loppuu
tyytyväisyyteen! En ole tyytyväinen tulokseen, mutta olen tyytyväinen siitä,
että nyt voin jatkaa niistä painoista, mihin jäin kuusi vuotta sitten!
Onnistunut leiri
etelässä takana. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja menneet pienet probleemat ovat
taaksejäänyttä elämää. Leirin aikana ilmentynyt pieni jumi alaselässä kuitenkin
pakottaa istumaan selkä suorana lentokoneessa. Yhtäkkiä iskee saakelin kova
pisto alaselkään. Sattuu! Mitä helvettiä? Ei hätää, pieni istuma asennon vaihto
ja kivut ovat poissa. Fiilis on hyvä. Kunto on nousussa. Odotan innolla tulevaa
kisakautta!! Tämä on minun vuoteni!
Juu ei… Muistelma
on vuodelta 2013. En silloin sitä tajunnut, mutta kotiinlähtöä odotellessa
tunsin ensimmäisen kerran kunnolla viestiä selkäongelmistani. Tekisi mieli keksiä
aikakone ja matkustaa viisi vuotta taaksepäin ja takaisin Portugalin, Faron,
lentokentälle. Voisin sanoa yltiöpositiiviselle minulle:
”Kuule poika.. Älä turhia
toivo. Olet pahasti kusessa. Kausi ei ole alkanutkaan, mutta se on jo nyt
paketissa.. Voisit keskittyä kuntoutukseen heti, eikä uskotella kuukausikaupalla, että pian tämä menee ohi!”
Etelänleiriltä
pahempi vammakierre tosiaan alkoi. Sen jälkeen en ole etelässä käynytkään.
Silloin vielä etelään lähtö oli jokavuotinen perinne. Kausilla 2012 ja 2013
vedin jopa kahdet leirit. Tammikuussa Teneriffalla ja Huhtikuussa Portugalissa.
Nyt onkin sitten valitettavasti ollut pidempi tauko. Joka vuosi olisin halunnut
lähteä, mutta terveystilanne ei ole antanut myöden. Viime vuonna olisi jo
periaatteessa voinut lähteä, mutta en uskaltanut tilata matkaa syksyllä, kun en
tiennyt missä kunnossa tulen olemaan keväällä. Mutta nyt se odotus on ohi.
Selkä vei minulta etelässä oleskelun hetkeksi, mutta nyt tämäkin yksityiskohta on
palautettu ennalleen treeneissäni. Pieni voitto tämäkin! Terveisiä Teneriffalta!
Voi toki kysyä,
että miksi ihmeessä lähden etelään? Minähän vihaan lämpöä! En viihdy turistina
ja matka vaatii opiskelulainan tuhlaamista! Eihän tässä ole mitään järkeä. Yhtä
hyvin voisi treenata Jyväskylässä, jossa olosuhteet ovat vimosen päälle
kunnossa!
Hyviä pointteja
kaikki, mutta olin viiden vuoden tauon aikana jopa unohtanut miten nastaa
etelässä oleminen on. Se on totta, että vihaan lämpöä. Mutta se ei poista sitä
tosiasiaa, että kroppa palautuu tässä paljon nopeammin lämpimässä. Se taas tuo
treeneihin laatua! Ja laadukkaat treenit kompensoivat hyvin sitä henkistä
kärsimystä mitä 24 asteen lämpö tuottaa.
Toinen nasta
homma etelässä olemisen kannalta on, että täällä ollessa ei tarvitse tehdä
mitään turhaa. Tässä voi keskittyä olennaiseen, eli treenaamiseen ja
palautumiseen. Opiskelu ei paina päälle [Vaikka ehkä pitäisi… Todellisuus iskeytynee
vasten kasvojani palatessani Suomeen…]. Normaaliin päivään kuuluu treenit,
syöminen ja lepääminen. Turhat turistihommelit (biitsit, nähtävyydet yms.) on
vedetty minimiin. Yhdessä museossa toki piipahdettiin lepopäivänä, mutta muuten
arki pyörii (kirjaimellisesti) treenipaikalla tai kirjan [tai kännykkäpelin] parissa hotellihuoneessa.
Nukkumaan mennään kympin maissa ja herätys on kasilta. Jokainen päivä on sisällöllisesti
lähes identtinen. Ei mitään ylimääräistä. Pelkkää urheilua. Elämää
parhaimmillaan!
Ollaan siis
leireilemässä Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevassa Puerto de la Cruzissa.
Moni varmaan seuraa urheilijoita Instagramissa ja ovat todenneet, että saarella
liikkuu paljonkin Suomalaisia. Ne ovat toki lähes kaikki saaren eteläpuolella,
jossa sää on varmempi ja olosuhteet juoksulle ja hyppäämiselle erinomaiset.
Täällä meidän leirikohteessa sataa todella usein. Saaren tulivuoren, Teiden,
vuoksi pilvet kasaantuvat aina pohjoispuolelle. Puerto de La Cruzissa vaan
sattuu löytymään hyvä heittopaikka, jossa saa treenata rauhassa. Täällä ei ole
edes kiekonheittäjiä. Siksi tänne on hyvä tulla, vaikka sää joskus
vaihteleekin. Tällekin leirille oli luvattu paljon sadetta, mutta eiväthän ne
ennusteet täälläkään päin maailmaa pidä paikkansa. Paikallinen Matti Huutonen
puhui potaskaa ja aurinko on paistanut leirin jokaisena päivänä. Hyvä niin.
Treenit kulkevat
suunnitelmien mukaan. Moukarikaarien pituus olisi toki hyvä syy syvemmällekin
masennukselle, mutta se olikin odotettavissa. Sattuneesta syystä olen kuukausi suunnitellustaaikataulusta jäljessä, joten ei ihme, jos ei vielä lennä. Ollaan valmentajan kanssa
tehty sellaisen peliliikkeen, että ei kiritä kuukauden menetettyjä treenejä
kahden viikon aikana. Se on muuten harvinaisen yleistä urheilupiirreisää [siis,
että kiritään menetettyjä treenejä] ja seuraukset ovat yleensä katastrofaalisia.
Siksi harjoittelen hiukan toivottua vähemmän. Se ei vaan aina ole niin helppoa,
joten valmentaja saakin koko ajan toimia myös jarrumiehenä. Tärkeintä nyt on,
että saan heittomäärää lisää ja pysyn ehjänä. Juuri tällä hetkellä näyttää
hyvältä.
Ei siinä. Vielä
olisi reilu viikkoa leiriä jäljellä. Koitanpa hyödyntää sitä maksimaalisesti.
