Noniin, nyt olisi tarkoituksena lopettaa blogin kirjoittamisen. Tarkoituksena oli kirjoittaa tätä päivitystä jo paljon aikaisemmin syksyllä, mutta siirtymä höntsäurheilijasta tavalliseksi tallaajaksi on ollut melkoisen hektistä, joten ei vaan ole ollut aikaa.
Moukarinheiton aloitin vuonna 2005 ja bloggaamisen 2013.
Tässä välissä kerkesin unelmoimaan siitä, että minusta joskus tulisi menestyvä
arvokisaurheilija ja myös lopettaa unelmoinnin realiteettien edessä. Syyt miksi
mielestäni epäonnistuin urheilijana, käytiin läpi viime päivityksessä, mutta
enää pitäisi vastata yhteen kysymykseen: Kannattiko edes yrittää?
 |
| Blogi kansien välissä! |
Yleisurheilu ei ole, eikä tule ikinä olemaan ammattilaisurheilua, kuten tässäkin blogissani olen joskus todennut. Joten rahan takia tätä ei ainakaan kannata tehdä! Toisaalta voisi halutessaan miettiä kuinka paljon rahaa on mennyt hukkaan, kun en ole keskittynyt rahan tekemiseen, vaan ainoastaan pyrkinyt pyörimään lujaa rautapallon kanssa. Luultavasti jonkin verran. Eli jos rikastuminen kiinnostaa, niin ei kannata urheilla!
Kilpa-urheilu ei ole edes kansallisella tasolla mitään
terveysliikuntaa, joka on minun kohdallani tullut varsinaisen selväksi. En
tosin ole kertaakaan joutunut veitsen alle urheilun takia, mutta kroonisia
kipuja on ollut senkin edestä. Toki ne olivat loppupeleissä omalla kohdallani paljolti
reuman aiheuttamia, mutta kipua sekin tauti tuottaa. Eli mikäli terve ja
kivuton elämä kiinnostaa, niin ei kannata urheilla!
Onnistumisen kokemus on hieno tunne, mutta yleisurheilussa sen
kokee todella harvoin. Ennätykseni on vuodelta 2018 ja kertaakaan en ole
poistunut SM-kisoista täysin tyytyväisenä. Urheilu onkin periaatteessa
enimmäkseen eri tasoisten epäonnistumisten sietämistä. Pieniä onnistumisia toki
tulee silloin tällöin, kun laskee oman riman tarpeeksi alas, mutta mikäli
oikeasti haluaa kokea olevansa hyvä, niin ei kannata urheilla!
No miksi sitten kannatti yrittää?
Henkilökohtaisesti en koe yleisurheilun olevan muita asioita
parempi elämäntapa, mutta ei se huonokaan ole. Moukarinheitto on sosiaalinen
harrastus ja sen kautta olen saanut paljon kavereita. Se on antanut minulle
syyn herätä aamuisin ja antanut merkityksellisyyden tunnetta elämälleni. Urheilu
on vienyt minut moneen paikkaan ja olen nähnyt Suomea ja jopa hiukan
maailmaakin. Urheilu ohjasi minut jopa Mustasaareen missä löysin nykyisen
kumppanini ja esikoisemme syntyy ensi vuoden puolella.
Eli lyhykäisyydessään voi todeta, että yleisurheilu on ollut
intohimoni, joka antoi minulle hienon elämän yli 20 vuoden ajan. Tämän lisäksi
se loi kivan pohjan tuleville 20 vuodelle. Ja tämä kaikki, vaikka en saavuttanut
yhtään minun suurista tavoitteistani ja homma meni periaatteessa täysin pieleen.
Intohimoinen harrastaminen on hieno asia ja suosittelen
kaikkia löytämään oman intohimonsa. Moukaria ei kuitenkaan ole pakko heittää,
jos ei halua.
Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia blogin lukijoita. Omat
moukaroinnit jatkuvat tosiaan vielä ehkä jossain muodossa, mutta tämän blogin
tarina päättyy tähän. Sanoisin, että 296 päivitystä on ihan riittävä määrä kansallisen
tason moukaripohdintaa. Kiva, että edes jotakuta kiinnosti.
Eteenpäin!
Blogin kaikki yhteistyökumppanit vuosien varrelta:
funraise.fi
Köklax Tandläkare
Lill-Breds - Bärgård & Café
Porkkalan Raivauspalvelu Oy
Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab
Tim-Nordic Oy
RMV-Korut Oy
Traktorkliniken
Eestinkylän Putki ja Kirves
