Lätkän ylivallan murskaaminen, ja muita tavoitteita!

Tiedätte sen tunteen. Katsotte moukarinheittoa. Ei ole väliä jos katsotte sitä paikanpäällä, tai kotisohvalta. Näette kentän. Siinä on sektori, ja metriviivoja. Aina kun moukari ylittää jonkun uuden viivan niin vatsapohjassa hypähtää silleen kivasti. Satutte ehkä ääntelemään, varovasti, mutta innokkaasti. Viivan ylittäminen on aina hieno juttu. Olkoon sitten karsintaraja, 70m viiva tai 80m viiva. Se tarkoittaa, että jokin tavoite on saavutettu. Tulevana kesänä tavoittelen itse muutaman virtuaalisen viivan ylittämisestä. Jotkut tulokset vaan merkitsevät enemmän kuin toiset. Näiden tulosten takana on aina syvempi tarina. Näiden tarinoiden ansiosta harrastan urheilua! Tässä ovat minun tulevan kesän tulostavoitteet, ja tarinat niiden takana!

62,73m

Nykyinen ennätykseni. Aina kun tekee oman ennätyksen niin voi olla kohtuullisen tyytyväinen. Tämä tulos pitää parantua roimasti kesän aikana. En kuitenkaan keskity niin paljon itse PB tulokseen. Tärkein on että 10 parhaan tuloksen keskiarvo nousee. Se tulos kuvastaa omaa tasoani paljon paremmin. Se tulos on tällä hetkellä: 60,70m.

62,81m

Kuvitelkaa tilanne. Istutte baaritiskillä. Katsotte kadehtien lähellä olevaa lätkänpelaajaa. Joku ihan surkea, hikinen, nelosketjun häärääjä. Mutta silti hän kerää kaikkien naisten huomion. Jostain syystä roikkuva, ja harvinaisen jäykkä, lantio herättää naisten huomion. Vai onko se, rikki nuuskattu, löysästi roikkuva ylähuuli, joka kiinnostaa sitä toista sukupuolta? Tiedätte että teillä ei ole mitään saumaa noita ominaisuuksia vastaan. Istutte yksin, syleilen oluttuoppianne. Harmittaa. Ette edes voi sanoa että olette historian 100 parhaan suomalaisen moukarinheittäjän joukossa. Siinäpäs olisi väkevä iskurepliikki! Mutta vallitettavasti olette sijalla 101. Liekki roihahtaa. Ensi kesänä on murtauduttava sadan parhaan joukkoon! Juha Ravalt, joka on nyt sijalla 100, tuloksella 62,81m saa tyytyä kohtaloonsa! Hän tulee tippumaan sadan parhaan ulkopuolelle! Hänen menesty vuotensa baareissa on ohi! Ja lätkänpelaajakin, roikkuvine lanteineen, saa olla varuillaan. Kohta se nelosketjunpaikka ei olekaan niin arvokas!

63,19m

Oletteko koskaan tunteneet että olette syntyneet väärään aikaan? Minä olen.. Minä olisin nimittäin voinut olla moukarinheiton Olympiavoittaja, Helsingissä, 1952. Koko kansakunta olisi voinut kohahtaa, kun olisin ohittanut unkarilaisen, Josef Chermanekin, joka kyseisissä kisoissa heitti historian ensimmäisen 60m kaaren. Valitettavasti olen syntynyt väärään aikaan, ja ainoa kerta, kun joku sattuu kohahtaa minulle, on jos vahingossa kävelen liian lähelle yleisurheilukenttää, moukareideni kanssa. Silloin ihan pihalla oleva kentänhoitaja kohahtaa: hiekkakentälle MARS!

Oli miten oli. Minua vähän huvittaa verrata että milloin olisin vielä pärjännyt tuloksillani. 1956 otettiin olympiakultaa, Melbournessa, tuloksella 63,19m. Sen tuloksen ylittäminen olisi ihan hauska juttu. Totta kai tajuan, että tällaisessa vertailussa ei ole mitään järkeä. Mutta tämä kuitenkin todistaa sen, että itse tuloksilla ei ole itseisarvoa. Tulosten arvo tulee siitä, mitä niillä voi saavuttaa! Ja nykyään pitää heittää vähän pidemmälle, jos haluaa saavuttaa jotain arvokasta!

63,50m

Tulevan kesän alle 23 vuotiaiden EM-kisojen virallinen tulosraja. Tällä rajalla ei ole mitään merkitystä, koska SUL raja on paljon kovempi. Pieni merkkipaalu, mutta turha hehkuttaa ylitystä!

63,66m

Tässä tuloksessa on sitten reilusti mainetta, ja kunniaa! Harjoitusryhmän herruus on pelissä! Olen jo monta vuotta ollut tietoinen siitä, että tämä on se tulos, mitä haluan lyödä! Tulos 63,66m on nimittäin valmentajani ennätys. Sen heittämällä olisin treeniryhmän, harvinaisen epävirallinen, ykkösheittäjä. Pitää kuitenkin olla varuillaan. Takanani löytyy haastaja. Kolme vuotta nuorempi treenikaverini tavoittelee samaa tulosta. Ja hän voi hyvinkin heittää sen. Kesän mittelöistä tulee kovia ja totisia. Tämä ei ole leikin asia! Mutta treenikaveri on sen verran rehti kaveri, että syksyn tullen hän tulee nöyränä toteamaan häviönsä. Tavoitteena treeniryhmän herruus!

65,00m

Tällä tuloksella voidaan jo haastaa muita heittäjiä, eikä vaan nelosketjun lätkäpelaajat. Ensinäkin 65m on siitä arvokas, että arvokisoissa on aina viiva 5m välein. Ja aina kun ylittää uuden viivan niin molemmat aamukarsintaa seuraamaan tulleet, taputtaa väsyneen iloisesti. Uuden viisimetrisen ylittäminen on aina kova juttu.

Yleisurheilussa on myös seuraliiga. Se toimii vähän kuin Jääkiekon SM-liiga, sillä erotuksella että suurin osaa harrastajistakaan eivät ole tietoisia liigan olemassaolosta.  Kyseessä on kuitenkin seurojen välinen kilpailu. Urheilijat voivat kerätä pisteitä seuralleen sekä tuloksillaan, että saavutuksillaan. Itse olen tällä hetkellä seitsemän pisteen heittäjä. Sen potin saa, kun heittää 60m. Tavoitteena on nostaa pistesaldoani 9 pisteeseen. Se vaatisi sen 65m ylityksen. Seurani, Sjundeå IF, oli muuten sijalla 32 viime kesän seuraliigassa.

Tällä kyseisellä tuloksella on myös kolmas merkitys. Tulevana kesänä järjestetään nimittäin moukarimarkkinat Seinäjoella! Toisella nimellä niitä kutsutaan Kalevan Kisoiksi. SM-kisojen A-raja on 65m. Minun pitäisi päästä mukaan kisoihin jo nykyisellä ennätykselläni, rankingin perusteella, mutta heittämällä 65m olisin sata varma. Kyseisellä tuloksella voisin myös kamppailla finaalipaikasta. Eletään jännittäviä aikoja!

67,00m

Tähän tulokseen on ladattu paljon energiaa. SUL raja u23 EM-kisoihin. Olisi minulle ensimmäiset arvokisat! Tämän ylittäminen ei tarkoita suoraa lentolippua Puolaan, mutta tämän heittämällä saa luvan taistella kisapaikoista! Parhaimmassa tapauksessa arvokisareissu vaatii 70m ylitystä. Siinä olisi jo sopivasti haastetta. Kesä näyttäköön. Mikään ei ole ratkaistu vielä!

67,10m

Tällä tuloksella olisi irronnut olympiakultaa, Rooman kisoissa, 1960!

68,04m

Tämä tulos on herättää paljon tunteita. Moukariuraani voi jakaa kahteen osaan. Käännekohta tapahtui 19.6-2012. Se oli minulle suuri päivä. Silloin heitin ennätykseni 68,04m viiden kilon moukarilla. Urani oli ollut nousujohteinen tähän päivään asti. Kaikki oli ollut helppoa ja kivaa. Tämän jälkeen kaikki meni päin helvettiä… Ensin meni tekniikka sekaisin. Sitten aloin saada pikkuongelmia polvien yms. kanssa. Ja vuotta myöhemmin, keväällä, selkä sanoi sopimuksen irti. Kesä 2012 piti olla se kesä milloin tulisin heittää yli 70m... Siitä tuli kuitenkin käännekohta urallani. Tästä vaikeudet alkoivat. Teen vieläkin töitä niiden vaikeuksien ylittämiseksi. 68,04 heittäminen olisi todella kova juttu. Voi olla, että kaikki eivät ymmärrä miten tärkeää se on. Se olisi vapautus. Se olisi palkinto siitä, että kannatti jatkaa niinkin turhanpäiväisen harrastuksen, kuten moukarinheiton, harrastamista! Voisin jatkaa sitä nousukiitoa, mitä loppui 2012. Odotan innolla sitä päivää, kun tämä toteutuu. Maltilla vaan eteenpäin!

69,74m

Tokyon olympiakultaa, 1964, irtosi tällä tuloksella. Luulenpa pahasti, että samalla tuloksella ei pärjää kolmen vuoden päästä, kun kisat palaavat samaan kaupunkiin.

70m+

Siinä se sitten on. 70m on seuraava suuri merkkipaalu. Uusi kymmenluku on aina kova juttu. Sen aika koittaa, kun olen valmis siihen. Nämä muutkin tulokset eivät tule väkisin. Pitää tehdä kovasti työtä, niin voin ehkä saavuttaa niitä. Minä kuitenkin haluan rakentaa itselleni pientä porkkanaa. Tykkään jos tulosten takana on pientä tarinaa. Mielenkiinnolla odotan tulevaa kesää. Mihin pystyn? Onnistunko nujertamaan lätkänpelaajien ylivallan baaritiskillä? Saavutanko treeniryhmäni herruuden? Entä muut tavoitteet? Aika näyttää. Jännittävä kesä on ovella.

Eteenpäin!

Miksi Iivo itkee?

Iivo Niskanen on kova äijä 👊🏼 Kultaa kotona 🇫🇮 #Lahti2017 pic.twitter.com/2RfTgvWWju

— Iida Alamäki (@iitulix) 1. maaliskuuta 2017

Lahti 2017. Sankarimiesten keskiviikko. 20000-30000 ihmistä huutaa kurkku suorana IIVO! IIVO! IIVO! Suuri tähti, Iivo Niskanen, istuu johtajan tuolissa. Hän tärisee, ja itkee! Ilosta ja riemusta! Käsi on nyrkissä. Hän tietää. Yleisö tietää. Iivo on MAAILMANMESARI! Tunnelma kisastadionilla on elektrinen. Se on maaginen! Koko yleisö on ennenäkemättömässä hurmostilassa. Kotisohvilla yli miljoona ihmistä juhlii tätä suurta saavutusta. Kiitos Iivo! Kiitos!

Iivon kultahiihdolla oli tosiaan yli miljoona TV-katsojaa Suomessa. Tämä siis tarkoittaa, että yli neljä miljoonaa ihmistä EI katsonut hiihtoa. Syitä on varmaan monia, mutta yksi suuri syy on luultavasti, että ei vois vähempää kiinnostaa. Suomi on täynnä ihmisiä jotka eivät tajua urheilua. Nämä eivät vahingossakaan katsoisi jotain turhia, ”verovaroin kustannettuja”, hiihtokisoja. Miten on mahdollista, että urheilu saa eräät euforiseen tilaan, kun taas toiset eivät vaan tajua?! Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään. Miksi jotkut eivät vaan ymmärrä? Tai suuri kysymys ehkä kuuluu: mikä URHEILU edes on?

Iivo Niskasen maaliintulo. Tunnelma oli aivan okei. #Lahti2017 #iivoniskanen pic.twitter.com/xa5YXyFKqv

— Tommy Lindgren (@fathermetro) 1. maaliskuuta 2017

Palataan sankarimiesten keskiviikkoon. Jengi oli siis ostanut pääsylipun, ja tullut paikalle seuraamaan tapahtumaa. He olivat tulleet katsomaan kun 89 miestä liukuu, mystisten lankkujen päällä, metsän läpi. Nämä miehet olivat pukeutuneet aika epämiellyttävän tiukkoihin vaatteisiin, ja lähes joka toisen nenästä roikkui 15cm pituinen räkäklöntti. Kun miehet, muutaman tunnin jälkeen, lopettivat liukumisen, niin kolme miestä kerääntyi suuren kentän keskelle. Sitten yksi miehistä yritti imitoida vihaista gorillaa, aika huonolla menestyksellä. Lopuksi, gorillaa imitoinut mies, alkoi laulaa karaokea, ilman mikrofonia, samalla kun kaikki alkoi tuijottaa tolppiin nostettuja lakanoita. Tämän jälkeen kaikki lähtivät kotiin. Suurin osa oli todella iloisia. Tässä oli siis Sankarimiesten keskiviikko pähkinänkuoressa.

Tän hetken fiilikset 👌🏅 @IivoNiskanen #Lahti2017 pic.twitter.com/z00RyDEre7

— Jutta Litmanen (@JuttaI) 1. maaliskuuta 2017

So far so good. Uskon, että kaikki jolla on näkö tallessa, pystyi näkemään mitä kisassa tapahtui. Sen näkeminen ei vaadi kiinnostusta urheilua kohtaan. Makkarankuori-pukuihin pukeutuneiden miesten jatkuva tuijottaminen ei kuitenkaan kuulu ihmisen perustarpeisiin. Jos näin olisi, niin TVn äärellä olisi ollut 5,5miljoonaa suomalaista. Joka päivä! Näinhän ei ollut. Mutta mikä on sitten se juttu, jonka jotkut näkevät, ja jotkut eivät? Mikä urheilu on?

En ole hengellinen ihminen. Tai siis en ole koskaan pitänyt itseäni hengellisenä ihmisenä. Tämä voi tosin johtua siitä, että minua on opetettu siihen, että hengellisyys on se kun uskoo pilvenreunalla istuvaan, skitsofreeniseen, parrakkaaseen mieheen. Hengellisyyteen kuuluu myös 2000 vuotta vanhan bestsellerin omistaminen. Tätä kutsutaan kristinuskoksi. Enkä usko siihen (kuulun silti, loogisesti, kirkkoon...).

Mutta kun tarkemmin miettii, niin voi todeta, että hengellisyys voi olla paljon muutakin kuin parrakkaat, näkymättömät, itsevaltiaat. Olen, liian isossa päässäni, tullut siihen tulokseen, että urheilukin on todella hengellistä toimintaa. Urheilun sitova voima ei ole kaikkien nähtävissä. Mutta ne jotka osaavat tulkita urheilun valtavan hengellisen voiman osaavat myös nauttia siitä valtavasti. Vähän niin kuin eri uskonnot. Kaikki ymmärtävät oman uskontonsa, mutta kaverin uskonto tuntuu oudolta. Urheilu on uskomusta. Uskallan jopa käyttää sanaa uskontoa. Ja Lahdessa järjestettiin uskonnollinen tapaaminen.

Urheilussa kaiken nähnyt ja kokenut Tapio Suominen tiesi sen jo tässä vaiheessa: Iivo Niskanen on maailmanmestari. #Lahti2017 #IIVO #Yle pic.twitter.com/R032Ru1wPJ

— Esko Seppänen (@EskoSeppanen) 1. maaliskuuta 2017

Urheilutapahtuma on vahvimmillaan, kun sitä ladataan täyteen henkisellä energialla. Tämä energia on se, mitä ainoastaan urheilun ystävät osaavat nähdä ja arvostaa. Urheilussa on kahdenlaista henkistä energianlähdettä. Urheilijoiden ja yleisön. Molemmat ovat tärkeä osa urheilua. Urheilijoiden luoma henkinen energia syntyy siitä, kun tuhannet ihmiset tavoittelevat samaa asiaa. Kaikki haluavat olla paras ennalta määrättyyn aikaan, ennalta määrätyssä paikassa. Suurin osahan eivät koskaan edes pääse kilpailemaan, koska ovat liian huonoja, mutta jo se, että ovat joskus halunneet voittaa MM-kultaa, nostavat kullan arvon! MM-kulta, ja mikä tahansa muukin suuri urheilusaavutus, toimii vähän kuin Helsingin asuntomarkkinat. Hinta on korkea, koska kysyntä on suurta!

Urheilijoiden luoman energian lisäksi on olemassa toinen energianlähde. Yleisö. Yleisöä on kahdenlaista. He joilla on jotain tekemistä urheilijan kanssa, ja he joilla ei ole. Urheilijoiden vanhemmat, sukulaiset, valmentajat yms. luovat henkistä energiaa urheiluun koska he tuntevat urheilijan, ja toivovat hänen onnistuvan. Yleisö, joka ei ole kytköksissä urheilijaan, samaistuvat johonkin muuhun kuten esimerkiksi omaan valtioon (suomi), tai joukkueeseen (esim. Sjundeå IF, käsipallo. Barcelonan jalkapallojoukkue on myös hyvä esimerkki). Syyllä kannustamiseen ei ole väliä. Tärkein on, että sydän on mukana. Silloin kannustaminen kasvattaa urheilun hengellistä energiaa!

Barcan 6-1-osuma + Tuomas Virkkusen reaktio = 💎! #viaplayfi #UCLfi pic.twitter.com/C7KNfUZFN3

— Viaplay (@Viaplay_FI) 8. maaliskuuta 2017

Urheilukilpailu ei ole siis mitään muuta kuin henkisen energian keskittymä. Urheilijat uhraavat koko elämänsä yhden asian saavuttamiseksi. Yleisö taas toivoo jonkun tietyn asian tapahtuvan. Kun tämä valtava henkinen energia kerätään tiettyyn paikkaan, tiettyyn aikaan, niin lopputulos on maaginen! Käytän sanaa maaginen koska tapahtumaa voi hyvinkin verrata Harry Potterin maagiseen maailmaan.

Harry Potterin ihmeellisessä maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Taikureita ja jästejä. Jästit luulevat, että he ovat tietoisia ympäröivästä maailmasta. He eivät kuitenkaan näe taikureiden maagista maailmaa. Kun jästi tulee, taikureiden kouluun, Tylypahkaan, niin hän näkee vaan raunion. Mutta kun taikuri tulee tylypahkaan, niin hän näkee sen kaikessa kauneudessaan. Valtava linna, ympäröivät kauniit maisemat, maagiset olennot jne. Samanlainen tilanne on, kun kaksi ihmistä saapuu Salpausselälle katsomaan MM-hiihtoja. Jästi, eli se joka ei tajua, näkee räkäklöntit. Hän näkee oudosti käyttäytyvät ihmiset katsomossa. Hän näkee, kun aliravitut miehet liikkuvat makkarankuori-puvuissaan. Hän näkee kaiken tämän. Mutta hän ei tunne mitään. Jästi on tunteeton. Hän ei tajua, ja jättää luultavasti kilpailun kesken ja lähtee kotiin.

Onnea Lappeenranta! Onnea Suomen Mestarit: Vanha rakas seurani @VeiteraBandy !
Veiterä Veiterä Veiterääääää! #Lappeenranta #jääpallo pic.twitter.com/yKUHQWSMv1

— Otto Moilanen (@moiotto) 11. maaliskuuta 2017

Mutta hänen taikurikaverinsa tajuaa! Hänkin näkee räkäklöntit, yleisön ja aliravitut miehet tiukoissa puvuissaan. Mutta hän näkee myös enemmän. Hän tuntee! Yhteisöllisyyden. Unelmien tavoittelun. Jännityksen. Ilon. Surun. Hän näkee tylypahkan kaikessa kauneudessaan. Ja pääsee siksi nauttimaan siitä täysin!

Nyt sinä, arvon lukija, varman pidät minua ihan hölmönä. Etenkin jos satut olemaan jästi! Eihän ihmisellä ole aikaa keskittyä tuollaisiin turhuuksiin. Etenkin urheilija on ihan hölmö, kun se uhraa koko elämänsä jonkun pölyisen mitalin vuoksi. Sinä varmaan keskityt OIKEISIIN asioihin. Sinä hoidat vaan TÄRKEITÄ asioita... Eikä ole aikaa tällaiselle pelleilylle, kuten urheilulle…

No... Ihminen sattuu nyt vaan olemaan sellainen olento joka jahtaa turhanpäiväisiä saavutuksia, jotta se voisi tuntea edes hetken hyvän olon tunnetta. Eikä tämä tapahdu vaan urheilussa. Muutaman kuukauden päästä ympäristömme taas täyttyvät valkoisiin lippalakkeihin pukeutuneisiin nuorukaisiin. He juhlivat riemuissaan ”saavutustaan”. Heistä on tullut ylioppilaita! Mahtava saavutus! Joo... Give me a break…

Ylioppilaaksi tuleminen ei ole mikään saavutus! Kaikki halukkaat tulevat nykyään ylioppilaiksi. Ei se ole edes vaikeaa nykyään. Ei sitä tarvitse juhlia. Lukio on toki ihan fiksu instituutio. Se on paikka, jossa nuoret saa hengailla kavereidensa kanssa 3-4 vuotta, periaatteessa tekemättä mitään järkevää. Tässä on paljon hyviä puolia. Ensinäkin lapsi saa enemmän elämänkokemusta ennen kuin hänen on pakko päättää mitä hän tekee elämässään. Lukion toinen suuri tehtävä on hämätä työttömyystilastoja. Kun lapsi sluibailee lukiossa, niin hänet lasketaan opiskelijaksi, eikä työttömäksi. Tämähän on aivan mahtava juttu.

Kun lapset ovat sluibaileet kolme vuotta niin he kirjoittavat ylioppilaskirjoituksia. Se on sellainen tapahtuma missä lapsi kirjoittaa faktoja joita hän ei tule koskaan tarvitsemaan, ja luultavasti unohtaa puolen vuoden päästä. Tämän jälkeen kaikki saavat juhlia valmistumistaan, ja vastaanottaa isovanhempiensa itkuntäyteisiä onnitteluja. Koska kun isovanhemmat olivat nuoria, niin ylioppilaaksi tuleminen oli oikeasti saavutus! Enää se ei ole sitä. Onhan lukio toki hauskaa aikaa. Että eihän sitä instituutiota ole pakko poistaa. Ja onhan se kivaa, että huonotkin pääsee juhlimaan jotakin saavutusta. Näinhän ei urheilussa ole. Urheilussa ainoastaan parhaat juhlii. Ja se tekee urheilun saavutuksista arvokkaat!

Noniin, arvon lukija, pistäppä sinun M-arvoisen YO-todistuksen sivummalle, ja keskity lukemiseen! Nyt sinä varmaan mietit, että miksi pitää keskittyä urheiluun, jonkun hengellisen voiman takia, kun voi keskittyä TODELLISUUTEEN! Niin... todellisuus. Mikä se on? Sitä kysymystä voidaan pohtia myöhemmin, mutta totean vaan että urheilu ei ole ainoa ihmisen keksimä luomus, joka perustuu vain, ja ainoastaan uskomukseen!

Reijo Jylhä 💪 #Lahti2017 pic.twitter.com/Yy0xk5zFp9

— Toni (@Leinonen24) 5. maaliskuuta 2017

Uskonto on toki yksi, kuten jo todettu! Toinen on raha. Kyllä, kuulit oikein. Raha ei ole mitään muuta kuin uskomusta! Noniin, poimihan toi pullanpala pois kurkustasi, ja kuuntele. Raha toimii, niin kauan kuin me ihmiskuntana päätämme niin. Rahan arvo ei perustu mihinkään muuhun kuin ihmisen mielikuvitukseen. Rikas ja köyhä ovat tehneet yhteisen diilin, että rikkaalla on helppo elämä ja köyhällä vaikea. Olkoonkin että kaikki eivät pidä tästä, mutta näin se vaan on. Silti moni pitää rahaa, ja sen arvoa, totuutena, samalla kuin moni on sitä mieltä, että urheilu on turhaa pelleilyä. Mielenkiintoista.

Fakta on kuitenkin se, että ihminen tykkää tarinoista. Tätä tosiasiaa on vaikeaa kiistää. Ihmiset vastaanottaa tarinansa vaan eri lähteistä. Nämä voivat olla esimerkiksi: videopelit, kirjat, elokuvat, roolipelit, runot, teatterit, musiikki TAI urheilu. Muitakin tarinankerrontafoorumeita löytyy. Urheilu on kuitenkin erityistapaus. Monessa muussa tarinassa taustalla on ihmismielen luoma tarina. Taustalla voi olla yksi, tai useampi, tarinankertoja. Tämä rajoittaa tarinaa ihmismielen mielikuvituksen raameihin. Urheilussa tarinan kertoo biologia ja sattuma. Urheilun tarinan vahvuus on se, että se jatkuvasti yllättää. Urheilun tarinan voima perustuu siihen, että kaikki tähtää samaan pisteeseen, ja sitten biologia ja sattuma päättää minkälainen tarina edessämme on. Tämä tarina on niin vahva, että se herättää valtavia tunnekuohakuksia ihmisissä jotka osaavat lukea tämän tarinan. Samalla tavalla kuin muutkin tarinankerrontamediat herättävät tunteita niissä, jotka osaavat tulkita esimerkiksi kirjoitettua tekstiä. Urheilun tarina on kuitenkin uniikki. Lajista riippumatta. Se yhdistää. Se herkistää. Se herättää iloa. Se herättää vihaa! Ihminen on lähes alaston urheilun voiman edessä. Ihmisten yhtenäisyyden voimassa. Urheilun voimassa. Ja SIKSI Iivo itkee!

Iiiiiivooooo! Mun sydän meinasi pysähtyä jännityksestä! #mmlahti2017 #iivoniskanen #mmkultaa pic.twitter.com/4BsiZ3F9iD

— Riitta Kettunen (@kettunen_riitta) 1. maaliskuuta 2017

---

Noniin. Tässä oli minun näkemykseni siitä, mitä urheilu on. Oletko samaa, vai eri mieltä? Mitä urheilu on sinun mielestäsi?  Olisi hienoa, jos jaksaisit kirjoittaa muutaman rivin alla olevaan kommentointikenttään. Uskon että urheilua voi tulkita monella tavalla. Miten juuri sinä tulkitset urheilua? Miksi se on mielestäsi tärkeää, TAI miksi se on mielestäsi täysin turhaa?

Ja lopuksi. Onnittelut kaikille tuleville ylioppilaille! Nauttikaa päivästänne! Te olette saavuttaneet tavoitteene. Se on aina hieno juttu! Juhlikaa sitä kunnolla. Ja lähtekää sen jälkeen tavoittelemaan vaikeampia asioita!

Eteenpäin!