Terveisiä norsunluutornista: NYT ON KIIRE!

Hallikausi on alkanut. Minua se ei tosin paljon kiinnosta, koska olen moukarinheittäjä. Kilpailukausi kuitenkin tarkoittaa, että IAAF:n uudet säännöt otetaan käyttöön. Kenttälajeissa ehkä merkittävin muutos on, että kansainvälinen yleisurheiluliitto meni muuttamaan kenttälajien suoritusaikoja. Jatkossa heitoissa ja hypyissä (paitsi seipäässä) on ainoastaan 30sekuntia aikaa tehdä suoritus. Ennen sitä aikaa oli 1 minuuutti. Muutoksessa ei ole mitään järkeä! Tässä perustelen miksi!

Aloitetaan ensin lukemalla sääntökirjaa. Se on aika monimutkaista tekstiä, ja vieläpä kirjoitettu Lontooksi. Mutta kaikki pakkoruotsin vastustajat hokevat aina, että englanniksikin pärjää, joten kieli ei varmaan tuota tässä ongelmaa!

Käytännössähän homma toimii moukarissa seuraavasti. Ennen heittosuoritusta lajijohtaja varmistaa, että heittäjän suosima väline on palautettu ulkokentältä. Välillä toimitsijoilla kestää, jos esimerkiksi kaikki haluavat heittää samalla välineellä. Toimitsijat ovat kuitenkin yleensä ahkeria ja innokkaita, kuten alla olevalta videolla näkyy! Tuo tyttö oli muuten suunnilleen moukarivarren pituinen, mutta seitsemän kilon lekat palautettiin silti lähes ennätystahtiin!

Kun väline on heittäjän näpeissä, niin hänelle annetaan heittolupa. Nyt on siis 30sek aikaa aloittaa suoritus! Ongelma vaan on, että vielä on paljon asioita tekemättä… Nyt on kiire!

Tässä on minun heittorutiinini:

• Kävelymatkaa rinkiin on +/- 10m

• Ennen rinkiin menoa putsaan kengänpohjia rättiin tai mattoon

• Ringin sisäpuolella varmistan, että pitoa löytyy

• Mahdollisesti puhdistan rinkiä rätillä

• Sen jälkeen aloitan viimeisen keskittymisen ja pään tyhjennyksen

• Varmistan, että ulkokenttä on valmis

• Kävelen takareunukseen

• Asetan jalat lähtöasentoon

• Työnnän lantion eteen, ja asetan sen lähtöasentoon aktivoiden pakaroita ja keskivartaloa

• Otan kiinni moukarista vasemmalla kädellä

• Rullaan minun T-paidan vasenta hihaa ylös (älkää kysykö miksi!!!)

• Tartun moukariin molemmilla käsillä

• Heitto alkaa!

Sääntö sanoo, että heiton pitää alkaa 30 sekunnin sisään! Eli riittää, että ensimmäinen alkupyörähdys on alkanut. Minulla kuitenkin tämä heittosuoritus on keskimäärin kestänyt lähemmäksi 40 sekuntia… Minun pitää siis ensi kesäksi muuttaa heittorutiiniani!

Lisäesimerkkinä voidaan ottaa Kalevan Kisojen moukari vuodelta 2014. Videolla ajasta 4:30 eteenpäin päästään katsomaan miten kauan heittäjillä menee saada suoritus tehdyksi!

Videolla moukarinheittäjien suoritusajat olivat (suunnilleen) seuraavat:

Saarikoski: 23sek
Laitinen: 28sek
Seppänen: 21sek
Söderberg: 37sek

Tämä video todistaa, että on täysin mahdollista pysyä IAAF:n asettamissa uusissa rajoissa. Kaikki paitsi David onnistui siinä. Mutta samalla se todisti myös sen, että vaikka suoritusaikaa on ollut minuutti, niin kukaan ei ole käyttänyt koko minuuttia suoritukseensa (jos ei ole joutunut keskeyttämään heittoaan). Suurin osa heittäjistä liikkuu siis jo nyt 20-40 sekunnin välillä. Tärkeää kuitenkin muistaa, että Kuopiossa oli pieni häkki ja täydellinen keli! Tämä tarkoittaa, että rinkiin kävely ei kestänyt niin kauan ja kenkien puhdistaminen tai ringin kuivaus ei vienyt aikaa!

No miksipä sitten IAAF on tehnyt tällaista typerää sääntömuutosta? Itse en ole huomannut, että norsunluutornista olisi vuotanut selityksiä, mutta minullapa on silti arvaus. Viime vuosina kansainvälisessä Yleisurheilussa ollaan eletty siinä uskossa, että lajimme suurin ongelma on kisojen pituus (ei siis pituushyppy, vaan kisoihin kulunut kokonaisaika). IAAF elää vahvasti siinä uskossa, että jos kilpailut olisivat vaan hiukan lyhyemmät, niin keppihevosteini jättäisi elukkansa oman onnensa nojaan ja E-Sports miljonääri heittäisi tietokoneensa ikkunasta ulos. Kumpikin ryntäisi intoa puhkuen Yleisurheilukentälle katsomaan oman aikamme gladiaattoreita! Tämä siis, jos kisa kestää 2h 45min. Kolmen tunnin kisa ei kiinnosta heitä. Tai tällaiselta se liiton ajatusmaailma välillä tuntuu… Itsehän en usko, että nuoriso (tai kukaan muukaan) välitä jos kisa on vartin pidempi tai lyhyempi. Mutta jos tuote on surkea, niin ketään ei kiinnosta!

Ongelma vaan tässä säästöhuumassa on, että tämä tuskinpa säästää yhtään aikaa! Se mitä kestää esimerkiksi moukarissa on välineiden odottelu, heittojen mittaaminen, ringin puhdistaminen (kierrosten välillä), verkkoon jäänyt väline sekä odottelu, että takasuora olisi tyhjä juoksijoista, niin että on turvallista heittää. Nämä kaikki elementit ovat vieläkin olemassa sääntöuudistuksen jälkeenkin. Ainut asia mikä poistuu, on heittojen uusiminen. Tähän mennessä on ollut mahdollista keskeyttää heitto ja yrittää uudestaan ajan sallimissa rajoissa. Tähän ei ole jatkossa aikaa. Tämä tapahtuu yleensä keskimäärin 0-2 kertaa / kilpailu. IAAF on siis sääntömuutoksellaan säästänyt suunnilleen 45 sekuntia!! Jokainen voi lähettää onnittelukortin Monacon pääkonttoriin…

Sääntöuudistus on myös epäreilu kiekonheittäjiä ja moukarinheittäjiä kohtaan. Esimerkiksi pituushypyssä voit olla vauhdinottoradalla hyppyvalmiudessa, kun kello lähtee käyntiin. Häkkilajeissa heittäjä on kaukana ringistä ja monta asiaa on tekemättä, kun kello lähtee pyörimään!

Sääntöuudistusta ei ole mahdotonta seurata. On tosiaan täysin mahdollista heittää uusittujen sääntöjen sallimissa rajoissa. Mutta ongelma on, että sääntö vaikuttaa suorituksen laatuun. Huippusuoritus vaatii keskittymistä! Kaikki muistaa miten esimerkiksi Stefan Holm kosketteli itsensä sekuntikaupalla ennen omia suorituksiaan. Tämän avulla tämä aivan liian lyhyt hyppääjä hyppäsi huikeat 240 ja saavutti Olympiakultaa. Hän ei varmasti olisi tehnyt tällaisia suorituksia, jos ei olisi saanut keskittyä rauhassa! Huippusuoritus vaatii aikaa! Minuutti riittää! Puoli minuuttia on jo rajatapaus. Toivon, että IAAF ymmärtäisi tämän, ja peruisi sääntömuutostaan mahdollisimman nopeasti!

---

Omat Kuulumiset:

Loppuun otan vielä vapauden kehua itseäni! Teneriffan leirillä koin jotain todella merkittävää! Harvoin on oikeasti tyytyväinen (jopa herkistynyt) olo treenikauden keskellä, mutta nyt tapahtui jotain, mitä olen odottanut kauan!

Olen heikko moukarinheittäjäksi. Etenkin jalkakyykky on ollut minulla ärsyttävän huono. Selkävaivojen jälkeen se ei ole lähes kehittynyt ollenkaan. Jalkakyykky tyssäsi keväällä 2012! Silloin tein treeneissä 2x150kg. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran sattumoisin samalla Teneriffan salilla silloisella etelänleirillä. Sen kevään jälkeen on ollut niin pirusti ongelmia, että en ole kertaakaan edes päässyt laittamaan 150kg tankoon takakyykyssä. Jokaisena keväänä olen yrittänyt, mutta aina on joku paikka prakannut. Viime keväänä pääsin 145kg, mutta sitten paukkui reisi!

Nyt oli kuitenkin aika! Olin palannut samalle salille, missä viimeksi nostin painot 150 kiloon!! Tein 4x8 kyykkysarjaa. Ensimmäisessä nousi 130kg kevyesti. Tokassa 135kg ja kolmannessa 145kg. Sitten päätin, että nyt on aika yrittää palata siihen, mihin kehitys tyssäsi 2012! 150kg tankoon ja eikun kyykkäämään. Neljä tuli helposti. Kolme seuraavaa hikisesti. Kahdeksas ei sitten enää tullut. Kyykkyyn jäätiin. Onneksi oli varmistajia. Epäonnistuminen, mutta silti merkittävä onnistuminen!

Paino ei tosiaan ole moukaristille kummoinen. Mutta silti! Kun on tavoitellut jotain kuuden vuoden ajan, niin sen saavuttaminen on ihan mukavaa! Kehitys loppuu tyytyväisyyteen! En ole tyytyväinen tulokseen, mutta olen tyytyväinen siitä, että nyt voin jatkaa niistä painoista, mihin jäin kuusi vuotta sitten!

Eteenpäin!

Puerto de la moukari

Onnistunut leiri etelässä takana. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja menneet pienet probleemat ovat taaksejäänyttä elämää. Leirin aikana ilmentynyt pieni jumi alaselässä kuitenkin pakottaa istumaan selkä suorana lentokoneessa. Yhtäkkiä iskee saakelin kova pisto alaselkään. Sattuu! Mitä helvettiä? Ei hätää, pieni istuma asennon vaihto ja kivut ovat poissa. Fiilis on hyvä. Kunto on nousussa. Odotan innolla tulevaa kisakautta!! Tämä on minun vuoteni!

Juu ei… Muistelma on vuodelta 2013. En silloin sitä tajunnut, mutta kotiinlähtöä odotellessa tunsin ensimmäisen kerran kunnolla viestiä selkäongelmistani. Tekisi mieli keksiä aikakone ja matkustaa viisi vuotta taaksepäin ja takaisin Portugalin, Faron, lentokentälle. Voisin sanoa yltiöpositiiviselle minulle:

”Kuule poika.. Älä turhia toivo. Olet pahasti kusessa. Kausi ei ole alkanutkaan, mutta se on jo nyt paketissa.. Voisit keskittyä kuntoutukseen heti, eikä uskotella kuukausikaupalla, että pian tämä menee ohi!”

Etelänleiriltä pahempi vammakierre tosiaan alkoi. Sen jälkeen en ole etelässä käynytkään. Silloin vielä etelään lähtö oli jokavuotinen perinne. Kausilla 2012 ja 2013 vedin jopa kahdet leirit. Tammikuussa Teneriffalla ja Huhtikuussa Portugalissa. Nyt onkin sitten valitettavasti ollut pidempi tauko. Joka vuosi olisin halunnut lähteä, mutta terveystilanne ei ole antanut myöden. Viime vuonna olisi jo periaatteessa voinut lähteä, mutta en uskaltanut tilata matkaa syksyllä, kun en tiennyt missä kunnossa tulen olemaan keväällä. Mutta nyt se odotus on ohi. Selkä vei minulta etelässä oleskelun hetkeksi, mutta nyt tämäkin yksityiskohta on palautettu ennalleen treeneissäni. Pieni voitto tämäkin! Terveisiä Teneriffalta!

Voi toki kysyä, että miksi ihmeessä lähden etelään? Minähän vihaan lämpöä! En viihdy turistina ja matka vaatii opiskelulainan tuhlaamista! Eihän tässä ole mitään järkeä. Yhtä hyvin voisi treenata Jyväskylässä, jossa olosuhteet ovat vimosen päälle kunnossa!

Hyviä pointteja kaikki, mutta olin viiden vuoden tauon aikana jopa unohtanut miten nastaa etelässä oleminen on. Se on totta, että vihaan lämpöä. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kroppa palautuu tässä paljon nopeammin lämpimässä. Se taas tuo treeneihin laatua! Ja laadukkaat treenit kompensoivat hyvin sitä henkistä kärsimystä mitä 24 asteen lämpö tuottaa.

Toinen nasta homma etelässä olemisen kannalta on, että täällä ollessa ei tarvitse tehdä mitään turhaa. Tässä voi keskittyä olennaiseen, eli treenaamiseen ja palautumiseen. Opiskelu ei paina päälle [Vaikka ehkä pitäisi… Todellisuus iskeytynee vasten kasvojani palatessani Suomeen…]. Normaaliin päivään kuuluu treenit, syöminen ja lepääminen. Turhat turistihommelit (biitsit, nähtävyydet yms.) on vedetty minimiin. Yhdessä museossa toki piipahdettiin lepopäivänä, mutta muuten arki pyörii (kirjaimellisesti) treenipaikalla tai kirjan [tai kännykkäpelin] parissa hotellihuoneessa. Nukkumaan mennään kympin maissa ja herätys on kasilta. Jokainen päivä on sisällöllisesti lähes identtinen. Ei mitään ylimääräistä. Pelkkää urheilua. Elämää parhaimmillaan!

Kolme treenipäivää etelässä hoidettu alta pois. Ihan mukavasti on lähtenyt liikkeelle! Moukari on jo saanut varovaista kyytiä. Tänään ohjelmassa oli tankojumppaa. #yleisurheilu #moukarinheitto #sjundeåif #hammerthrow #trackandfield

A post shared by Fredrik Fröberg (@f_froberg) on Jan 19, 2018 at 7:22am PST

Ollaan siis leireilemässä Teneriffan pohjoispuolella sijaitsevassa Puerto de la Cruzissa. Moni varmaan seuraa urheilijoita Instagramissa ja ovat todenneet, että saarella liikkuu paljonkin Suomalaisia. Ne ovat toki lähes kaikki saaren eteläpuolella, jossa sää on varmempi ja olosuhteet juoksulle ja hyppäämiselle erinomaiset. Täällä meidän leirikohteessa sataa todella usein. Saaren tulivuoren, Teiden, vuoksi pilvet kasaantuvat aina pohjoispuolelle. Puerto de La Cruzissa vaan sattuu löytymään hyvä heittopaikka, jossa saa treenata rauhassa. Täällä ei ole edes kiekonheittäjiä. Siksi tänne on hyvä tulla, vaikka sää joskus vaihteleekin. Tällekin leirille oli luvattu paljon sadetta, mutta eiväthän ne ennusteet täälläkään päin maailmaa pidä paikkansa. Paikallinen Matti Huutonen puhui potaskaa ja aurinko on paistanut leirin jokaisena päivänä. Hyvä niin.

Treenit kulkevat suunnitelmien mukaan. Moukarikaarien pituus olisi toki hyvä syy syvemmällekin masennukselle, mutta se olikin odotettavissa. Sattuneesta syystä olen kuukausi suunnitellustaaikataulusta jäljessä, joten ei ihme, jos ei vielä lennä. Ollaan valmentajan kanssa tehty sellaisen peliliikkeen, että ei kiritä kuukauden menetettyjä treenejä kahden viikon aikana. Se on muuten harvinaisen yleistä urheilupiirreisää [siis, että kiritään menetettyjä treenejä] ja seuraukset ovat yleensä katastrofaalisia. Siksi harjoittelen hiukan toivottua vähemmän. Se ei vaan aina ole niin helppoa, joten valmentaja saakin koko ajan toimia myös jarrumiehenä. Tärkeintä nyt on, että saan heittomäärää lisää ja pysyn ehjänä. Juuri tällä hetkellä näyttää hyvältä.

Ei siinä. Vielä olisi reilu viikkoa leiriä jäljellä. Koitanpa hyödyntää sitä maksimaalisesti.

Eteenpäin!

Vettä ja buranaa!

Keittelen aamupuuroa. Yskä häiritsee. Alaselkä on saatanan kipeä SI-niveloireilun seurauksena. Aamuni lähtee lähes aina puurolla liikenteeseen. Veden ja hiutaleiden suhde ei ole niin justiinsa. Välillä keitän liikaa ja välillä liian vähän. Yskin. Alaselkään sattuu. Heitän puuron sekaan puolukoita ja mustikoita. Tänä aamuna keitän liian ison annoksen. Syön kuitenkin kaiken. Jälkkäriksi heitän naamaan pari D-vitamiini nappia sinkki-tabletin kera. Sinkki on imeskelytabletti, mutta takahampaat murskaavat sen kerralla. Vahva, epämiellyttävä maku. Yskin. Sattuu. Tulee paha olo. Pakko oksentaa, mutta kun selkä on niin kipeä, että en jaksaisi liikkua vessaan. Pahasti linkuttaen syöksyn halaamaan pönttöä. Kalpeana polvistun vessan lattialle. Yskin. Oksennan aamupuuron, marjoineen, pihalle. Yskin. Oksennan. Yskin. Kumpikin sattuu SI-niveleen niin saatanasti. Hikoilen. Hengitän syvään. Huomaan ajattelevani, että tässä kohtaa Kalevan Kisojen finaalipaikka tuntuu aika kaukaiselta haaveelta… Nyt ei oikein kulje…

Moro kaikille (molemmille?) seuraajilleni. Pitkästä aikaa. Viimeisestä päivityksestä on kulunut aika paljon aikaa. Urheilun saralla on kuitenkin ollut vähän ongelmia, jonka seurauksena motivaatio kirjoittaa on ollut suhteellisen matala. Nyt on kuitenkin tilanne parempi, joten ajattelin kerrata kuluneen kuukauden tapahtumia.

Historiallinen hetki! Kauden eka järkevä punttitreeni ja ohjelmassa Mave! Uusi pääliike minulle. Epävarmaa tekemistä. Tangossa oli jäätävä määrä romua!! Tällä raudalla olisi irronnut helppo lajivoitto naisten alle48kg sarjan tempauksessa rion olympialaisissa... jep... Eteenpäin... . #Blogi on muuten päivitetty! Aiheena urheilugaalan äänestyshommat. Linkki profiilissa! . . #deadlift #maastaveto #paskastaonhelppoparantaa

A post shared by Fredrik Fröberg (@f_froberg) on Nov 18, 2017 at 10:32am PST

18.11-2017kirjoitin urheilugaalasta. Loppuun kirjoitin, että flunssa on vihdoinkin ohi ja SI-nivelkivut ovat parantuneet. Samana päivänä kävin salilla jo postasin yllä olevan ylimielisen IG-videon. Ongelmat olivat ohi! Ja paskat… Kyseisen treenin jälkeen SI-nivelet kipeytyivät todella pahasti. Muutaman viikon työ saada selkä rauhoittumaan lensi romukoppaan. Pakko aloittaa alusta…

Ongelma on vaan se, että on vaikea kuntouttaa selkää joka ei ole rikki. Se on vaan kipeä. Selkää pitää kuunnella, mutta vaikeaa kuunnella selkää joka ilmoittaa oireistaan vasta vuorokausi rasituksen jälkeen. Samalla oli jatkuvasti kova kiire päästä tekemään. Maltti on valtti, mutta aina sekään ei ole niin helppoa. Alussa kerrottu episodi tapahtui pari päivää IG-videon jälkeen. Pari päivää siitä, kun luulin toipuneeni ongelmista, olinkin koko ongelmajakson heikommassa hapessa. Aina ei mene niin kuin Strömsössä.

Onneksi sain laivan käännettyä. Vahvoilla särkylääkkeillä, fysioterapialla, maltilla ja kevyellä liikunnalla oireet rauhoittuivat. Kaverin muokkaama kuva kuitenkin kuvastaa hyvin kipukierteen meininkiä. Buranaa (tai sitä vahvempaa myrkkyä) ei kuitenkaan enää tarvitse syödä. Pääsin tekemään normaalin näköistä harjoittelua joulukuun alkuviikoilla. Pääsin jopa pyörimään ringissä. Ja eilen heitin jopa kauden tokan treenin seitsemän kilon moukarilla. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu!

Kipu on metka ilmiö. Jotkut sanoo, että kivun kanssa ei pidä treenata. No… Jokainen huippu-urheilija tietää, että se tarkoittaisi uran loppua. Minä en ole vielä niin korkean tason urheilija, mutta kyllähän pieni kolotus on silti jatkuvaa. Etenkin minun taustallani selkäpotilaana.

Kipua pitää vaan oppia tuntemaan. Mikä kipu on tuttu ja mikä on uusi? Minkä kivun kanssa pystyy elämään ja milloin pitää pistää pelin poikki siltä päivältä? Vuosien varrella olen oppinut tulkitsemaan oman kehon kiputiloja suhteellisen hyvin. Jos on uusi kipu pitää olla hereillä ja ehkä lähteä tutkimaan asiaa asiantuntijoiden kanssa. jos on vanha kipu, hoidan sen itse kuntoon opitulla kaavalla. SI-nivel on vanha kipu. Yleensä olen saanut sen kuriin parissa päivässä. Nyt en saanut. Se harmittaa. Pakko kai todeta, että minäkään en ole (vielä) täydellinen kipujen asiantuntija.

Nämä ongelmat ovat kuitenkin vahvistaneet yhden asian. Urheilun lopettaminen ei ole terveellistä. Kivut alkoivat, kun lepäsin flunssan vuoksi. Voidaan siis vetää (ei niin tieteellinen) johtopäätös, että lepääminen on epäterveellistä. Pakko siis jatkaa urheilemista! Eihän tässä muu auta.

Hyvää uutta vuotta!

Eteenpäin!