Yleisurheilun MM-kisat ovat alkaneet ja sen myötä elämme penkkiurheilun juhlaviikkoja! Toki ahkeralle penkkiurheilijalle on lähes aina jotain jännää tarjolla, mitä voi arvostella ja mistä voi nauttia.
Osalle saattaa tulla sellainen fiilis, että itse olisi
voinut saavuttaa arvokisapaikan, jos vaan olisi viitsinyt yrittää. Lähibaaritkin
lienevät täynnä entisiä piirimestareita, joista melkein tuli olympiavoittajia,
mutta…
Itse päätin jo monta vuotta sitten, että jatkan
moukarinheittoa, kunnes olen arvokisaurheilija, tai kunnes olen 100 % varma
siitä, että minusta ei olisi ikinä tullut yhtään mitään!
 |
| Olympialaisiin toki olen päässyt, mutta en urheilemalla... |
Kuten sanoin viime päivityksessä, niin matkani maailman huipulle päättyy tähän kauteen, vaikka harrastelu jatkuisikin jossain muodossa. Tässä kohtaa lieneekin aiheellista pohtia, miksi tämä olympiakultaan tähtäävä projektini on tyssännyt ainoastaan yhteen pistesijaan Kalevan kisoissa. Aloitetaanpa katsomalla lista saavutuksistani urheilijana:
Olympialaiset: En päässyt
MM-Kisat: En päässyt
EM-kisat: En päässyt
PM-kisat: En päässyt
Maajoukkue edustukset (nuoret + aikuiset): 0 kpl
Doping testien määrä: 0 kpl (taso ei riittänyt)
Kalevan Kisat: 10 osallistumista, 2 loppukilpailua (paras
sijoitus 8.)
Paras sijoitus maailmantilastossa: 243. (2018)
Sijoitus kaikkien aikojen kotimaan tilastossa: 86.
Tuota listaa lukiessa voinee todeta, että ei se olympiakulta
nyt kovin lähellä tainnut ikinä ollakaan ja rehellisyyden nimissä en ikinä edes
päässyt huippu-urheilijaksi. Kansallisen tason harrastaja tekee tämän tason
tuloksia. Syitä tämän projektin tyssäämiseen lähtötelineisiin lienee monia, enkä
välttämättä edes osaa poimia ratkaisevinta, mutta muutama selkeä heikkous
meikäläisessä kyllä löytyy.
Oma luonne ei välttämättä ollut huippu-urheiluun soveltuva.
Yleisesti elämäntavat (aina ajoissa nukkumaan ja optimaalinen ruokavalio 24 / 7
/ 365 jne.) eivät välttämättä ole vaadittavalla tasolla suorituskyvyn ja
terveenä pysymisen näkökulmasta. Luonteessani liiallinen skeptisyys kaikkea
kohtaan on myös pilannut monta hyvää placebotehoa sekä harjoittelun, että
palautumisen näkökulmasta. Ja voi myös yleisesti kysyä, että riittikö luonteeni treenaamaan tarpeeksi laadukkaasti ja kovaa...
Elämänvalinnoissa en mennyt aikoinaan urheilulukioon, mutta
sitten taas koin tarpeelliseksi hakeutua opiskelemaan ja puolipäivätöihin rahoittaakseni
urheilua. Joka päivähän sitä tekee valintoja mistä urheilu joko hyötyy tai
kärsii ja niissä on varmaan tehty virheitä!
Viimeinen suuri syy lienee omat geenit. Suuri rajoittava
tekijä lienee selkärankareuma, joka luultavasti puhkesi 18-vuotiaana ja diagnosoitiin
vasta 30-vuotiaana. Sairaushan jäykistää selän, jonka liikkuvuus on erityisen
tärkeää lajissani. Sen lisäksi yli 10 vuotta jatkuneet krooniset kivut ovat
isosti vaikuttaneet tekniikka- ja räjähtävyysharjoitteluun. Tämän lisäksi
omissa geeneissäni voi olla muitakin rajoittavia tekijöitä, miksi en ole noussut
haluamalleni tasolleni.
Yhteenvetona voinee todeta, että moni ei ole päässyt näinkään
korkealle urheilijana, mutta pettymys tämä oma urani kuitenkin on, koska
tavoitteeni olivat korkeammalla. Mutta kuten laulussakin todetaan, niin ”tein
sen mihin näillä lahjoilla pystyin” ja tähän se riitti. Viikonloppuna heitän
vielä kauden viimeisen kilpailun Espoonlahdessa!
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä
Eteenpäin!
YHTEISTYÖSSÄ:
funraise.fi
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café
