lauantai 25. syyskuuta 2021

Instagram on surkea SoMe!


Olen viime aikoina pannut merkille, että varsin moni yleisurheilija julkaisee kirjallisen kausiyhteenvedon Instagramiin. Itsehän julkaisin oman kausiyhteenvedon blogini edellisessä päivityksessä.

Yksi yleisurheilija pohti parisen viikkoa sitten stooreissaan, että pitäisikö hänen julkaistaa yhteenvedon blogiin vai Instagramiin. Hän empi blogin käyttöä, koska niin harva lukee sitä. Tämä pisti vähän miettimään.

Ollaanko me yleisurheilijat oikeasti näin epäkiinnostavia, että meidän pitää käyttää maailman epäkäytännöllistä alustaa meidän viestimme levittämiseen, siinä kuitenkaan onnistumatta?


 

Instagram on surkea. Sitä voisi vertailla täyteen pakattuun toriin, missä kaikki huutavat kurkku suorana, että katsokaa minua ja ostakaa minun tuotettani! Ongelma vaan on se, että kukaan ei ole katsomassa eikä ostamassa mitään, koska torille on lähes pelkästään myyjiä. Onhan torilla muutama katsojakin, mutta alta aikayksikön hekin muuttuvat myyjiksi alennuskoodeineen.

Meidän lajimme kärki -somettajilla on noin 50 000 IG seuraajaa. Näiden urheilijoiden kuvilla on kuitenkin keskimäärin ainoastaan 2000–5000 tykkääjää, eli alle 10 % suhteessa seuraajamäärään.

Eli yksinkertaistettuna 9 / 10 seuraajista ei voisi vähempää kiinnostaa mitä urheilija tekee ja 1 / 10 välittää urheilijasta sen verran, että hän jaksaa aktivoida omaa peukaloaan kerran ja painaa tykkää nappia. Kuinka moni tykkääjä sitten oikeasti lukee ja pohtii kuvan alla löytyvää syvällistä viestiä? Tai ovat valmiita ostamaan urheilijoiden mainostamaa tuotetta?

Urheilijoiden puolesta toivon, että tarpeeksi moni.



Blogi on mielestäni kaikkien alustojen kuningas! Se mittaa mielestäni parhaiten sen, kuinka moni on oikeasti kiinnostunut sinun touhustasi. Seuraajan pitää nimittäin poistua IG torin hälinästä ja siirtyy rauhalliselle sivukujalle seuraamaan ainoastaan sinun päivitystäsi.

Podcast ja YouTube ovat myös hyviä julkaisutapoja omalle tarinallesi, mutta blogin lukeminen on raskaampaa. Siksi tilastossa näkyvä lukija lienee oikeasti kiinnostunut urheilijasta eikä toisinpäin.

Instagramissahan se on urheilija, joka menee lukijan luo kaataen omaa viestiään hänen niskaansa. Jotkut sitten katsoo / lukee / kuuntelee, mutta suurinta osaa ei tosiaan voisi vähempää kiinnostaa.

Valittamisesta huolimatta olen toki sitä mieltä, että Instagramissa kannattaisi olla. Ja tiktokissa. Ja myös sillä seuraavalla alustalla, joka nousee suosioon tulevan viiden vuoden aikana.

Parhaimmat SoMe-urheilijat tienaavat sillä nimittäin elantonsa ja se antaa hyvät lähtökohdat urheilemiseen. Vastaavan palkkatyön löytäminen voi olla hankalaa. Mutta meidän pitäisi myös olla kiinnostavia IG hälinän ulkopuolella, jos esimerkiksi joskus halutaan, että yleisurheilu voisi myydä vaikka rempatun Olympiastadionin loppuun.

Olemmeko tällä hetkellä niin kiinnostavia? Riittääkö pelkkä muutaman tuhannen tykkääjän IG suosio saamaan ihmisiä oikeasti liikkeelle ja ostamaan pääsylippuja?

Toivottavasti riittää, mutta en olisi niin varma…

Eteenpäin!

P.S. Seuratkaa minua Instagramissa @f_froberg ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti