Onko moukarinheitto vaarallinen laji?

Ei ole! Moukarinheitto ei ole vaarallinen laji. Tämän tosiasian myötä tätä tekstiä ei edes tarvitse kirjoittaa. Valitettavasti asiassa on suuri mutta… Jengi LUULEE, että moukarinheitto on vaarallinen laji. Eikä kyse ole vaan juhannuskrapulastaan heräävistä tavallisista tallaajista, vaan tämä myytti on rantautunut kansainvälisen Yleisurheiluliiton korkeimpaan johtoonkin! Moukarinheiton (kuviteltu) hengenvaarallisuus on yksi syy miksi IAAF kieltää yleisurheilulajin yleisurheilukisoista nimeltä Timanttiliiga. Se päätös on kaikin puolin naurettava ja surullinen. Tässä tekstissä meinasin murskata moukarinheiton vaarallisuuden myyttiä lopullisesti!

Aloitetaan faktoilla. Miesten moukari painaa 7,26kg. Kun Pavel Fajdek viskoo sitä yli 80m, niin pallo liikkuu ilmassa yli 100 km/h nopeudella. Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs tajutakseen, että jälki on rumaa, jos tämä moukari osuu jonkun päähän. Silloin ei pärjätä pelkällä Buranalla, vaan sukulaiset saavat valitettavasti varata sekä kirkkoa, että hautapaikkaa. Olen kahdesti ollut kisassa missä toimitsija on saanut moukarin päähänsä. Molempina kertoina kyse oli onneksi kevyemmästä moukarista, ja osuma johtui siitä, että toimitsija seisoi liian lähellä verkkoa (joka ehti hidastaa moukarin vauhtia), joten osumanopeus ei ollut kovinkaan iso. Molempina kertoina tarvittiin kuitenkin ambulanssia ja molemmat kerrat olivat todellisia vaaratilanteita. Näiden kahden episodin lisäksi olen urani aikana törmännyt useaan läheltä piti tilanteeseen. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin ollut yksi yhteinen tekijä: Sääntöjen ja turvallisuuden laiminlyöminen!

Moukarinheitto ei ole yhtään muita urheilulajeja vaarallisempi, jos seurataan sääntökirjaa. Eikä se ole reilua, että moukarinheiton turvallisuutta mitataan sen mukaan mitä PAHIMMASSA TAPAUKSESSA voisi tapahtua. Etenkin jos suljetaan lajia ulos omasta lajiperheestä turvallisuuteen viitaten. Seiväshyppy, pituushyppy, keihäänheitto yms. ovat yhtä vaarallisia lajeja! Siis jos halutaan mitata vaarallisuutta worst case scenarion kautta!

Lentävä seiväs on aina ikävä tapaus! 

 

Pituushyppykin on vaarallista jos jättää aivot ja silmät kotiin..

  

Tämäkään kauhea tapaturma ei estänyt keihäänheiton pääsyä Timanttiliigaan...

 

Haluan siis, että lopetetaan pelleily ja aletaan mitata lajien turvallisuutta sääntökirjan mukaan. Jos verrataan yleisurheilun heittolajeja niin moukari ei suinkaan ole vaarallisin. Kyseisten lajien kiistaton turvallisuusranking on seuraava:

        1.      Kuulantyöntö

        2.      Moukarinheitto

        3.      Kiekonheitto

        4.      Keihäänheitto

Nyt varmaan ihmettelet miksi päädyn kyseiseen listaukseen. No minäpä kerron. Kuula ja moukari ovat vakaan lentoradan lajeja. Kiekko ja keihäs sen sijaan ovat epävakaan lentoradan lajeja. Ensiksi mainituissa tiedät heti välineen irtaantumishetkellä mihin suuntaan se lentää. Kiekko ja keihäs ovat arvaamattomampia. Tuuli ja välineen asento vaikuttavat suuresti lentorataan, ja sen vuoksi ulkokentällä pitää olla paljon tarkempi. Keihäs on heittolajeista vähiten turvallinen, koska mikään sääntöpykälä ei estä keihästä lentämästä, vaikka juoksuradalle. Kiekossa ja moukarissa nykypäivän häkit estävät tämän. Hyvä kuitenkin muistaa, että yksikään heittolajeista ei pidä laskea vaarallisiksi. Silti se on naurettavaa, että toiseksi turvallisin heittolaji ei mahdu Timanttiliigaan, mutta ”vaarallisin” mahtuu…

Eli moukarinheitto EI OLE vaarallinen laji. Silti tapahtuu onnettomuuksia aivan liian usein. Mistä tämä sitten johtuu? Valitettavasti syitä ovat useita: Tietämättömyys, Piittaamattomuus ja huonoja olosuhteita.

Tietämättömyys on ehkä suurin syy. Ei osata moukarinheiton sääntöjä tai sen kriittisiä kohtia. Tässä pieni potku persuksille liiton ja piirien suuntaan. Minulla on tuomarikortti, jonka myötä saisin olla moukarinheiton lajijohtaja tietyissä kilpailuissa. Tätä korttia saadakseen, piti käydä muutaman tunnin pituista kurssia. Kurssilla käytiin läpi jokaista lajia ja sen tärkeitä kohtia. Aluksi juoksut ja hypyt rauhalliseen tahtiin. Sen jälkeen siirryttiin heittoihin, mutta nyt oli jo nopeampi tahti koska jengi halusi kotiin. Moukari käsiteltiin viimeisenä, eikä turvallisuudesta oltaisi puhuttu lähes ollenkaan, jos en itse olisi ottanut asian puheeksi. Tämän jälkeen en ole ihme miksi tekstin alussa mainitut toimitsijat seisoivat aivan liian lähellä verkkoa, kun he saivat moukarin päähän. Heittolajien turvallisuus pitäisi olla paljon suuremmassa huomiossa liiton kursseilla, jotta voitaisiin välttyä vahingolta. 

Piittaamattomuus on toinen syy. En mainitse ammattikuntia, mutta valokuvaajat tietävät kenestä puhun… Sekä Lahden Eliittikisoissa, että Paavo Nurmi Gameseissä oli kuvaajia jotka tunkivat naamansa kiinni häkin verkkoon saadakseen täydellisen kuvan. Ja tämä on todella yleistä toimintaa muutenkin. Ymmärrän hyvin, että loistavan moukarikuvan ottaminen on hieno saavutus, mutta onko sitä pakko ottaa oman henkensä uhalla? Moukarinheittäjä voi kompastua tai moukarivarsi voi mennä poikki heiton aikana. Todennäköisyys tähän on tosin todella pieni, mutta jos tämä tapahtuu niin pallo on kuvaajan naamassa alta aikayksikön! 

Kolmas syy mahdolliseen vaarallisuuteen on huonot olosuhteet. Kyseessä on yleensä sääntöjen vastaiset moukarihäkit. Suomi on täynnä aivan liian matalia häkkejä. Näistä ei pidä heittää moukaria. Ainakaan jos viereisellä juoksusuoralla tai sen läheisyydessä on toimintaa. Jos tämä alue on tyhjennetty, niin moukarinheittokin onnistuu. Välineen palauttaja saattaa vaan joutua juoksemaan vähän enemmän, jos moukari karkaa kauas sektorista. Muutenkin pitää aina olla tarkkana häkin kanssa. Toivottavaahan olisi, että kaikki häkit olisivat sääntöjen mukaisia, mutta näin ei valitettavasti ole. Lajijohtaja pitää joskus esimerkiksi rytmittää heittoja niin, että takasuoralla ei ole kotimaisia huippuhölkkääjiä, kun leka laitetaan ilmoille. Pelisilmää siis vaaditaan järjestäjiltä.

Yhteenvetona todettakoon, että moukarinheitto on turvallinen laji kuhan säännöt ovat selvillä ja kuvaajat ymmärtäisivät oman elämänsä arvon. Se ei ainakaan ole muita yleisurheilulajeja vaarallisempi. Pientä skarppausta olisi kuitenkin paikallaan toimitsijoiden koulutusohjelmassa! 

---

#Bradburihme-Tour NEWS!

Kausi jatkui juhannusaattona Somerolla. Tavoitteena oli pankin räjäyttäminen ja EM-lipun hankkiminen. Lopputulos oli luonnollisesti täysi farssi. Kolmella ensimmäisellä heitolla yritin aivan liikaa ja tuloksina 60 metrisiä sipaisuja… Tekniikka aivan katastrofaalinen. Sen jälkeen piti ottaa lusikan kauniiseen käteen ja todeta realiteetit. Väkisin ei lennä pitkälle, ja (kolme vuotta nuorempi) seurakaverinikin, Roope Auvinen, oli kiusaamassa minua. Piti vähän rauhoittaa toimintaa.

En ole koskaan hävinnyt Roopelle. Enkä meinannut hävitä vielä pitkään aikaan. Neljännellä heitin 62,82m. Ärsyttävästi jäin vielä 13cm päähän Roopesta… Viides heitto meni pilalle. Enää yhden heiton varassa. Ei siinä. Viimeiselläni 63,21m ja selkeä 26cm voittomarginaali! Terve menoa vaan Roopelle U20 EM-kisoihin, mutta minua hän ei vielä voita!

Sellainen erikoisuus oli myös, että taisin voittaa elämäni kovimman urheilijan kyseisissä kisoissa. Kymmenkertainen Suomen mestari, ja arvokisakävijä, Eemeli Salomäki jäi kisan viimeiseksi hienolla 25m kaarella. Näyttää pahasti siltä, että seivästä hyppäämällä ei opi heittämään moukaria. Mutta hyvällä asenteella oli kaveri liikkeellä!

Seuraavat kilpailu käydään ensi viikolla Kaustisen moukarikarnevaaleilla. Viimeinen mahdollisuus heittää U23 EM-raja. Kohti ihmettä! Mutta vähän fiksummin tällä kertaa…

Eteenpäin!

"Venäjä Rioon" - revisited!

Tulosruutu uutisoi parisen viikkoa sitten, että seiväshypyn ME nainen, Jelena Isinbajeva, on saanut potkut Venäjän antidopingtoimiston (RUSADA) johdosta. Kansainvälinen antidopingneuvosto (WADA) vaati Isinbajevan eroa koska hän oli julkisesti kritisoinut Wadan ja IAAF:n päätöstä sulkea Venäjän kansainvälisestä yleisurheilusta. Harvinaisen mielenkiintoista. Minä nimittäin olin yhtä kriittinen päätöstä kohtaan vuosi sitten!

En oikein tiedä, jos tätä nyt saa kritisoida? Vai viekö WADA minunkin työpaikan vanhempieni kyläkaupasta? Toivottavasti eivät ainakaan sulje minut Liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Viihdyn siinä niin hyvin. Oli miten oli. Palataanpa vuodella taaksepäin. Silloin kirjoitin tekstin ”Venäjä Rioon!”. Katsotaanpa jos sen tekstin argumentit pärjäävät tämän päivän todellisuuden kanssa, vai olinko väärässä!

Olin alusta lähtien skeptinen kyseistä päätöstä kohtaan. En tykkää siitä, että kokonaista valtiota, kaikki urheilijat mukaan lukien, pistetään kilpailukieltoon! Minusta rangaistus pitää aina olla henkilökohtainen. Yksikään puhdas urheilija ei pidä olla kilpailukiellossa! Viime vuoden tekstissä käytin seuraavia argumentteja mielipiteeni vahvistamiseksi:

1. Tapauksen yksipuolisuus (Russophobia?)

2. rangaistuksen kopioimisen mahdottomuus

3. Dopingvastaisen työn uskottavuus

4. Arvokisamitalin arvo

1. Tapauksen yksipuolisuus on minusta vieläkin outo! Miksi hypättiin Venäjän päälle? Miksi muut maat jäivät ilman vastaavaa rangaistusta? Venäjän urheilusta oli toki löydetty suuria heikkouksia antidopingtyössä, mutta sellaisia heikkouksia löytyy monessa muissakin maassa. Kansainvälisessä Yleisurheiluliiton (IAAF) hallituksessa istuva Antti Pihlakoski kommentoi Ilta Sanomissa (27.1) seuraavasti:

”IAAF tekee isolla budjetilla työtä eettisesti kestävän urheilun puolesta. Tutkimusten ja tapahtumien pohjalta IAAF on antanut varoituksen ja ohjeet sekä ehdot asioiden kuntoon saattamiseen Valko-Venäjälle, Ukrainalle, Marokolle, Etiopialle ja Kenialle – kullekin hieman eri syistä. Etiopialle ja Kenialle lähinnä siksi, että maissa ei ole ollut omaa antidopingtyötä eli koulutusta ja valvontaa.”

Eli Etiopiassa ja Keniassa ei edes ole ollut kansallista Antidoping ohjelmaa, mutta silti Venäjä on se maa, joka suljetaan arvokisoista. Viime vuonna spekuloin Russophobialla, ja politiikalla. Sanotaan, että urheilu ja politiikka ei pitäisi sekoittaa keskenään! Historia kuitenkin todistaa, että tämä ei aina ole niin helppoa…

2. Toinen syy miksi en pitänyt, enkä vieläkään pidä, rangaistuksesta oli ja on sen kopioimisen mahdottomuus. Minä en halua, että yleisurheilusta tulee joku köyhän miehen nyrkkeily, jossa kansainvälisiä liittoja on enemmän kuin mitä laki sallii… Pihlakosken mainitsemia maita ei voisi millään sulkea yhtä aikaisesti, koska he voisivat vastaprotestina perustaa oman kansainvälisen liiton. Minun tietojeni mukaan ketään ei velvoiteta osallistumaan IAAF:än toimintaan. Saahan sitä järjestää omia MM-kisoja kuuden maan kesken. Siitä tulisi farssi. Ja uskon, että IAAF tiedostaa tämän. Siksi IAAF ei sulje muita maita. Tästä syystä Venäjän rangaistus on kaikin puolin epäreilu!

3. Kolmas pointti on kuitenkin mielestäni tärkein. Doping on erittäin mustavalkoista. Joko olet käyttänyt dopingia, tai sitten et ole käyttänyt. Harmaata aluetta ei ole. Rike voi toki olla tahallinen tai vahinko, mutta niitä pohdintoja varten meillä on eripituisia rangaistuksia. Oli miten oli. Rion olympialaisissa Valko-Venäjän Ivan Tikhon otti Olympiahopeaa miesten moukarissa. Tikhoon on jäänyt kiinni dopingista kolme kertaa. Rannalle jäi Sergei Litvinov jr. Joka ei ole kärähtänyt kertaakaan. Tämähän näyttää kaikin puolin hölmöltä. Doping vastaisen työn uskottavuus ei kestä yhtään puhtaan urheilijan kilpailukieltoa. Ja kun suljetaan yhden maan urheilijoita kollektiivisesti, testaamatta niitä, niin se tarkoittaa myös sitä, että syyttömiä urheilijoita rangaistaan. Antidopingtyö pitää olla henkilökohtaista. Kärylle ja kilpailukiellolle pitää aina olla henkilökohtaisia näyttöjä!

4. Tässä kohtaa pitää sanoa, että olin väärässä. Luulin, että Venäläisten poissaolo vaikuttaisi enemmän kisojen fiilikseen. Ainakin henkilökohtaisesti se ei kuitenkaan vaikuttanut. Syy on varmaan se, että media on pitänyt todella matalaa profiilia kyseisestä aiheesta kisojen aikana. Ei olla jossiteltu, miten Venäläisen mukanaolo olisi vaikuttanut lopputulokseen. Tästä taktiikasta voi toki olla montaa mieltä. Spekuloimattomuus on kuitenkin pitänyt kisojen aitoa fiilistä yllä. Minä kuitenkin odotan, että Venäläiset pääsisivät takaisin kilpailukentille!

Niin. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? IAAF on keittänyt sellaisen sopan jonka he eivät edes itse kehtaa syödä. Ollaan käytetty niin rajua rankkuskaalaa, että sen purkaminen ilman selkeitä parannuksia olisi täysi farssi. Se vaatisi sen, että Venäjästä tulisi puhtaan urheilun edelläkävijä. Siihen en millään usko. Tähän en millään jaksa uskoa. En oikeasti tiedä miten IAAF voisi selvitä tästä ongelmasta ilman, että liiton maine menisi lopullisesti… 

Kai tässä päästetään pikku hiljaa urheilijoita takaisin neutraalisen lipun alle?! Muutama urheilija on jo saanut oikeuden kilpailla Lontoon MM-kisoissa. Suurin osa hakemuksista kuitenkin vielä hylättiin. Uskon että tullaan näkemään kasvavia määriä hyväksyttyjä hakemuksia. Ja kun niitä on tarpeeksi, niin IAAF päästää loputkin kilpailemaan, ihan huvin vuoksi. En sit tiedä miten paljon Venäjän dopingvalvonta on kehittynyt siinä vaiheessa. En tiedä milloin tämä tapahtuu, enkä osaa edes arvata minkälaisen vastaanoton tämä saisi yleisöltä. Parasta olisi ollut jättää koko soppaa keittämättä, ja alusta lähtien rankaistaa toisella tavalla!

Loppupeleissä minun on urheilijana valittava kahden vaihtoehdon välillä. Haluanko, että arvokisamitalit menevät doupatulle urheilijalle, koska valvonta pettää, vai haluanko, että puhdas urheilija EI pääse kisoihin, koska valvonta pettää?! Valintani on helppo. Minä tosiaan valitsisin jälkimmäistä! Olen puhtaan urheilijan puolella! Minkä sinä valitset?

Tsemppiä IAAF:älle! Itseaiheutettu tilanne ei ole helppo. Toivottavasti urheilusta kuitenkin tulee vähän puhtaampaa tämän touhun jälkeen!

Eteenpäin!

---

#Bradburihme-Tour NEWS!

Nyt alkaa tapahtua! Lahden Eliittikisat oli onnistunut kokemus. Ennätys parani tulokseen 64,25m, ja heitin viisi hyvää heittoa (joista kaksi osui verkkoon). Olen kehittynyt yli 4m vuoden takaiseen, mikä on ihan hyvä lukema!

Seuraava steppi on kuitenkin iso. Minulla on kaksi kisaa aikaa heittää U23 EM-rajan. Se on niinkin helppo kuin 67m. Eikä sekään tulos välttämättä riitä kotimaan laajan tason ansiosta. Olen toivottoman kaukana. On kuitenkin viimeinen sauma päästä edustamaan Suomea nuorten arvokisoihin. Heitän täysillä, ja katson miten lähelle pääsen!

Seuraavat kisat:

23.6 Someron Juhannuskisat

29.6 Moukarikarnevaalit, Kaustinen

Ensikertalainen pesäpallokatsomossa!

Pesäpallo. Maailmalla tuntematon, mutta Suomessa rakastettu laji. Ainakin jossain päin Suomea. Kirkkonummella syntyneelle pesäpallon hienous on hujahtanut viheltäen ohi. Kunnasta ei löydy yhtään kenttää, eikä naapurikunnissakaan löydy kunnon joukkuetta. Lähin pääsarjatason joukkue löytyy 80km päässä Hyvinkäällä, enkä ole koskaan jaksanut lähteä sinne asti nauttimaan tuntemattomasta pelimuodosta. Muutama viikko sitten sain kuitenkin syötön suoraan lapaan. Opiskelukaverini sattui pelaamaan muutaman ottelun ykköspesiksessä Jyväskylän Kirin riveissä. Tarjolla oli ilmaislippuja, aurinko paistoi, ja minulla oli lepopäivä. Eihän siitä tarjouksesta voinut enää kieltäytyä. Oli aika maksaa henkinen velkani takasisin Tahko Pihkalalle. Lähdin katsomaan pesäpalloa! Ja rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että oli harvinaisen tylsä tapahtuma…

Olenhan minä pelannut pesäpallotyylistä pelimuotoa koululiikunnassa. Ja mielestäni se on todella hauska laji pelata. Olkoonkin, että se koulumuoto ei ollut lähelläkään oikeaa pesäpalloa. Sen huomasi aika nopeasti katsomosta käsin, kun tajusin, että enhän minä tiedä mistään mitään. Onneksi mukana sattui olemaan tuttu joka vähän avusti kun säännöt eivät auenneet minulle.

Ottelu Jyväskylän Kirin ja Muhoksen Pallo Salamoiden välillä alkoi. Toinen joukkue löi, ja toinen oli ulkokentällä. Pienen hetken päästä osat vaihtuivat. Ja sitten ne vaihtuivat taas. Sisä-, ja ulkopeliä. Vuorotellen. Vartin tauko, ja sitten homma jatkui. Ja jatkui.. Ja jatkui… En oikein kuullut kuuluttajan sanoja. Osa yleisöstä lähti kotiin kesken pelin. Ja peli vaan jatkui. Aina välillä tuli juoksu. Jippii! Ja sitten peli jatkui. Ja jatkui.. Ja jatkui… Aurinko alkoi laskea. Ilma viileni. Ja peli se vaan jatkui. OISPA KALJAA! Eiku hetkonen. Minähän en juo alkoholia! Pesäpallokatsomossa alkoi kuitenkin oikeasti tehdä mieli.. Tyydyin kuitenkin tarjolla olevaan vesipisteeseen. Ja peli se vaan jatkui. Aloin oikeasti pelkäämään supervuoroa. Sekin varmaan kestää ikuisuuden. Pääseekö koskaan kotiin? Saako pesäpallokatsomossa ottaa torkut? Ei! Nyt en anna periksi! Skarppina nyt! Puolet yleisöstä oli varmaan jo lähtenyt, mutta minä halusin nähdä ratkaisun. Ja peli vaan jatkui. Ja jatkui.. Ja jat… EIKU HETKINEN! Tuomari viheltää pilliinsä. Peli päättyi. Kiri voitti! Hienoa. Nyt voi lähteä kotiin! Eihän tämä peli kestänyt kuin 2 tuntia ja 40 minuuttia. Siis ilman supervuoroa… Ettäs sellaista!

Olen aikaisemminkin sanonut saman. Maailmassa ei ole yhtään kiinnostavaa urheilulajia. Tylsääkään urheilulajia ei ole olemassa. Urheilun fyysisellä suorituksella ei ole mitään arvoa. Ei hyvää, eikä huonoa. Ei mielenkiintoista, eikä tylsää. Kaikki on kiinni kerrotusta tarinasta. Hyvin kerrottu tarina herättää tunteita. Se luo merkityksen muuten aika yksitoikkoiselle puuhastelulle nimeltä urheilu. Katsojalle pitää tarjota tartuntapintaa, jännitystä, ja jotain mitä odottaa! Kaikki tämä puuttui Kirin pelissä. Minulla ei ollut mitään tunnesidettä kumpaankaan joukkueeseen. Olihan se ihan kiva, kun kaveri onnistui kentällä, mutta nekin yksittäiset onnistumiset olivat aika pieni osa vajaan 3 tunnin tapahtumaa. En siis myöskään osannut tarpeeksi sääntöjä, joten en tiennyt milloin pitäisi jännittää ja milloin ei. Kuuluttajaakin olisi ollut kiva kuulla. Mutta en jotenkin vaan saanut kiinni sen puheesta. Se olisi oleellista tarinankerronnassa. Yleisössäkin oli aika hiljaista (yhtä äänekästä Kiri-fania lukuun ottamatta). Kokonaisuudessaan tapahtuma oli tylsä, eikä antanut aihetta mennä katsomaan pesäpalloa toistamiseen.

Oletan, että tilanne olisi ollut toinen, jos kyse olisi ollut loppukesän Vimpelin ja Sotkamon välinen ratkaiseva finaali. Siinä olisi varmaan tunnelma ollut aivan eri, ja se olisi varmaan antanut toisen kuvan lajista. Mutta nyt olin katsomassa ykkösdivaria keväällä. Ja voin todeta, että pesäpallo ei varmaankaan ole muita lajeja tylsempi pelimuoto. Mutta pesäpallokin voi olla tylsää, kun tarinankerronta pettää… Juuri tällä hetkellä ei tunnu siltä, että haluaisin antaa toisen mahdollisuuden Tahko Pihkalalle! Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan!

---

#Bradburihme- tour NEWS!

Seuraava kilpailuni on Lahden Eliittikisat tulevana perjantaina. Teen nyt parhaani peittääkseni, miten jumalattoman iloinen olen siitä, että pääsen mukaan. Oikealle urheilijalle eliittikisoihin pääsy ei pitäisi olla mitenkään suuri juttu. Mutta totuus on se, että minä en välttämättä vieläkään ole sisäistänyt sen tosiasian, että minulla on selkäongelmat hallinnassa, ja olen astumassa aukaisten urheilijoiden maailmaan. Vieläkin olen toki sen verran huono, että pääsy muihin eliittikisoihin on epävarmaa. Joten nautin tästä mahdollisuudesta täysin rinnoin, ja voisihan sitä vaikka tehtailla uutta ennätystä Lahden illassa!

Kilpailut alkavat tasan kello 18:00! Tämä tarkoittanee, että moukari on esilaji, ja että se alkaa viideltä. Virallista aikataulua ei olla vieläkään julkaistu! Toinen pitkä heitto, naisten keihäs, on rankattu A-lajiksi, (miesten moukari on tällä kerralla C-laji. Eli meille on tarjolla vähemmän palkintorahoja) joten keihäs heitetään varmaan parhaaseen katseluaikaan. Kotimainen moukarieliitti (miinus David Söderberg) saa siis luultavasti luvan viihdyttää aikaisin paikalle tulleita. Esilajeissa ei ole mielestäni mitään järkeä. Mutta se on tarina erikseen. Sille ei tässä vaiheessa enää voi mitään. Sääennustekin näyttää lupaavalta! Tervetuloa eturiviin!

Eteenpäin!