maanantai 26. heinäkuuta 2021

Tauon paikka!

 

Kausi 2021 on saapunut siihen pisteeseen, että on aika vetää vähän happea (ja sitten painaa kaasua). Tämä oli toki suunniteltu jo ennen kautta, mutta silti tilannekin on sellainen, että kannattaa viheltää peli poikki.

Alkukautta voi jakaa kahteen osaan, joista ensimmäinen oli varsin onnistunut, mutta toinen menikin sitten ihan pieleen.

Kauden onnistunut osa oli ensimmäinen kilpailu Kankaanpäässä 15.5 ja kaikki sen jälkeen tapahtunut meneekin ”ihan pieleen” kategoriaan.

Avauskilpailun jälkeisenä päivänä päätin heittää treenin, vaikka selkä oli aika jumissa kisan ja matkustamisen seurauksena. Tästä huolimattomuudesta alkoi parin viikon paha kierre (jonka kruunasin hankkimalla flunssan), jonka seurauksena selkä meni sellaiseen jumiin, mitä en vieläkään ole saanut auki…

Kipu ja jumi ei ole estänyt kilpailemista tai harjoittelua, mutta sen vuoksi oma kunto on tippunut melko rajusti ja myös heittotekniikka on hajonnut, kun alitajunnassa pitää varoa liikaa. Moukarinheitossa pitäisi pysyä rentona, mutta siihen en ole koko ajan pystynyt.

Ennen kauden alkua olin lupaavassa kunnossa ja heitin harjoitus PB tuloksia sekä 7, että 8 kilon moukareilla.

Edellisen kisan viimeistelyharjoituksessa tämä taso oli tippunut jo 3-4 metrillä enkä meinannut enää saada lekaa edes yli 60 metrin reenikentällä. Siinä mielessä on ihan mukavaa, että olen vieläkin ihan kelpo kilpailija, kun lopputulos Lapinlahdella kuitenkin oli 62,54 m.

Alkukauden paras tulokseni oli siis 64,36 m ja heikoin 59,84 m. Kahdeksan kilpailun lopputulosten keskiarvo oli 62,22 m. Periaatteessahan toi keskiarvo on ihan ok, jos miettii, että viime kesänä onnistuin ylittämään 62 metrin viivaa tasan kerran.

Alkukausi on siis tuloksellisesti ollut parempi, kuin viime kesä, mutta kaukana siitä, mitä lähdin hakemaan. Kalevan Kisoihin on kuitenkin vielä yli kuukausi aikaa, joten vielä pystyy kääntämään kurssia. Nyt pitää vaan saada kolotukset hallintaan, tekniikka kasaan ja kunto nousuun.

Minulla on lähes aina ollut tapana tehdä urheilemisesta melko hankalaa ja niin tänäkin kesänä. Mutta eiköhän sitä ollaan Tampereella taas kamppailemassa tosissaan loppukilpailupaikasta elokuun lopussa.

Ainakin uskon siihen itse!

Eteenpäin!

 

 ---

YHTEISTYÖSSÄ:


Urheiluvälineiden verkkokauppa: funraise.fi

Maatalouskoneita huoltava: Traktorkliniken 

Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
 

--

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti