sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Korona!


Maailmalla on viime vuosina pyörinyt pöpö nimeltä korona. Kovan yrittämisen jälkeen (kuusi luulokoronaa vuosina 2020-2021) se tauti lopulta tarttui meikäläiseenkin muutama viikko sitten. Hengissä selvittiin, mutta urheilun näkökulmasta ajoitus ei välttämättä ollut kaikista paras.


 

Eihän tämä ollut mikään perusflunssa meikäläisen osalta, vaan ihan kunnon tauti. Kuume jakso kesti 4-5 päivää ja oli parhaimmillaan 38,5 asteen tienoilla. Paha kurkkukipu ja väsymys kuului vissiin myös taudin luonteeseen. Taudin hellittyä alkoi yskä, joka vieläkin vähän ärsyttää näin 2,5 viikon jälkeen.

Viime vuodesta viisastuneena pyrin palamaan treeneihin maltilla. Vuosi sitten nimittäin pitkitin perusflunssan viiden viikon mittaiseksi, kun en malttanut odottaa taudin päättymistä ennen treeneihin paluuta. Aloitin toki treenipaikoilla piipahtamiset jo viime viikonloppuna, mutta vielä puhutaan kyllä enemmän terveysliikunnasta, kuin urheilusta. Ja se on ehkä ihan viisasta, jos frisbeegolffin pelaaminenkin sattuu keuhkoissa.

Harjoituspäiväkirja on toki surullisen näköinen tällä hetkellä. Minähän pidin parisen viikon ”ylimenokauden” helmikuussa, jonka jälkeen kerkesin treenaamaan laadukkaasti parisen viikkoa ennen koronaa. Eli tässä on nyt vietetty noin kuukausi keväästä sluibaillen… Pitää vaan toivoa, että ”ihminen kehittyy levossa” väite pitää paikkaansa…

Yksi positiivinen asia tässä kaikessa lienee kuitenkin se, että meikäläisen oikea lähentäjä oli juuri alkanut ilmoittamaan olemassaolostaan ennen taudin alkua. En olisi ehkä malttanut kuntouttaa sitä kunnolla ilman tautia. Eihän se vielä kivuton ole (korona ei ole ehkä paras tapa kuntouttaa lihasvammaa), mutta siteellä pystyy jo treenaamaan melko hyvin. Liike on lääke!

Nyt pitää vaan hyväksyä tilanne ja palata kunnollisen urheilun pariin sitten, kun kroppa antaa luvan. Kuulopuheiden perusteella en ole ainut urheilija, kellä on ollut korona viime aikoina, joten kai tämä tilanne tasoittuu kesään mennessä.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti