keskiviikko 13. elokuuta 2014

Pettymyksen karvas maku



Jos joku olisi väittänyt maaliskuussa, kun ensimmäisen kerran, pitkän tauon jälkeen, aloin pyörimään kevyellä moukarilla, että minä tulen taistelemaan SM-mitalista parin kuukauden päästä niin en olisi uskonut.  Jos joku olisi väittänyt samaa viikko ennen kisoja, niin en olisi vieläkään uskonut. En edes callingissa olisi uskonut että olisin lähellä top 3 sijoitusta.  Mutta miten kävi? Jälleen kerran, kuten monesti aikaisemmin, minulle tarjottiin mahdollisuutta päästä palkintopallille. Valitettavasti en näköjään tälläkään kertaa halunnut sitä tarpeeksi. Harmittaa ihan älyttömästi!!
Viimeistely ennen kisoja sujui hyvin. Se koostui parin viikon kevyemmästä jaksosta. Tein herättäviä harjoituksia ja lepäsin. Pari päivää ennen itse kilpailuja heitin tavanomaisesti kisasimulaation. Se tarkoittaa sitä että heitän kahdeksan heittoa, niin kuin kisassa: kaksi lämmittely, ja kuusi kilpailuheittoa). Se harjoitus meni yli odotusten. Kaikki heitot tulivat alas keskelle sektoria, ja kaikki heitot olivat yli 60m pitkiä. Pisin heitto oli 62,34m mikä oli oma harkka SB! Olin kauden parhaimmassa kunnossa. Silti tiesin että olin lähes kymmenen metriä mitalitaistelusta. Tai ainakin luulin tietäväni.
Kilpailupäivänä olo oli hyvä. Tunsin että tänään saattaa lentää! Sama fiilis jatkui kilpailun alkuun saakka. Olin levollinen. Luulen sen johtuneen siitä että lähdin kilpailuun paineitta kun en odottanut menestyväni.
Rinki oli todella karkea. Se ei haitannut minua, koska omakin harjoitusrinki on hidas, mutta odotin että se vähän haittaisi muiden heittämistä tuloksellisesti. Tämä seikka ei kuitenkaan nostanut uskoni mitalitaisteluun pääsemisestä.
Alla kerron itse kilpailusta. Tästä linkistä löydät myös heittovideo kisoista!
Kilpailu alkoi minun kohdallani suhteellisen heikosti, ainakin teknisesti. Silti ensimmäisen heiton pituus oli 61,40m. Se oli kuitenkin tuloksellisesti hyvä alku, ainakin oman tason mukainen. Siitä oli hyvä parantaa toiseen. Ja se toinen heitto olikin sitten vähän parempi, nimittäin 64,52m, eli kahden metrin parannus omaan ennätykseeni. Heitto ei kuitenkaan vieläkään ollut sellaista mitä hain (ja mitä olen hakenut koko kesän, ja jopa koko urani aikana…). Ongelmana on se että heittoni on liian suppea, mitä johtaa siihen että lopussa tulee kiire, ja neljän pyörähdyksen heitossa viimeinen kierros jää lähes tehottomaksi. Jos se osuisi kohdilleen, niin saisin vielä lisämetrejä heittooni. Tässä vaiheessa ymmärsin että voisin ehkä jopa taistella mitalista. Kärki oli jo heittänyt yli 70m, mutta sekä hopea ja pronssi oli vielä 66m paikkeilla. Toki odotin vielä muilta parannuksia, mutta odotin sitä myös itseltäni.
Kolmas heittoni lipsahti valitettavasti sektorin ulkopuolelle. Se oli kuitenkin tärkeä heitto minulle. Tai ainakin näytti minulle mitä minun pitää harjoitella. Toisen heiton jälkeen en pystynyt pitämään ajatuksia kasassa. Kahden metrin ennätysparannus, ja toteamus mitalitaistelussa olemisesta, johti siihen että sain pienen tyytyväisyyden tunteen. Se oli todella paha, ja johti kuten sanottua, siihen että seuraavasta heitosta ei tullut yhtään mitään. Tätä minun pitää oikeasti harjoitella tulevia vuosia varten. Pitää välttää tyytyväisyyden tunnetta kisojen aikana, koska siitä ei seuraa mitään hyvää!
Neljännessä heitossani olin jo pystynyt keräämään ajatuksiani kasaan, ja pääsin heittämään normaalisti. Valitettavasti se heitto epäonnistui ja tulos oli perus, 61,79m. Viides heitto oli sitten hyvä. Todella hyvä. Ehk jopa kilpailun paras heitto minulta. Mutta jotenkin onnistuin sähläämään tasapainon kanssa niin että en pysynyt ringissä. Heitto oli pitkä, ehkä kilpailun pisin, minulta, mutta jos ei pysy ringissä niin pitää vaan syyttää omaa kömpelyyttään, ja mennä eteenpäin.
Kaikki jäi viimeisen heiton varaan. Mitali oli hopeatarjottimella, täysin otettavissa. Vaadittava tulos kolmanteen sijaan oli: 66,85m. Mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Tai no, kyllähän minä heitin 63,41m, mikä oli kauden toiseksi paras tulos. 
Olin lopputuloksissa viides. Ihan ok sijotus jos katsoo miten harjoituskausi meni. Mutta sillä ei ole väliä. Totuus on se että SM-kisoissa pitää olla kunnossa jos haluaa ottaa niitä mitaleja, ja minä en ollut. En ainakaan tarpeeksi hyvässä. Harmittaa ihan älyttömästi!
Kisa päättyi siis pettymykseen. Olen nyt viidesti ollut sellaisessa kunnossa SM-kisoissa että minulla olisi pitänyt olla ihan realistisia mahdollisuuksia SM-mitaliin. En ole kuitenkaan koskaan onnistunut ottamaan sitä. Aina, kun kunto on ollut riittävä, olen jäänyt 1-2m siitä perhanan mitalista.. Siihen en tiedä syytä. Kyse on luultavasti henkisestä heikkoudesta. Yleensä olen kuitenkin pystynyt heittämään omalle tasolleni SM-kisoissa, en ole koskaan epäonnistunut. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen kerta milloin onnistuin tekemään uutta ennätystä SM-kisoissa. Harmittavasti se ennätys tuli nyt kun en ollut läheskään tarpeeksi hyvässä kunnossa…
Nyt on vaan pakko jättää pettymystä taakse ja mennä eteenpäin. En ole vielä varma milloin kilpailen seuraavaksi, mutta tulen luultavasti heittämään vielä pari kilpailua tällä kaudella. En ole SM-mitalisti, mutta olen ehjä, ja saan taistella niistä tulevina vuosina. Ja tulen taistelemaan. Ja jonain päivänä tulen myös saavuttamaan sen henkilökohtaisen SM-mitalin! Ja onhan maailmalla myös arvokkaimpia mitaleja tarjolla. Niitä kohti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti