perjantai 17. heinäkuuta 2020

Suklaapatukoita ja palomiehiä!


Oma kuplani täyttyy tällä hetkellä yleisurheilijoista, mikä on hieno asia. Näistä hienoin tarina lienee Samuli Samuelssonin avautuminen siitä, että oma mediaseksikkyys ei riitä muutaman ilmaisen proteiinipatukan saamiseen. 


Yhden postauksen, sekä ainakin Valavuori-LIVE sekä Iltasanomien (+ huhujen mukaan myös facebookin naistenhuone) masinoiman hypetyksen jälkeen tilanne taitaa kuitenkin olla niin sanotusti hallinnassa. IG seuraajien määrä nousi vuorokaudessa 2700 -> 23600 ja kasvaa edelleen. Urheilullisesti täysin yhdentekevä suoritus, mutta ehkä sillä muutaman suklaapatukan saa.
 
Heitto Harjulla. Kuva: Anssi Mäkinen

 Toinen pinnalla ollut asia (hyvien tulosten lisäksi) ovat Motonet GP järjestäjien maksamat starttirahat ja bonukset. Itse en ota aiheeseen muuta kantaa, kuin että henkilökohtaisesti sain täysin tasoni mukaisen korvauksen Jyväskylän kisoista. Eli maksamani 15 euron osallistumismaksun hintaan sain heittää mainiosti järjestetyssä kisassa ja loistavissa olosuhteissa. Sen lisäksi sain jopa ottaa numerolappuni hakaneuloineen muistoksi kotiin. Olen tyytyväinen palkkiooni.


Jyväskylän Motonet GP olikin sitten minulle kisana positiivinen pettymys… Ensimmäisellä heitolla tein rennolla sipaisulla kauden parhaani 61,72 m. Sitten, kun piti kiristää ruuvia, niin heitin toisen sektorista ohi ja kolmas heitto meni vähän yliastutuksi. Kropassa oli hyvä tunne, mutta en saanut tulosta aikaiseksi ja tipuin jatkokierroksilta.



Kolmannen heiton jälkeen olin tosin vielä kahdeksan parhaan joukossa ja kiinni kuudessa heitossa. Takanani oli kuitenkin ehkäpä suomen paras kilpailija, 38-vuotias palomiesPetri Rautio, joka jäätävällä kokemuksellaan tiputti minut jatkokierroksilta. Tiesin kyllä jo ennen hänen heittoaan, että noin tyhjää maalia ei saa Petrille jättää, koska silloin käy huonosti. Ja niinhän siinä kävikin. Eikä ollut muuten ensimmäinen (ja tuskinpa viimeinen) kerta.


Kisaa jälkeisenä päivänä iskikin sitten flunssa mahdollisimman huonoon paikkaan. Siitä olen toki jo toipunut, mutta valitettavasti jouduin jättämään yhdet kisat väliin lepotauon takia. Mutta eipäs murehdita sitä. Muutama kisa vielä tulossa ennen kauden päätavoitetta Turun Kalevan Kisoissa.


Kai se kunto sieltä jossain vaiheessa tulisi esille? Olisi ainakin ihan kiva, jos se näin tekisi.


Jatketaan työntekoa.


Eteenpäin!
---
 
YHTEISTYÖSSÄ:

Urheiluvälineiden verkkokauppa: FunRaise



Rakennusalan yritys: Eestinkylän Putki ja Kirves


Kolarikorjaamo: OY Auto Ljungqvist AB
---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti