keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Tekniikkamurheita!

 Jos harjoittelen moukaritekniikkaa säännöllisesti vuodesta 2005 lähtien, niin voisi luulla, että jossain vaiheessa oppisin miten sen pallon kanssa pitäisi pyöriä! Näinhän se ei kuitenkaan aina ole, koska moukarinheitto on todella vaikea laji (tai vaihtoehtoisesti en ole kovin taitava urheilija). Oli syy kumpi vaan, niin viimeisten viikkojen aikana se oma tekniikka on ollut luvattoman sekaisin.

Moukarointia Tammelassa


Moukaritekniikka voi oman ymmärrykseni mukaan olla sekaisin kahdesta syystä: joko ymmärryksesi siitä miten pitäisi heittää on pielessä tai sitten et ole kykeneväinen toteuttamaan (loukkaantumisen, heittovireen yms. takia) heittoa kuten haluaisit.

Viime kesänä juteltiin kilpakumppanin kanssa siitä, että nykyinen tapa heittää ei välttämättä ole kaikista tehokkain. Tekniikkahan muuttuu läpi uran pidempien kaarien toivossa (ja osittain kehollisten muutosten vuoksi), mutta on silti täysin mahdollista, että heitettiin paljon tehokkaammin vielä muutama vuosi sitten nykyhetkeen verrattuna. Itsehän vaihdoin täksi kaudeksi heiton lähdön tekniikkaa vähentämällä alkupyöritysten määrää kolmesta kahteen ja vielä en ainakaan osaa sanoa kumpi on parempi tapa heittää.

Tämän hetken ongelmani ei kuitenkaan liity alkupyöritysten määrään. Ongelman ydin on se, että heiton alussa laitan moukarin väärälle radalle minkä takia tuntuu siltä, että en edes meinaa päästä heitossani ympäri. Tämä on pyörimiseen perustuvassa suorituksessa aika huono asia…

Väärän radan seurauksena koko rytmi on pielessä ja alan repimään aivan liian paljon ylävartalolla (minkä vuoksi heitto joko menee vasemmasta sektorista ohi, tai hajoaa kokonaan). Jopa kokematon katsoja nähnee heitossani (tuorein IG päivitys), miten rytmi hajoaa toisen ja kolmannen pyörähdyksen välillä. Siinä vaiheessa heiton pitäisi kiihtyä entistä lujemmin, mutta tällä hetkellä kiihtyminen hidastuu juuri siinä kohtaa ja rytmi hajoaa.

Tekniikkavirheen korjaaminen voi olla joko helppo tai vaikea. Tärkeintä on kuitenkin, että ei itse heitossa lähde ajattelemaan liikaa. Pitää vaan yrittää laittaa palaset kuntoon heiton alussa ja sitten toivoa parasta. Koko moukarisuoritus on kuitenkin niin nopea, että mikään liike ei lähde ajatuksella vaan kaikki perustuu selkäytimeen ja perstuntumaan.

Harjoitus ja kilpailu kerrallaan lähdetään avaamaan tätä umpisolmua valmentajan kanssa. Joskus nämä paranevat yön yli ja joskus prosessi kestää kuukausia. Tammela kuitenkin osoitti, että fyysinen kunto on ihan ok, kunhan oppisin vielä heittämään!

Kilpailen seuraavan kerran Helsingin eläintarhassa ensi tiistaina. Tämän jälkeen vuorossa olisi moukarikarnevaalit kuunvaihteessa. Tämänhetkisillä tilastotuloksillani ei varmaan ole mitään asiaa karnevaalien A-kilpailuun, mutta heittämällä reipas 63 metrinen Eltsussa saattaa olla mahdollista saada lupa osallistua.

Jos ei vielä kulje tiistaina, niin on pakko nöyrästi tyytyä B-kilpailuun!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti