sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Miksi viikossa on seitsemän päivää?

 Mustasaaren Botnia-halli on suljettuna nyt neljättä päivää.

Raamatun tarinan mukaanhan Jeesus uhrasi pääsiäisenä oman elämänsä syntiemme tähden, jotta moukarinheittäjän elämä menisi vähän hankalammaksi vuonna 2022.

Saattaa toki olla, että miehen kuolemalle löytyi joku muukin syy, mutta en ole (vielä) lukenut Raamattua niin tarkkaan.

Pääsiäinen on kuitenkin jälleen yksi esimerkki siitä, miten väärässä aikarytmissä te kaikki muut ihmiset elätte. Tai vaihtoehtoisesti elän itse omassa kuplassani…

Toisinaan nimittäin tuntuu siltä, että en pysy mukana normaalin ihmisen kalenterin vauhdissa.



Viikkohan kestää lähes kaikilla seitsemän päivää. Yleensä siihen kuuluu arkipäivät ja viikonloppu. Itse olen kuitenkin tottunut 10 päiväiseen treenirytmiin, jolloin oikeasti saattaa käydä niin, että en ole kartalla mikä viikonpäivä juuri nyt on. Tiedän ainoastaan, jos on treenipäivä tai lepopäivä.

Onneksi yliopisto pitää meikäläisen vähän kartalla siitä missä ajassa te muut elätte. Ja jos joskus menen töihin, niin lienee ihan hyvä tietää, jos on lauantai tai tiistai.

Juhlapyhät ovat sitten toinen mysteeri urheilijalle. Aina niiden ajankohta jaksaa yllättää, kun ne eivät ole treenin kannalta merkityksellisiä. Oikeat juhlapäivät ovat kilpailupäivät!

Ylimääräiset vapaapäivät opinnoista tai töistä ovat toki plussaa, mutta jos hallit menevät samalla kiinni, niin hyöty valuu hukkaan. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että harjoituspaikkojen ovien lukitseminen jonkun pyhäpäivän takia pitäisi kieltää lailla!

Kaiken kaikkeaan pysyn kuitenkin aika hyvin kärryillä siitä, miten normaalin ihmisen kalenteri toimii. Silti olisi toki paljon helpompi, jos koko maailma sopeutuisi meikäläisen ajantajuun, jotta ei aina tarvitsisi itse olla se sopeutuja.

Toi saattoi olla vitsi.

Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa kaikille!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

P.S. Viikossa on seitsemän päivää, koska joku on joskus päättänyt niin. Nörtit voivat mennä wikipediaan lukemaan asiasta enemmän.

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

RMV-Korut Oy

---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti