Kiitos kaverit!

”Lähden jahtaamaan hyvää tulosta, ja jos kaverit tarjoaa minulle mitalia halvalla, niin voisin ottaa senkin vastaan.”

Näillä sanoilla lähdin kohti SM-kisoja viime viikonloppuna. En ole tottunut saavuttamaan tavoitteitani. Yleensä asetan tavoitteeni tietoisesti niin korkealle, että ei vahingossakaan tulisi turhaa tyytyväisyyden tunnetta kesken kisan. Mutta tämä kisa oli poikkeus! Tällä kertaa saavutin tavoitteeni. Tuloksena oli uusi ennätys, 62,73m (vanha: 61,94m). Ja jopa mitali tuli. Pronssimitali. Uran ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali! Seitsemän vuoden, ja 15 epäonnistuneen yrityksen jälkeen, onnistuin vihdoinkin. Halvallahan se tuli, mutta mitali kuin mitali. Pakko kiittää moukarikavereitani siitä, että he oikein tyrkyttivät sitä mitalia minulle. Enää en edes minä pystynyt mokaamaan!

Tulokset!

Paperillahan tilanne näyttää hyvältä. Olen kolmanneksi paras U23 moukaristi Suomessa. Kesän U23 EM-kisojen virallinen raja on 63,50m. Sinne pääsee jokaisen lajin kolme parasta urheilijaa/maa. Tässähän voisi heikkoluonteisempi luulla, että olen hyvä (juniori) urheilija. Ja voisihan se kusikin nousta herkästi päähän. Onneksi on olemassa toinen paperi. Tosiasioiden paperi. Sitä lukemalla jalat pysyvät tukevasti maan pinnalla.

Mitali kouraan!

Tosiasioiden paperilta voi lukea, että minä en ole U23 sarjan kolmanneksi paras. Vaan olen viidenneksi paras. Sattui vaan käymään niin että sarjan paras heittäjä, Aleksi Jaakkola (PB: 73,77m), ei kilpaillut polvileikkauksen vuoksi. Hänen lisäksi minua parempi moukaristi, Joni Syrjälä (PB: 64,84m), esitti kisoissa niin talvikankeeta tekniikkaa, että oikein hirvitti! Kun näiden kahden sankarin viereen lisätään se tosiasia, että kisassa nähtiin sekä intissä olevia, väsyneitä poikia, että leiriltä kotiin palanutta matkaväsynyttä porukkaa, niin minun oli vaan pakko hyödyntää tarjottua tilannetta. Vaikka ne eivät ehkä sitä myönnä, niin kyllähän vastustajat tekivät kaikkensa, että minä saisin ottaa sen mitalin. Ja tällä kertaa sitten onnistuin. Pakko vaan nöyrästi sanoa: Kiitos kaverit!

Tosiasioiden paperi sattuu myös olemaan kaksisivuinen. Toisella sivulla käydään läpi mahdollisuudet osallistua arvokisoihin. Olkoonkin että EAA:n raja on 63,50m, mutta sillä tuloksella en tee yhtään mitään. SUL on asettanut rajan lukemiin 67m. Mutta sekään ei riitä mihinkään. Toivottavaa on että meidän sarjassa tulee olemaan vähintään kolme 70m+ heittäjää tulevana kesänä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos minä haluan päästä Puolan EM-kisoihin, niin pitäisi joko tapahtua ihme, tai sitten avaan www.halvatlennot.fi-sivuston, ja lähden kisaturistiksi!

Siirrytäänpä hetkeksi tuloksen taakse. Tässä nimittäin on paljon mielenkiintoisia seikkoja! Syksyllä (25.11) kirjoitin että jos heitän ennätyksen talvi-SM kisoissa niin ollaan aikataulussa. Näin teinkin, ja kirsikkana kakun päälle heitin myös uran 2. ja 4. pisimmän heiton. Tämä oli todella positiivinen yllätys minulle. Viikko ennen kisoja olin nimittäin niin väsynyt treenaamisesta, että heitto ei pysynyt edes kasassa, ja ulkona heitin noin 55m. Tuntuma oli ihan kateissa. Se että viikon treenikevennyksellä, pystyy ylittämään viime kesän maksimisuoritusta, lupaa todella hyvää tulevaa kesää ajatellen!

Vaikkakin olen tyytyväinen kisaan, niin pitää myös etsiä seikkoja mitkä voisi parantaa. Tällä kertaa pitää moittia omaa henkistä kanttia! Lämmittelyssä heitin jo 60m, vaikka en yrittänytkään. Kisassa heittovuoroni oli viimeistä edellinen. Ekaan heittoon lähtiessä olin jo tajunnut, että tänään oli sauma taistella mitalista. Tämä oli jo liikaa omalle päänupilleni… Puntti alkoi tutista… Hermoilin liikaa, ja eka heitto epäonnistui (58,80m). Näin ei missään nimessä saisi tapahtua. Yhtään heittoa ei saisi pilata oman turhanpäiväisen hermoilun vuoksi. Kisajännityksen pitää osata hyödyntää voimavarana! Siihen en itse pystynyt ekassa heitossani… Onneksi pystyin kuitenkin keräämään ajatukset kasaan. Toisella tuli jo 60m ylitys, ja kolmannella tein sitten uuden ennätyksen (62,60m). Tätä tulosta pystyin vielä parantamaan neljännellä kierroksella. Kaksi viimeistä heittoa meni sitten pilalle yliyrittämisen vuoksi. Heittoni on vielä todella hauras. Perusheitto toimii, mutta heti kun alan yrittää, niin tekniikka pettää. Tätä pystyy kuitenkin korjaamaan kevään aikana, joten ei haittaa! Ja tämä on siis todella hyvä juttu! Koska jos perusheitto lentää jo nyt vajaat 63m, niin mihin se herkistelty maksimiheitto lentääkään tulevana kesänä?!

Tilanne on kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Olen ehjä, ja kehityskäyrä liikkuu lähes suoraan ylöspäin. Kesällä on paljon tavoiteltavaa. Olisi kiva päästä osallistumaan Eliittikisoihin, ja taistella loppukilpailupaikasta Kalevan kisoissa! Tärkein on kuitenkin että pysyn ehjänä, ja että kehitys jatkuu. Yritän nostaa omaa perustasoani 63m-65m väliin. Tämä tarkoittaa että olisin aikataulussa 2020-projektissani. Ja jos joku on unohtanut, niin vuonna 2020 päätän jos omat lahjat ovat sen verran hyvät, että moukarinheittoon kannattaa panostaa. Tällä hetkellä uskon tähän unelmaan täysin! Ainakin olen lähempänä tavoitettani, kuin mitä HuMu-ryhmä ja Suomen palloliitto on!

Sain paljon onnitteluja pronssin jälkeen. Se tuntui kivalta. Kiitos kaverit!

Eteenpäin!

P.S.  LIDL hakee nuoria lahjakkuuksia LIDL-All Star ohjelmaan. Sinne otetaan 20 lahjakasta urheilijaa. Tuoreen pronssimitalistin ylimielisyydellä, rohkaisin itseni hakemaan. Samalla tein videon talven treeneistä. Videon lopussa myös ennätysheittoni. Saa katsoa, jos kiinnostaa!

Mitalittoman moukaristin paluu!

Lauantaina se vihdoinkin tapahtuu! Viiden vuoden pitkä odotus on ohi. Viisi pitkää, jatkuvan kärsimyksen, vuotta on takanapäin! Koko urheileva Suomi on pidättänyt hengitystään viimeisten kuukausien aikana. Tuleeko onnistumaan? Pysyykö kaveri ehjänä loppuun asti? Pääseekö Fredrik Fröberg vihdoinkin osallistumaan moukarinheiton Talvi-SM kisoihin?!

Nojaa. Vähennetäänpä liioittelun määrää muutamalla pykälällä. Olen luultavasti ainoa, joka on odottanut, että pääsisin taas talvi-SM kisoihin. Ja vaikkakin olen joutunut jättämään SM-kisat väliin neljä kertaa peräkkäin, niin joka päivä ei ole ollut pelkkää kärsimystä. Tosiasia on kuitenkin se, että olin viimeksi talvi-SM kisoissa 2012. Sen jälkeen olen aina tähän aikaan vuodesta ollut jollain tavalla loukkaantuneena. Kertaakaan en ole vapaaehtoisesti jättänyt kisat väliin. Nämä jatkuvat ongelmat ovat myös luonnollisesti haitanneet kesien kuntoa… Tehdäänpä pieni matka ajassa taaksepäin. Vuoteen 2012. Siihen paikkaan jolloin viimeksi osallistuin SM-kisoihin. Siihen kisaan, missä minun piti ottaa uran ensimmäinen SM-mitalini, mutta toisin kävi…

Talvi-SM 2012. Muistan hyvinkin kun sain lähtölistan käsiini. Olin selkeä tilastokolmonen. Nousu hopealle olisi vaatinut kovaa ennätyksenparannusta, ja takanani ei ollut ketään lähellä. Luvassa oli tylsähkö kisa. Ja oli myöskin vähän synkkä fiilis siinä mielessä että tulisin saamaan ensimmäisen SM-mitalini näin helpolla.

Kilpailu alkoi, ja oma leuka loksahti auki. Tampereen lahja Suomalaiselle moukarinheitolle, Joni Syrjälä, oli näköjään oppinut heittämään talven aikana. Jätkä latasi heti alkukierroksilla sellaisen tuloksen pöytään, että meikäläisellä tuli löysät housuun. 66,32m tarkoitti, että jätkä oli kehittynyt n. 8m talven aikana. Itse en ollut kehittynyt yhtään, ja jäin edellisen kesän tulostasolle. Oma tulos, 65,12m, riitti neljänteen sijaan. Ensimmäinen SM-mitali jäi ottamatta. Enkä ole vielä tänä päivänäkään saavuttanut sitä mitalia… Ehkä vielä joskus..

Tästä se talvikisojen korpivaellus sitten alkoi. 2013 jouduin jättämään kisat väliin nivusvaivojen vuoksi. Jälkeenpäin katsottuna on pakko todeta että tämä oli ihan turha. Vaiva oli pieni (johtui normikireydestä), ja ylivarovainen lääkäri ohjeisti kuukauden lepoa. Nykyään tiedän paremmin. Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia monta kertaa sen jälkeen. Joka kerta paras lääke on ollut harjoittelun jatkaminen, ja lihashuollon lisääminen. Jälkiviisaus on helppo laji..

Myöhemmin keväällä petti se niin kuuluisa selkä. Välilevy siis poksahti, enkä saanut sitä kuntoon 2014 kisoihin. Heittotauko oli pitkä, ja vasta muutama kuukausi kisojen jälkeen pääsin ensimmäisen kerran koskemaan moukariin.

Seuraavana vuonna näytti jo lupaavalta. Syksyllä oli pientä häikkää selän kanssa, mutta pääsin harjoittelemaan ihan hyvin muutaman kuukauden ajan. Tammikuussa astuin armeijan harmaisiin, ja farssi oli valmis. Muutama viikko valtion palveluksessa, ja olin ajoittain liikuntakyvytön. Selkä ei ihan tykännyt sotaleikeistä. SM kisat 2015 jäi haaveeksi..

Syksyllä 2015 oli sitten suuremman tänka pån paikka. Kannattaako tätä touhua jatkaa, kun ei kuitenkaan meinaa onnistua. Päätin (onneksi) jatkaa. Aloitin nollasta. Kirjaimellisesti. Harjoittelin niin kevyesti että ei vahingossakaan tulisi takapakkeja. Tartuin moukariin vasta maaliskuussa. Tämä tarkoitti sitä että Talvi SM 2016 ei tullut kuuloonkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen päätökseni. Kesä sujui minulta hyvin, ja nytkin olen pystynyt harjoittelemaan hyvin koko talven aikana.

Eli vihdoin on aika. Talvi SM 2017. Ilmoittautumismaksu on maksettu, ja kroppa on (ainakin vielä) ehjä. Odotan kisaa innolla. Olkoonkin että nämä talvella jaettavat mestaruudet ovat B-tason mestaruuksia. Keli on astetta viileämpi, ja osallistujat ovat pahemman kerran tukossa. Harva, jos kukaan, näihin panostaa. Kyseessä on kuitenkin virallisten SM-mitaleiden jako. Ja niitähän minulla ei vielä ole. Joten luonnollisesti osallistuminen kiinnostaa!

Ennakkoasetelmat tulevia kisoja varten ovat suhteellisen perinteiset. Olen tilastossa sijalla neljä, ja normisuorituksilla sijoitun sijalle 4-5. Kuntoni on täysi arvoitus. En ole heittänyt niin paljon ulkona, joten riskinä on, että heitto on pahemman kerran sekaisin. Hallin ja ulkoheittämisen ero on sen verran suuri. Uskon kuitenkin, että saan heiton kasaan. Tavoitteena on heittää uusi ennätys (61,94m). Se lupaisi hyvää kesää ajatellen, jos minä olisin ennätyskunnossa jo nyt. Mitali irtoaa luultavasti tuloksella 64-66m. Olisi aikamoinen yllätys, jos oma moukari lentäisi niin pitkälle. En toki sulje sitäkään mahdollisuutta pois.

Suurin haaste on tällä hetkellä sää. Ennuste lupaa nollakeliä ja loskaa. Nollakelissä ei ole mitään vikaa, mutta loska tarkoittaisi, että pitoja ei olisi ollenkaan kenkien alla. Se tekisi heittämisestä lähes mahdottoman. Tilanne on kuitenkin kaikille sama, joten ei kannata valittaa. Toivotaan kuitenkin, että sääjumalat ovat kiinnostuneita moukarinheitosta, ja että ne muuttavat lauantain ennustetta!

Lauantaina siis räjähtää! Kaustinen kutsuu. Lähden jahtaamaan hyvää tulosta, ja jos kaverit tarjoaa minulle mitalia halvalla, niin voisin ottaa senkin vastaan. Hienointa on kuitenkin se, että olen ehjä! Pääsen kilpailemaan! Pääsen kehittymään! Lähden nauttimaan!

Eteenpäin!

Nuoret urheilijat ovat ihan pihalla!

Vähän aikaa sitten tein niinkin rohkean vedon, että yritin antaa vinkkejä kanssaurheilijoilleni. Silloin aiheena oli vammat, ja fyssari vs. lääkärit. Mielestäni tuntuu vähän hölmöltä, että minä, 21 vuotiaana räkänokkana alan jaella elämäviisauksia. Minähän en oikeasti tiedä urheilusta yhtään mitään. Ja sepäs onkin päivän vinkkini nuorille urheilijoille. Tajutkaa että olette ihan pihalla! Sillä tavalla voitte kehittyä.

    Miettikääpä itse. Oletteko koskaan kuulleet uransa lopettanutta urheilijaa sanovan, että kaksikymppisenä oltiinkin tietämyksen huipulla. Tai vaikkapa eläkeläistä joka sanoo, että hän olisi kaksikymppisenä tehnyt pelkästään fiksuja päätöksiä. Luultavasti ette ole kuulleet tällaisista tapauksista. Minä en ainakaan ole. Koska näinhän ei ole. Ihminen ei ole fiksuimmillaan parikymppisenä. Ihminen viisastuu elämänkokemuksen myötä, ja virheistänsä voi oppia paljon. Ja paras tapa oppia, on se, että tajuaa että on jotain opittavaa!

     Minä yritän nykyään välttää sellaista tilannetta, että olen 100% varma siitä, että tiedän jotain. Tämä on mielestäni hyödyllistä, etenkin urheilussa. Luulen kuitenkin olevani varma joistain asioista, mutta olen kuitenkin valmis kyseenalaistamaan niitä. Varma tieto on sillä tavalla ongelmallinen, että sen kumoaminen on vaikeaa. Tämä on todella hankala tilanne urheilussa. Etenkin nuoren urheilijan kohdalla on luultavaa, että hän tekee virheitä harjoittelussaan. Mutta virheitä on vaikeaa muuttaa, jos kyseinen urheilija on liian vakuuttunut oman tekemisensä täydellisyydestä. Lopputuloksena on luultavasti huono tulos tai/ja loukkaantuminen.

    Otetaan konkreettinen esimerkki. Maapallo on pallon (oikeastaan geoidin) muotoinen. Se on siis pyöreä. Ennen luultiin, että se on litteä kuin pannukakku, mutta nykyään tiedetään, että se on pyöreä. Tässä kohtaa olisi vaikeaa tulla selittämään minulle, että maapallo onkin neliskulmainen. En uskoisi tällaista pätkääkään. Ei auttaisi edes, vaikka minulle annettasi todisteita siitä, että se on neliskulmainen. En uskoisi, koska minullahan on todisteita siitä, että se on pyöreä!

     Mutta mitä todisteita minulla oikeasti onkaan? No aivan aluksi minulle on kerrottu, että se on pyöreä. Ja kyllähän jo se nimi, ”maapallo”, paljastaa minkä muotoinen se on. Ja olen jopa nähnyt piirrettyjä kuvia pyöreästä maapallosta. Ja sitten olen myös havainnut, että on olemassa sellainen ilmiö kuin taivaanranta. Ja minulle on selitetty, että tämä varmistaa planeettamme muodon geoidiksi.

    Enhän minä millään voi olla varma siitä, että maapallo on pyöreä. En ole koskaan esimerkiksi nähnyt maapalloa avaruudesta käsin. Mutta välttääkseen hullun paperit, on kuitenkin fiksua kulkea valtavirran mukana tässä asiassa. Eikä minulla ole aikaa eikä haluja lähteä yrittämään kumoamaan sitä väitettä. Mutta sen sijaan urheilussa kannattaa toimia toisin. Koska jos sinä olet ensimmäinen joka tajuaa, että maailma onkin neliskulmainen, ja muut luulevat sen pyöreäksi, niin sinulla on kilpailuetu muihin. Jos olet ensimmäinen, joka tajuaa jotain mullistavaa, niin tuloksena voi olla mitali! Siksi kannattaa kyseenalaistaa kaikkea mitä sinulle kerrotaan urheilussa!

    Urheilu on todella monimutkaista. Kaikki eivät tämän tajua. Etenkin Ilta Sanomien keskustelupalsta on joskus surkuhupaisaa luettavaa. Siinäpäs kerrotaan totuuksia, miten niitä olympiakultia voitetaan. Harmi vaan että näiden kommenttien kirjoittajat eivät valmenna. Mistäköhän sekin johtuu…

     Mutta kuten sanoin. Urheilu on todella monimutkaista. Kukaan ei esimerkiksi tiedä miten minä voin (tai joku muu voi) heittää 80m. On vaan arvauksia. Jotkut arvaukset ovat hyviä, jotkut huonoja. Jotkut arvaukset sopivat juuri minulle, mutta ei minun kilpakumppanille. Asia voi myös olla ihan päinvastainen. Tässä viidakossa pitää sitten löytää se itselleen sopiva tie huipulle. Tästä syystä pitää jatkuvasti miettiä, jos voisi tehdä jotain toisella tavalla. Voinko tehdä asioita vielä paremmin?

    Viimeistään yliopistoon astuessani tajusin, minkälaista lottoa urheilu on. Vaikkakin olen vaan tehnyt pienen pintaraapaisuun tieteelliseen maailmaan, niin totuus on iskenyt silmille. Tutkittu fakta on toki luotettavaa. Kunnes joku muu tutkija keksii, että eihän se alkuperäinen fakta pitänytkään paikkansa. Ja on myös paljon fysiologista mitä ihminen ei kerta kaikkeaan tiedä tai ymmärrä. Ja sitten jos joku tutkija tekee jonkun hienon löydön, niin hänen on todella vaikeaa saada viestiä kentälle. Koska toisessa päässä on kasa jääräpäitä (valmentajia/urheilijoita) jotka tekevät asioita niin kuin aina ennenkin. Tutkija pitäköön tunkkinsa!

   Itse katson omaa urheiluani nykyään seuraavalla tavalla. Yritän tehdä asioita pitkäjänteisesti, ja luottaa prosessiin. Jatkuvia äkkinäisiä suunnanmuutoksia ei kannata tehdä. Koska urheilu on pitkäjänteistä puuhaa. Yritän kuitenkin jatkuvasti kuunnella eri näkökulmista tulevia mielipiteitä ja tietoja urheilusta. Sitten vertaan niitä, ja katson jos on syytä tehdä pieniä korjauksia harjoittelussa. Tiedettä pitää myös seurata, jotta ei jää jälkeen jostain uudesta mullistavasta tiedosta. Mutta sitäkin pitää kyseenalaistaa. Sopiiko tämä uusi tieto minulle?

    Olisi toki helpompi kuunnella vaan yhtä valmentajaa/fyssaria/mielipidettä. Mutta kun urheilu ei valitettavasti ole yhden totuuden ala. Vaan monista pienistä mielipiteistä ja faktoista voit onnistuessasi rakentaa hyvän kunnon. Tämä ei ole helppoa, mutta kannattaa yrittää. Kuuntele kaikkia, mutta tottele ainoastaan itseäsi!

     Minulla on nykyään jatkuva tavoite. Tämä tavoite syntyi kolmen vuoden loukkaantumiskierteen aikana. Tavoite on, että haluan joka syksy taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa: ”Hyvä Fredrik. Vuosi sitten olit ihan pihalla, mutta nyt tiedät jo vähän enemmän”. Jos pystyn toistamaan tämän joka syksy koko urani aikana, niin luulen, että minulla on sauma heittää pitkälle. Ainakin toivon niin!

Talvi SM-kisat, Kaustisella, järjestetään 18.2! Enää 15 päivää! Olisi ihan kivaa onnistua!