Sivut

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Klevan Kisat 2023 - ennakko!

 Viimeinen treeni on tehty ja kauden pääkilpailu on ovella! Tämän päivän tavoitteena on saada itseäni siirrettyä pohjanmaalta Lahteen menemättä rikki. Mikäli onnistun tässä, niin tulen huomenna osallistumaan Kalevan Kisojen moukarinheiton karsintaan jo kahdeksatta kertaa urallani!

Karsinta heitetään perjantaina kello 14:50 Lahden yleisurheilustadionilla ja loppukilpailu samasta ringistä lauantaina kello 19:05!



Edellisessä tekstissä kerroin minun tuoreesta silmäsairaudestani ja voin ilokseni todeta sen olevan hallinnassa. Tulehdushan on vielä päällä ja näkö sumea, mutta onneksi pystyn osallistumaan kauden tärkeimpään kisaan kahdella silmällä. Edellisessä tekstissä toivon myös, että toinen jalkani heräisi takaisin henkiin pienen kipuilun jälkeen ja tämän lopullinen kohtalo selviää perjantaina. Tällä hetkellä olen kuitenkin positiivinen sen suhteen, että tulen kävelemään omin jaloin kisapaikalle ja heittäminenki onnistuu.

Ikävä kyllä vaikuttaa siis siltä, että kaikki hyvät selitykset epäonnistumiselle ovat kadonneet, joten kai se on vain pakko heittää hyvin huomenna. Lähtökohta karsintaan on saman kaltainen kuten edellisinäkin vuosina. Oma perustasoni ei valitettavasti tälläkään kaudella riitä jatkoon, mikäli kaikki muut heittäjät onnistuvat. Tällä hetkellä majailen tilastossa sijalla 11, kun kymmenen parasta pääsee jatkoon.

Osallistujat


Karsinta on kuitenkin yllättävän monelle varsin jännittävä spektaakkeli, joten yhteinen SB pommitus lienee varsin epätodennäköistä. Jatkoon pääsee heittämällä 67 metriä, tai olemalla kymmenen parhaan joukossa. Tämän vuoden raja on asetettu normaalia korkeammalle ja luulen sen johtavan pitkään karsintaan. Keli pistää myös oman lusikkansa soppaan sateenuhalla. Parasta olisi, mikäli sataisi tasaisesti koko karsinnan ajan tai olisi täysin kuivaa. Vaihteleva olosuhde on myrkkyä moukaristille.

Viime vuosina lopullinen karsintaraja on asettunut 61 – 62 metrin väliin. Uskon tämän vuoden rajan olevan astetta korkeampi jossain 63,50 m nurkilla. Toki mikäli parisen heittäjää sulaa Lahden mäkimontun juurella, niin ollaankin viime vuosien tasolla, tai jos kaikki ovat liekeissä, niin haastetaan kaikkien aikojen karsintaa.

Oikeassa sarakkeessa näkyy millä tuloksella on päässyt jatkoon viime vuosina!


Itse ajattelin siis napata loppukilpailupaikan muutaman vuoden tauon jälkeen. Kalevan Kisat-loppukilpailu on todella siisti tapahtuma ja haluaisin kokea sen kolmatta kertaa urallani. Uskon olevani tarpeeksi hyvässä kunnossa tämän saavuttamiseksi, vaikka tämä ei mikään uskon asia olekaan.

Ajattelin heittää hyvin, ja sitten muut heittäjät saavat päättää monesko sillä tuloksella olen.

Mikäli haluat tulla paikan päälle katsomaan, niin löytyy vielä LIPPUJA!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Merirosvona mestaruuskisoihin!

 Minulla on toisinaan taipumuksena tehdä moukarinheitosta vähän turhankin hankalaa. Positiivisuuteen kallellaan oleva ihminen voisi kuitenkin luulla, että jossain vaiheessa olisin ottanut niin paljon oppia virheistäni, että tämä urheilu alkaisi sujumaan paremmin!

Tämä positivisti ei kuitenkaan ole ottanut huomioon kuinka hyvä minun kehoni on keksiä uusia vaivoja… Tämän vuoden erikoisuutena kehoni päätti pistää spontaanin silmäsairauden (iriitti) pyörimään pari viikkoa ennen kauden pääkilpailua.

En ole edes yllättynyt…



Iriitti oli minulle täysin uusi tuttavuus (ei vissiin kovin yleinen sairaus), koska aluksi luulin hankkineeni normaalin silmätulehduksen. Yleislääkärin antamista lääkkeistä huolimatta tilanne kuitenkin vaan paheni (silmä oli punainen, kyynelkanava oli jäänyt auki-asentoon ja kipu oli niin paha, että oli pakko pitää silmä kiinni), joten oli etsittävä kunnon silmälääkäri. Pohjanmaalla kaikki yksityisen puolen silmälääkärit ovat vissiin lomalla heinäkuussa, mutta onneksi julkiselle pääsi suhteellisen nopeasti (pienen väännön jälkeen).

Eli maanantaina pääsin silmälääkärille ja se oli heti selvä tapaus. Ihmetykseni oli melkoinen, kun kouraan iskettiin silmätippoja, joita piti käyttää kuuden viikon ajan ja ensimmäisen viikon aikana kerran tunnissa (joiden päälle tuli vielä kaksi muuta silmälääkettä). Normaali suomalainen kysyy yleensä, mikäli lääkkeen kanssa saa vetää alkoholia, mutta itse kysyin, että saako Iriitin kanssa heittää moukaria.

Pienestä hämmennyksestä huolimatta silmälääkäri ei laittanut moukarikieltoa. Tämä oli helpotus, koska maanantainahan oli ainoastaan 11 päivää aikaa Kalevan kisoihin! Riemu oli kuitenkin varsin lyhytaikainen tajutessani, että yhdellä silmällähän ei voi heittää moukaria… Lajissa ympäristön havainnointi tukee tasapainoa ja ajoituksia ja yhdellä silmällä tämä ei onnistu.

Maanantaina vasen silmä oli vielä niin kipeä ja valonarka, että oli pakko käyttää silmälappua. Onneksi pahimmat oireet helpottivat muutamissa päivissä, ja loppuviikosta pystyin jopa käyttämään molempia silmiä. Vasen on toki vieläkin ärtynyt ja punainen (eikä pupilli toimi vielä normaalisti), mutta moukarinheitto onnistuu aurinkolaseilla.

Tai siis onnistuu melkein… Tätä tekstiä kirjoittaessa tasapainoni on vieläkin niin sekaisin, että heittotuntuma on kaukana normaalista. Kauden pääkilpailuun on kuusi päivää enkä edes tiedä, jos pystyn heittämään täysillä. Kaiken kukkuraksi onnistuin ärsyttämään selkää aika pahaan kuntoon, kun otin yhden itsesäälipäivän liikaa diagnoosia odotellessa ja olin liian passiivinen. Eli tällä hetkellä minulla on vasen silmä ja oikea jalka/lantio pelistä pois, mutta muuten on kaikki hyvin!

Juuri tällaiset hetket tekevät urheilusta mielenkiintoisen! Minulla ei tosiaan tällä hetkellä ole hajuakaan, miten minun pitäisi parhaalla tavalla valmistautua kauden päätapahtumaa varten jonka eteen olen tehnyt töitä koko vuoden. Toisaalta jos onnistun menemään karsinnasta jatkoon näistä lähtökohdista, niin on kyllä melkoinen voittajan olo! Kyllähän minua rehellisesti sanottuna myös vituttaa (ja vähän pelottaa terveyden puolesta), mutta se kai kuuluu asiaan.

Kaikilla urheilijoilla on kuitenkin jatkuvia ongelmia ja murheita, mutta suurin osa ei vaan puhu niistä! Eli nämä minunkaan vaivani eivät ole mikään syy epäonnistumiselle. Pitää vaan reagoida tilanteeseen ja tehdä (lue: arvata) hyviä päätöksiä parhaimman mahdollisen lopputuloksen tavoittelussa.

Lopulta kiitos seisoo! Tai sitten ei.

Katsellaan.

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café




tiistai 4. heinäkuuta 2023

Turku reagoi, mutta SFI:n vuosia jatkunut moukarisyrjintä jatkui silti!

 Edellisessä blogissani totesin, että Turku on nostanut moukarisyrjinnän uudelle tasolle. Osittain tämän myötä lähti yllättävänkin iso pyörä pyörimään ja lyhyessä ajassa kävi ilmi, että Turku ei ole tämän draaman ainut syyllinen!

Uhka ei aina tule ulkopuolelta, vaan tällä(kin) kertaa tuli todettua, että oma yleisurheilun sisälläkin on ikävän monta moukarisyrjinnän kannattajaa ja hyväksyjää.

Kisajärjestäjät ja ruotsinkielinen yleisurheiluliitto (SFI) epäonnistui kyllä tässä keississä pahemman kerran…

Aikuiset ovat (loppujen lopuksi) tervetulleita, mutta junnut eivät...


Aivan aluksi pitää mainita, että Turun kaupunki perui päätöstään moukarikiellosta ja tämän myötä yleisen sarjan kisat kilpaillaan yleisurheilukentällä (kuten pitääkin!). Olen kiitollinen kaupungin todella nopeasta reagoinnista todella lyhyessä ajassa. Nuorten sarjat heittävät kuitenkin oman kilpailunsa syrjäisellä sivukentällä…

Nopea reagointi on kuitenkin varsin ihmeellinen, koska minulle tosiaan vannottiin (sekä kisajärjestäjän, että SFI:n suunnalta), että Turun kaupunki on todella tiukka asian suhteen, eikä asialle voi enää tehdä mitään. Tästä huolimatta kaikki muuttui yhden blogin (ja moukariperheen vahvan tulituen) ansiosta!

Kyllähän tässä vaikuttaa vahvasti siltä, että SFI oli vaan onnellinen, kun sai häätää meitä moukaristeja pois kentältä kaupunkia syyttäen. Tai ainakaan ei ole ollut minkäänlaista yritystä taistella kaupunkia vastaan. Turun liikuntapäällikkö esimerkiksi ei ollut (omien sanojensa mukaan) tietoinen siitä, että sääntöjen mukaan aikuisten sarja pitää heittää kilpailunsa stadionilla! Tämä oli vissiin yksi syy miksi päätöstä oltiin valmiita arvioimaan uudelleen.

SFI on toki ennenkin harrastanut moukarisyrjintää nuorten sarjojen osalta. Kisoja laitetaan usein sivukentälle tiukkaan aikatauluun vedoten. Laji mahtuu kuitenkin todella helposti pääkentälle niinä vuosina, kun sivukenttää ei ole tarjolla… Tuoreimpana esimerkkinä viime vuoden mestaruuskisat Ahvenanmaalla!

Jos SFI ei halua olla syrjinnän kannattaja, niin kirjasivat sääntöihinsä sen, että myös nuorten sarjat pitää olla pääkentällä! Tämän vuoden härdellissä opittiin, että jopa tiukempi kaupunki tottelee sääntökirjaa…

On kuitenkin ollut todella kiva huomata, miten osa yleisurheiluväestä on moukarinheittäjien puolella. Yksittäisten urheilijoiden lisäksi Suomen moukarinheittäjät ry, Suomen yleisurheilijat ry ja jopa Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen ovat todenneet Turun kaupungin ja kisajärjestäjien toiminnan vääräksi. Toivottavasti kaupunki ottaa tästä opikseen ja antaa jatkossa yleisurheilijoiden käyttää yleisurheilustadionia ilman syrjintää (edes kilpailuissa!).

---

Oma kauteni jatkui erinomaisella tavalla viikonlopun moukarikarnevaaleilla. Kauden paras tulos parani yli 2,5 metriä ja 64,72 on pisin heittoni viiteen vuoteen! Olosuhteet olivat toki suotuisat ja myötätuuli antoi luultavasti vähän lisämetrejä tulokseen. Tasainen hyvä sarja kuitenkin osoitti, että homma on mennyt eteenpäin.

Kilpailu oli todella tiukka ja yleisö oli mahtavasti mukana kuten aina karnevaaleilla. Tästä syystä heittäjänä haluaa osallistua pääkilpailuun vuodesta toiseen.

Kilpailukausi jatkuu siis nyt sunnuntaina SFI-mestaruuskisoissa. Heinäkuu on todella tärkeä kuukausi, koska yleensä tulostasoni on sakannut tähän aikaan kesästä juhannusviikon kuntopiikin jälkeen. Tänä vuonna pyrin välttämään tämän ilmiön!

Kuun lopussa häämöttää nimittäin Kalevan Kisat ja siellä olisi tarkoitus heittää pitkälle!

Voit seurata meikäläisen touhuja Instagramissa ja Twitterissä.

Eteenpäin!

---

YHTEISTYÖSSÄ:

Kolarikorjaamo Oy Auto Ljungqvist Bil Ab

funraise.fi

Tim-Nordic Oy

Porkkalan Raivauspalvelu Oy

Köklax Tandläkare

Lill-Breds - Bärgård & Café