Viime päivityksessä totesin, että kotimainen moukaristi on uhanalainen eläin. Vielä ei olla kuolemassa sukupuuttoon, mutta olemme kuitenkin tietyllä tavalla oman elämämme saimaannorppia. Jotain tarttis tehdä ja onneksi tehdäänkin.
Tärkein työ tehdään tietenkin arjessa missä paikalliset
tulisielut viikosta toiseen opastavat nuoria ja vähän vanhempiakin mörssäreitä
kohti pidempiä kaaria. Suomen moukarinheittäjät ry:n vuosikokouksessa kuitenkin
nostettiin esille, että tämän tueksi voisi järjestää treenipäiviä yhdistyksen
nimissä missä tarkoituksena olisi jakaa tietoa vielä kattavammin.
Näitä päiviä on järjestetty Oulussa, Joensuussa, Tampereella,
Lahdessa ja Kuortaneella. Ensi viikolla vuorossa olisi Vaasa (eli Mustasaari)
missä meikäläinen toimii toisena valmentajana David Söderbergin lisäksi. Toivon
mukaan paikalle tulisi muutama heittäjä oppimaan ja kehittymään.
Tulevaisuudessa tällainen päivä pitäisi ehkä järjestää
säännöllisesti useaan kertaan talvessa, niin tulisi jonkinlaista jatkumoa,
mutta jostain on hyvä aloittaa. Perustamisesta asti SuMo ry pohdinnoissa on
valmennuskuviot ollut pinnalla, mutta nyt se saatiin polkaistua kokeilumielessä
käyntiin. Mikäli suosiota löytyy, niin luulisi homman jatkuvan ja ehkä
laajentuvan. Jo nämä yksittäiset päivät ovat kuitenkin mielestäni kiva osoitus
moukariväen pyrkimyksestä huolehtia omasta lajistaan.
Eli mikäli satut itse olemaan, tai tunnen jonkun moukaristin
Vaasan lähialueilla, niin ilmoittautukaahan päivään. Ikä-, tai taitorajoituksia
ei ole, vaan kaikki ovat tervetulleita ketkä vaan haluavat harjoitella kunnolla
yhden päivän!
Oma urheilu etenee kohtalaisesti, vaikka pientä takapakkia
onkin ollut, kun kroppa alkoi viestimään kuormituksen merkkejä. Alkuviikosta tuntui siltä, että joku tauti oli iskemässä päälle, mut en sit vissiin (toivon mukaan) tullutkaan kipeäksi. Voihan se olla, että kokonaiskuormitus vaan alkoi nousemaan liian korkeaksi. Onneksi nyt helpottaa työrintamalla ja kohta on jopa hiihtoloma,
niin pääsee oikein kunnolla keskittymään urheiluun. Talvimestaruuskisat
heitetään 8.3 ja vielä on ainakin tarkoitus osallistua niihin.
Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä
Eteenpäin!
YHTEISTYÖSSÄ:
funraise.fi
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café