sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kevät on moukaristin parasta aikaa!


Kevät on hienoa aikaa. Aurinko paistaa, mutta lämpötila pysyy turvallisesti alle 10 asteen. Hyttyset eivät ole vielä heränneet. Lumet sulavat (Jyväskylässä mahdollisesti juhannukseen mennessä). Moukarikaaret pitenevät ja samalla ajatukset omista kyvyistä lähtee laukalle. Kevät on moukaristin parasta aikaa.

Eletään tärkeää aikaa. Viimeiset kuukaudet ennen kauden alkua määrittelee aika vahvasti, kuinka pitkälle toi 7,26 kg painava pallo lentää kesän kisoissa. Nyt harjoitellaan kovaa, jotta myöhemmin voisi nauttia pitkistä kaarista.

Parasta tässä on se, että olen harvoin ollut tässä tilanteessa (ja nyt koputtelen puuta niin lujaa, kuin mahdollista). Tai oikeastaan en ole ikinä ollut tässä tilanteessa! Vuoteen 2012 asti hiihdin ja pelasin käsipalloa. Siirryttyäni pelkäksi moukaristiksi on aina ollut jotain, mikä on haitannut valmisteluja kesää kohti.

Onhan minulla tänäkin talvena välillä ollut pientä ohjelmaa, mutta se kuuluu asiaan. Juuri tällä hetkellä kroppa on käyttökelpoinen. Pystyn harjoittelemaan niin kovaa, kuin vaan mahdollista ja toivottavasti pystyn jatkamaan tätä kauden alkuun asti.

Olen talven aikana saanut enemmän voimaa. Ymmärrykseni heittämisestä on parantanut. Heittomäärät ovat nousussa. Olen ottanut ysin mukaan treenivälineeksi. Pystyn jopa tekemään juoksu ja hyppytreenejä ilman takapakkeja!

Tarkoittaako tämä, että tulen heittämään pidemmälle kesällä? En tiedä. Ja se tässä onkin niin mielenkiintoista!

Keväällä alkaa yleensä luulemaan liikoja itsestään. Jos ei kulje, niin kiroaa itseään alimpaan helvettiin ja sitä olettaa, että on täysin mahdotonta saada sitä lekaa edes yli 50 m. Ja jos kulkee, niin ei näe mitään rajoja mihin kaikkeen sitä kykeneekään.

Kumpikaan oletushan ei ole totta. Tilanne ei ole ikinä niin hyvä, tai huono, kuin mitä olettaa. Nyt tärkein on ainoastaan pitää fokus hetkessä. Tehdä jokainen treeni niin hyvin, kuin pystyy. Kuunnella kroppaa. Levätä, kun on pakko. Jonkinlainen tulos sieltä kuitenkin tulee. En tiedä vielä minkälainen. Siksi tämä touhu on niin mielenkiintoinen.

Kevät on moukaristin parasta aikaa!

(Muistakaa käydä äänestämässä!)

Eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti