sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Kisakausi lähestyy!

Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja kisakausi on alkamassa. Itselleni tämä tulee olemaan 21. kesä moukarinheittäjänä. Tässä tekstissä käydään läpi mistä lähtökohdista kisakesään lähdetään ja missä meinasin kilpailla!



Lähtökohdat tulevaan kauteen ovat juuri tällä hetkellä suhteellisen hankalat. Terveys on tuttuun tapaan reistaillut ja tekniikka on täysin sekaisin. Juuri tällä hetkellä olen 5 – 10 metriä normitasoa jäljessä vähän välineestä riippuen. Onneksi eletään kuitenkin vielä vasta toukokuun puolta väliä, joten hyviä asioita kerkeää vielä tapahtumaan. Toki viime vuosista viisastuneena tiedän myös sen, että hommat voivat aina mennä myös entistä huonompaan suuntaan…

Kilpaileminen onnistuu silti, vaikka olisikin huonossa kunnossa, koska rehellisyyden nimissä en ole ikinä edes ollut objektiivisesti hyvässä kunnossa! Alkukauteen osuu Leppävaaran Espoo liikkuu Games tulevalla Kalevan Kisat näyttämöllä (21.5) ja Tour de Hammer osakilpailut Tammelassa (29.5) ja Kangasalla (7.6). Näiden jälkeen on muutama muukin kilpailu mielessä, mutta niihin ilmoittaudun myöhemmin.

Tavoitteet tulevalle kaudelle ovat seuraavat:

1.Kauden 2026 Kalevan Kisat-raja

Rehellisyyden nimissä en tässä kohtaa tiedä kuinka kauan tulen heittämään moukaria tosissaan enää. Tämä voi hyvin olla viimeinen kausi, tai sitten ei. Varmuuden vuoksi olisi kuitenkin viisasta heittää tulevan kesän Kalevan Kisat raja, niin olisi varma paikka sinne, mikäli sinne haluan.

2.Kalevan Kisat loppukilpailu (ja Motonet GP)

Olin viimeksi Kalevan Kisojen loppukilpailussa 2019 ja Motonet GP osakilpailussa 2022. Jälkimmäisenä mainittuun ei rehellisyyden nimissä tule olemaan mitään jakoa alle 70 metrin kaarella, mutta aina voi haaveilla. Loppukilpailupaikka Espoossa olisi kuitenkin siisti juttu.

3.Oma ennätys!

Tätä ei varmaan tarvitse selittää, mutta 65,10 m olisi kiva ylittää!

---

Juuri tällä hetkellä nämä tavoitteet vaikuttavat erittäin kaukaisilta, mutta ei tässä voi muuta tehdä, kuin ottaa päivä kerrallaan ja pyrkiä parhaimpaansa. Kun on parisen vuosikymmentä tätä tehnyt, niin ei innostu kovin herkästi enää pienestä ja siksi tavoitteet ovat oman potentiaalini ääripäässä. Joskus umpisolmu aukeaa yllättävän helposti perusasioita tekemällä, joten toivossa on hyvä elää. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja X:ssä

Eteenpäin!

YHTEISTYÖSSÄ:

funraise.fi

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti