torstai 26. kesäkuuta 2025

Rankingsekoilua!

Yksi viime kauden ehkä synkimmistä hetkistä oli se, kun kävin katsomassa millä sijalla olin Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) rankingissa. Jonkun bugin takia en kuitenkaan heti löytänyt nimeäni. Ei kuitenkaan tarvinnut kauan miettiä asiaa todetakseen, että se bugi oli minä itse. Meikäläisen taso oli tippunut niin heikoksi, että en enää edes mahtunut koko listalle.

Onhan tässä uran aikana ennenkin ollut haasteita, mutta en ikinä uskonut asioiden menevän niin huonosti, että lentäisin pihalle koko WA järjestelmästä. Onneksi tilanne on nyt korjattu ja tällä hetkellä majailen sijalla 351 rankingissa (johon mahtuu maailman top 400).


WA ranking lienee monelle kovan luokan lajifanillekin vähän vieras käsite, vaikka se luotiin jo monta vuotta sitten. Rankingissa lasketaan viiden parhaan kilpailun (tulospisteet + sijoituspisteet) keskiarvo, jonka mukaan urheilijat laitetaan paremmuusjärjestykseen. Tulokset ovat voimassa vuoden ajan, mitä tarkoittaa, että kilpailla pitää säännöllisesti. Eli periaatteessa varsin yksinkertainen järjestelmä, joka valitettavasti on jäänyt lajikeskustelussa marginaaliin.

Lajimme ongelma lienee se, että WA ja SUL ovat kehittäneet aivan liian monta tapaa vertailla urheilijoita keskenään. Yleisurheilu on tulosurheilua ja suuri yleisö ymmärtää konkreettisen tuloksen merkitystä. Lentääkö keihäs 80 metriä, vai juostaanko naisten aidat alle 13 sekunnin. Kun tulosta sitten muutetaan pisteiksi (80 metriä = 1102 ; 13 sek = 1150) yhdistettynä kilpailun luokituksesta ja urheilijan sijoituksesta riippuviin sijoituspisteisiin, niin yleisö tippuu kyydistä. Ja pitääkö vielä mainita, että maailman ranking ja arvokisaranking toimivat eri tavalla, vaikka ne periaatteessa eivät?!

Miten yhden urheilija seuraaminen (ja tason arviointi) sitten onnistuu tässä tulos- ja pisteviidakossa? Tässä ovat sijoitukseni juuri tällä hetkellä eri vertailuissa:

Maailmantilasto: 492.
Maailmanranking: 351.
Arvokisaranking (Tokyo MM): Juu, en ole!

Kotimaan tilasto: 18.
Kotimainen WA-ranking: 12.
Kalevan Kisat-ranking: 19.

Kuten huomataan, niin vertailutapoja on monia ja jokainen tapa antaa vähän eri sijoituksen. Vaikka ranking on ajatuksena ihan kiva, niin kuulun kuitenkin itse vanhaan koulukuntaan. Yleisurheilu on tulosurheilua ja sijoitukseni on maailmassa näin ollen 500. nurkilla ja suomessa hikinen top 20!

Kalevan kisat - ranking juuri tällä hetkellä!

Meikäläisen fokus on kuitenkin ainutlaatuisen kovassa Kalevan Kisat-rankingissa. Koko maailmasta löytyy ainoastaan viisi valtiota (USA, CHN, JPN, GBR, FIN) missä n 61 metrin heitolla ei olla selkeästi 20 parhaan heittäjän joukossa. Unelma 10. osallistumisesta putkeen elää edelleen vahvana, mutta vaatinee vielä tuloksen parantamista. Vielä olisi vajaa kuukausi aikaa tehdä se.

Seuraava mahdollisuus olisi edessä nyt sunnuntaina Sipoon SFI mestaruuskisoissa ja sitä seuraava Moukarikarnevaaleilla tulevan viikon perjantaina. Olen harjoitellut sillä ajatuksella, että näissä kisoissa olisi mahdollista tehdä tulosta. Oman arvioni mukaan 62 metrinen riittäisi. Toivottavasti päivän vire ja keli olisi suotuisa.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Riittääkö taso?!

Nyt tää menee vähän niinku… Nyt täytyy alkaa niinku jo pikkuhilja… HEI! Riittääkö taso?! – Pasi Rautiainen

Kesäkausi on edennyt kahden kilpailun verran ja tilanne alkaa olemaan harvinaisen selvä. Vielä en ole ylittänyt 60 metriä ja unelma 10. osallistumisesta Kalevan Kisoihin putkeen ei ole mikään läpihuutojuttu. Kuten Pasi Rautiainen legendaarisessa haastattelussaan toteaa, niin on ihan turha lässytellä, että tsemppaan hyvin ja annan kaikkeni… Nyt olisi aika tehdä tulosta!

Kalevan kisojen ranking 2025

Kilpailukausi alkoi Tammelassa tuloksella 59,30 m. Olosuhteet olivat käytännössä täydelliset, mutta heittäminen oli jostain syystä todella hankalaa. Jonkinlainen tasapaino ongelma johti siihen, että pyöriminen oli kankeaa. Seuraavassa kilpailussa sain tämän ongelman korjattua, mutta tulos oli silti 59,06 m. Kangasalan myrskytuuli puhalsi suoraan vastaan ja verotti tulosta reippaasti. Kentän toisesta päästä heityttynä tulos olisi ollut 60 – 62 m. Ulkoilmaurheilussa ei kuitenkaan aina saa täydellisiä olosuhteita, joten niitä on turha harmitella.

Unelma Kalevan kisoista elää, mutta vaatisi vielä tulosparannusta. Suora raja kisoihin olisi 64 metriä ja tavoiteltu urheilijamäärä on 20. Tällä hetkellä 14 mörssäriä on ylittänyt rajan, joten kuusi paikkaa on jäljellä meille muille. Aina on toki mahdollista, että 1-2 rajan tehnyttä ei osallistukaan kisoihin, mutta sen varaan on hölmöä nojautua. Itse olen tällä hetkellä Talvi SM tuloksellani sijalla 19. Mielenrauhan vuoksi tekisi hyvää nousta pari sijaa jo kesäkuun kisojen aikana. Eli sellaista 61,5 metristä huutelisi joko Vaasassa tulevana maanantaina, tai SFI mestaruuskisoissa kuun lopussa!

Periaatteessa kyseinen tulos ei pitäisi olla minulle hankala, koska olen ylittänyt sen satoja kertoja vuosien varrella. Tämä kausi on kuitenkin hiukan erilainen, kun alla on täysin surkea kesä 2024 kaikkine ongelmineen ja urheilen uudella reumalääkityksellä. Olen myös elänyt hiukan vapaammin harjoituskaudella (osallistuen polttareihin, ristiäisiin yms.) yhdistettynä siihen, että keväällä tuli sairasteltua aika paljon. Tämä johdosta en ole täysin varma mistä ja miten sitä ruuvia lähtisi kiristämään.

Olen kuitenkin luottavainen siitä, että pystyn nostamaan tasoani vielä 1-2 metriä nykyisestä. Ja rehellisyyden nimissä olisi aika yllättävää, mikäli jo nykyinen tulokseni ei riittäisi mukaan kisoihin. Takanani on kuitenkin sen verran nälkäistä porukkaa, että viisainta olisi tosiaan tuloksen parantaminen.

Seuraava kilpailuni on tosiaan Wasa games Kaarlen kentällä 16.6 kello 18.00! 

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café