Maailmassa
tapahtuu asioita ja muutosta vihaavana ihmisenä on kestänyt hetken kerätä
pakkani kasaan. Ajattelin kuitenkin, että nyt olisi aika tehdä pientä
päivitystä blogiin.
Tässä kävi
tosiaan niin, että Kaustisen talvimestaruuskisat peruttiin koronan vuoksi. Tämän
päivän aiheena onkin ”Kaustisen kirous”…
Yhteensä 11
kertaa olen tosiaan pyrkinyt osallistumaan talvimestaruuskisoihin, mutta
ainoastaan neljä kertaa olen onnistunut pääsemään kisapaikalle asti. Näistä
neljästä kerrasta kolme ovat olleet rajuja pettymyksiä. Eli ei ole mennyt kovin
vahvasti.
Kaustisen kirous
alkoi vuonna 2010. Olin ennen kisoja ollut viikon verran Kannonkoskella
rippileirillä. Sieltä isä nappasi minut kyytiin ja ajeltiin Kaustisille.
Kilpailua edeltävänä iltana katsottiin, kun Suomi otti 6-1 turpaan Vancouverin
olympialätkän välierässä.
Yöllä oli vaikeaa
nukkua, koska naapurihuoneessa selviteltiin asioita astetta äänekkäämmin.
Jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin, jonka jälkeen heräsin
oksennuskohtaukseen. Rippileirillä pyörinyt oksennustauti oli vissiin tarttunut
minuunkin. Seuraavana päivänä ajettiin kotiin ja jätin kisan heittämättä.
Tämän toivottoman
yrityksen jälkeen kisat ovat jääneet väliin vuosina 2013 – 2016, 2018, ja nyt
2020. Yleensä syy on ollut itseaiheutettu loukkaantuminen. Muut syyt ovat
olleet tämän vuoden korona ja intti vuonna 2015 jolloin taisteluparini ei
oikein osannut toteuttaa oikeaoppista palomiesote-evakuointia.
Lopputuloksena
tipuin selkä edellä kenttälapion päälle jääkovaan maahan. Tämä ei vissiin
tehnyt hyvää minun herkälle selälleni, eikä se ehtinyt toipua kisaan mennessä.
Mainittakoon kuitenkin, että tämänkin kyseisen sotaharjoituksen tavoitteet
saavutettiin.
Osallistuessani
on sitten käynyt seuraavasti:
2011: Sija 9.
Kisa jäi kolmeen heittoon.
2012: Sija 4. Ennakkoon
varma mitali, mutta oma 65 metrinen ei riittänyt Joni Syrjälän 66 metriselle,
joka teki yli viiden metrin ennätysparannuksen. (Mainittakoon, että nykyinen kärkiheittäjämme
Aleksi Jaakkola oli tämän kisan viimeinen ennätystuloksellaan 50,90m. Toiset
kehittyy ja toiset ei…)
2017: Pronssi!
2019: Sija 7.
Selkäkramppi kisaa edeltävänä iltana ja paskat olosuhteet. Ei pitoja. alle 60
metriä. Täysi farssi.
Siinäpä minun
historiani talvimestaruuskisoista. Ehkäpä sitä ensi kaudella pääsisi kilpailemaan.
Tai sitten pitäisi ehkä jossain vaiheessa ymmärtää, että talvimestaruuskisat
eivät ole tarkoitettuja minua varten…
Kevät jatkuu
omalta osaltani tilannetta seuraten. Kilpaillaan sitten kun kilpaillaan, jos
kilpaillaan.
Eteenpäin!
---
YHTEISTYÖSSÄ:
Urheiluvälineiden
verkkokauppa: FunRaise
Rakennusalan
yritys: Eestinkylän Putki ja Kirves
Kolarikorjaamo:
OY Auto Ljungqvist AB
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti