tiistai 27. toukokuuta 2025

Kootut selitykset!

Kisakausi ei sitten vissiin alkanutkaan Espoossa 21.5, vaikka lupasin näin edellisessä blogitekstissäni. Flunssa iski hiukan huonolla hetkellä, joten päätin olla lähtemättä reissuun. Valmentaja totesikin, että ei tarvitse lähteä Espooseen asti toteamaan, että olen huonossa kunnossa, koska hän voi kyllä kertoa sen minulle ihan suoraan…

Huonolle kunnolle löytyykin sitten useampi selitys ja tässä tekstissä tulee yhteenveto niistä!

Kilpailukausi alkaa huomenna!

Urheilijanhan ei periaatteessa pitäisi selitellä, vaan tehdä tulosta! Itse olen kuitenkin tällainen kansallisen tason harrastelija, joten selittely ei nyt sen pahemmin pilaa mainettani. Vuodesta toiseen pitää vaan ihmetellä omaa luovuuttani, kun pystyn keksimään uusia selityksiä.

Koko homma alkoi maaliskuussa, kun kuume nousi. Tämä oli ensimmäinen kuumejakso reumalääkityksen aloittamisen jälkeen, joten vietinkin koko illan sairaalassa. Sinällään ei ollut mitään pahempia oireita, joten yöksi kotiin toipumaan. Kurkku oli kuitenkin todella kipeä, mutta terveyskeskuksessa sitä ei edes haluttu tutkia ja työterveyden testissä angiina oli negatiivinen. No 1,5 kk myöhemmin, kun kumppani sai kolmannen angiinadiagnoosin lyhyiseen aikaan, niin mullakin lopulta tuli diagnoosi ja viikon antibiootit. Tämä selittänee, miksi moukari ei oikein lentänyt kuukauteen.

Samaan syssyyn hankin myös itselleni sisään kasvaneen kynnen vasempaan keskisormeen. Tämähän ärtyi sitten oikein kunnolla ja sormenpäähän tuli iso rakko. Moukaria piti kuitenkin heittää, joten kävin puhkaisemassa rakon päivystyksessä. Yllätys yllätys sormenpää lopulta tulehtui ja oli suhteellisen kipeä, kun sen laittoi 150 kg + puristukseen heiton aikana. Lopulta olen vissiin repinyt koko kynnen irti juuresta ja tilalle kasvaa parhaillaan uusi kynsi.

Näistä kahdesta ongelmasta huolimatta olin kuitenkin menossa Espooseen heittämään. Antibioottikuurin lopulla iski kuitenkin flunssa ja sen seurauksena kipeytyi selkä. Oli siis parempi lykätä kauden avausta viikolla eteenpäin. Nyt flunssa on kuitenkin takanapäin ja selkä on kunnossa. Sormi on toki edelleen vähän kipeä, mutta kunnon suojauksella sekin kestää heittämistä, joten kausi alkaa huomena Tammelan tour de hammer - osakilpailussa!

Odotukset kisaan ovat maltilliset. Flunssan jälkeen olen heittänyt kolme reeniä, joissa pisimmät heitot olivat 53, 55 ja 57 metrisiä. Eli nousujohteista tekemistä luvattoman heikolla tasolla. Olisi kuitenkin kiva heittää yli 60 metriä heti kauden avauksessa! Sijoituksistakin pääsee mukavasti taistelemaan, kun heitän B-kilpailussa!

Tammelassa on muutenkin aika kovatasoinen urheilukilpailu tarjolla. Sekä miehissä, että naisissa on kärkiheittäjät paikalla. Jos yli 70 metriä lentävät rautapallot kiinnostelee, niin kannattaa tulla paikan päälle katsomaan.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Kisakausi lähestyy!

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja kisakausi on alkamassa. Itselleni tämä tulee olemaan 21. kesä moukarinheittäjänä. Tässä tekstissä käydään läpi mistä lähtökohdista kisakesään lähdetään ja missä meinasin kilpailla!



Lähtökohdat tulevaan kauteen ovat juuri tällä hetkellä suhteellisen hankalat. Terveys on tuttuun tapaan reistaillut ja tekniikka on täysin sekaisin. Juuri tällä hetkellä olen 5 – 10 metriä normitasoa jäljessä vähän välineestä riippuen. Onneksi eletään kuitenkin vielä vasta toukokuun puolta väliä, joten hyviä asioita kerkeää vielä tapahtumaan. Toki viime vuosista viisastuneena tiedän myös sen, että hommat voivat aina mennä myös entistä huonompaan suuntaan…

Kilpaileminen onnistuu silti, vaikka olisikin huonossa kunnossa, koska rehellisyyden nimissä en ole ikinä edes ollut objektiivisesti hyvässä kunnossa! Alkukauteen osuu Leppävaaran Espoo liikkuu Games tulevalla Kalevan Kisat näyttämöllä (21.5) ja Tour de Hammer osakilpailut Tammelassa (29.5) ja Kangasalla (7.6). Näiden jälkeen on muutama muukin kilpailu mielessä, mutta niihin ilmoittaudun myöhemmin.

Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat seuraavat:

1.Kauden 2026 Kalevan Kisat-raja

Rehellisyyden nimissä en tässä kohtaa tiedä kuinka kauan tulen heittämään moukaria tosissaan enää. Tämä voi hyvin olla viimeinen kausi, tai sitten ei. Varmuuden vuoksi olisi kuitenkin viisasta heittää tulevan kesän Kalevan Kisat raja, niin olisi varma paikka sinne, mikäli sinne haluan.

2.Kalevan Kisat loppukilpailu (ja Motonet GP)

Olin viimeksi Kalevan Kisojen loppukilpailussa 2019 ja Motonet GP osakilpailussa 2022. Jälkimmäisenä mainittuun ei rehellisyyden nimissä tule olemaan mitään jakoa alle 70 metrin kaarella, mutta aina voi haaveilla. Loppukilpailupaikka Espoossa olisi kuitenkin siisti juttu.

3.Oma ennätys!

Tätä ei varmaan tarvitse selittää, mutta 65,10 m olisi kiva ylittää!

---

Juuri tällä hetkellä nämä tavoitteet vaikuttavat erittäin kaukaisilta, mutta ei tässä voi muuta tehdä, kuin ottaa päivä kerrallaan ja pyrkiä parhaimpaansa. Kun on parisen vuosikymmentä tätä tehnyt, niin ei innostu kovin herkästi enää pienestä ja siksi tavoitteet ovat oman potentiaalini ääripäässä. Joskus umpisolmu aukeaa yllättävän helposti perusasioita tekemällä, joten toivossa on hyvä elää. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café