maanantai 13. maaliskuuta 2017

Miksi Iivo itkee?




Lahti 2017. Sankarimiesten keskiviikko. 20000-30000 ihmistä huutaa kurkku suorana IIVO! IIVO! IIVO! Suuri tähti, Iivo Niskanen, istuu johtajan tuolissa. Hän tärisee, ja itkee! Ilosta ja riemusta! Käsi on nyrkissä. Hän tietää. Yleisö tietää. Iivo on MAAILMANMESARI! Tunnelma kisastadionilla on elektrinen. Se on maaginen! Koko yleisö on ennenäkemättömässä hurmostilassa. Kotisohvilla yli miljoona ihmistä juhlii tätä suurta saavutusta. Kiitos Iivo! Kiitos!


Iivon kultahiihdolla oli tosiaan yli miljoona TV-katsojaa Suomessa. Tämä siis tarkoittaa, että yli neljä miljoonaa ihmistä EI katsonut hiihtoa. Syitä on varmaan monia, mutta yksi suuri syy on luultavasti, että ei vois vähempää kiinnostaa. Suomi on täynnä ihmisiä jotka eivät tajua urheilua. Nämä eivät vahingossakaan katsoisi jotain turhia, ”verovaroin kustannettuja”, hiihtokisoja. Miten on mahdollista, että urheilu saa eräät euforiseen tilaan, kun taas toiset eivät vaan tajua?! Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään. Miksi jotkut eivät vaan ymmärrä? Tai suuri kysymys ehkä kuuluu: mikä URHEILU edes on?



Palataan sankarimiesten keskiviikkoon. Jengi oli siis ostanut pääsylipun, ja tullut paikalle seuraamaan tapahtumaa. He olivat tulleet katsomaan kun 89 miestä liukuu, mystisten lankkujen päällä, metsän läpi. Nämä miehet olivat pukeutuneet aika epämiellyttävän tiukkoihin vaatteisiin, ja lähes joka toisen nenästä roikkui 15cm pituinen räkäklöntti. Kun miehet, muutaman tunnin jälkeen, lopettivat liukumisen, niin kolme miestä kerääntyi suuren kentän keskelle. Sitten yksi miehistä yritti imitoida vihaista gorillaa, aika huonolla menestyksellä. Lopuksi, gorillaa imitoinut mies, alkoi laulaa karaokea, ilman mikrofonia, samalla kun kaikki alkoi tuijottaa tolppiin nostettuja lakanoita. Tämän jälkeen kaikki lähtivät kotiin. Suurin osa oli todella iloisia. Tässä oli siis Sankarimiesten keskiviikko pähkinänkuoressa.



So far so good. Uskon, että kaikki jolla on näkö tallessa, pystyi näkemään mitä kisassa tapahtui. Sen näkeminen ei vaadi kiinnostusta urheilua kohtaan. Makkarankuori-pukuihin pukeutuneiden miesten jatkuva tuijottaminen ei kuitenkaan kuulu ihmisen perustarpeisiin. Jos näin olisi, niin TVn äärellä olisi ollut 5,5miljoonaa suomalaista. Joka päivä! Näinhän ei ollut. Mutta mikä on sitten se juttu, jonka jotkut näkevät, ja jotkut eivät? Mikä urheilu on?


En ole hengellinen ihminen. Tai siis en ole koskaan pitänyt itseäni hengellisenä ihmisenä. Tämä voi tosin johtua siitä, että minua on opetettu siihen, että hengellisyys on se kun uskoo pilvenreunalla istuvaan, skitsofreeniseen, parrakkaaseen mieheen. Hengellisyyteen kuuluu myös 2000 vuotta vanhan bestsellerin omistaminen. Tätä kutsutaan kristinuskoksi. Enkä usko siihen (kuulun silti, loogisesti, kirkkoon...).


Mutta kun tarkemmin miettii, niin voi todeta, että hengellisyys voi olla paljon muutakin kuin parrakkaat, näkymättömät, itsevaltiaat. Olen, liian isossa päässäni, tullut siihen tulokseen, että urheilukin on todella hengellistä toimintaa. Urheilun sitova voima ei ole kaikkien nähtävissä. Mutta ne jotka osaavat tulkita urheilun valtavan hengellisen voiman osaavat myös nauttia siitä valtavasti. Vähän niin kuin eri uskonnot. Kaikki ymmärtävät oman uskontonsa, mutta kaverin uskonto tuntuu oudolta. Urheilu on uskomusta. Uskallan jopa käyttää sanaa uskontoa. Ja Lahdessa järjestettiin uskonnollinen tapaaminen.



Urheilutapahtuma on vahvimmillaan, kun sitä ladataan täyteen henkisellä energialla. Tämä energia on se, mitä ainoastaan urheilun ystävät osaavat nähdä ja arvostaa. Urheilussa on kahdenlaista henkistä energianlähdettä. Urheilijoiden ja yleisön. Molemmat ovat tärkeä osa urheilua. Urheilijoiden luoma henkinen energia syntyy siitä, kun tuhannet ihmiset tavoittelevat samaa asiaa. Kaikki haluavat olla paras ennalta määrättyyn aikaan, ennalta määrätyssä paikassa. Suurin osahan eivät koskaan edes pääse kilpailemaan, koska ovat liian huonoja, mutta jo se, että ovat joskus halunneet voittaa MM-kultaa, nostavat kullan arvon! MM-kulta, ja mikä tahansa muukin suuri urheilusaavutus, toimii vähän kuin Helsingin asuntomarkkinat. Hinta on korkea, koska kysyntä on suurta!


Urheilijoiden luoman energian lisäksi on olemassa toinen energianlähde. Yleisö. Yleisöä on kahdenlaista. He joilla on jotain tekemistä urheilijan kanssa, ja he joilla ei ole. Urheilijoiden vanhemmat, sukulaiset, valmentajat yms. luovat henkistä energiaa urheiluun koska he tuntevat urheilijan, ja toivovat hänen onnistuvan. Yleisö, joka ei ole kytköksissä urheilijaan, samaistuvat johonkin muuhun kuten esimerkiksi omaan valtioon (suomi), tai joukkueeseen (esim. Sjundeå IF, käsipallo. Barcelonan jalkapallojoukkue on myös hyvä esimerkki). Syyllä kannustamiseen ei ole väliä. Tärkein on, että sydän on mukana. Silloin kannustaminen kasvattaa urheilun hengellistä energiaa!


Urheilukilpailu ei ole siis mitään muuta kuin henkisen energian keskittymä. Urheilijat uhraavat koko elämänsä yhden asian saavuttamiseksi. Yleisö taas toivoo jonkun tietyn asian tapahtuvan. Kun tämä valtava henkinen energia kerätään tiettyyn paikkaan, tiettyyn aikaan, niin lopputulos on maaginen! Käytän sanaa maaginen koska tapahtumaa voi hyvinkin verrata Harry Potterin maagiseen maailmaan.


Harry Potterin ihmeellisessä maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Taikureita ja jästejä. Jästit luulevat, että he ovat tietoisia ympäröivästä maailmasta. He eivät kuitenkaan näe taikureiden maagista maailmaa. Kun jästi tulee, taikureiden kouluun, Tylypahkaan, niin hän näkee vaan raunion. Mutta kun taikuri tulee tylypahkaan, niin hän näkee sen kaikessa kauneudessaan. Valtava linna, ympäröivät kauniit maisemat, maagiset olennot jne. Samanlainen tilanne on, kun kaksi ihmistä saapuu Salpausselälle katsomaan MM-hiihtoja. Jästi, eli se joka ei tajua, näkee räkäklöntit. Hän näkee oudosti käyttäytyvät ihmiset katsomossa. Hän näkee, kun aliravitut miehet liikkuvat makkarankuori-puvuissaan. Hän näkee kaiken tämän. Mutta hän ei tunne mitään. Jästi on tunteeton. Hän ei tajua, ja jättää luultavasti kilpailun kesken ja lähtee kotiin.


Mutta hänen taikurikaverinsa tajuaa! Hänkin näkee räkäklöntit, yleisön ja aliravitut miehet tiukoissa puvuissaan. Mutta hän näkee myös enemmän. Hän tuntee! Yhteisöllisyyden. Unelmien tavoittelun. Jännityksen. Ilon. Surun. Hän näkee tylypahkan kaikessa kauneudessaan. Ja pääsee siksi nauttimaan siitä täysin!


Nyt sinä, arvon lukija, varman pidät minua ihan hölmönä. Etenkin jos satut olemaan jästi! Eihän ihmisellä ole aikaa keskittyä tuollaisiin turhuuksiin. Etenkin urheilija on ihan hölmö, kun se uhraa koko elämänsä jonkun pölyisen mitalin vuoksi. Sinä varmaan keskityt OIKEISIIN asioihin. Sinä hoidat vaan TÄRKEITÄ asioita... Eikä ole aikaa tällaiselle pelleilylle, kuten urheilulle…


No... Ihminen sattuu nyt vaan olemaan sellainen olento joka jahtaa turhanpäiväisiä saavutuksia, jotta se voisi tuntea edes hetken hyvän olon tunnetta. Eikä tämä tapahdu vaan urheilussa. Muutaman kuukauden päästä ympäristömme taas täyttyvät valkoisiin lippalakkeihin pukeutuneisiin nuorukaisiin. He juhlivat riemuissaan ”saavutustaan”. Heistä on tullut ylioppilaita! Mahtava saavutus! Joo... Give me a break…


Ylioppilaaksi tuleminen ei ole mikään saavutus! Kaikki halukkaat tulevat nykyään ylioppilaiksi. Ei se ole edes vaikeaa nykyään. Ei sitä tarvitse juhlia. Lukio on toki ihan fiksu instituutio. Se on paikka, jossa nuoret saa hengailla kavereidensa kanssa 3-4 vuotta, periaatteessa tekemättä mitään järkevää. Tässä on paljon hyviä puolia. Ensinäkin lapsi saa enemmän elämänkokemusta ennen kuin hänen on pakko päättää mitä hän tekee elämässään. Lukion toinen suuri tehtävä on hämätä työttömyystilastoja. Kun lapsi sluibailee lukiossa, niin hänet lasketaan opiskelijaksi, eikä työttömäksi. Tämähän on aivan mahtava juttu.


Kun lapset ovat sluibaileet kolme vuotta niin he kirjoittavat ylioppilaskirjoituksia. Se on sellainen tapahtuma missä lapsi kirjoittaa faktoja joita hän ei tule koskaan tarvitsemaan, ja luultavasti unohtaa puolen vuoden päästä. Tämän jälkeen kaikki saavat juhlia valmistumistaan, ja vastaanottaa isovanhempiensa itkuntäyteisiä onnitteluja. Koska kun isovanhemmat olivat nuoria, niin ylioppilaaksi tuleminen oli oikeasti saavutus! Enää se ei ole sitä. Onhan lukio toki hauskaa aikaa. Että eihän sitä instituutiota ole pakko poistaa. Ja onhan se kivaa, että huonotkin pääsee juhlimaan jotakin saavutusta. Näinhän ei urheilussa ole. Urheilussa ainoastaan parhaat juhlii. Ja se tekee urheilun saavutuksista arvokkaat!


Noniin, arvon lukija, pistäppä sinun M-arvoisen YO-todistuksen sivummalle, ja keskity lukemiseen! Nyt sinä varmaan mietit, että miksi pitää keskittyä urheiluun, jonkun hengellisen voiman takia, kun voi keskittyä TODELLISUUTEEN! Niin... todellisuus. Mikä se on? Sitä kysymystä voidaan pohtia myöhemmin, mutta totean vaan että urheilu ei ole ainoa ihmisen keksimä luomus, joka perustuu vain, ja ainoastaan uskomukseen!


Uskonto on toki yksi, kuten jo todettu! Toinen on raha. Kyllä, kuulit oikein. Raha ei ole mitään muuta kuin uskomusta! Noniin, poimihan toi pullanpala pois kurkustasi, ja kuuntele. Raha toimii, niin kauan kuin me ihmiskuntana päätämme niin. Rahan arvo ei perustu mihinkään muuhun kuin ihmisen mielikuvitukseen. Rikas ja köyhä ovat tehneet yhteisen diilin, että rikkaalla on helppo elämä ja köyhällä vaikea. Olkoonkin että kaikki eivät pidä tästä, mutta näin se vaan on. Silti moni pitää rahaa, ja sen arvoa, totuutena, samalla kuin moni on sitä mieltä, että urheilu on turhaa pelleilyä. Mielenkiintoista.


Fakta on kuitenkin se, että ihminen tykkää tarinoista. Tätä tosiasiaa on vaikeaa kiistää. Ihmiset vastaanottaa tarinansa vaan eri lähteistä. Nämä voivat olla esimerkiksi: videopelit, kirjat, elokuvat, roolipelit, runot, teatterit, musiikki TAI urheilu. Muitakin tarinankerrontafoorumeita löytyy. Urheilu on kuitenkin erityistapaus. Monessa muussa tarinassa taustalla on ihmismielen luoma tarina. Taustalla voi olla yksi, tai useampi, tarinankertoja. Tämä rajoittaa tarinaa ihmismielen mielikuvituksen raameihin. Urheilussa tarinan kertoo biologia ja sattuma. Urheilun tarinan vahvuus on se, että se jatkuvasti yllättää. Urheilun tarinan voima perustuu siihen, että kaikki tähtää samaan pisteeseen, ja sitten biologia ja sattuma päättää minkälainen tarina edessämme on. Tämä tarina on niin vahva, että se herättää valtavia tunnekuohakuksia ihmisissä jotka osaavat lukea tämän tarinan. Samalla tavalla kuin muutkin tarinankerrontamediat herättävät tunteita niissä, jotka osaavat tulkita esimerkiksi kirjoitettua tekstiä. Urheilun tarina on kuitenkin uniikki. Lajista riippumatta. Se yhdistää. Se herkistää. Se herättää iloa. Se herättää vihaa! Ihminen on lähes alaston urheilun voiman edessä. Ihmisten yhtenäisyyden voimassa. Urheilun voimassa. Ja SIKSI Iivo itkee!


---


Noniin. Tässä oli minun näkemykseni siitä, mitä urheilu on. Oletko samaa, vai eri mieltä? Mitä urheilu on sinun mielestäsi?  Olisi hienoa, jos jaksaisit kirjoittaa muutaman rivin alla olevaan kommentointikenttään. Uskon että urheilua voi tulkita monella tavalla. Miten juuri sinä tulkitset urheilua? Miksi se on mielestäsi tärkeää, TAI miksi se on mielestäsi täysin turhaa?

Ja lopuksi. Onnittelut kaikille tuleville ylioppilaille! Nauttikaa päivästänne! Te olette saavuttaneet tavoitteene. Se on aina hieno juttu! Juhlikaa sitä kunnolla. Ja lähtekää sen jälkeen tavoittelemaan vaikeampia asioita!
Eteenpäin!
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)