lauantai 8. huhtikuuta 2023

Mustasaaren messuhalli heitti mörssärit pihalle!

 Keskiviikkona ohjelmassa oli lepopäivä, mutta kävin torstain heittotreeniä silmällä pitäen tarkistamassa, mikäli ulkoheittopaikka olisi pian heittokunnossa. Toiveeni kuitenkin murenivat hetkessä, kun vastassani oli vielä puolen metrin lumikinos ja täydellisyyttä hipovat hiihtoladut…

Asian pelasti kuitenkin Botniahallin sisäheittopaikka, jonne suunnittelin meneväni heittämään viimeisen heittotreenin ennen pääsiäistä!

Tässä suunnitelmassa oli vaan yksi pieni valuvika… Häkkiä oltiin just purettu kertomatta kenellekään… Ei auttanut muu, kun lainata lapio ja mennä kaivamaan ulkorinkiä esille!

Normaalia toimintaa yleisurheiluhal... Tai siis messuhallissa...

Mustasaaren messuhalli


Syy häkin (ja myös kuulantyöntöpaikan) purkamiselle on se, että hallissa järjestetään kansainvälinen koiranäyttely 15-16.4 ja tämän takia tosiaan piti poistaa suorituspaikat jo 5.4. Urheilijat ja urheiluakatemia eivät vaan varautuneet näin aikaiseen purkuun. Myös ensi viikolle varattu yläkoululeirin järjestäjä oli vähän hämmentynyt, kun halli poisti leirin suorituspaikkoja… Ja leiri järjestetään siis ennen koiranäyttelyä.

Yleisurheilijat ovat siis todella kinkkisessä asemassa, kun emme ole minkäänlainen prioriteetti meidän "omassa" hallissamme, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla 1,5 h säteellä. Botniahalli siis muistuttaa ulkoisesti yleisurheiluhallia, mutta todellisuudessa se soveltuu varsin huonosti siihen.

Halli on viikonloppuisin auki ainoastaan muutaman kuukauden vuodessa mitä tarkoittaa, että harjoittelu keväisin ja syksyisin pitää viikonloppuisin suorittaa ulkona (kelistä riippumatta). Suorituspaikat ovat ahtaat ja osa jopa vaaralliset. Välineet ovat huonot, tai niitä ei ole ollenkaan. Ja kun messut ovat tulossa, niin puretaan suorituspaikkoja kaksi viikkoa ennakkoon ilmoittamatta urheilijoille…

Kadonnutta heittopaikkaa etsimässä


Syy tähän toimintaan taitaa olla puhtaasti taloudellinen. En tiedä paljonko suuren yleisurheiluhallin pyörittäminen maksaa, mutta oletettavasti suhteellisen paljon. Ja tällöin toiminta suunnitellaan talouden eikä urheilun ehdoilla. On kallista maksaa palkkaa työntekijöille viikonloppuisin, joten mielummin lukitaan ovet. Messut tuottavat eniten rahaa, joten niiden alta poistetaan kaikki muu toiminta. Välineisiin ei mene rahaa, jos niitä ei hankita jne.

Oma toiveeni urheilijana olisi se, että sisäheittopaikka olisi käytettävissä lokakuun alusta huhtikuun loppuun asti (eli halli ottaisi ulkokelit huomioon toiminnassaan ja mahdollistaisi laadukkaan harjoittelun urheilijoille). Viikonloppuisin voisi vaikka kulkea omalla akatemia-tagilla halliin, jos on liian kallista maksaa palkkaa työntekijöille. Messuja voi toki järjestää, mutta mieluiten niin, että suorituspaikat ovat pois käytöstä 2 -3 päivää eikä kaksi viikkoa…

Ulkoheittopaikka löytyi!


Rehellisesti en tiedä, miksi heittohäkkiä ei voisi jättää paikoilleen, kun koirilla on yleisurheilukentän kokoinen alue käytössään, mutta tälle löytyy varmaan jokin järkevä selitys. Ja löytyy varmaan jokin pätevä syy miksi häkkiä pitää purkaa kaksi viikkoa ennakkoon, vaikka itse en sitä ymmärrä. Siihenkin löytyy varmaan syy miksi lähes kaikilla muilla suomen yleisurheiluhalleilla on varaa pitää ovet auki viikonloppuisin ympäri vuoden, mutta botniahallissa tämä on liian kallista.

Sen minä kuitenkin toivon, että vaikka mikään yllä mainituista parannusehdotuksista ei toteutuisi, niin ensi talvena hallin henkilökunta voisi ainakin ilmoittaa urheilijoille ennakkoon milloin suorituspaikat eivät ole käytössä… Tämä antaisi edes jonkinlaisen tunteen siitä, että Botniahalli on messuhallin ohella myös urheiluhalli!

Kevät etenee ja pidempiä kaaria odotellessa!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

1 kommentti:

  1. Erikoiselta kuulostavat tuosiaan nuo ennakkotoimenpiteet koiranäyttelyä varten. Ja harmillinen tilanne, että harjoittelupaikka eliminoidaan noin vain. Vaikuttaa lähes siltä, että pitäisi rakennuttaa jälleen uusi halli - pelkästään yleisurheilukäyttöön. Tai vastaavasti koira- ja muihin näyttelyihin erillinen halli. Suomen ilmastossa on halleille runsaasti käyttöä.
    https://linnasteel.fi/yritys/

    VastaaPoista